Yle: Oppilaitoksessa opetettiin kanoja tunnistamaan konsonantit ja vokaalit

Oppilaitoksessa opetettiin kanoja tunnistamaan konsonantit ja vokaalit – kouluttaja: Kun osaa kouluttaa kanan, voi kouluttaa minkä tahansa eläimen


Yle kirjoittaa Pohjois-Savon opiston kanakoulutuksesta. Eläintenkouluttajaopiskelijat opettelevat käytännön taitoja kanoja kouluttamalla.

Kana on minunkin mielestäni hyvä oppilas: se on helposti kesyyntyvä (itseasiassa kesyksi jalostettu), ahne ja aktiivinen eläin, joten sen kouluttaminen on helppoa. Olen osittain samaa, ja osittain eri mieltä jutussa haastatellun kouluttajan, Harri Kataisen kanssa: hänen mukaansa kana oppii viisi kertaa nopeammin kuin koira. Lintujen kanssa puuhastelleena en tuota lainkaan epäile. Hän kuitenkin mainitsee, että kun osaa kouluttaa kanan, voi kouluttaa minkä tahansa eläimen. Ovathan nuo hieman ristiriidassa toistensa kanssa: toisaalta kana on helppo koulutettava ja hyvä oppimaan, mutta sekö sitten valmentaa minkä tahansa eläimen kanssa toimimiseen?

Valitettavasti otsikossa mainittua kanojen kirjaintenerottelua ei avattu tekstissä otsikkoa enempää. Olisi ollut todella kiintoisaa tietää, kuinka kanat tähän opetettiin ja kuinka tarkkaan ne erottelevat kirjaimet! Youtubesta löytyvä video "Konsonanttikanat", julkaisija Sanna Katainen, kuitenkin valottaa toimintaa hieman. Vastoin uskomuksiani, kanat eivät suinkaan erota kirjaimia ääntämyksellä, vaan ilmeisesti aakkoset on jaettu niille kuviin, joita saa nokkia, ja joita ei saa nokkia. Melkoinen suoritus silti!



Kommentit