Ihminen on jännä otus. Harmi, etten enää löydä sitä dokkaria, joka kertoi kokonaan siitä, kuinka ihminen vaikuttaa omalla osallaan joidenkin lajien evoluutioon. Tätä käsiteltiin kuitenkin uudestaan BBC:n tiedetunnin podcastissa, joten ajattelin kirjoittaa siitä pienen merkinnän.
Ihminen jalostaa eläimiä ja kasveja haluamaansa suuntaan, vaikuttaen niiden luontaiseen evoluutioon. Esimerkkeinä vaikkapa koirarodut ja moni viljelty kasvi, joiden villit esi-isät eivät olleet kovinkaan käytännöllisiä ruokakasveja. Tämä merkintä kertoo eläinlajeista, joihin ihminen on tahtomattaan vaikuttanut.
Jokainen laji kehittyy, mikään laji ei ole valmis, vaan elinympäristössä jonkin muuttuessa laji alkaa muuttua myöskin. Erityisen kiinnostava lintuihmiselle olivat USA:ssa amerikanpääskyt (Petrochelidon pyrrhonota). Ne ovat sopeutuneet pesimään moottoriteiden ylityssilloissa, sillä kovat rakenteet onkaloineen muistuttavat niiden luontaisia pesimäpaikkoja. Sillat ovat kuitenkin matalampia kuin kallionkielekkeet, ja niinpä osa linnuista kuolee ensilennollaan, kun ne eivät saa tarpeeksi ilmaa siipiensä alle ennen maata. Mitä lyhyemmät siivet linnulla on, sen äkkinäisempiä käännöksiä se pystyy tekemään. Noin 30 vuodessa amerikanpääskyjen siipien mitta on lyhentynyt parilla millillä, mikä ei kuulosta paljolta, mutta on lajinkehityksen silmissä äärettömän nopea muutos! Lyhytsiipisemmät, nopeampia käännöksiä tekevät pääskyt ovat väistäneet tielle tippumisen, ja päässeet jatkamaan sukuaan. [Lähde]
Australiassa agakonnat (Bufo marinus) ovat yksi haitallisimmista vieraslajeista. Ne tuotiin alun perin syömään sokeriruokoja piinaavia tuholaisia, mutta lopulta päätyivät syömään kaiken muun. Agakonnat syövät kaikkea mikä liikkuu, mutta ne ovat myrkyllisiä, joten niiden populaation kokoa eivät saalistajat juuri rajoita. Poikkeuksia kuitenkin on. Pseudechis porphyriacus -käärme pystyy syömään nuoria, vähemmän myrkyllisiä agakonnia. Tämä on vaikuttanut nopeasti käärmeen pään kokoon. Suuripäiset käärmeet tähtäsivät aikuisiin agakonniin kuollen niiden myrkkyyn, mutta pienipäiset pystyivät käyttämään ravintonaan nuoria, pienempiä agakonnia, selviämään ja jatkamaan sukua. [Lähde]
Kaupallinen ravustus ja kalastus ovat vaikuttaneet Malaclemys terrapin -vesikilpikonnan kokoon. Kaupallisten rapumertojen aukko on tietyn kokoinen, sallien pienten kilpikonnien eksymisen mertoihin. Ilmaa hengittävinä eläiminä ne usein kuitenkin hukkuvat, koska ne eivät osaa merrasta pois. Suuret kilpikonnat eivät mertoihin pääse, vaikka ne sinne pyrkivätkin maukkaan ja helpon aterian perässä. Tämä on aiheuttanut lajin koon kasvamisen, sillä pienet yksilöt hukkuvat helpommin mertoihin ja kuolevat pois lisääntymästä. [Lähde]
