Itselleni on tärkeää, että lemmikillä ei ole tylsää. Tylsyys on paha monen ongelma kannalta: se puuduttaa sekä mielen että ruumiin. Vankeudessa eläessään eläimen tylsistyminen uhkaa aivan eri tasolla kuin luonnossa eläessä.
Mielihyväkokemukset määrittelevät elämää, ja ilman niitä uhkaa tylsyys ja masennus. Eläin tekee sellaisia asioita, joista se saa mielihyvää tai helpotusta, tai välttelee sellaisia asioita, jotka aiheuttavat sinne negatiivisia tuntemuksia. Helena Telkänranta puhui lemmikkien mielihyväkokemuksista luennollaan Oulussa vuonna 2019.
Eläin saa mielihyvää, kun se pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Useat eläinten luontaiset käyttäytymismallit ovat kehittyneet niin, että eläin saa niistä mielihyvää, koska niitä toteuttamalla sen mahdollisuudet selvitä hengissä nousevat. Esimerkiksi koira saa mielihyvää pureskelusta jo ilman syömistäkin, koska luonnossa pureskeleva esikoira tai susi sai silti sitkeästä tai kovasta raadosta irti ravintoa, tai jyrsijä saa mielihyvää jo ruokapalan etsimisestä hajuaistillaan, koska tällainen toiminta on johtanut ravintoon. Tekeminen on siis itseään palkitsevaa tekemistä senkin ohella, että sen päässä saattaa odottaa ruokapalkkio.
Mielihyvän voi jakaa kahteen erilaiseen mielihyvään: wanting ja liking. Wanting on usein valpasta ja aktiivista, mahdollisuus saada hyvää, liking taas rauhallista. Tätä on esimerkiksi ruoan etsiminen ja löytäminen: etsiminen on aktiivista ja haluamista, ja aiheuttaa mielihyvää, samoin tekee ruoan syöminen, joka on rauhallista mielihyvää.
Yleinen lemmikkien ongelma on, että niillä on liian vähän lajityypillistä tekemistä, ja niiltä on näin "evätty" mielihyvää, jota ne luonnossa kokisivat. Ruokakuppi on ongelma, johon monen lemmikin mielihyvä typistyy: etsiminen ja löytäminen ja niistä aiheutuva mielihyvä on eliminoitu kokonaan. Samoin on moni muukin ruokailuun liittyvä, esimerkiksi ruoan monimuotoinen pureskelu (jos ruoka on liian yksitoikkoista, tasapaksua ja helposti pureskeltavaa) tai ruoan käsittely muuten, kuten isosta ruokapalasta pienten palojen repiminen irti.
Mielihyväkokemusten puute voi myös aiheuttaa sen, että eläin etsii puuttuvaa mielihyvää sitten syömällä, joka taas johtaa ylipainoon ja sen aiheuttamiin terveydellisiin ongelmiin. Onko lemmikin ylipaino siis myös henkinen ongelma, joka johtaa juurensa mielihyvän (tai sen mahdollistavien tekijöiden) puutteeseen?
Käytännössä voimme kuvitella vaikkapa nyt koiran, jyrsijän ja papukaijan mielihyväkokemusten määrää luonnossa ja lemmikkinä. Kaikki luultavasti saavat mielihyvää ympäristönsä tarkkailusta, koska ympäristön asioille välinpitämätön yksilö ei kovin kauaa selviä. Moni laji on siis luonnostaan valpas ja utelias. Koiran kohdalla mielihyvää voivat aiheuttaa esim. saaliin paikantaminen näkö- tai hajuaistilla, saaliin jäljestäminen ja/tai jahtaaminen, sen nappaaminen suuhun, pureminen kuoliaaksi ja lopulta kokonaisen saaliin syöminen ja pureskelu, jotka nekin sisältävät erilaisia tekemisiä: saaliissa on erilaisia osia, joista jokainen ei ole yhtä arvokas tai haluttu ravintona, jolloin koiraeläin voi valikoida, syöden ensin maukkaat osat ja säästellen vähemmän maukkaita myöhemmäksi. Näitä myöhempiä osia, kuten luita ja nahkaa se luultavasti kaluaa ja pureskelee myöhemmin, saaden niistä edelleen ravintoa ja energiaa.
