Oman sydämeni ovat vallanneet (monien muiden lajien ohella) araset. Nuo Forpus-sukuun kuuluvat pienenpienet papukaijat ovat pienin lemmikkinä pidettävä papukaijasuku, joiden yleisin edustaja lemmikkinä on noin 12-senttinen ja 30-grammainen ecuadorinaranen. Se on siis undulaattiakin pienempi. Mutta niiden luonne ei todellakaan ole!
Arasten luonne on kokoisekseen haastava. Siinä missä monesta suvusta sanotaan, että ne ovat isoja lintuja pienessä paketissa, araset ovat se pienin paketti. Muita ns. "temperamenttisia" sukuja ovat muunmuassa neitokakadua pienemmän suomuaratit (Pyrrhura) tai neitokakadua hieman isommat valkovatsa-aratit, eli caiquet (Pionites). Kaikille näille suvuille on yhteistä tietynlainen pippurisuus: ne sietävät huonosti vääränlaista käsittelyä, ja kokemattomissa käsissä niistä saattaa tulla aggressiivisia ja/tai purijoita. Siinä missä esimerkiksi undulaatti tai neitokakadu on säiseämpi, reagoiden väärään käsittelyyn lentämällä pakoon, pippurisempi lintu voi käydä päälle huomioimatta sitä, minkä kokoinen hyökkäyksen kohde onkaan siihen itseensä verrattuna. Kaikkien mainittujen pippuristen sukujen haasteena onkin, että ne ovat pieniä tai pienehköjä lintuja, joillaisista vain pelkästään koon puolesta helposti oletetaan, etteivät ne ole kovinkaan haastavia lemmikkejä.
Lisähaastetta jokaisen lemmikkilinnun luonteeseen, käsittelyyn ja hoitoon tuo myös se, onko lintu käsinruokittu. Käsinruokkiessa lintu voi leimautua ihmiseen, jolloin sen käyttäytyminen ihmistä kohtaan on myös vääristynyt. Käsinruokitulla linnulla ihminen voi olla enemmän kuin kaveri, jopa kumppani, jota puolustaa tai jonka kanssa tehdä pesää, tai sitten kilpailija, joka kilpailee samoista resursseista linnun kanssa. Käsinruokitut linnut yleensä janoavat ihmisen seuraa, jopa siihen pisteeseen, että ne sietävät kaltoinkohtelua enemmän, kuin emojen ruokkimat lajitoverit. Väärin koodatut aivot ajavat ne ihmisen seuraan, vaikka ihminen kohtelisi niitä väärin. Väärinkohteluun papukaijat taas helposti vastaavat aggressiivisuudella, joka voi käsinruokitulla olla raivokkaampaa kuin emojen ruokkimalla yksilöllä, jonka näkemys ihmisestä on eri.
Hiemankaan harvinaisten lintujen käsinruokinta on edelleen yleistä maailmalla. Ammennettuani lintukulttuuria, koen että yleisiä lajeja, kuten neitokakaduja ja undulaatteja ei välttämättä käsinruokita yhtä usein. Niiden säyseä luonne ei myöskään tuo käsinruokinnan huonoja puolia esiin yhtä voimakkaasti kuin muilla lajeilla: käsinruokittu neitokakadukaan on harvon aggressiivinen, mutta saattaa olla läheisriippuvainen ja esimerkiksi kohdistaa paritteluhalunsa ihmisiin. Sen sijaan maailmalla edelleen iso osa papukaijoista käsinruokitaan, siinä mukana myös tämän merkinnän päätähdet: araset.
Halusin opetella lisää arasista, ja päädyin liittymään Parrotlets Facebook-ryhmään. Monesti papukaijoista sanotaan, että niitä voi pitää millaisissa pareissa tahansa, jos ne ovat vain keskenään. Koiraspari tulee mainiosti toimeen, jos niillä ei ole naarasta mistä kilpailla. Eri sukupuolta oleva pariskunta voi myös olla haastava, sillä ne voivat ajautua vakavampaa pesimähuuman kierteeseen. Itse haluaisin koirasparin, jotta en joutuisi kamppailemaan myöskään naaraiden ylimuninnan kanssa, asia, josta olen saanut tarpeekseni ylimunivien neitokakadunaaraiden myötä.
