Ihmiset pitävät älykkyyttä hyveenä niin ihmisillä kuin eläimillä. Älykäs ihminen on menestyvä ja ihailtu. Älykäs koira osaa miellyttää omistajaansa ja tottelee sitä mainiosti, ollen näin vallan mallikelpoinen koirakansalainen. "Tyhmä" eli kouluttamaton koira vaihtaa helpommin kotia ongelmakoirana kuin sen tottelevainen lajitoveri. Meneekö älykkyys kuitenkaan käsi kädessä lemmikkiominaisuuksien suhteen sittenkään?
Omasta mielestäni lemmikin varsinaisella älykkyydellä ei tietyn pisteen jälkeen ole enää mitään tekemistä sen seuraeläinominaisuuksien kanssa. Enemmän merkitystä on sillä, kuinka eläin pelaa nimenomaan ihmisen kanssa. Jos eläin on sosiaalisesti taitava ihmisen kanssa, sen älykkyydellä ei ole enää niin suurta merkitystä. Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Koira on uskollinen ja oppivainen, mutta joissain tutkimuksissa on havaittu, että koiran ja kissan älykkyys on kutakuinkin samalla tasolla keskimäärin. Kissan sosiaaliset ominaisuudet ihmistä ja muita olentoja kohtaan ovat kuitenkin erilaiset, ja ne eivät tee kissasta niin palvelualtista kuin koirasta.
Tutkimuksessa petoeläinten älykkyydestä huomattiin, että monet eläimet peittosivat koiran erilaisissa älykkyystesteissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pesukarhu tai susi olisivat parempia lemmikkejä, sillä ne eivät ensinnäkään ole domestikoituja lajeja. Niiden edellytykset pärjätä kotioloissa yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä ihmisen kanssa ovat heikommat, jopa niillä yksilöillä, jotka ovat pienestä pitäen kesytetty.
Tämän ei pitäisi kuitenkaan olla uusi uutinen monillekaan lemmikinomistajille. Esimerkiksi bordercolliet suoriutuvat oivallisesti monista älykkyystesteissä, ja se on usein mainittuna ehdottomasti älykkäimpänä koirarotuna. Koiran älykkyys tuo kuitenkin huomattavasti haasteita, vaikka eläin onkin kesykoira, jolla on palvelualttiutta ja "miellyttämisenhalua." Terävä pää vaatii alituiseen sopivaa tekemistä, eikä älykkäistä ja aktiivisista roduista saa sohvaperunaa. Tällöin jo lajin, koiran, sisällä tapahtuva vaihtelu älykkyydessä takaa sen, että kesyssäkään eläimessä älykkäämpi ei ole aina soveliaampi lemmikiksi: älykäs koira kärsii virikkeen puutteesta, "tyhmempi" lajitoveri taas ei kärsi, jos sitä aktivoidaan älypeleillä.
Koira, joka on hankala kouluttaa, voi vaikuttaa tyhmältä, mutta todellisuudessa se ei välttämättä poikkea lajitovereistaan älyllisten lahjojen suhteen. Se voi olla vain hankala motivoitava eikä niin hanakka toimimaan yhteen ihmisen kanssa.
Entäpä miten tämä liittyy papukaijoihin?
Isot papukaijat rankataan monesti koiria älykkäämmiksi. Ne eivät kuitenkaan lue ihmistä samalla tavalla kuin koirat, sillä koiria on pidetty lemmikkinä jopa vuosituhansien ajan, ja ne ovat jalostettu tai jalostuneet ihmisen seuralaisiksi. Papukaijoilla tällaista jalostustyötä ei ole tapahtunut, joten niiden yhteistyökyky ihmisen kanssa syntyy yksilön kokemuksien pohjalta. Saman poikueen linnuilla voi olla hyvin erilainen luonne ihmistä kohtaan riippuen siitä, kuinka ne kasvatetaan. Käsinkasvatettu, ihmisiin seksuaalisestikin leimautunut yksilö kohtaa erilaisia haasteita elämässään kuin yksilö, joka on kasvanut täysin vailla positiivisia ihmiskontakteja.