Muuttohaukka on alunperin päiväaktiivinen laji, joka on yksi kaupunkielämään sopeutuneista petolinnuista. Kaupungissa sen pääsaalista ovat päiväaktiiviset kesykyyhkyt, jotka se väijyttää ylhäältä, kauempaa tehden äkkinäisen pikasyöksyn linnun kimppuun. Kaupungin ympärivuorokautinen valo on muuttanut muuttohaukan saalistuskäyttäytymistä. Siitä on vähitellen tulossa ympäri vuorokauden saalistava peto. Monet muuttolinnut muuttavat yöllä, jolloin saalistajia on liikkeellä vähemmän. Kaupungin hohteessa pimeyden tuoma turva ei enää toimi, ja muuttohaukka käyttää kaupungin valojen ja varjojen vaihtelua hyödykseen tehden pikasyöksyjä lintujen kimppuun. Monen linnun luontainen suojaväritys, jossa vatsa on vaaleampi, jolloin se ei näy päivän kirkasta taivasta vasten, on nyt kuin heijastin, joka heijastaa kaupungin valot tummaa yötaivasta vastaan. Myös yltäältäpäin linnut on helppo havaita tummina siluetteina kaupungin oranssinhehkuista valoa vasten. [Lähde]
Myös trofee-metsästys vaikuttaa eläinten ulkonäköön. Luonnossa saaliina ovat yleensä pienemmät ja heikommat yksilöt, jolloin suuret, hyvin varustellut urokset pääsevät jatkamaan sukua. Esimerkkeinä norsujen syöksyhampaat, valkohäntäpeurojen haaraiset sarvet ja paksusarvilampaan muhkeat, kierteiset sarvet. Ihminen toimii eri tavalla kuin luonto, jahdaten niitä suurimpia ja komeimpia. Tämä on aiheuttanut joissain lajeissa tai populaatioissa muutoksia urosten sarvien koossa. Pienisarvisemmat urokset jäävät henkiin, ja saavat enemmän jälkikasvua, ja saavat myös pienisarvisempia jälkeläisiä. [Lähde]
Ja viimeisimpänä, kuinka jopa nappaa ja vapauta -kalastus muuttaa taimenen käytöstä. Taimenen aggressiivisuus pinkaista liikkuvan asian kimppuun on periytyvä luonneominaisuus. Ihmisille eniten tuttuna se toistuu siinä, kuinka herkästi taimen käy kiinni kalastajan syöttiin. Vaikka kyse olisikin vain urheilukalastuksesta, jossa kala vapautetaan myöhemmin, ovat nämä aggressiiviset yksilöt altavastaavan asemassa rauhallisempiin lajitovereihinsa nähden, sillä onhan pyydystetyksi joutuminen ilmiselvä stressi. Luonne vaikuttaa kuitenkin myös yllättävällä tavalla. Muniaan tai poikasiaan aggressiivisesti puolustavan taimenen jälkikasvu selviää normaalisti paremmin, kuin rauhallisemman yksilön. Aggressiivinen taimen kuitenkin hairahtuu herkemmin myös ihmisen syötin kimppuun, jolloin syöttiin jäädesssään sen jälkikasvu jää yksin, pedoille alttiiksi. Rauhallisemmat yksilöt eivät ehkä puolusta jälkeläisiään yhtä hanakasti, mutta ne eivät myöskään yhtä herkästi lähde syötin perään. [Lähde: BBC Science hour]
Jokainen laji kehittyy, mikään laji ei ole valmis, vaan elinympäristössä jonkin muuttuessa laji alkaa muuttua myöskin. Erityisen kiinnostava lintuihmiselle olivat USA:ssa amerikanpääskyt (Petrochelidon pyrrhonota). Ne ovat sopeutuneet pesimään moottoriteiden ylityssilloissa, sillä kovat rakenteet onkaloineen muistuttavat niiden luontaisia pesimäpaikkoja. Sillat ovat kuitenkin matalampia kuin kallionkielekkeet, ja niinpä osa linnuista kuolee ensilennollaan, kun ne eivät saa tarpeeksi ilmaa siipiensä alle ennen maata. Mitä lyhyemmät siivet linnulla on, sen äkkinäisempiä käännöksiä se pystyy tekemään. Noin 30 vuodessa amerikanpääskyjen siipien mitta on lyhentynyt parilla millillä, mikä ei kuulosta paljolta, mutta on lajinkehityksen silmissä äärettömän nopea muutos! Lyhytsiipisemmät, nopeampia käännöksiä tekevät pääskyt ovat väistäneet tielle tippumisen, ja päässeet jatkamaan sukuaan. [Lähde]