Arasiin perehtyessäni yhdysvaltalaisten kanavien kautta koin yllättävän yksipuolisen näkemyksen! Forpus-asiantuntijat saarnasivat kovaan ääneen, kuinka lemmikkinä araset ovat yksineläjiä, jotka eivät kaipaa lajitoveria. Kuulemma lintutoverin tarve on vain ihmistajan omassa päässä, ihmisen keksintöä. Paras lemmikki olisi yksi aranen, tai jos haluaa kaksi, ne on pidettävä eri häkeissä. Samaan häkkiin voi asuttaa vain pariskunnan, jota aikoo pesittää.
Nämä olivat kaikkia omia arvojani vastaan. Sosiaaliseen lajiin kuuluvien eäinten sosiaalisten suhteiden tärkeyttä on tutkittu, ja tulokset puhuvat puolestaan. (Enemmän faktaa ja mietteitä merkinnässä Sosiaaliset virikkeet sosiaalisilla eläimillä.) Oli uskomatonta, kuinka 3500 jäsenen ryhmässä ylläpitäjien ajatukset saattoivat olla noin alkeelliset. Muut lähteet eri papukaijafoorumeilla saarnasivat samaa: araset ovat yksineläjiä lemmikeinä. Perustelut olivat surullisia. "Kyllä se pärjää, on pärjännyt tähänkin asti.", ikäänkuin omistaja voisi lukea lintunsa ajatuksia. Surullisin kommentti oli "Jo yksi lintuni huutaa kun lähden, ja nyppii poissaollessani. En voi edes kuvitella millaista elämä olisi kahden samanmoisen kanssa." Niin. Ehkä se olisi helpompaa.
Tuossa suhteessa arasten suuri luonne näkyy. Neitokakadujen ja undulaattien yhdistäminen on yleensä hyvin mutkatonta: jos niillä on tarpeeksi resursseja, uutta yksilöä ei tarvitse sen kummemmin totutella parveen, kunhan se on terve. Isoilla papukaijoilla taas ei ole tavatonta, että lintu hankitaan koeajalle, jos se ei sopeudukaan uuteen kotiinsa ja lajitoverin seuraan. On kuitenkin täysi ylilyönti ajatella, että aranen olisi yhtäkkiä yksineläjä, vaikka ne kivan kaverin kanssa saattavat nyhjätä aivan kylki kyljessä, niin lähekkäin kuin mahdollista.
Mikä sitten ajaa arasten suurta luonnetta? Aiemmin kertomani yhdistelmä pippurista luonnetta ja käsinruokintaa on osa ongelmaa: käsinruokitut linnut eivät välttämättä osaa lukea lajitovereidensa viestejä niin hyvin kuin emojen opetuksessa olleet. Käsinruokitut linnut saatetaan myös myydä ensin ainoaksi lemmikiksi, jolloin uuden linnun tutustuttaminen yksin olon jälkeen saattaa olla entistä hankalampaa. Osa lajeista on luonnostaan äkäisiä toisiaan kohtaan: neitokakaduilla nokkapokkaa on harvoin, mutta omistajien kertoman mukaan Pyrrhura-suomuaratit tappelevat tämän tästä myös luonnostaan (emojen ruokkimina), mutta tekevät sovinnon yhtä nopeasti. On oleellista, että linnuilla on paljon tilaa, sillä ahtaissa tiloissa konfliktit saattavat paisua, kun lintu ei pääse pakoon halutessaan. Sama koskee siipien typistämistä: lentokyvytön lintu ei pääse karkuun ja pois tilanteesta, vaikka haluaisikin. Kun lintu tietää, ettei voi paeta, se voi turvautua hyökkäykseen myös tilanteessa, jossa se luontaisesti pakenisi.
