Kea: Birds of Play
Kiintoisa artikkeli kea-papukaijoista. Keat ovat uskomattoman uteliaita ja puuhakkaita papukaijoja. Siinä missä monen eläimen leikkimishalut vähitellen katoavat aikuisuudessa, keat ovat innokkaita leikkijöitä myös aikuisiällä. Ne eivät kehitä neofobiaa, eli uusien asioiden kammoa, vaan ovat poikasmaisen uteliaita myös aikuisina.
Keoilla on oma äänensä leikkiinkutsuun, jota eläinten käyttäytymiseen erikoistunut biologi Zimena Nelson kutsuu nimellä "the warble", liverrys. Kuullessaan toisen kean livertävän näin, kuulolla olevat keat alkavat hassutella ja leikkiä. Jopa yksin oleva kea, jolle soitetaan tämä ääni, alkaa leikkiä yksinään.
Keatutkija Amalia Bastos taas kertoo, että keojen uteliaisuus ja rohkeus saavat ne vaikuttamaan jopa älykkäämmiltä kuin ne ovat: erittäin älykkäät ja luonnossa työkaluja käyttävät uudenkaledonianvarikset ovat pelokkaita uusia esineitä kohtaan, joten niiden älyllisten lahjojen tutkiminen on tämän vuoksi osittain haastavampaa. Kaikessa energiassaan ja uteliaisuudessaan kea on myös yhteistyökykyinen ja kärsivällinen: yhteistyötä vaativan tehtävän edessä se jaksaa odottaa lajitoveriaan avuksi yli minuutin ajan, tehtävä, johon kykenevät eläimistä tutkitusti vain ihmisapinat, norsut, ja koirat, joskin koirat vaativat tehtävään runsaasti koulutusta. Kekseliään uudenkaledonianvariksen heikkous on myös sen itsenäisyys: se ei osaa toimia yhteen lajitovereidensa kanssa.
Kealla on myös varislintuihin verrattuna oiva etu: siinä missä uudenkaledonianvaris osaa valmistaa opettamatta koukun, kealla on monitoimityökalu aina mukanaan: nokka. Keat osaavat vankeudessa käyttää työkaluja, jos se niille opetetaan, mutta ne eivät sitä juuri luonnossa tee.
Eri eläinten älykkyyden vertailu on täten haastavaa, sillä älykkyys ei ole niin yksioikoista, eikä kaikki aina ole sitä miltä näyttää. Ihminen monesti kokee, että sosiaalinen, rohkea ja utelias eläin on älykkäämpi, kuin pelokas ja vetäytyvä. Tämän vuoksi keaa onkin palkitseva tutkia: se häikäisee kekseliäisyydellään, sillä sitä ei pidättele pelko.
Keoilla on oma äänensä leikkiinkutsuun, jota eläinten käyttäytymiseen erikoistunut biologi Zimena Nelson kutsuu nimellä "the warble", liverrys. Kuullessaan toisen kean livertävän näin, kuulolla olevat keat alkavat hassutella ja leikkiä. Jopa yksin oleva kea, jolle soitetaan tämä ääni, alkaa leikkiä yksinään.
Keatutkija Amalia Bastos taas kertoo, että keojen uteliaisuus ja rohkeus saavat ne vaikuttamaan jopa älykkäämmiltä kuin ne ovat: erittäin älykkäät ja luonnossa työkaluja käyttävät uudenkaledonianvarikset ovat pelokkaita uusia esineitä kohtaan, joten niiden älyllisten lahjojen tutkiminen on tämän vuoksi osittain haastavampaa. Kaikessa energiassaan ja uteliaisuudessaan kea on myös yhteistyökykyinen ja kärsivällinen: yhteistyötä vaativan tehtävän edessä se jaksaa odottaa lajitoveriaan avuksi yli minuutin ajan, tehtävä, johon kykenevät eläimistä tutkitusti vain ihmisapinat, norsut, ja koirat, joskin koirat vaativat tehtävään runsaasti koulutusta. Kekseliään uudenkaledonianvariksen heikkous on myös sen itsenäisyys: se ei osaa toimia yhteen lajitovereidensa kanssa.
Kealla on myös varislintuihin verrattuna oiva etu: siinä missä uudenkaledonianvaris osaa valmistaa opettamatta koukun, kealla on monitoimityökalu aina mukanaan: nokka. Keat osaavat vankeudessa käyttää työkaluja, jos se niille opetetaan, mutta ne eivät sitä juuri luonnossa tee.
Eri eläinten älykkyyden vertailu on täten haastavaa, sillä älykkyys ei ole niin yksioikoista, eikä kaikki aina ole sitä miltä näyttää. Ihminen monesti kokee, että sosiaalinen, rohkea ja utelias eläin on älykkäämpi, kuin pelokas ja vetäytyvä. Tämän vuoksi keaa onkin palkitseva tutkia: se häikäisee kekseliäisyydellään, sillä sitä ei pidättele pelko.
Kommentit
Lähetä kommentti