Eläinten kesyyttä on kahdenlaista: jos laji on kesytetty, se on domestikoitu. Jos yksilö on kesytetty, se on vain kesytetty. Yksittäinen omistaja voi siis kesyttää yhden lajin yksilön, mutta ei domestikoida sitä, sillä se vaatii koko lajin muutoksen sukupolvien ajan myös geneettisesti.
Esimerkiksi koira on domestikoitu eläin: joskin se on äärimmäinen esimerkki. Koira tuntee vetoa ihmiseen ja on valmis sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja työskentelemään ihmisen kanssa, myös silloin jos koira on yksilönä saanut ideaalia vähemmän kontakteja ihmiseen pentuna. Koiranpennun tavoin, tai vielä kiinteämmin ihmisseurassa kasvatetuista susista ei kasva koiria suden vaatteissa, sillä susi ei ole lajitasolla kesy, eli domestikoitunut. Se säilyttää epäilevän ja villin luonteensa myös kesynä.
Papukaijat eivät ole domestikoituja. Yhä edelleen lemmikkinä pidetään myös luonnosta pyydystettyjä yksilöitä, jotka ovat ehkä kesyyntyneet aikuisiällä, tai ne on käsinkasvatettu poikasina, jolloin ne kesyyntyvät kuin itsestään. Käsinkasvatus leimaannuttaa eläimen ihmiseen, jolloin se on monesti automaattisesti kesy ja peloton ihmistä kohtaan. Sillä on kuitenkin myös negatiiviset seuraamuksensa: eläin ei välttämättä opi käyttäytymään lajityypillisellä tavalla, jos se ei saa siihen mallia ja tukea emoltaan/emoiltaan ja sisaruksiltaan. Esimerkiksi papukaijat saattavat leimaantua seksuaalisesti ihmiseen, millä on huomattavia haittavaikutuksia linnun henkiselle hyvinvoinnille, sekä myös ihmisen ja linnun suhteelle, kun lintu saavuttaa sukukypsyyden.
Emojensa ruokkimina nuoret papukaijat ovat kuitenkin helposti kesytettävissä, varsinkin jos ne saavat emoiltaan mallia, että ihmiseen voi luottaa. Lemmikkinä papukaijoja on kuitenkin pidetty niin vähän aikaa, ja/tai niin päämäärättömästi lisäännyttäen, että ne eivät luultavammin ole ehtineet domestikoitua lainkaan. Poikkeuksia lajeissa voi olla, mutta yleisesti ihmisille altistumaton lintu on aikuisena ensisijaisesti ihmistä kohtaan pelokas. Ihmisen seurassa varttuneet linnut eivät ole välttämättä geneettisesti kesyyntyneet, mutta ovat voineet saada vanhemmiltaan tai häkkitovereiltaan mallin, kuinka ihmisen kanssa ollaan.
