Papukaijojen lisääntyminen ja vauvaluonteen kehittyminen eivät ole niille itselleen hyväksi. Haastavuuteensa ja elinikäänsä nähden papukaijat lisääntyvät lemmikkinä aivan liian helposti ja näppärästi, sekä niiden selviytymisprosentti ihmisen hoivissa käsinruokittuna on hyvin korkea. Kaikki tämä mahdollistaa varsinaisen lintutehtailun: lisääntyvä pariskunta pukkaa poikasta poikasen perään, ja rahanahneet kasvattajat pystyvät poimimaan puolivalmiit poikaset käsinkasvatettavaksi, ja loputon liukuhihna ihanan kesyjä, ihmisrakkaita ja helliteltäviä papukaijanpoikasia on valmis, lajiin katsomatta. (Onneksi Suomessa käsinkasvatus ei ole enää muodissa, sillä se on linnuille huono tapa kasvaa verrattuna vanhempien hoivissa varttumiseen. Syistä ehkä joskus toiste.)
Amerikassa tämä on loputon tapahtumaketju, johon ehkä joskus havahdutaan, tai sitten ei: liukuhihnan toisessa päässä ovat kasvattajat, jotka useilla lisääntyvillä pareilla tuottavat poikasia, jotka automaattisesti otetaan käsinkasvatukseen. Käsinkasvatetut poikaset ovat ihmisrakkaita eivätkä yleensä lainkaan arkoja. Niillä on mukana vauvamaisen pehmeä luonne, eivätkä ne esimerkiksi useinkaan osoita mieltään puremalla, vaikka ne joutuisivatkin epämiellyttävään tilanteeseen, kuten altistuessaan silityksille, haleille, pusuille tai käsissä pyörittelyllä, jota ne eivät aikuisena enää voi samaan tapaan sietää. Jo vieroitettu eli omillaan pärjäävä ja syövä vauvapapukaija onkin jonkin aikaa täydellinen lintu: se sietää kaiken muttei pure, se ei ole vielä hormonaalinen tai hyökkäilevä ketään kohtaan. Amerikkalaiseen tapaan siivet klipattuna se ei myöskään pääse tekemään tuhojaan asuntoon.
Vauvalintu ei kuitenkaan ole vauva loputtomasti. Linnut aikuistuvat, ja jo pari kuukautta luovutusiän jälkeen (linnun lajista riippuen) lintu osoittaa oman tahdon piirteitä. Tämä on se linnun todellinen luonne, vaikkakin osa sitä murrosiäksi kutsuu: lintu itsenäistyy eikä enää sallikaan kaikkea. Se saattaa "osoittaa mieltään" puremalla, kun sitä yrittää silittää tai halia, ja osa linnuista menettää ainiaaksi sallimuksen käännellä niitä käsissä selälleen. Tämä on kaikki täysin luonnollista. Mutta pehmolelumaiseen vauvalintuun tottuneelle se on ensimmäinen paha isku. Toisia seuraa: linnun oikeasti aikuistuessa se saattaa pariutua ihmisen kanssa, sillä lintu on käsinkasvatettuna seksuaalisesti leimaantunut ihmiseen. Kaikkien lintumaisten tapojen kuoriutuessa linnusta hormonaalisuuden avittamana omistaja huomaa, että lintu ei olekaan sellainen lemmikki kuin hänellä oli kuva. Moni eläinkauppa Amerikassa myy käsinkasvatettuja lintuja, joiden kanssa pääsee vuorovaikuttamaan, jolloin ihastuminen on taattua ja hetken mielijohteesta eläimen ostaminen yleistä. Samoin netti pursuaa söpöjä ja ihania lintuvideoita, koska ketä kiinnostaisi katsella sitä lintuarjen nurjaa puolta.