Kuitenkin voimme olettaa, että nämä kuvitteelliset papukaijasisarukset olisivat yhtä älykkäitä, jos niiden on vain sallittu vuorovaikuttavan luonnollisten virikkeiden parissa ja kehittää aivojaan normaalilla tavalla.
On kuitenkin vallan odotettavaa, että ihminen kokee näistä kesymmän ja ihmisläheisemmän linnun älykkäämpänä. Se lähestyy itse ihmistä ja osaa toimia yksinkertaisten pelien ja leikkien kautta ihmisen kanssa, kun taas sen villi sisarus saattaa reagoida ihmiseen paniikissa kiljuen ja räpistellen, tai vain vetäytyen ja jähmettyen paikoilleen. Arka tai villi lintu ei pääse näyttämään koko potentiaaliaan, varsinkaan ihmisen silmissä ainakaan silloin, jos sille jo ihmisen katse on ahdistava, tai pahimmillaan siksi, koska se ei ikinä tunne oloaan niin turvalliseksi, että se voisi esimerkiksi rentoutua tutkimaan asioita haluamallaan tavalla. (Älkäätte ymmärtäkö väärin, en missään nimessä kehota käsinkasvatukseen pelkästään linnun älykkyyden tai rohkeuden alleviivaamiseen! Emojen ja sisarusten parissa kasvanut lintu saa parhaat eväät lintumaiseen elämäänsä, jossa ihminen on mukana aina vain positiivisella tavalla, eikä lainkaan pelottavana tai lamaavana!)
Ida-Emilia Kaukonen kirjoittaakin artikkelissaan Neitokakadujen älykkyys väliotsikolla "Miksi kesy neitokakadu tuntuu älykkäämmältä kuin villi?":
Papukaijoista yksi älykkäimmistä lajeista on myös kea. Ne ovat ällistyttävän fiksuja ja näppäriä toimimaan, ja niiltä puuttuu luontainen pelko mitä tahansa kohtaan. Ehkä sen vuoksi ne suoriutuvat hyvin älykkyystesteissä, koska niitä ei lamaa pelko esimerkiksi testivälinettä kohtaan. Niiden loputon uteliaisuus myös ajaa ne tutkimaan aina uusia asioita yhtä uudelleen ja uudelleen. Keat olisivat kuitenkin aivan kamalia sisälemmikkejä näiden perinteisessä mielessä positiivisten ominaisuuksien, älykkyys, uteliaisuus ja pelottomuus, vuoksi.
Omasta mielestäni lemmikin varsinaisella älykkyydellä ei tietyn pisteen jälkeen ole enää mitään tekemistä sen seuraeläinominaisuuksien kanssa. Enemmän merkitystä on sillä, kuinka eläin pelaa nimenomaan ihmisen kanssa. Jos eläin on sosiaalisesti taitava ihmisen kanssa, sen älykkyydellä ei ole enää niin suurta merkitystä. Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Koira on uskollinen ja oppivainen, mutta joissain tutkimuksissa on havaittu, että koiran ja kissan älykkyys on kutakuinkin samalla tasolla keskimäärin. Kissan sosiaaliset ominaisuudet ihmistä ja muita olentoja kohtaan ovat kuitenkin erilaiset, ja ne eivät tee kissasta niin palvelualtista kuin koirasta.
Tutkimuksessa petoeläinten älykkyydestä huomattiin, että monet eläimet peittosivat koiran erilaisissa älykkyystesteissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pesukarhu tai susi olisivat parempia lemmikkejä, sillä ne eivät ensinnäkään ole domestikoituja lajeja. Niiden edellytykset pärjätä kotioloissa yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä ihmisen kanssa ovat heikommat, jopa niillä yksilöillä, jotka ovat pienestä pitäen kesytetty.