Esimerkki tarkoituksellisesta domestikaatioprojektista on kotoisin venäjältä, jossa vuonna 1959 aloitettiin kettujen domestikaatioprojekti. Punaketun turkismuotoa, hopeakettua alettiin määrätietoisesti jalostamaan kohti kesympää versiota. Tuhansien kettujen testaamisen jälkeen tutkijat valitsivat aloituskannakseen 30 urosta ja 100 naarasta. Lauhkeus ja kesyys olivat ainoat kriteerit jalostukselle, eikä esimerkiksi ulkomuotoon tai väriin otettu mitenkään kantaa. Yli 50 vuoden ja 50 000 ketun jälkeen ketuista on jalostunut hyvin koiramaisia. Kaikkein voimakkain aggressio ja pelko katosivat jo kolmanteen sukupolveen mennessä. Kuudennessa sukupolvessa esiintyi yksilöitä, jotka eivät olleet vain ystävällisiä, vaan pyrkivät aktiivisesti ihmisten seuraan. 40. sukupolvessa tällaisia kettuja oli puolet kannasta. Nykyään lähes kaikki projektin ketut ovat ihmisseuraan pyrkiviä kettuja. (Lähde: Koiraksi ihmiselle, Tiina Raevaara)
Lemmikkinä pidettävistä linnuista esimerkiksi kanarialintu on domestikoitu. Villin lajin nimi on kanarianhemppo. Itse kuitenkin epäilen, että kyseessä on ollut pelkkä ulkonäön kautta käyty domestikaatio: kanarialinnusta on jalostettu useita erilaisia muotoja, jotka eivät rajoitus pelkästään väreihin. On lättätukkaista, pulleaa, laihaa, alaspäin tähyilevää ja pitkin jaloin seisojaa. Osa roduista on hädintuskin tunnistettavissa linnuiksi! Onko kanarialinnun luonne kuitenkaan muuttunut kesymmäksi? Joidenkin harrastajien mukaan kanarialintuja ahdistaisi olla suurissa tiloissa, joka lienee vain mututuntuma ja oikeutus pitää lintuja hyvin pienissä häkeissä. Kanarialinnut eivät ole lemmikkinä sitä kesyyntyvintä sorttia kuitenkaan. Onko domestikaatio ollut siis vain ulkoinen?
Kesykyyhky on oiva esimerkki domestikaatiosta. Kesykyyhkyn kantamuoto on kalliokyyhky. Kesykyyhky on levinnyt moniin maihin, muun muassa Suomeen karanneena ja villiintyneenä. Se ei ole siis itsekseen kesyyntynyt kalliokyyhkystä suurkaupunkien asukkaaksi. Tämän vuoksi siitä on myös paljon värimuotoja nähtävillä kaupungeissa (verrattuna yhtälailla kaupungissa eleleviin varpusiin ja varislintuihin). Kesykyyhkyn käyttäytymistä seuraamalla huomaa sen domestikaation edelleen. Kaupungin vilinässä varttuvat linnut ovat hyvin pelottomia ihmistä kohtaan, eivätkä tunnu väistävän kuin äärimmäisen lähelle tullessa. Kyyhkyä jahdatessa kävellen se ei tunnu ymmärtävän olevan jahdattuna, vaan juoksee karkuun ottaen vain lyhyitä pyrähdyksiä, ja vasta useamman pyrähdyksen jälkeen se lentää kauemmas tai korkeammalle. Verrattuna muihin lintuihin, joita kaupungissa saattaa nähdä, kuten varislinnut tai varpuset, kesykyyhkyt ovat todella kesyjä ja rohkeita ihmistä kohtaan. Tämä ero korostuu, jos sattuu törmäämään samoilla paikoilla esimerkiksi sepel- tai turkinkyyhkyyn: ne kavahtavat yleensä ihmistä jo kauempaa, säikähtävät helpommin, ja lentävät karkuun yleensä niin pitkälle ettei niitä enää edes näe.
Domestikaatiosta ja roduista puhuttaessa papukaijoista ainut, joka liippaa edes läheltä, on undulaatti. Muhkea englantilainen näyttelyversio on hyvin erilainen kuin sen alkuperäinen villi lajitoveri, jopa siinä määrin että lintu ei pysty käytännössä lentämään, sillä se ei näe eteensä muhkeiden naamahöyhentensä takaa. Jälleen on tosin pohdittava, onko lintu todella kesy, vai vain alistunut kohtaloonsa puolisokeana?
Olisi erittäin kiinnostavaa toteuttaa papukaijalinnuilla samanlainen ohjelma, kuin ketuilla aikanaan. Nykyään omasta mielestäni kiinnitetään liian vähän huomiota luonteeseen, vaan yli menevät tutummilla lajeilla värit, ja harvinaisemmilla lajeilla yleensä pesitetään tai kasvatetaan lintuja, jos saadaan toimiva pariskunta muodostettua. Toki moni pienten lintujen kasvattaja kiinnittää huomiota myös luonteeseen, mutta se ei yleensä ole päämäärä kasvatuksessa. Olisi kiinnostava kasvattaa lintuja labramaisissa oloissa, ainakin aluksi, jossa ihmiseen tottuminen ja vanhempien mallin seuraaminen yksilötasolla jäisi mahdollisimman vähälle.