Ja sitten lintu ei enää kiinnosta. Sen ongelmat eivät ole välttämättä edes ongelmia, joten niihin ei välttämättä ole edes ratkaisuja. Oikeat ongelmat vaativat aikaa ja vaivaa, jota ei välttämättä olla valmiita panostamaan. Lintu ehkä "unohdetaan" syrjäiseen huoneeseen häkkiin, ja siitä luovutaan joko pian tai vuosien kuluttua.
Amerikassa uusia papukaijataloja syntyy kuin sieniä sateella. Rescue center, refuge tai sanctuary -nimillä kulkevat paikat ovat usein yksittäisten ihmisten perustamia pelastuspaikkoja papukaijoille, joihin ihmiset voivat dumpata ei-halutut linnut. Ja niitä sitten riittää! Osa paikoista antaa/myy lintujaan eteenpäin adoptoitavaksi, mutta silti sisääntulevien lintujen määrä on huima. Ihmisten seurassa yksinään pidetyt, käsinkasvatetut linnut eivät aina sopeudu muiden lintujen joukkoon, jolloin pahimmillaan ihmisellä on vaikka 20 lintua 20 häkissä, ja kaikki linnut janoavat ihmisen huomiota ja seuraa, vihaten syvästi muita lintuja. On sanomattakin selvää, ettei tällaisen linnun tarpeet seuran tai liikunnan suhteen tule täytetyksi. Sitten ovat ne onnekkaat, jotka sopeutuvat suureen aviaarioon lajitovereiden keskelle lintumaisempaan elämään.
Amerikassa tämä on loputon tapahtumaketju, johon ehkä joskus havahdutaan, tai sitten ei: liukuhihnan toisessa päässä ovat kasvattajat, jotka useilla lisääntyvillä pareilla tuottavat poikasia, jotka automaattisesti otetaan käsinkasvatukseen. Käsinkasvatetut poikaset ovat ihmisrakkaita eivätkä yleensä lainkaan arkoja. Niillä on mukana vauvamaisen pehmeä luonne, eivätkä ne esimerkiksi useinkaan osoita mieltään puremalla, vaikka ne joutuisivatkin epämiellyttävään tilanteeseen, kuten altistuessaan silityksille, haleille, pusuille tai käsissä pyörittelyllä, jota ne eivät aikuisena enää voi samaan tapaan sietää. Jo vieroitettu eli omillaan pärjäävä ja syövä vauvapapukaija onkin jonkin aikaa täydellinen lintu: se sietää kaiken muttei pure, se ei ole vielä hormonaalinen tai hyökkäilevä ketään kohtaan. Amerikkalaiseen tapaan siivet klipattuna se ei myöskään pääse tekemään tuhojaan asuntoon.
 |
| Käsinkasvatettu, kesy ja pyöriteltävä papukaijan poikanen on ihana lemmikki. Jonkin aikaa. Kuva: Flickr.com / Peter Békési, CC BY-NC 2.0 |
Vauvalintu ei kuitenkaan ole vauva loputtomasti. Linnut aikuistuvat, ja jo pari kuukautta luovutusiän jälkeen (linnun lajista riippuen) lintu osoittaa oman tahdon piirteitä. Tämä on se linnun todellinen luonne, vaikkakin osa sitä murrosiäksi kutsuu: lintu itsenäistyy eikä enää sallikaan kaikkea. Se saattaa "osoittaa mieltään" puremalla, kun sitä yrittää silittää tai halia, ja osa linnuista menettää ainiaaksi sallimuksen käännellä niitä käsissä selälleen. Tämä on kaikki täysin luonnollista. Mutta pehmolelumaiseen vauvalintuun tottuneelle se on ensimmäinen paha isku. Toisia seuraa: linnun oikeasti aikuistuessa se saattaa pariutua ihmisen kanssa, sillä lintu on käsinkasvatettuna seksuaalisesti leimaantunut ihmiseen. Kaikkien lintumaisten tapojen kuoriutuessa linnusta hormonaalisuuden avittamana omistaja huomaa, että lintu ei olekaan sellainen lemmikki kuin hänellä oli kuva. Moni eläinkauppa Amerikassa myy käsinkasvatettuja lintuja, joiden kanssa pääsee vuorovaikuttamaan, jolloin ihastuminen on taattua ja hetken mielijohteesta eläimen ostaminen yleistä. Samoin netti pursuaa söpöjä ja ihania lintuvideoita, koska ketä kiinnostaisi katsella sitä lintuarjen nurjaa puolta.
