Kesä on parasta aikaa virikkeellistää monia lemmikkejä. Lemmikkipapukaijat hyötyvät ulkoa tuoduista virikkeistä hyvin paljon. Papukaijojen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu asioiden jyrsiminen ja tuhoaminen. Virikkeiden järjestäminen ei välttämättä ole niin yksioikoista, sillä paljon jyrsivä lintu voi käydä kukkaron päälle, jos lelut ostaa eläinkaupasta, ja taas vähän leikkivän linnun omistaja saattaa turhautua, jos lintu ei huomioi lainkaan kallista tai vaivalla itse tehtyä lelua.
Moni lintu kuitenkin nauttii ulkomaailman antimista, kasveista. Ne ovat ilmaisia, jolloin tuhoaminen tai tuhoamattomuus ei ole haitaksi, ja kasvien kerääminen on yleensä vaivatonta ja nopeaa, kunhan löytää siihen soveliaan paikan, ja lisäksi ulkoretki kesäilmassa on jo sellaisenaan mukavaa touhua. Nirsommat linnut saattavat jopa oppia syömään monipuolisemmin viherravinnon parissa, sillä ulkoa tuotujen vihreiden kanssa ei tarvitse kitsastella määrän suhteen.

Puista lähes kaikki paitsi luumu- ja kirsikkapuu, tammi sekä tuomi ovat sallittuja, jättäen valinnanvaraa runsaasti: haapa, leppä, koivu, paju, terijoensalava, pihlaja ja myös pihkattomat ja pihkimattomat osat havupuista kuten männystä ja kuusesta.
Kommentit
Lähetä kommentti