Oman lintuhuoneen konseptisuunnittelua

Alati mielessäni ovat papukaijat ja niiden pito lemmikkinä mahdollisimman eettisesti ja kätevästi. Lintuhuoneen suunnitteluprosessi pyörii päässä alituiseen, ja ideoita sen "täydellisen" (mutta mahdollisen) lintuhuoneen toteuttamiseen tulee tuon tuosta.

Ajatuksia lintuhuoneesta:

Haluaisin linnuilleni lintuhuoneen, jotta niillä olisi käytössään paljon tilaa myös ihmisen ollessa pois, jolloin linnut eivät turvallisuutensa vuoksi voi olla vapaana. Lintuhuone tarjoaa myös rauhaa silloin, kun ihmiset haluavat iltaisin viettää aikaa vielä lintujen nukkumaanmenon jälkeen. Tähän ei sovellu olohuoneeseen sijoitettu aviaario. Toisaalta, olen itse pitänyt lintujani sekä lintuhuoneessa että olohuoneen aviaariossa, ja koin että lintuhuone oli itsessään aivan liian eristävä. Sinne piti alkuhuuman jälkeen vartavasten mennä, eikä lintujen kanssa ollut kovin paljon suunnittelemattomia, spontaaneja hetkiä. Aviaario olohuoneessa sen sijaan mahdollisti spontaanit vuorovaikutustilanteet, sekä myös sen, että lintuja pystyi vain katselemaan vaikka vain sekunnin, ja sitten pystyi jatkamaan omia hommiaan. Olen yrittänyt konseptoinnissani yhdistää nämä kaksi asiaa.

Eräs idea jäi päähäni erittäin nerokkaana. Eräs harrastaja antoi linnulleen kokonaisen huoneen, mutta huoneen toisen oven ulkopuolelle, olohuoneen puolelle, oli asennettuna linnun oma kahden neliön häkki. Lintu pystyi siis olemaan tilavan huoneen puolella halutessaan, tai sitten häkin puolella ja ihmisten kanssa samassa tilassa. Rauhaa linnulle saa oven sulkemalla, ja jättämällä linnun huoneen puolelle.



Itse pohdin tätä myös rakentamisen kannalta. Kuvassa on ideoituna lintuhuone, joka olisi rakennettu normaaliin huoneeseen puhkaisemalla sen seinään tilat ikkunoille (joihin kuvasta poiketen kannattaa asentaa jotkin tarrat, etteivät linnut lennä ikkunaa päin). Klikkaa kuva isommaksi!

Huoneeseen kulkemiseen olisi normaali ovi, jonka takana olisi myös verkko-ovi. Verkko-oven läpi lintujen kanssa voisi vuorovaikuttaa myös niiden ollessa häkissä. Herkkujen antaminen ja rapsuttaminen ei ole kovin kätevää ikkunan läpi. Äänieristys on jokseenkin tärkeää, jotta linnut saavat rauhansa olohuoneen hälinästä huolimatta. Kiskoille asennettu pimennysverho myös pimentää huoneen (huoneen omien ikkunoiden pimentämisen ohella), jotta olohuoneesta tuleva valo ei valvota lintuja öisin.

Toisaalta, palatakseni vielä aiemmin esittelemääni "häkki lintuhuoneen jatkeena" -ideaan. Olen pohtinyt myös isojen arojen omistamista, ja harkinnut, josko linnut pitäisi totuttaa oleskelemaan myös pienissä tiloissa, esim. tulevien hoitoreissujen vuoksi. Hoitopaikkaan joutuessaan linnut joutuisivat olemaan luultavasti huonetta pienemmässä tilassa, joka voisi olla niille hyvin stressaavaa, mikäli ne eivät ole koskaan normaalissa häkissä viettäneet aikaa. Lintuhuoneen jatkeena olevaan häkkiin linnut voisi välillä teljetä opiskelemaan häkissäoloa esimerkiksi kerran viikossa muutaman tunnin ajaksi.

Toisaalta, jos lintuja on tarpeeksi paljon (esim. kuvituskuvaan laitettu undulaattiparvi), lintuja tuskin ikinä vietäisi hoitoon minnekään, jolloin häkkitreeni olisi turhaa. Silloin tulisi kyllä pohtia, mikä on kätevä eteinen siinä tapauksessa, että hoitojakson aikana linnut eivät saa missään nimessä karata lintuhuoneesta. Verkolla rajatussa eteisessä voisi sijaita esim. lintujen oma jääkaappi ja ilmanpuhdistin ja -kostutin, johtoineen suojassa lintujen uteliailta nokilta. Tällöin kuitenkin verkko-oven läpi käytävä vuorovaikutus kokisi kolauksen.

Toisaalta, jos lintuhuoneen seinäänkin saisi asennettua pyörivät ruokabaarit (kuvassa), ei hoitajan tarvitsisi murehtia lintujen karkaamisesta. Kotioloissahan livahdus ei olisi niin vakavaa, olisihan lintuja tarkoitus pitää vapaana muutenkin.