Tämän ei pitäisi kuitenkaan olla uusi uutinen monillekaan lemmikinomistajille. Esimerkiksi bordercolliet suoriutuvat oivallisesti monista älykkyystesteissä, ja se on usein mainittuna ehdottomasti älykkäimpänä koirarotuna. Koiran älykkyys tuo kuitenkin huomattavasti haasteita, vaikka eläin onkin kesykoira, jolla on palvelualttiutta ja "miellyttämisenhalua." Terävä pää vaatii alituiseen sopivaa tekemistä, eikä älykkäistä ja aktiivisista roduista saa sohvaperunaa. Tällöin jo lajin, koiran, sisällä tapahtuva vaihtelu älykkyydessä takaa sen, että kesyssäkään eläimessä älykkäämpi ei ole aina soveliaampi lemmikiksi: älykäs koira kärsii virikkeen puutteesta, "tyhmempi" lajitoveri taas ei kärsi, jos sitä aktivoidaan älypeleillä.
Koira, joka on hankala kouluttaa, voi vaikuttaa tyhmältä, mutta todellisuudessa se ei välttämättä poikkea lajitovereistaan älyllisten lahjojen suhteen. Se voi olla vain hankala motivoitava eikä niin hanakka toimimaan yhteen ihmisen kanssa.
 |
| Ihmisen ja koiran suhde on eläinmaailmassa ainutlaatuisen voimakas, mutta ei koiran älykkyyden vuoksi. |
Entäpä miten tämä liittyy papukaijoihin?
Isot papukaijat rankataan monesti koiria älykkäämmiksi. Ne eivät kuitenkaan lue ihmistä samalla tavalla kuin koirat, sillä koiria on pidetty lemmikkinä jopa vuosituhansien ajan, ja ne ovat jalostettu tai jalostuneet ihmisen seuralaisiksi. Papukaijoilla tällaista jalostustyötä ei ole tapahtunut, joten niiden yhteistyökyky ihmisen kanssa syntyy yksilön kokemuksien pohjalta. Saman poikueen linnuilla voi olla hyvin erilainen luonne ihmistä kohtaan riippuen siitä, kuinka ne kasvatetaan. Käsinkasvatettu, ihmisiin seksuaalisestikin leimautunut yksilö kohtaa erilaisia haasteita elämässään kuin yksilö, joka on kasvanut täysin vailla positiivisia ihmiskontakteja.
Kuitenkin voimme olettaa, että nämä kuvitteelliset papukaijasisarukset olisivat yhtä älykkäitä, jos niiden on vain sallittu vuorovaikuttavan luonnollisten virikkeiden parissa ja kehittää aivojaan normaalilla tavalla.
On kuitenkin vallan odotettavaa, että ihminen kokee näistä kesymmän ja ihmisläheisemmän linnun älykkäämpänä. Se lähestyy itse ihmistä ja osaa toimia yksinkertaisten pelien ja leikkien kautta ihmisen kanssa, kun taas sen villi sisarus saattaa reagoida ihmiseen paniikissa kiljuen ja räpistellen, tai vain vetäytyen ja jähmettyen paikoilleen. Arka tai villi lintu ei pääse näyttämään koko potentiaaliaan, varsinkaan ihmisen silmissä ainakaan silloin, jos sille jo ihmisen katse on ahdistava, tai pahimmillaan siksi, koska se ei ikinä tunne oloaan niin turvalliseksi, että se voisi esimerkiksi rentoutua tutkimaan asioita haluamallaan tavalla. (Älkäätte ymmärtäkö väärin, en missään nimessä kehota käsinkasvatukseen pelkästään linnun älykkyyden tai rohkeuden alleviivaamiseen! Emojen ja sisarusten parissa kasvanut lintu saa parhaat eväät lintumaiseen elämäänsä, jossa ihminen on mukana aina vain positiivisella tavalla, eikä lainkaan pelottavana tai lamaavana!)