Kuvista päätellen arasia pidetään myös lemmikkinä useampaa kuin yhtä, mikä on ilo silmälle. Yhdistelmä pippurista luonnetta, käsinruokintaa, lentokyvyttömyyttä ja tilojen ahtautta saattaa saada pienen linnun vaikuttamaan pippurisemmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Ja tämä yhdistelmä saa monet omistajat eväämään linnulta sille niin tärkeän sosiaalisen vuorovaikutuksen lajitoverin kanssa.
Arasten luonne on kokoisekseen haastava. Siinä missä monesta suvusta sanotaan, että ne ovat isoja lintuja pienessä paketissa, araset ovat se pienin paketti. Muita ns. "temperamenttisia" sukuja ovat muunmuassa neitokakadua pienemmän suomuaratit (Pyrrhura) tai neitokakadua hieman isommat valkovatsa-aratit, eli caiquet (Pionites). Kaikille näille suvuille on yhteistä tietynlainen pippurisuus: ne sietävät huonosti vääränlaista käsittelyä, ja kokemattomissa käsissä niistä saattaa tulla aggressiivisia ja/tai purijoita. Siinä missä esimerkiksi undulaatti tai neitokakadu on säiseämpi, reagoiden väärään käsittelyyn lentämällä pakoon, pippurisempi lintu voi käydä päälle huomioimatta sitä, minkä kokoinen hyökkäyksen kohde onkaan siihen itseensä verrattuna. Kaikkien mainittujen pippuristen sukujen haasteena onkin, että ne ovat pieniä tai pienehköjä lintuja, joillaisista vain pelkästään koon puolesta helposti oletetaan, etteivät ne ole kovinkaan haastavia lemmikkejä.
 |
| Ecuadorinaranen on yleisin lemmikkiarasista. Kuva: Harrison Farr / Flickr.com, CC BY-SA 2.0 |
Hiemankaan harvinaisten lintujen käsinruokinta on edelleen yleistä maailmalla. Ammennettuani lintukulttuuria, koen että yleisiä lajeja, kuten neitokakaduja ja undulaatteja ei välttämättä käsinruokita yhtä usein. Niiden säyseä luonne ei myöskään tuo käsinruokinnan huonoja puolia esiin yhtä voimakkaasti kuin muilla lajeilla: käsinruokittu neitokakadukaan on harvon aggressiivinen, mutta saattaa olla läheisriippuvainen ja esimerkiksi kohdistaa paritteluhalunsa ihmisiin. Sen sijaan maailmalla edelleen iso osa papukaijoista käsinruokitaan, siinä mukana myös tämän merkinnän päätähdet: araset.
 |
| Käsinkasvatuksessa ihminen toimii emon sijaisena. Kuva: Geek2Nurse, CC BY-NC 2.0 |
Halusin opetella lisää arasista, ja päädyin liittymään Parrotlets Facebook-ryhmään. Monesti papukaijoista sanotaan, että niitä voi pitää millaisissa pareissa tahansa, jos ne ovat vain keskenään. Koiraspari tulee mainiosti toimeen, jos niillä ei ole naarasta mistä kilpailla. Eri sukupuolta oleva pariskunta voi myös olla haastava, sillä ne voivat ajautua vakavampaa pesimähuuman kierteeseen. Itse haluaisin koirasparin, jotta en joutuisi kamppailemaan myöskään naaraiden ylimuninnan kanssa, asia, josta olen saanut tarpeekseni ylimunivien neitokakadunaaraiden myötä.
Arasiin perehtyessäni yhdysvaltalaisten kanavien kautta koin yllättävän yksipuolisen näkemyksen! Forpus-asiantuntijat saarnasivat kovaan ääneen, kuinka lemmikkinä araset ovat yksineläjiä, jotka eivät kaipaa lajitoveria. Kuulemma lintutoverin tarve on vain ihmistajan omassa päässä, ihmisen keksintöä. Paras lemmikki olisi yksi aranen, tai jos haluaa kaksi, ne on pidettävä eri häkeissä. Samaan häkkiin voi asuttaa vain pariskunnan, jota aikoo pesittää.
