Tämä ei ole kokonainen artikkeli, vaan lähinnä pohdinta artikkeleista, mitä luin vastikään.
Monet lemmikkilintujen omistajat pähkäilevät samojen asioiden äärellä: hormonaalisuus voi ajaa linnun moniin ongelmiin. Aggressiivisuus, nyppiminen, huutaminen, pesäpaikkojen etsiminen, ylimuniminen jne. Itse pidän paljon kakaduista, mutta niiden huonona puolena lähes kokoon katsomatta on hormonaalisuus.
Neitokakadut ovat hyvin harvoin aggressiivisia hormonaalisina, mutta ne munivat muihin lajeihin nähden usein epähaluttuja munia, värkkäävät pesää pohjapapereista ja koluavat sohvan alla pesäpaikkoja etsien. Jo ei-aggressiivisen linnun kanssa linnun pesimävireen vähentämisestä voi olla lähes kokopäivätyö. Isomman haasteen tarjoaa, jos linnun hormonaalisuuteen liittyy aggressiivisuus ja muut ongelmat. Aggressiivinen lintu voi puolustaa häkkiään, orttaan, lintu- tai ihmispuolisoaan tai keksimäänsä pesäpaikkaa. Tämä saattaa tehdä elämästä linnun kanssa hankalaa tai jopa lähes mahdotonta! Kuinka hoitaa lintua, joka yrittää käydä koko ajan kimppuun?
Vaikka linnun hormonaalisuus ei olisi aggressiivisuutta tai sen oman terveyden vaarantamista ylimunimalla, olen miettinyt, kuinka paljon turhautumista toteutumaan pääsemätön pesimäkäytös aiheuttaa linnussa. Lintu repii pohjapapereita, muttei saa koskaan "pesää" valmiiksi. Lintu kosiskelee ihmistä ja jopa parittelee ihmisen käden/pään kanssa, mutta silti ei voi tehdä ihmisen kanssa poikasia. Lintu etsii ja muokkaa sohvan tai kaapinalusesta pesää, mutta sen pääsy pesämäisiin rakennelmiin estetään kerta toisensa jälkeen. Osa linnuista saattaa alkaa nyppiä turhautumistaan, osa purkaa sitä huutamalla. Vaikkei linnun paha olo näkyisikään ulospäin, onko se silti oikein lintua kohtaan?
Luin kiintoisia artikkeleita (linkitettynä alas) HARI:n eli Hagen Avicultural Research Instituten sivuilta. Siellä puhuttiin linnun epätoivotusta, hormonaalisesta käytöksestä. Osa hormonaalisuuden ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä oli käynyt omassa mielessäni, osa taas ei lainkaan!
Yksi lintukohtainen juttu on silputtava, eli "shreddable/shredder" materiaali. Esimerkiksi kirjat tai pahvi, joista syntyy vähällä vaivalla paljon silppua. Kaippa isoille linnuille siihen voi laskea myös tiettyyn tapaan esitetyt puuvirikkeet silloin, jos lintu pääsee silppuamaan halkoja kuin pesää/koloa tehdäkseen. Tällainen silputtava nostaa kierroksia, ja jos lintu on hormonaalisuuteen taipuvainen, kannattaa miettiä, haluaako tällaisia virikkeitä tarjota mielin määrin.
Eräs harrastaja oli huomannut, että hänen kodinvaihtajana tullut araparinsa otti voimakkaasti itselleen niiden uuden tilan, joka oli tehty vaatehuoneesta. Liian hämärä, ja liian pieni (joskin useamman neliön kokoinen silti) asumus sai linnut aggressiivisiksi, ne ilmeisesti kuvittelivat, että koko huone oli niiden oma pesä. Kun arat siirrettiin isompaan huoneeseen, jossa oli suuret ikkunat, lintujen aggressiivisuus ja hormonaalisuus laski.
Ihminen voi olla myös osa ongelmaa: jos linnun kanssa toimitaan niin, että se jopa pariutuu omistajansa kanssa, voivat muut talouden ihmiset olla tulilinjalla. Linnun ruokkiminen suusta, silittely muualta kuin päästä, sylissä ja peiton alla möyhiminen, ja muutenkin suuri määrä hellittelyjä voi saada linnun kiintymään omistajaansa sille epäterveellä tavalla.