Ja sitten lintu ei enää kiinnosta. Sen ongelmat eivät ole välttämättä edes ongelmia, joten niihin ei välttämättä ole edes ratkaisuja. Oikeat ongelmat vaativat aikaa ja vaivaa, jota ei välttämättä olla valmiita panostamaan. Lintu ehkä "unohdetaan" syrjäiseen huoneeseen häkkiin, ja siitä luovutaan joko pian tai vuosien kuluttua.
Amerikassa uusia papukaijataloja syntyy kuin sieniä sateella. Rescue center, refuge tai sanctuary -nimillä kulkevat paikat ovat usein yksittäisten ihmisten perustamia pelastuspaikkoja papukaijoille, joihin ihmiset voivat dumpata ei-halutut linnut. Ja niitä sitten riittää! Osa paikoista antaa/myy lintujaan eteenpäin adoptoitavaksi, mutta silti sisääntulevien lintujen määrä on huima. Ihmisten seurassa yksinään pidetyt, käsinkasvatetut linnut eivät aina sopeudu muiden lintujen joukkoon, jolloin pahimmillaan ihmisellä on vaikka 20 lintua 20 häkissä, ja kaikki linnut janoavat ihmisen huomiota ja seuraa, vihaten syvästi muita lintuja. On sanomattakin selvää, ettei tällaisen linnun tarpeet seuran tai liikunnan suhteen tule täytetyksi. Sitten ovat ne onnekkaat, jotka sopeutuvat suureen aviaarioon lajitovereiden keskelle lintumaisempaan elämään.
 |
| Käsinkasvatetun linnun heittäminen muiden lintujen sekaan ei poista sen voimakasta tarvetta ihmisen seuralle. Kuva: Wikipedia.com / Herb Neufeld, CC BY 2.0 |
Mutta tämä oli vain yhden linnun tarina. Todellisuudessa näitä lintuja on varmasti tuhansia, ja samoin on tälläkin hetkellä tuhansia vauvalintuja myynnissä tai kasvamassa myytäväksi jälleen uuteen kotiin. Ihanana, hellänä, hellyydenkipeänä ja seurallisena, täydellisenä lemmikkinä. Ainakin jonkin aikaa. Ja jälleen kierros alkaa alusta.
Amerikassa onkin monien eläinten suhteen sanonta: Adopt, don't shop. Lintujen kanssa se on valitettavasti erittäin hyvä neuvo, mutta kukapa haluaisi kotiinsa jo aikuistuneen ja kotia vaihtaneen linnun, kun vaihtoehtona on lähimmästä eläinkaupasta niin hellä ja ihana nappisilmäinen poikanen. Ja jälleen bisnestä on tuettu. Niin kauan kuin on kysyntää, on tarjontaa. Enkä usko, että ihanien poikasten kysyntä loppuu koskaan.
Amerikassa onkin monien eläinten suhteen sanonta: Adopt, don't shop. Lintujen kanssa se on valitettavasti erittäin hyvä neuvo, mutta kukapa haluaisi kotiinsa jo aikuistuneen ja kotia vaihtaneen linnun, kun vaihtoehtona on lähimmästä eläinkaupasta niin hellä ja ihana nappisilmäinen poikanen. Ja jälleen bisnestä on tuettu. Niin kauan kuin on kysyntää, on tarjontaa. Enkä usko, että ihanien poikasten kysyntä loppuu koskaan.
Kommentit
Lähetä kommentti