Vasta jos ihmiseen tottumattomat linnut olisivat jo automaattisesti kesympiä ja kesympiä, voitaisi alkaa puhua domestikaatiosta pelkän kesyyntymisen sijaan. Kesyt poikaset yleensä syntyvät tiloihin, joissa lintujen kanssa ollaan paljon (= ne tottuvat ihmisen läsnäoloon normaalina asiana), niiden kanssa ollaan positiivisesti (=linnut saavat positiivisia mielikuvia ihmisestä) ja linnun vanhemmat ja parvitoverit ovat kesyjä (=linnut saavat mallin käyttäytymiseen ihmistä kohtaan muilta linnuilta).
Esimerkiksi koira on domestikoitu eläin: joskin se on äärimmäinen esimerkki. Koira tuntee vetoa ihmiseen ja on valmis sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja työskentelemään ihmisen kanssa, myös silloin jos koira on yksilönä saanut ideaalia vähemmän kontakteja ihmiseen pentuna. Koiranpennun tavoin, tai vielä kiinteämmin ihmisseurassa kasvatetuista susista ei kasva koiria suden vaatteissa, sillä susi ei ole lajitasolla kesy, eli domestikoitunut. Se säilyttää epäilevän ja villin luonteensa myös kesynä.
Papukaijat eivät ole domestikoituja. Yhä edelleen lemmikkinä pidetään myös luonnosta pyydystettyjä yksilöitä, jotka ovat ehkä kesyyntyneet aikuisiällä, tai ne on käsinkasvatettu poikasina, jolloin ne kesyyntyvät kuin itsestään. Käsinkasvatus leimaannuttaa eläimen ihmiseen, jolloin se on monesti automaattisesti kesy ja peloton ihmistä kohtaan. Sillä on kuitenkin myös negatiiviset seuraamuksensa: eläin ei välttämättä opi käyttäytymään lajityypillisellä tavalla, jos se ei saa siihen mallia ja tukea emoltaan/emoiltaan ja sisaruksiltaan. Esimerkiksi papukaijat saattavat leimaantua seksuaalisesti ihmiseen, millä on huomattavia haittavaikutuksia linnun henkiselle hyvinvoinnille, sekä myös ihmisen ja linnun suhteelle, kun lintu saavuttaa sukukypsyyden.
 |
| Käsinkasvatus on usein oikotie onneen: lintu kyllä kesyyntyy, mutta millä hinnalla? Kuva: Flickr.com / Geek2Nurse, CC BY-NC 2.0 |
Esimerkki tarkoituksellisesta domestikaatioprojektista on kotoisin venäjältä, jossa vuonna 1959 aloitettiin kettujen domestikaatioprojekti. Punaketun turkismuotoa, hopeakettua alettiin määrätietoisesti jalostamaan kohti kesympää versiota. Tuhansien kettujen testaamisen jälkeen tutkijat valitsivat aloituskannakseen 30 urosta ja 100 naarasta. Lauhkeus ja kesyys olivat ainoat kriteerit jalostukselle, eikä esimerkiksi ulkomuotoon tai väriin otettu mitenkään kantaa. Yli 50 vuoden ja 50 000 ketun jälkeen ketuista on jalostunut hyvin koiramaisia. Kaikkein voimakkain aggressio ja pelko katosivat jo kolmanteen sukupolveen mennessä. Kuudennessa sukupolvessa esiintyi yksilöitä, jotka eivät olleet vain ystävällisiä, vaan pyrkivät aktiivisesti ihmisten seuraan. 40. sukupolvessa tällaisia kettuja oli puolet kannasta. Nykyään lähes kaikki projektin ketut ovat ihmisseuraan pyrkiviä kettuja. (Lähde: Koiraksi ihmiselle, Tiina Raevaara)
 |