 |
| Kuva: Wikipedia |
Australiassa agakonnat (Bufo marinus) ovat yksi haitallisimmista vieraslajeista. Ne tuotiin alun perin syömään sokeriruokoja piinaavia tuholaisia, mutta lopulta päätyivät syömään kaiken muun. Agakonnat syövät kaikkea mikä liikkuu, mutta ne ovat myrkyllisiä, joten niiden populaation kokoa eivät saalistajat juuri rajoita. Poikkeuksia kuitenkin on. Pseudechis porphyriacus -käärme pystyy syömään nuoria, vähemmän myrkyllisiä agakonnia. Tämä on vaikuttanut nopeasti käärmeen pään kokoon. Suuripäiset käärmeet tähtäsivät aikuisiin agakonniin kuollen niiden myrkkyyn, mutta pienipäiset pystyivät käyttämään ravintonaan nuoria, pienempiä agakonnia, selviämään ja jatkamaan sukua. [Lähde]
Kaupallinen ravustus ja kalastus ovat vaikuttaneet Malaclemys terrapin -vesikilpikonnan kokoon. Kaupallisten rapumertojen aukko on tietyn kokoinen, sallien pienten kilpikonnien eksymisen mertoihin. Ilmaa hengittävinä eläiminä ne usein kuitenkin hukkuvat, koska ne eivät osaa merrasta pois. Suuret kilpikonnat eivät mertoihin pääse, vaikka ne sinne pyrkivätkin maukkaan ja helpon aterian perässä. Tämä on aiheuttanut lajin koon kasvamisen, sillä pienet yksilöt hukkuvat helpommin mertoihin ja kuolevat pois lisääntymästä. [Lähde]
 |
| Kuva: Wikipedia |
Muuttohaukka on alunperin päiväaktiivinen laji, joka on yksi kaupunkielämään sopeutuneista petolinnuista. Kaupungissa sen pääsaalista ovat päiväaktiiviset kesykyyhkyt, jotka se väijyttää ylhäältä, kauempaa tehden äkkinäisen pikasyöksyn linnun kimppuun. Kaupungin ympärivuorokautinen valo on muuttanut muuttohaukan saalistuskäyttäytymistä. Siitä on vähitellen tulossa ympäri vuorokauden saalistava peto. Monet muuttolinnut muuttavat yöllä, jolloin saalistajia on liikkeellä vähemmän. Kaupungin hohteessa pimeyden tuoma turva ei enää toimi, ja muuttohaukka käyttää kaupungin valojen ja varjojen vaihtelua hyödykseen tehden pikasyöksyjä lintujen kimppuun. Monen linnun luontainen suojaväritys, jossa vatsa on vaaleampi, jolloin se ei näy päivän kirkasta taivasta vasten, on nyt kuin heijastin, joka heijastaa kaupungin valot tummaa yötaivasta vastaan. Myös yltäältäpäin linnut on helppo havaita tummina siluetteina kaupungin oranssinhehkuista valoa vasten. [Lähde]
Myös trofee-metsästys vaikuttaa eläinten ulkonäköön. Luonnossa saaliina ovat yleensä pienemmät ja heikommat yksilöt, jolloin suuret, hyvin varustellut urokset pääsevät jatkamaan sukua. Esimerkkeinä norsujen syöksyhampaat, valkohäntäpeurojen haaraiset sarvet ja paksusarvilampaan muhkeat, kierteiset sarvet. Ihminen toimii eri tavalla kuin luonto, jahdaten niitä suurimpia ja komeimpia. Tämä on aiheuttanut joissain lajeissa tai populaatioissa muutoksia urosten sarvien koossa. Pienisarvisemmat urokset jäävät henkiin, ja saavat enemmän jälkikasvua, ja saavat myös pienisarvisempia jälkeläisiä. [Lähde]
 |
| Paksusarvilampaita. Kuva: Wikipedia |
Kommentit
Lähetä kommentti