Lintujen joulukalenteri

Hyvää joulukuun alkua!

Olen usein pohtinut lintujen joulukalenteria. Nykyään jo normaaleissa marketeissa on myynnissä kissojen ja koirien joulukalentereita, ja jyrsijöille ja kaneille on ainakin eläinkaupoissa myynnissä lajille sopivia herkkuja sisältäviä joulukalentereita.

Flying Tiger -kaupassa näin tänä vuonna myynnissä itsetäytettävän joulukalenterin, jonka kuosi oli vallan ihastuttava! Tyyliltään kalenteri oli kuin normaali suklaakalenteri, mutta paksumpi: sen sisään mahtuisi jopa pieniä leluja. Papukaijalle tällainen ei välttämättä ole kaikkein parhain: itse pitäisin hyvänä, että lintu pääsee itse jopa avaamaan "luukut," kuten vanhanaikaisessa, pusseihin tai pieniin paketteihin perustuvassa joulukalenterissa.

Saattaa kuitenkin olla hankala keksiä jopa 24 erilaista juttua kaikille päiville. Ainakin eräässä jyrsijöiden joulukalenterissa vaihtelevat 7 eri makua herkuissa, joten jokaiselle päivälle ei ole omaa. Toisaalta, ihmisten suklaakalenterit ovat samaa suklaata täynnä, joskin suklaan pinnassa oleva kohokuva saattaa vaihdella päivittäin.

Jos innostuisin tekemään joulukalentereita myyntiin saakka tai jopa omille linnuille suuremmissa määrin, voisi vaihtoehtoja olla muutamia toteutukseen:
- Jokaiselle päivälle oma herkkunsa, ja jouluaatolle jokin iso juttu. Herkkuja voisivat olla erilaiset pähkinät, siemenet mutta myös joka päivälle erilainen lintuleipäkeksi.
- Jokaiselle päivälle jokin jouluun liittyvä juttu, mutta en tiedä keksisinkö tarpeeksi. Pieniin leluihin toteutettavia aiheita voisivat olla vaikka tähti, lumihiutale, kranssi, enkeli, tonttu, joulupukki, lahja, tonttulakki, kynttilä, joulupallo, olkivuohi ja joulukuusi.
- Jokaiselle päivälle 2 kpl pientä lelua tai herkkua, joista toinen tarjoiltaisi heti, ja joulukuun ajan kasattaisi yhtä suurta kokonaisuutta, joka olisi linnun joululahja 24. päivä. Toki voisi säästää yllätykseksikin niin, että 24. päivän luukussa olisi kyseisistä aineksista kasattu valmis lelu, jonka muoto voisi olla jouluinen, kuten joulukuusi.
- Foraging-joulupuu: 24 ämpäriä olisi numeroitu ja ripustettu linnun kiipeilypuuhun, ja jokaisena päivänä sen päivän ämpäriin olisi piilotettu jotain kivaa. Tämän idean otin Irish Examinerin jutusta ZSL Whipsnade Zoosta.
- Materian sijaan joulukalenterissa voisi olla joinain päivinä myös jotain tekemistä: esim. paketoikaa yhdessä lahjoja linnun kanssa, opetelkaa uusi temppu, syökää joulupuuroa, laulakaa joululaulu jne. (Tietenkin aina linnun ehdoilla.)

Ehkä sitten kun avaan oman lelupajan, alan tekemään myös joulukalentereita linnuille! :D

Onko sinulla linnullesi joulukalenteria! Jaa idea tai linkki kommenteissa!

Kommentit