Ruokavalio on ilmeinen tekijä. Tropiikin yltäkylläisyydessä monien lajien pesimähaluja ajavat eteenpäin esimerkiksi rasvainen ja proteiinipitoinen ruoka. Kuiva- ja sadekauteen sopeutuneiden lintujen hormooneihin vaikuttavat enemmän tuoreruoan määrä ja ympäristön vehreys ja ilmankosteus.
Monet lemmikkilintujen omistajat pähkäilevät samojen asioiden äärellä: hormonaalisuus voi ajaa linnun moniin ongelmiin. Aggressiivisuus, nyppiminen, huutaminen, pesäpaikkojen etsiminen, ylimuniminen jne. Itse pidän paljon kakaduista, mutta niiden huonona puolena lähes kokoon katsomatta on hormonaalisuus.
Neitokakadut ovat hyvin harvoin aggressiivisia hormonaalisina, mutta ne munivat muihin lajeihin nähden usein epähaluttuja munia, värkkäävät pesää pohjapapereista ja koluavat sohvan alla pesäpaikkoja etsien. Jo ei-aggressiivisen linnun kanssa linnun pesimävireen vähentämisestä voi olla lähes kokopäivätyö. Isomman haasteen tarjoaa, jos linnun hormonaalisuuteen liittyy aggressiivisuus ja muut ongelmat. Aggressiivinen lintu voi puolustaa häkkiään, orttaan, lintu- tai ihmispuolisoaan tai keksimäänsä pesäpaikkaa. Tämä saattaa tehdä elämästä linnun kanssa hankalaa tai jopa lähes mahdotonta! Kuinka hoitaa lintua, joka yrittää käydä koko ajan kimppuun?
Vaikka linnun hormonaalisuus ei olisi aggressiivisuutta tai sen oman terveyden vaarantamista ylimunimalla, olen miettinyt, kuinka paljon turhautumista toteutumaan pääsemätön pesimäkäytös aiheuttaa linnussa. Lintu repii pohjapapereita, muttei saa koskaan "pesää" valmiiksi. Lintu kosiskelee ihmistä ja jopa parittelee ihmisen käden/pään kanssa, mutta silti ei voi tehdä ihmisen kanssa poikasia. Lintu etsii ja muokkaa sohvan tai kaapinalusesta pesää, mutta sen pääsy pesämäisiin rakennelmiin estetään kerta toisensa jälkeen. Osa linnuista saattaa alkaa nyppiä turhautumistaan, osa purkaa sitä huutamalla. Vaikkei linnun paha olo näkyisikään ulospäin, onko se silti oikein lintua kohtaan?
Luin kiintoisia artikkeleita (linkitettynä alas) HARI:n eli Hagen Avicultural Research Instituten sivuilta. Siellä puhuttiin linnun epätoivotusta, hormonaalisesta käytöksestä. Osa hormonaalisuuden ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä oli käynyt omassa mielessäni, osa taas ei lainkaan!
 |
| Erittäin hellyydenkipeä valkokakadu |
Mikä ajaa lemmikkilinnun hormonaalisuutta?
Mikään luetelluista tuskin on yksittäinen tekijänsä, vaan ovat palanen isompaa kokonaisuutta. On täysin linnusta kiinni, kuinka paljon sen käyttäytymiseen ja hormonaalisuuteen kyseinen asia vaikuttaa. Lista ei ole myöskään kattava, vaan lähinnä ennakoi HARI:n artikkeleista oppimaani.Yksi lintukohtainen juttu on silputtava, eli "shreddable/shredder" materiaali. Esimerkiksi kirjat tai pahvi, joista syntyy vähällä vaivalla paljon silppua. Kaippa isoille linnuille siihen voi laskea myös tiettyyn tapaan esitetyt puuvirikkeet silloin, jos lintu pääsee silppuamaan halkoja kuin pesää/koloa tehdäkseen. Tällainen silputtava nostaa kierroksia, ja jos lintu on hormonaalisuuteen taipuvainen, kannattaa miettiä, haluaako tällaisia virikkeitä tarjota mielin määrin.