| Kuva kanarialinturoduista vuodelta 1891. |
Kesykyyhky on oiva esimerkki domestikaatiosta. Kesykyyhkyn kantamuoto on kalliokyyhky. Kesykyyhky on levinnyt moniin maihin, muun muassa Suomeen karanneena ja villiintyneenä. Se ei ole siis itsekseen kesyyntynyt kalliokyyhkystä suurkaupunkien asukkaaksi. Tämän vuoksi siitä on myös paljon värimuotoja nähtävillä kaupungeissa (verrattuna yhtälailla kaupungissa eleleviin varpusiin ja varislintuihin). Kesykyyhkyn käyttäytymistä seuraamalla huomaa sen domestikaation edelleen. Kaupungin vilinässä varttuvat linnut ovat hyvin pelottomia ihmistä kohtaan, eivätkä tunnu väistävän kuin äärimmäisen lähelle tullessa. Kyyhkyä jahdatessa kävellen se ei tunnu ymmärtävän olevan jahdattuna, vaan juoksee karkuun ottaen vain lyhyitä pyrähdyksiä, ja vasta useamman pyrähdyksen jälkeen se lentää kauemmas tai korkeammalle. Verrattuna muihin lintuihin, joita kaupungissa saattaa nähdä, kuten varislinnut tai varpuset, kesykyyhkyt ovat todella kesyjä ja rohkeita ihmistä kohtaan. Tämä ero korostuu, jos sattuu törmäämään samoilla paikoilla esimerkiksi sepel- tai turkinkyyhkyyn: ne kavahtavat yleensä ihmistä jo kauempaa, säikähtävät helpommin, ja lentävät karkuun yleensä niin pitkälle ettei niitä enää edes näe.
Domestikaatiosta ja roduista puhuttaessa papukaijoista ainut, joka liippaa edes läheltä, on undulaatti. Muhkea englantilainen näyttelyversio on hyvin erilainen kuin sen alkuperäinen villi lajitoveri, jopa siinä määrin että lintu ei pysty käytännössä lentämään, sillä se ei näe eteensä muhkeiden naamahöyhentensä takaa. Jälleen on tosin pohdittava, onko lintu todella kesy, vai vain alistunut kohtaloonsa puolisokeana?
 |
| Englantilainen- eli show-undulaatti ei paljoa eteensä näe. |
Olisi erittäin kiinnostavaa toteuttaa papukaijalinnuilla samanlainen ohjelma, kuin ketuilla aikanaan. Nykyään omasta mielestäni kiinnitetään liian vähän huomiota luonteeseen, vaan yli menevät tutummilla lajeilla värit, ja harvinaisemmilla lajeilla yleensä pesitetään tai kasvatetaan lintuja, jos saadaan toimiva pariskunta muodostettua. Toki moni pienten lintujen kasvattaja kiinnittää huomiota myös luonteeseen, mutta se ei yleensä ole päämäärä kasvatuksessa. Olisi kiinnostava kasvattaa lintuja labramaisissa oloissa, ainakin aluksi, jossa ihmiseen tottuminen ja vanhempien mallin seuraaminen yksilötasolla jäisi mahdollisimman vähälle.
Vasta jos ihmiseen tottumattomat linnut olisivat jo automaattisesti kesympiä ja kesympiä, voitaisi alkaa puhua domestikaatiosta pelkän kesyyntymisen sijaan. Kesyt poikaset yleensä syntyvät tiloihin, joissa lintujen kanssa ollaan paljon (= ne tottuvat ihmisen läsnäoloon normaalina asiana), niiden kanssa ollaan positiivisesti (=linnut saavat positiivisia mielikuvia ihmisestä) ja linnun vanhemmat ja parvitoverit ovat kesyjä (=linnut saavat mallin käyttäytymiseen ihmistä kohtaan muilta linnuilta).
Kommentit
Lähetä kommentti