Muuttavat papukaijat olivat mielessäni ensimmäisen kerran joskus vuonna 2003. Tällöin Lemmikki-lehden Kysy linnuista -palstalla oli kysymys neitokakadusta luopumisesta. Palstan vastaaja sisällytti jotenkin vastaukseensa, "Tästä syystä ei pitäisi laittaa kiertolintuja liikkeelle!" Jotenkin lapsen aivoilla tulkitsin, että kiertolintu on luonnostaan muuttolintu, joka menee jotenkin sekaisin kodinvaihdoksista. No, ehkä jokaisella meistä on ollut aivopieruja ja olinhan vasta lapsi tuolloin. Kiertolintu on täysin eri asia: lintu, joka kuin kiertopalkintona muuttaa kodista kotiin ongelmiensa takia. Siitä enemmän tässä blogimerkinnässä: Mitä ovat kiertolinnut? Näköjään vanhaan merkintään olen kertonut tämän saman johdannon!
Muuttolintuihin kuuluvilla lajeilla tulee luonnostaan, evoluution muovaamana, hinku muuttaa tiettyyn vuodenaikaan. Yleensä tämä liittyy valon määrään. Sukupolvien ja miljoonien vuosien myötä parhaiten ovat selvinneet ne yksilöt, jotka ovat hinkuneet muuttomatkalle juuri tiettyyn aikaan. Muuttoaika ei vaikuta olevan ilmeisen sidoksissa ravintotilanteeseen tai lämpötilaan. Tämäkin käy järkeen: jos linnut muuttaisivat vasta kun ravinto on selvästi ehtynyt tai ne kärsisivät kylmästä, olisi niillä vaikeuksia selvitä rankasta muutosta. Eläintarhoissakin on usein ongelmana muuttolintuihin kuuluvien lajien pidossa se, että luonnolliseen muuttoaikaan linnut menevät sekaisin, vaikka tietenkin vankeudessa niillä on käytössään ravintoa ja riittävän lämpimät tilat ympäri vuoden.
 |
| Luonnossa muuttava papukaija: erittäin uhanalainen tasmanianruohokaija. Kuva: Flickr.com / David Cook, CC BY-NC 2.0 |
Suomessa käytännössä varsinaisiin muuttaviin lajeihin kuuluvia lintuja ei pidetä lemmikkinä. Eteläisemmässä Euroopassa ja muualla maailmassa esimerkiksi tikli, peippo, urpiainen tai kottarainen ovat kuitenkin harrastelintuja, jotka ovat luonnostaan muuttolintuja.
Itse tekisin eron muuttavan ja vaeltavan linnun välille. Vaeltavat lajit ovat niitä, jotka vaeltavat jonkin resurssin perässä, kuten ruoan tai juomaveden. Undulaatteja kuvaillaan luonnossa vaeltavaksi lajiksi, joka liikkuu ruoan ja veden perässä Australiassa Pohjois-Etelä -suunnassa. Kodeissamme olevat olosuhteet valon ja muun ilmaston suhteen ovat myös täysin pielessä verrattuna Australian luonnollisiin olosuhteisiin. Tästä voisin päätellä, että lemmikkiundulaattejamme ei keinovalaistuksessa, Suomen synkässä talvessa tai epäluonnollisen kirkkaassa kesässä muuttohinku pääse iskemään. Toki niillä on myös koko ajan saatavillaan ravintoa ja vettä.
Muuttaviksi papukaijoiksi on mainittu mäntyaratti ja tasmanianruohokaija (kuvassa), joista kumpaakaan ei pidetä lemmikkinä Suomessa.
Tällä pohdinnalla Suomessa ei tarvitse hirveästi murehtia lemmikkilintujen muuttohingusta: muuttavia lajeja ei lemmikkinä kaiketi pidetä. Eteläisemmässä Euroopassa peippo- ja tikliharrastajilla tilanne saattaa olla eri. Eläintarhoissakin kamppaillaan muuttavien lajien muuttostressin kanssa, joten varmasti myös normaalit harrastajat törmäävät siihen. Lemmikkien suhteen vastuullista olisi jatkaa vain niiden yksilöiden lisäännyttämistä, jotka eivät silminnähden menetä hermojaan muuttoaikana.
Kommentit
Lähetä kommentti