Eräs harrastaja oli huomannut, että hänen kodinvaihtajana tullut araparinsa otti voimakkaasti itselleen niiden uuden tilan, joka oli tehty vaatehuoneesta. Liian hämärä, ja liian pieni (joskin useamman neliön kokoinen silti) asumus sai linnut aggressiivisiksi, ne ilmeisesti kuvittelivat, että koko huone oli niiden oma pesä. Kun arat siirrettiin isompaan huoneeseen, jossa oli suuret ikkunat, lintujen aggressiivisuus ja hormonaalisuus laski.
Ihminen voi olla myös osa ongelmaa: jos linnun kanssa toimitaan niin, että se jopa pariutuu omistajansa kanssa, voivat muut talouden ihmiset olla tulilinjalla. Linnun ruokkiminen suusta, silittely muualta kuin päästä, sylissä ja peiton alla möyhiminen, ja muutenkin suuri määrä hellittelyjä voi saada linnun kiintymään omistajaansa sille epäterveellä tavalla.
Ruokavalio on ilmeinen tekijä. Tropiikin yltäkylläisyydessä monien lajien pesimähaluja ajavat eteenpäin esimerkiksi rasvainen ja proteiinipitoinen ruoka. Kuiva- ja sadekauteen sopeutuneiden lintujen hormooneihin vaikuttavat enemmän tuoreruoan määrä ja ympäristön vehreys ja ilmankosteus.
Mitä muuttaa?
Artikkeleista opin uutta, tai sain ainakin ajateltavaa ja tukea omille ajatuksille.
Ensinnäkin, virikkeet kannattaa miettiä joka kantilta niin, että ne eivät itsessään kannusta pesimätoimiin. Itse välttäisin tässä tapauksessa esimerkiksi pahvilaatikoita, johon lintu mahtuu osittain tai kokonaan sisälle. Samaan kastiin menevät paperipussit. Samoin pesämateriaalimainen silppuaminen, varsinkin jos silputtava virike on maassa tai nurkassa, jossa materiaalista voi kasata pohjaa "pesälle." Tämä nyt ei sinäänsä ollut itselleni uusi vinkki, mutta laittoi ajattelemaan. Itse koen että esim. paperista/puhelinluetteloista tehdyt virikkeet ovat hyviä, koska ne sopivat monenkokoisille papukaijoille.
Eräs artikkeleissa tuotu asia oli itselleni täysin uusi! Olen aiemminkin miettinyt elämää sosiaalisten lintujen kanssa niin, että niilllä olisi häkki/huone, ne saisivat olla olohuoneessa vapaana, sekä että niillä olisi ideaalitilanteessa myös unihäkki tilassa, jonka saa täysin pimeäksi ja rauhalliseksi öisin. Muissakin tilanteissa voisi olla hyödyksi, että linnut voi tarpeen mukaan siirtää myös muualle, esim. rauhattomissa tilanteissa, jos häkki on olohuoneessa, tai ihan vain totuttaakseen lintua olemaan rentona muualla kuin kotihäkissään tai -huoneessaan. Erilaisten elinympäristöjen tärkeys nostettiin esille itselleni yllättävänä tekijänä artikkeleissa. Se kuulostaakin järkevältä, kun sitä ajattelee: jos lintu viettää hyvin suuren osan aikansa jossain tietyssä paikassa, se saattaa alkaa pitää tätä paikkaa pesänään, ja puolustamisen arvoiselta asialta. Kun lintu on päivän mittaan useammassa paikassa, se ei kiinny yhtä voimakkaasti vain yhteen paikkaan.
Toinen samaan liittyvä juttu oli vain yksi hoitaja. Kokeeko lintu, että sen ensisijainen hoitaja on sen puoliso, joka tuo sille aina ruokaa aamulla? Pitäisikö talouden muiden ihmisten ruokkia lintu välillä, jolloin epäterveellisen tiivis suhde ensisijaiseen hoitajaan ei pääse muodostumaan?
