Pienlemmikkien rajoitetut tilat hyötykäyttöön virikkeillä

Pienlemmikeillä tarkoitan tässä tapauksessa ehkä eniten niitä, joiden elintilaa suuren osan päivästä hallitsee jokin este, oli se sitten terraarion, häkin tai muun asumuksen seinät. Toki osaa voi varmasti soveltaa myös vapaammin kulkeville lemmikeille. Tulee muistaa oman lemmikin vaatimukset myös ruokailuun: koiralle ruoan tarjoilu lähes rajattomasti voi olla hankalampaa kuin vaikkapa linnuille, joiden nopea aineenvaihdunta vaatii useita tankkauksia päivässä. Toisaalta vinkit soveltuvat paremmin aktiivisille eläimille, kuten nisäkkäille ja linnuille, kuin passiivisemmille tai vähemmän älykkäille selkärangattomille, kaloille, sammakkoeläimille ja matelijoille (niiden virikkeellistämisestä kirjoittanen myöhemmin oman merkintänsä).

Monen pienlemmikin elämän kulmakivi on ruokailu. Valitettavasti monen lemmikin ruokailu on myös todella tylsää: ruoka tulee aina samaan paikkaan, aikalailla samaan aikaan ja se on usein rutiininomaisesti myös samanlaista. Eräänlainen virikkeellistämisohjelma onkin pienehköissä elintiloissa toteutettava ruokintasuunnitelma. Sen periaatteena on, että pieniä, miksei isojakin, tiloja hyödynnetään tehokkaasti saaden eläin liikkumaan ja käyttämään päätään sekä aistejaan.

Luonnossa eläimen on yleensä pakko liikkua saadakseen ruokaa. Vankeudessa moni papukaija passivoituu ruoanlähteen äärelle.

Käytännössä eläin totutetaan vähitellen siihen, että sillä on useita ruokapaikkoja yhden sijasta. Esimerkkinä käytän vaikkapa papukaijoja, koska ne ovat lähellä omaa sydäntäni, mutta käytännössä hyvin samanlaiset neuvot käyvät esimerkiksi monille jyrsijöille, sekä muillekin eläimille pienin muokkauksin. Ensimmäinen askel on lisätä ruokintapaikkoja. Yhden tai kahden vierekkäin olevan kupin sijasta eläimen ympäristöön lisätään useampia kuppeja, jopa niin monta kuin käytännöllisesti mahdollista. Tulee ottaa huomioon, että eläimen asumus ei saa olla liian täyteen tavaraa ahdettu, ja ruoan kanssa ollessa tekemisissä tulee myös muistaa hygienia: kupit eivät saa olla sellaisissa paikoissa, että eläin voi sotkea ne ulosteellaan (tai virtsallaan).

Aluksi kuppeihin laitetaan estotta eläimen normaalia ruokaa, jonka se tunnistaa syötäväksi. Riippuu eläimestä, tarvitaanko houkutteluun myös herkkupaloja. Kaiken tulisi tapahtua vähitellen ja pelotta, ja eläimen luonteesta riippuen totuttelussa saattaa mennä sekunti tai viikko. Eläintä voi kannustaa vierailemaan vieraammilla kupeilla laittamalla sinne herkullisempia ruokia, joita ei ole tarjolla muissa kupeissa. Kun eläin vierailee sujuvasti kaikilla kupeilla, voi ruokamäärää vähentää niin, että lempparikupit tyhjenevät päivän mittaan, ja täten eläimen on pakko liikkua kuppien välillä syödäkseen. Tämä lisää eläimen aktiivisuutta ja saa sen liikkeelle, sen sijaan että se voisi koko päivän tököttää yhden ruokakupin äärellä syöden.

Kun edellinen askel sujuu, on aika vaikeuttaa hommaa. Ruoan sekaan voi laittaa jotain, minkä seasta eläimen on etsittävä ruokapaloja. Esimerkiksi puuhelmet, kävyt, heinä tai paperisilppu on hyvä lisä, kunhan se on sellaista, että eläin ei voi tukehtua siihen (esim. liian pienet, liukkaat helmet) tai syödä sopimatonta materiaalia (osa eläimistä saattaa syödä ja niellä paperia). Kuppeja voi myös peittää esim. paperilla, kunhan peittämisen tekee aluksi helpoksi esimerkiksi pienellä palalla, tai tekemällä paperiin reiän. Nyt eläimen on tehtävä töitä päästäkseen käsiksi kupissa olevaan ruokaan.


Tämän ohella toteutetaan toinen luonnollisuuteen kannustava askel: arvaamattomuus. Siinä missä luonnossa elävä eläin joutuu ensin paikallistamaan ruokalähteen, rajatuissa tiloissa elävä lemmikki on yleensä ainiaan lähellä ruokalähdettä, vaikka joutuisikin näkemään vaivaa saadakseen ruoan suuhunsa asti. Jättämällä osan kupeista pois, ja osan tyhjiksi, ja laittamalla loppuihinkin eri määriä eri arvoisia ruokia tulee eläimen ruoanhankintaan ulottuvuuksia lisää: ruokalähteen etsiminen ja ruokalähteen laadun arvaamattomuus.

Jos eläin on sellainen, ettei se hätkähdä muutoksista, kuppien paikkoja voi myös siirrellä. Kun eläin on jo tottunut vierailemaan kupeilla, voi kuppien paikkoja harkita uudelleen. Onko eläimen pakko yltää niihin helposti, vai saisiko sen jotenkin taiteilemaan ja käyttämään erilaisia lihaksia yltääkseen ruokaan? Esimerkiksi papukaijan tai rotan voisi haastaa roikkumaan pää alaspäin yhteen kuppiin yltääkseen, tai kiipeämään pystysuoraa oksaa toisen kupin luo.

Samoilla ideoilla ja periaatteilla voi käyttää myös muita ruokavirikkeitä, niin uudelleentäytettäviä älypelejä kuin tuhottaviakin virikkeitä. Samaan tyyliin ruokaa voi tarjoilla monesti eri paikasta vaihtelevasti myös tuoreruokatikuista tai klipseillä kiinnittäen. Muistakin virikkeistä innostuvilla eläimillä samaa periaatetta voi käyttää myös ei-ruokavirikkeiden kanssa. Ruoka on kuitenkin se, jonka ajaa kaikkien syövien eläinten toimintaa, ja sillä on täten helppo motivoida eläintä aktiiviseksi.

Tärkeää on ottaa hyöty rajallisista asuintiloista, ja kannustaa eläin liikkeelle ja toimimaan mahdollisimman luonnonmukaisella tavalla.

Tähän artikkeliin inspiroinut artikkeli on "Converting Cages Into Enclosed Foraging Trees", kirjoittaja Michelle Czaikowski. Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan ja kuvineen Parrot enrichment activity book vol 2:sta.

Aiheesta löytyy myös video nimeltä Captive Foraging, mutta videosta poiketen en suosittele leikkaamaan linnun siipisulkia tai muutoin "kahlitsemaan" lintua vain puuhunsa, ja puu saa olla reilusti ihmistä korkeampi, toisin kuin videolla sanotaan. Muutoin vinkit ovat kivoja, ja videot antavat konkreettista esimerkkiä.

Kommentit