Jyrsijän ja papukaijan elämä ei ole niin saaliskeskeistä, mutta ne joutuvat usein etsimään useita pieniä ruokapaloja tyydyttääkseen nälkänsä. Niille on siis tyypillistä etsiä ruokaa. Jyrsijä etsii ruokansa lähinnä hajuaistin perusteella, ja ruoan etsiminen kulkien ja haistellen on niille luonnollista. Papukaijat taas luottavat näkökykyynsä, liikkumistaitoihinsa ja tuhoisaan nokkaansa, jolloin asioiden tarkkailu, lentäminen, kiipeileminen ja asioiden tuhoaminen on niille itsessään palkitsevaa. Näitä eläimet toistavat, kunnes ne ovat kylläisiä sillä erää. Sekä jyrsijät että papukaijat yleensä myös näppärästi käsittelevät ruokaansa, eivätkä hotki sitä kerralla, esim. kuorien siemenet.
Luonnossa mielihyväkokemuksia kerkeää siis syntyä ruoanlähteen etsimisen ja ruokapalan käsittelyn muodossa paljon. Ruoka ei löydy helposti, lajista riippuen se on ripoteltu ympäriinsä (isot saalistajat syövät yleensä ison saaliin, jonka etsiminen ja kaataminen on haastavaa, kun taas pienet saaliseläimet etsivät yleensä lukuisia pieniä suupaloja ympäristöstään). Luonnossa löydettyäkään ruokaa ei ole välttämättä helppo hotkia, koska se voi vaatia käsittelyä.
Lemmikkinä eläimet ovat vallan erilaisen mielihyväkokemuksen parissa, jos ne ruokitaan perinteisesti suoraan ruokakupin yltäkylläisyyteen. Niiltä on typistetty täysin pois ruoan etsintä, koska maukasta ruokaa on aina tarjolla, yleensä kukkura kupillinen ja aina samassa paikassa, ja ruoka on usein pahimmillaan vielä tasalaatuista ja prosessoitua helposti ja nopeasti syötäväksi. Tämä paitsi typistää mielihyväkokemukset lähes minimiin koko ruokailu- ja ruoanhakuprosessin osalta, mutta altistaa myös tylsyydelle, sillä eläimen ruokailu on ohi paljon nopeammin kuin se olisi luonnossa, ja sille jää täten runsaasti luppoaikaa.
Lemmikin parhaan mahdollisen elämän toteuttamiseksi eläimen elämän ei tarvitsekaan olla äärettömän helppoa. Toki eläintä ei saa tahallisesti ajaa stressiin, kipuun, kärsimykseen, suureen nälkään tai janoon, mutta tekemällä edes ruokailusta ja siihen liittyvistä mielihyväkokemuksista luontaisempia, eläimen muukin hyvinvointi nousee. Jos ruokailu on liian helppoa ja eläin etsii mielihyväkokemuksia vain ruokailun viimeisestä osasta eli itse syömisestä, eläimellä jää aikaa tylsistymiselle ja riski ylipainon kerryttämiseen kasvaa. Parhaimmillaan luontaisiin toimiin kannustaminen pitää eläimen siis henkisesti ja fyysisesti kunnossa. Selvitä siis, kuinka lemmikkinä pitämäsi laji ruokailee luonnossa, ja yritä jäljitellä sen eri osa-alueita parhaasi mukaan. Vaatiiko se sitten jäljestystä, jahtaamista, haistelua, katselua, pureskelua, jyrsimistä, kaivamista, erottelua, repimistä, kiipeilyä, juoksemista vai mitä onkaan.
Vaikka tämä merkintä keskittyikin mielihyväkokemusten kanssa hyvin runsaasti syömiseen, mielihyväkokemuksia tulee myös muista asioista. Esimerkiksi maan alla luonnossa viihtyvät lajit kuten fretit, kanit ja monet jyrsijät nauttivat myös kaivamisesta silloin, kun ne eivät voi tehdä pesää maa-ainekseen. Tämän vuoksi esimerkiksi kaneille ja freteille kannattaa järjestää erillinen kaivelulaatikko, koska niille kokonaisen elintilan järjestäminen yli metrin paksuisella kuivikekerroksella lienee hieman epärealistista. Sen sijaan pienemmille otuksille kuten hamstereille ja gerbiileille kannattaa tarjota niiden häkkiin/terraarioon paksu kerros pohjamateriaalia, johon ne voivat tehdä tunneleita. (Ja paksulla en tarkoita 10 senttiä, vaan vähintään 20 senttiä kaivamiseen soveltuvaa pohjamateriaalia!) Myös osa linnuista "kaivaa", joskin se on vain jaloilla kuopimista, mutta tämän vuoksi kuopiville lajeille kuten kanalinnuille ja kakarikeille tulisi tarjota mahdollisuus kuopimiseen.
