Puhutut ja kirjoitetut kielet ovat jännittävä juttu: on sanoja ja konsepteja, joita ei voi kääntää. Lemmikkipiireissä yksi erityisen tärkeä tällainen sana on "foraging." Verbinä "to forage" tarkoittaa ruoan etsimistä. Foraging on sitten se toiminto, ja esim. "foraging toy" tai "foraging enrichment" ovat leluja tai virikkeitä, joiden parissa eläin viettää aikaansa ruokaa etsien tai muuten työskennellen ruokansa eteen. Suomeksi virikkeitä voidaan kutsua kansankielisemmin monilla itsekeksityillä termeillä, tosin joskus hieman kömpelöillä yhdyssanoilla kuten ruokajemmalelu, puuhalelu, namijemmalelu, aktivointilelu, ruokavirike jne...
Käytännössä erilaisia mahdollisuuksia foragingin järjestämiseen on monenlaisia. Se ei lemmikkinä ole pelkästään ruoan etsimistä. Luonnossa esimerkiksi papukaijat saattavat tehdä melkoisia urheilusuorituksia ruokansa eteen: ensin etsitään sopiva alue, jossa kasvaa hedelmäpuita. Alue saattaa olla tiedossa jo etukäteen, mutta saattaa sijaita etäällä hyvistä nukkumapaikoista, joten eläimen on silti liikuttava pitkiäkin matkoja alueiden välillä. Itse alueella on löydettävä sitten se parasta hedelmää kantava puu. Puussakin on tehtävää, kun hedelmät pitää etsiä siellä, ja hedelmän löydettyäänkin se saattaa olla akrobaattisen suorituksen päässä, ja edelleen hyppysiin saatuaan sillä saattaa olla kuori ja muita osia, jotka eivät ole järin maukkaita, ja ne on eroteltava syömäkelpoisesta materiasta.
Lemmikkinä foraging on yleensä simppelimpää: eläimen eläessä tarpeeksi pienissä tiloissa sille ei välttämättä synny tarvetta niinkään etsiä ruoan lähdettä, jolloin tekeminen on enemmänkin ruoan penkomista tai eristämistä virikkeestä, kuin varsinaista etsimistä, ainakaan suuremmassa mittakaavassa. Onneksi poikkeuksiakin mahtuu, esimerkiksi koiralla elintila on jo sen verran laaja, että se voi jopa etsiä ruokaansa, esimerkiksi omaan pihaan nurmikolle tai lumeen ripoteltuja ruokapaloja. Esimerkiksi papukaijan tai jyrsijän luontaista käytöstä on pureskelu, jolloin puuhun porattuihin reikiin upotetut ruokapalat ovat kyllä kohtuullisen helposti löydettävissä näkö- tai hajuaistin avulla, mutta niihin käsiksi pääseminen vaatii jo vaivaa, joka ei välttämättä ole nimenomaan enää etsimistä, vaan ennemminkin puuhailua, penkomista, eristämistä; foragingia.
Käytännössä erilaisia mahdollisuuksia foragingin järjestämiseen on monenlaisia. Se ei lemmikkinä ole pelkästään ruoan etsimistä. Luonnossa esimerkiksi papukaijat saattavat tehdä melkoisia urheilusuorituksia ruokansa eteen: ensin etsitään sopiva alue, jossa kasvaa hedelmäpuita. Alue saattaa olla tiedossa jo etukäteen, mutta saattaa sijaita etäällä hyvistä nukkumapaikoista, joten eläimen on silti liikuttava pitkiäkin matkoja alueiden välillä. Itse alueella on löydettävä sitten se parasta hedelmää kantava puu. Puussakin on tehtävää, kun hedelmät pitää etsiä siellä, ja hedelmän löydettyäänkin se saattaa olla akrobaattisen suorituksen päässä, ja edelleen hyppysiin saatuaan sillä saattaa olla kuori ja muita osia, jotka eivät ole järin maukkaita, ja ne on eroteltava syömäkelpoisesta materiasta.
Lemmikkinä foraging on yleensä simppelimpää: eläimen eläessä tarpeeksi pienissä tiloissa sille ei välttämättä synny tarvetta niinkään etsiä ruoan lähdettä, jolloin tekeminen on enemmänkin ruoan penkomista tai eristämistä virikkeestä, kuin varsinaista etsimistä, ainakaan suuremmassa mittakaavassa. Onneksi poikkeuksiakin mahtuu, esimerkiksi koiralla elintila on jo sen verran laaja, että se voi jopa etsiä ruokaansa, esimerkiksi omaan pihaan nurmikolle tai lumeen ripoteltuja ruokapaloja. Esimerkiksi papukaijan tai jyrsijän luontaista käytöstä on pureskelu, jolloin puuhun porattuihin reikiin upotetut ruokapalat ovat kyllä kohtuullisen helposti löydettävissä näkö- tai hajuaistin avulla, mutta niihin käsiksi pääseminen vaatii jo vaivaa, joka ei välttämättä ole nimenomaan enää etsimistä, vaan ennemminkin puuhailua, penkomista, eristämistä; foragingia.
Erilaisia ruoanetsintämahdollisuuksia on lukemattomia, eivätkä kaikki sovi kaikille lajeille tai yksilöille. Ruokaa, ruokapaikkoja tai ruokavirikkeitä voi etsiä isommalta alueelta, se voi olla kestävä mutta täytettävä älypeli, tuhottava lelu, kaivelukoppa tai melkein mitä tahansa, kunhan eläin on sen parissa aktiivisempi kuin pelkästään kupista ruokaillessaan. Samaan syssyyn voisikin esitellä toisen mielenkiintoisen, vaikeasti käännettävän termin: contrafreeloading. Sille ei ole suomennosta (tai en ainakaan löytänyt) mutta se on ilmiö, kun eläin mieluummin tekee työtä ruokansa eteen, kuin ottaa saman ruuan ilman mitään vaivaa. Jännittäviä ovat eläinten mielet. Tämä kertoo, kuinka myös lemmikkien omistajien kannattaa nähdä vaivaa tarjotakseen lemmikeille ruokaa muualtakin kuin aina samasta, tylsästä kupista.
Kommentit
Lähetä kommentti