 |
| Yksittäisen arasen pitäminen lemmikkinä on harmittavan yleistä. Kuva: Harrison Farr, CC BY-SA 2.0 |
Nämä olivat kaikkia omia arvojani vastaan. Sosiaaliseen lajiin kuuluvien eäinten sosiaalisten suhteiden tärkeyttä on tutkittu, ja tulokset puhuvat puolestaan. (Enemmän faktaa ja mietteitä merkinnässä Sosiaaliset virikkeet sosiaalisilla eläimillä.) Oli uskomatonta, kuinka 3500 jäsenen ryhmässä ylläpitäjien ajatukset saattoivat olla noin alkeelliset. Muut lähteet eri papukaijafoorumeilla saarnasivat samaa: araset ovat yksineläjiä lemmikeinä. Perustelut olivat surullisia. "Kyllä se pärjää, on pärjännyt tähänkin asti.", ikäänkuin omistaja voisi lukea lintunsa ajatuksia. Surullisin kommentti oli "Jo yksi lintuni huutaa kun lähden, ja nyppii poissaollessani. En voi edes kuvitella millaista elämä olisi kahden samanmoisen kanssa." Niin. Ehkä se olisi helpompaa.
Tuossa suhteessa arasten suuri luonne näkyy. Neitokakadujen ja undulaattien yhdistäminen on yleensä hyvin mutkatonta: jos niillä on tarpeeksi resursseja, uutta yksilöä ei tarvitse sen kummemmin totutella parveen, kunhan se on terve. Isoilla papukaijoilla taas ei ole tavatonta, että lintu hankitaan koeajalle, jos se ei sopeudukaan uuteen kotiinsa ja lajitoverin seuraan. On kuitenkin täysi ylilyönti ajatella, että aranen olisi yhtäkkiä yksineläjä, vaikka ne kivan kaverin kanssa saattavat nyhjätä aivan kylki kyljessä, niin lähekkäin kuin mahdollista.
 |
| Luonnonvaraisia kolumbianarasia läheisyyspuuskassa. Kuva: Julian Londono, CC BY-SA 2.0 |
Mikä sitten ajaa arasten suurta luonnetta? Aiemmin kertomani yhdistelmä pippurista luonnetta ja käsinruokintaa on osa ongelmaa: käsinruokitut linnut eivät välttämättä osaa lukea lajitovereidensa viestejä niin hyvin kuin emojen opetuksessa olleet. Käsinruokitut linnut saatetaan myös myydä ensin ainoaksi lemmikiksi, jolloin uuden linnun tutustuttaminen yksin olon jälkeen saattaa olla entistä hankalampaa. Osa lajeista on luonnostaan äkäisiä toisiaan kohtaan: neitokakaduilla nokkapokkaa on harvoin, mutta omistajien kertoman mukaan Pyrrhura-suomuaratit tappelevat tämän tästä myös luonnostaan (emojen ruokkimina), mutta tekevät sovinnon yhtä nopeasti. On oleellista, että linnuilla on paljon tilaa, sillä ahtaissa tiloissa konfliktit saattavat paisua, kun lintu ei pääse pakoon halutessaan. Sama koskee siipien typistämistä: lentokyvytön lintu ei pääse karkuun ja pois tilanteesta, vaikka haluaisikin. Kun lintu tietää, ettei voi paeta, se voi turvautua hyökkäykseen myös tilanteessa, jossa se luontaisesti pakenisi.
Kuvista päätellen arasia pidetään myös lemmikkinä useampaa kuin yhtä, mikä on ilo silmälle. Yhdistelmä pippurista luonnetta, käsinruokintaa, lentokyvyttömyyttä ja tilojen ahtautta saattaa saada pienen linnun vaikuttamaan pippurisemmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Ja tämä yhdistelmä saa monet omistajat eväämään linnulta sille niin tärkeän sosiaalisen vuorovaikutuksen lajitoverin kanssa.
 |
| Lemmikkinäkin aranen ansaitsee kaverin. Kuva: Flickr / HaPe_Gera, CC BY 2.0 |
Kommentit
Lähetä kommentti