Tästä aiheesta pääseekin hyvin vielä ruokavalioon! Itselleni on valitettavan tuttua lintuharrastuksen tiimoilta, että lintuja ruokitaan liikaa. Liiallisesta ruokamäärästä lintu pääsee valikoimaan, esimerkiksi loputtomalla pellettikupilla istuva lintu monesti ignooraa tuoreet, tai jos tuoreruokaa on loputtomasti, saa mahan täyteen pelkillä herkkupaloilla. Tällöin linnun syömä ruokavalio on eri, kuin sille kokonaisuutena tarjottu. Samoin on pelkästään järkevää yrittää säädellä linnun hormonaalisuutta esimerkiksi välttämällä rasvaisia ja proteiinipitoisia ruokia lajeilla, joiden hormoonit alkavat niistä hyrräämään. Sen sijaan artikkeleissa pohdittiin nimenomaan hormonaalisuuden kannalta, onko runsauden sarvi -ilmiöstä jotain haittaa? Luonnossa luonto on uhkeimmillaan juuri pesimäkautena, pitäähän nälkäiset poikaset saada ruokittua. Ovatko linnut siis tämän monipuolisuuden ja runsauden keskellä siis päivittäin lemmikkinämme? Olin itse pohtinut, josko foraging- eli ruoanetsimismenetelmällä saisi laskettua linnun pesimäintoa: kupissa olisi vain elossa pysymiselle välttämättömät, ne pahimmat syötävät kasvikset, ja kaiken muun saisi virikkeiden kautta. Tämä pidentäisi linnun ruokailuaikaa, mutta saattaisi saada myös linnun pysymään ei-pesimätilassa, koska vaikka lintua ei toki nälkään päästettäisi nääntymäänkään, se ei kokisi samanlaista (yltä)kylläisyyttä kuin kupista syödessään. Lisäksi ruokaa etsiessään linnulla jäisi vähemmän aikaa puuhastella pesimiseen liittyvien toimien parissa.
 |
| Paperin silppuaminen saattaa lisätä hormonaalisuutta joillain linnuilla. |
Lopuksi
Hormonaalisuus on hankala juttu. Itselläni oli hoidossa eräs vanha kongonkaijapapparainen, jonka lempparipuuhaa oli puhelinluetteloiden silppuaminen. Se oli aika selvästi hormonaalista, mutta jos lintu ei tehnyt sitä, se ei tehnyt juuri muutakaan. Kovan elämän kokenut kodinvaihtaja ei kovin osannut leikkiäkään, ja vanhana lintuna se nukkui paljon. Vaikutti, että sille puhelinluettelopesän tekeminen oli päivän kohokohta, ja toiminta joka piti sen virkeänä. Koiras ei myöskään voi rasittaa kehoaan munimalla, eikä tällä linnulla hormonaalisuus ilmennyt muuten kuin silppuamalla ja ihmiselle "heruttamalla" (jolloin huomion antaminen lopetettiin). Se ei ollut aggressiivinen eikä huutanut, ja malttoi puuhailla vähän muutakin kuin pesäänsä, eikä ollut pesäänsä kohtaan aggressiivinen. Yli kolmekymppiselle se oli armonpulla, viimeinen ilonaihe.
Mutta kaikilla linnuilla ja omistajilla ei ole noin helppoa. Hoitolintuna on ollut myös käsinruokittu valkokakadu, jonka mielestä paras tekeminen oli sylissä nyhvääminen tai kaapinalusten nuohoaminen. Sillä ei ollut silputtavaa tai tarkoituksellisia pesäkoloja, mutta ihmisen seura ja kosketus riittivät pesimähalujen ylläpitoon. Tällä linnulla ei myöskään ollut välttämättä vakavia hormonaalisuuteen liittyviä ongelmia, mutta olisivatko muutkin ongelmat, kuten lievä ja ajoittainen höyhenpuvun tuhoaminen ja pieni huomiohuuto vähentyneet jos hormonaalisuus olisi saatu laskemaan?
On siis täysin linnusta kiinni, kuinka se ilmaisee hormonaalisuutensa. Ei ole kuitenkaan täysin omistajasta kiinni, kuinka inhottavana hän kokee lintunsa hormonaalisuuden: onhan huutaminen, kaiken silppuaminen tai aggressiivisuus inhottavaa, mutta ilman niitäkin on syytä pohtia, mitä linnun mielessä liikkuu. Onko se jatkuvassa turhautumisen tilassa, koska sen pesiminen ei edisty luonnollisella tavalla, vai onko käytös vain yksittäisiä tilanteita, joiden ulkopuolella elämä jatkuu normaalisti.
Lisää luettavaa:
Kommentit
Lähetä kommentti