Muutoin lintuhuoneen kannalta olen miettinyt seuraavaa: 

Unelmien lintuhuonehan olisi tuhoutumaton ja vesieristetty. Tämä ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista. Koen, että runsaalla vedellä siivoaminen olisi myös hyödyllistä: se poistaisi pölyä ja kosteuttaisi ilmaa. Huolella suunniteltu vesitiivis tila olisi myös helpompi tarpeen mukaan puhdistaa täysin ja loishäätää sairastapauksissa. Viemärin rakentaminen ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista.

Laminaatti on ilmeisesti ihan kätevä materiaali lähes kaiken päällystämiseen. Tuttavani, kuuden ison kakadun omistaja, on kokenut että siihen ei kakadunkaan nokka kunnolla pure. Tai ehkä puree, mutta kovan laminaatin pureminen on niin hidasta ja epätyydyttävää, ettei lintu jaksa sitä paljon narskutella. Laminaatilla päällystettäisi lattia, seinät ja tarpeen mukaan kattokin. Metalliset listat estävät jyrsimisen aloittamisen laminaatin reunasta. 

Laminaattia ei kuitenkaan voi pestä samoin kuin vaikka betonia tai kaakelia, joten pohjamateriaalia olisi oltava. Pohdin, josko huone olisi niin suuri, että vain sen reunoilla olisi kaukalot, joissa olisi pohjamateriaalia, kuten pellavaa, hamppua, puuhaketta tai puupellettejä. Keskellä olisi tilaa ihmisen kävellä, ja lintujen lentää, jolloin siihen tulisi vähemmän kakkoja. Toki hutejahan tulee aina...

Ikkunan ja ovien karmit kannattanee suojata jotenkin. Isot linnut eivät välttämättä ikkunankarmeja jyrsi, sillä vaikka laskeutumiselle ja tarttumiselle on tilaa noin yhden sentin verran, ison linnun ketteryys ei välttämättä siihen riitä. Tämän vuoksi pienet linnut voivatkin olla enemmän tuhoksi ikkunan- ja oven karmeille ja -pielille. Niiltä suojaamiseen riittää kuitenkin yleensä puurimat, jotka vaihdetaan niiden kuluessa. Näihin paikkoihin voisi asentaa myös esimerkiksi metalliset tai puiset liuskat, jotka estävät lintuja laskeutumasta niihin ylipäänsä.

Ovenpäällinen on oiva paikka myös seinien tai tapetin jyrsimiseen.
Kuva: Eva-Mari Saarinen
Samoin esim. verholaudan tulisi olla mielellään semmoinen, että linnut eivät pääsisi sen päälle, mutta eivät myöskään sen alle niin, että ne voisivat kävellä verhotangon tai rullaverhon päällä. Se on oiva pimeä kolo keräämään pesimähuuruja. Olen tällaisen nähnyt eräässä talossa, joten ne on mahdollista toteuttaa, joskin eivät kovin yleisiä. Kattoon asti yltävä verholauta estää sen päälle laskeutumisen. Sinäänsä verholaudan päällä oleskelussa ei ole mitään pahaa, mutta siitä yltää jyrsimään seinää, ja lisäksi se on haastava siivota.

Orsien kiinnittämiseen tulisi kiinnittää huomiota. En osaa vieläkään päättää, mikä on paras tapa orsien kiinnittämiseen, sillä kaikissa tavoissa on huonoja puolia. Seiniin kiinnitettyjen orsien kautta linnut pääsevät helpommin jyrsimään seiniä, mutta siivoaminen on helpompaa, koska ei tarvitse varoa lintupuun jalkaa, ja lintujen lentotila säilyy ripustusnaruista tai -ketjuista vapaana. Katosta roikkuvat orret avaavat katon pureskelulle, vaikka sen voi kyllä estää. Riippuvien orsien kettingit kuitenkin vievät lentotilaa pois. Ehkä oikeasti kätevin huoneen kannalta ovat lintupuut, jotka eivät yllä seiniin tai kattoon, vaan seisovat omillaan. Ne kuitenkin hidastavat siivousta: lakaisu tai luutuaminen ei ole läheskään niin näppärää, kun joutuu väistelemään lintupuiden jalkoja.

Ilman eteistä lintuhuoneessa olisi tarpeen suojata ainakin ilmanpuhdistin johtoineen, mutta myös sähköpatteri, jos sellainen olisi. Vanhat häkit tai häkin palaset käyvät tähän. Valaisimien tulee olla myös sellaisia, että linnut eivät pääse laskeutumaan niihin tai yllä puremaan niitä tai niiden johtoja.

Luultavasti tällaisen interaktiivisen lintuhuoneen haittapuolet huomaisin vasta käytännössä. Siinä kuitenkin yhdistyisivät olohuonehäkin ja normaaliin huoneeseen tehdyn lintuhuoneen parhaat puolet, toteutti sen sitten lasiseinän/ikkunoiden tai olohuoneen puolelle tulevan häkin kanssa. 

Ulkohäkistä lintuhuoneen jatkeena on mukava haaveilla, mutta se on ehkä tarina johonkin toiseen kertaan. :)


Kommentit

  1. Kenelläkään tietoa mistä voisi kysellä Jakolle hoitopaikka loppukesästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, en näköjään saa ilmoitusta uusista kommenteista... Hoitopaikkaa voisi kysellä esim. www.24pets.fi, https://www.facebook.com/groups/kaijuli/ ja http://kaijuli.fi/forum

      Poista

Lähetä kommentti