Ida-Emilia Kaukonen kirjoittaakin artikkelissaan Neitokakadujen älykkyys väliotsikolla "Miksi kesy neitokakadu tuntuu älykkäämmältä kuin villi?":
"Kun kysyn vierailtani, minkä linnuistani he arvelisivat olevan älykkäimpiä, vieraat nimeävät poikkeuksetta käsiruokitut lintuni. Syy tähän on hyvin selkeä. Ihmisen kasvattamat yksilöt ovat ottaneet keinoemoistaan mallia, joten esimerkiksi ihmisen ilmeiden tulkitseminen on niille paljon helpompaa. Kun ihminen sitten tulkitsee ihmismäisemmät eleet älykkyydeksi, jää kesyttämättömistä neitokakaduista kuva tyhjästä kuoresta. Se ei tietenkään ole totuus. Näillä villeillä linnuilla ei vain ole tarvetta kommunikoida niille luonnottomin tavoin. Jos mikään ei motivoi lintua ottamaan kontaktia ihmiseen, lintu ei näin myöskään tee."Eläimen älykkyys voi tuoda ongelmia myös linturintamalla: älykäs lintu kärsii herkemmin esimerkiksi ympäristön virikkeiden puutteesta tai huonosta kohtelusta. Varsinkin jos lintu on älykäs, mutta pelokas, se ei pääse toteuttamaan luontaista uteliaisuuttaan ja näppäryyttään.
Papukaijoista yksi älykkäimmistä lajeista on myös kea. Ne ovat ällistyttävän fiksuja ja näppäriä toimimaan, ja niiltä puuttuu luontainen pelko mitä tahansa kohtaan. Ehkä sen vuoksi ne suoriutuvat hyvin älykkyystesteissä, koska niitä ei lamaa pelko esimerkiksi testivälinettä kohtaan. Niiden loputon uteliaisuus myös ajaa ne tutkimaan aina uusia asioita yhtä uudelleen ja uudelleen. Keat olisivat kuitenkin aivan kamalia sisälemmikkejä näiden perinteisessä mielessä positiivisten ominaisuuksien, älykkyys, uteliaisuus ja pelottomuus, vuoksi.
 |
| Kesy lintu vaikuttaa älykkäämmältä, ehkä koska se uskaltaa näyttää älynsä, eikä älykkyys jää arkuuden taakse piiloon. Kuva: Flickr.com / Peter Békési, CC BY-NC 2.0, rajattu alkuperäisestä. |
Eläimen kannattaa siis kantaa itsessään myös muitakin ominaisuuksia, kuin silkkaa älyä, jotta se sopeutuisi hyvin lemmikiksi. Lemmikkinä oleminen on aina kaksisuuntainen tie: eläimen on oltava ominaisuuksiltaan sellainen, että se pystyy voimaan hyvin myös vankeudessa, mutta sen on oltava samaan aikaan sellainen, että ihminen jaksaa olla sen omistajana ilman että eläimen omat toimet aiheuttavat sen hyvinvoinnin laskemista. Esimerkkinä vaikkapa mainittu kea: vaikka jollain olisi tarjota sille tilaa ja virikkeitä, linnun loputon tutkimis- ja tuhoamishalu voisi johtaa siihen, ettei sitä jaksettaisikaan pitää vapaana, koska teräshäkissä lintu ei voi tuhota ympäristöään.
Älykkyys ei mitenkään yksin määritä seuralemmikin hyviä ominaisuuksia, vaan koko pakettiin liittyy niin paljon muitakin tekijöitä. Älykkyys voi olla lemmikille jopa haitaksi.
Lähteet ja lisätietoa:
- Tiede.fi: Koirien älykkyys on yliarvostettua
- Neitokakadut.com: Neitokakadun älykkyys
Älykkyys ei mitenkään yksin määritä seuralemmikin hyviä ominaisuuksia, vaan koko pakettiin liittyy niin paljon muitakin tekijöitä. Älykkyys voi olla lemmikille jopa haitaksi.
Lähteet ja lisätietoa:
- Tiede.fi: Koirien älykkyys on yliarvostettua
- Neitokakadut.com: Neitokakadun älykkyys
Kommentit
Lähetä kommentti