Mikä tahansa hiemankaan älyä omaava eläin kaipaa tekemistä elämäänsä. Tylsyydelle altistuvat erityisesti vankeudessa elävät eläimet. Luonnossa eläimellä riittää tekemistä myös tylsinä hetkinään, jolloin se voi levätä ja sulatella ruokaansa: monen eläimen on pidettävä silmällä ympäristöään, mitä puuhaavat saalistajat, saaliit, ystävälliset ja vihamieliset lajitoverit. Pelkkä sosiaalisuus toisia eläimiä kohtaan on suuri virike.
Jarmo Tuutti kirjoitti oivan artikkelin papukaijojen sosiaalisuudesta: Sosiaalinen papukaija on kehittynyt elämään lajitoverin kanssa. Se avasi omia silmiäni yhä enemmän sosiaalisen eläimen tarpeelle saada sosiaalista kanssakäymistä. Esimerkiksi harmaapapukaijojen kromosomien telomeerien pituutta on tutkittu. Telomeerit lyhentyvät esimerkiksi kroonisen stressin tuloksena, ja lyhentyneet telomeerit on yhdistetty muunmuassa vanhuuteen liittyviin sairauksiin sekä lyhentyneeseen elinikään. Harmaapapukaijoilla tutkittiin telomeerien pituutta, ja yksin elävien ja lajitoverin kanssa elävien lintujen telomeerien pituutta vertailtiin. Yksinelävillä ne olivat huomattavasti lyhyemmät. Yksinololla on siis myös vaikutusta fyysiseen terveyteen. Telomeerien pituus on joskus linkitetty korkeaan ikään: yksin elävät linnut siis ikäänkuin "vanhenevat nopeammin," koska yksinolosta koituva stressi kuluttaa niiden elimistöä normaalia vauhdikkaammin. Vaikka yksin elävä lemmikkilintu ei antaisi ilmi seuranpuutettaan esimerkiksi nyppimällä, passivoitumalla tai muulla häiriökäytöksellä, ei omistaja voi olla kykenevä arvioimaan lintunsa hyvinvointia yksinolon suhteen vain ulkoisesti. "Kyllä se on pärjännyt tähänkin asti," kertoo vain fyysisestä voinnista, mutta mitäpä liikkuu älykkään papukaijan päässä noina yksinolon tunteina, emme saa koskaan tietää.
Nicholas Humphrey teki 1970-luvulla kiintoisia havaintoja reesusmakakeilla sosiaalisiin virikkeisiin liittyen. Noin 8-9 yksilön ryhmää makakeja asutettiin hyvin askeettisessa aitauksessa, joka oli tosin tilava, mutta siellä ei ollut näennäisesti juurikaan tekemistä. Ei uutta tutkittavaa, ei saalistajien lisäämää virikettä ja ympäristön tarkkailua, ruokakin tuli ajallaan ja runsain mitoin, eikä ruoan eteen tarvinut tehdä töitä. Apinat kuitenkin löysivät yllättäviä virikkeitä toisistaan. Monet erilaiset sosiaaliset tilanteet loivat niille tekemistä ympäristössä, jossa muita virikkeitä ei ollut: poikanen kiusaa äitiään, keskenkasvuiset apinat leikkitappelevat keskenään, vanha uros sukii naarasta samalla, kun toinen naaras yrittää hivuttautua uroksen lähelle ja niin edelleen.
Jarmo Tuutti kirjoitti oivan artikkelin papukaijojen sosiaalisuudesta: Sosiaalinen papukaija on kehittynyt elämään lajitoverin kanssa. Se avasi omia silmiäni yhä enemmän sosiaalisen eläimen tarpeelle saada sosiaalista kanssakäymistä. Esimerkiksi harmaapapukaijojen kromosomien telomeerien pituutta on tutkittu. Telomeerit lyhentyvät esimerkiksi kroonisen stressin tuloksena, ja lyhentyneet telomeerit on yhdistetty muunmuassa vanhuuteen liittyviin sairauksiin sekä lyhentyneeseen elinikään. Harmaapapukaijoilla tutkittiin telomeerien pituutta, ja yksin elävien ja lajitoverin kanssa elävien lintujen telomeerien pituutta vertailtiin. Yksinelävillä ne olivat huomattavasti lyhyemmät. Yksinololla on siis myös vaikutusta fyysiseen terveyteen. Telomeerien pituus on joskus linkitetty korkeaan ikään: yksin elävät linnut siis ikäänkuin "vanhenevat nopeammin," koska yksinolosta koituva stressi kuluttaa niiden elimistöä normaalia vauhdikkaammin. Vaikka yksin elävä lemmikkilintu ei antaisi ilmi seuranpuutettaan esimerkiksi nyppimällä, passivoitumalla tai muulla häiriökäytöksellä, ei omistaja voi olla kykenevä arvioimaan lintunsa hyvinvointia yksinolon suhteen vain ulkoisesti. "Kyllä se on pärjännyt tähänkin asti," kertoo vain fyysisestä voinnista, mutta mitäpä liikkuu älykkään papukaijan päässä noina yksinolon tunteina, emme saa koskaan tietää.
 |
| Lajitoveri on tärkeä myös isoille papukaijoille. Kuva: FB / Harmaapapukaijat Papu ja Peppi / Noora Warteva |
Nicholas Humphrey teki 1970-luvulla kiintoisia havaintoja reesusmakakeilla sosiaalisiin virikkeisiin liittyen. Noin 8-9 yksilön ryhmää makakeja asutettiin hyvin askeettisessa aitauksessa, joka oli tosin tilava, mutta siellä ei ollut näennäisesti juurikaan tekemistä. Ei uutta tutkittavaa, ei saalistajien lisäämää virikettä ja ympäristön tarkkailua, ruokakin tuli ajallaan ja runsain mitoin, eikä ruoan eteen tarvinut tehdä töitä. Apinat kuitenkin löysivät yllättäviä virikkeitä toisistaan. Monet erilaiset sosiaaliset tilanteet loivat niille tekemistä ympäristössä, jossa muita virikkeitä ei ollut: poikanen kiusaa äitiään, keskenkasvuiset apinat leikkitappelevat keskenään, vanha uros sukii naarasta samalla, kun toinen naaras yrittää hivuttautua uroksen lähelle ja niin edelleen.
Onhan tuo ymmärrettävää, jos sen ihmiselämäänkin vertaa: onko ihminen mieluummin tylsässä tilassa yksin vai kaverin kanssa, vai jopa kokonaisen kaveriporukan tai perheryhmän kanssa? Monelle lemmikille elämä on villiin elämään verrattuna tylsää, vaikkakin turvallista.
Olen itse huomannut sosiaalisen virikkeellistämisen lemmikkilintupiireissä helposti: pieniä lintuja pidetään yleensä pareissa tai parvessa, isoja, kesyjä lintuja taas monesti yksinään (trendi, joka on onneksi jo hieman väistymässä). Pienille linnuille hyvä ellei paras virike tuntuukin olevan lajitoverin seura ja sen suomat sosiaaliset kiemurat, kuin lintumaailman Kauniit ja Rohkeat! Kaverin kanssa myös ostetuilla virikkeillä touhuaminen on mukavampaa. Pienet linnut saattavatkin kärsiä vähemmän vankeuden tuomista negatiivisista puolista, niillä on isoihin sukulaisiinsa verrattuna yleensä enemmän seuraa ja tilaa käytettävissään.
Lähteet ja lisätietoa:
Kommentit
Lähetä kommentti