Kirja: Eläin ja ihminen - Mikä meitä yhdistää?

Helena Telkänrannan vuonna 2016 ilmestynyt kirja Eläin ja ihminen - Mikä meitä yhdistää? on jatko-osa vuonna 2015 ilmestyneelle Millaista on olla eläin? -kirjalle.

Ihminen pitää itseään helposti luomakunnan kruununa, jolla on uniikkeja taitoja ja kykyjä, ja on automaattisesti muiden eläinten yläpuolella. Pitkään ihmiset pitivätkin eläimiä vain biologisina koneina, jotka toimivat täysin vaistojensa varassa vailla ajattelua ja tunteita. Nykyään onneksi tiedetään toisin.

Kirja porautuu ihmisiä ja eläimiä yhdistäviin tekijöihin mielenkiintoisella tavalla. Kirjassa käydään läpi eläinten ihmismäistä kommunikaatiota, niin opetettuna kuin luonnostaankin esiintyvinä sosiaalisina suhteina. Eläinten näppäryys, älykkyys ja innovatiivisuus yllättävät myös työkalujen käytössä.

Kirja kertoo useita todellisen elämän esimerkkejä, joihin myös moni lemmikinomistaja tai muuten eläinten kanssa puuhaileva on voinut törmätä. Itsekin vannoutuneena papukaijaharrastajana opin edelleen uutta: mustakaijat käyttävät ainakin yhdessä eläintarhassa pieniä kiviä hioakseen simpukankuorista irti jauhemaista kalsiumia.

Minua kiinnostavat eniten papukaijat, mutta myös muut eläimet ja niiden älykkyys. Monen kannalla pysähdyn miettimään, kuinka jotain asiaa voisi hyödyntää lemmikkien, kuten koiran tai papukaijan koulutuksessa tai virikkeellistämisessä.

Mieleen painuvia juttuja kirjassa olivat tältä kannalta myös se, kuinka eläimet kokevat musiikin: ihmisten normaali musiikki ei ole niille aina kamalan kiintoisaa, mutta jos musiikkia muutetaan niin, että sen säveltaajuudet täsmäävät lajin pitämiin miellyttäviin ääniin, hakeutuvat ne ennemmin kuuntelemaan tällaista muokattua musiikkia.

Samoin pohdin, millaisia laskutehtäviä eläimille voisi opettaa niiden luontaisten kykyjen pohjalta: miljoonakalan poikanen erottaa lukumäärät yhden ja neljän välillä, mutta sitä suuremmat muuttuvat tunnistamattomaksi massaksi. Kananpojat taas huomaavat eron esimerkiksi viiden ja kymmenen, tai kymmenen tai kahdenkymmenen esineen välillä, mutta kuusi ja yhdeksän ovat liian lähellä toisiaan.

Yksilön älykkyys ei välttämättä ole suora polku siihen, miten se esimerkiksi hyödyntää työkaluja. Tiheämmässä orankiyhteisössä työkalujen käyttö leviää huomattavasti paremmin useamman yksilön käyttöön, kun taas harvaan asutuilla alueilla suurinosa ei käytä työkaluja. Vain osa kädellisistä on tarpeeksi kekseliäitä keksimään työkalujen käyttötapoja itse, mutta iso osa osaa tarpeen tullen matkia lajitoveriaan.

Kirja on erittäin helppolukuinen, ja siihen todella tempautuu mukaan. Suosittelen kaikille!