Myös muu liikunta on osa mielihyväkokemuksia, ja eläimelle tulisi antaa mahdollisuus liikkua sille luontaisella tavalla. Linnulle tämä tarkoittaa tietty lentotilaa ja pienillekin jyrsijöille tarpeeksi tilaa, eikä vain eläinkaupan halvinta asumusta. Eläin voi kärsiä lemmikkinä mielihyvän puutteesta myös muilla tavoin: sillä voi olla liian vähän sopivia sosiaalisia kontakteja (esim. lauma- tai parvieläimen pitäminen yksin).
Kaiken kaikkiaan lemmikit elävät oletusarvoisesti melko tylsässä ympäristössä, joten valveutuneen omistajan kannattaa yrittää nähdä vaivaa oman eläimen hyvinvoinnin eteen yrittämällä maksimoida mielihyväkokemuksien määrän.
Mielihyväkokemukset määrittelevät elämää, ja ilman niitä uhkaa tylsyys ja masennus. Eläin tekee sellaisia asioita, joista se saa mielihyvää tai helpotusta, tai välttelee sellaisia asioita, jotka aiheuttavat sinne negatiivisia tuntemuksia. Helena Telkänranta puhui lemmikkien mielihyväkokemuksista luennollaan Oulussa vuonna 2019.
Eläin saa mielihyvää, kun se pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Useat eläinten luontaiset käyttäytymismallit ovat kehittyneet niin, että eläin saa niistä mielihyvää, koska niitä toteuttamalla sen mahdollisuudet selvitä hengissä nousevat. Esimerkiksi koira saa mielihyvää pureskelusta jo ilman syömistäkin, koska luonnossa pureskeleva esikoira tai susi sai silti sitkeästä tai kovasta raadosta irti ravintoa, tai jyrsijä saa mielihyvää jo ruokapalan etsimisestä hajuaistillaan, koska tällainen toiminta on johtanut ravintoon. Tekeminen on siis itseään palkitsevaa tekemistä senkin ohella, että sen päässä saattaa odottaa ruokapalkkio.
 |
| Papukaijat saavat mielihyvää asioiden tutkimisesta. |
Mielihyvän voi jakaa kahteen erilaiseen mielihyvään: wanting ja liking. Wanting on usein valpasta ja aktiivista, mahdollisuus saada hyvää, liking taas rauhallista. Tätä on esimerkiksi ruoan etsiminen ja löytäminen: etsiminen on aktiivista ja haluamista, ja aiheuttaa mielihyvää, samoin tekee ruoan syöminen, joka on rauhallista mielihyvää.
Yleinen lemmikkien ongelma on, että niillä on liian vähän lajityypillistä tekemistä, ja niiltä on näin "evätty" mielihyvää, jota ne luonnossa kokisivat. Ruokakuppi on ongelma, johon monen lemmikin mielihyvä typistyy: etsiminen ja löytäminen ja niistä aiheutuva mielihyvä on eliminoitu kokonaan. Samoin on moni muukin ruokailuun liittyvä, esimerkiksi ruoan monimuotoinen pureskelu (jos ruoka on liian yksitoikkoista, tasapaksua ja helposti pureskeltavaa) tai ruoan käsittely muuten, kuten isosta ruokapalasta pienten palojen repiminen irti.
Mielihyväkokemusten puute voi myös aiheuttaa sen, että eläin etsii puuttuvaa mielihyvää sitten syömällä, joka taas johtaa ylipainoon ja sen aiheuttamiin terveydellisiin ongelmiin. Onko lemmikin ylipaino siis myös henkinen ongelma, joka johtaa juurensa mielihyvän (tai sen mahdollistavien tekijöiden) puutteeseen?
Käytännössä voimme kuvitella vaikkapa nyt koiran, jyrsijän ja papukaijan mielihyväkokemusten määrää luonnossa ja lemmikkinä. Kaikki luultavasti saavat mielihyvää ympäristönsä tarkkailusta, koska ympäristön asioille välinpitämätön yksilö ei kovin kauaa selviä. Moni laji on siis luonnostaan valpas ja utelias. Koiran kohdalla mielihyvää voivat aiheuttaa esim. saaliin paikantaminen näkö- tai hajuaistilla, saaliin jäljestäminen ja/tai jahtaaminen, sen nappaaminen suuhun, pureminen kuoliaaksi ja lopulta kokonaisen saaliin syöminen ja pureskelu, jotka nekin sisältävät erilaisia tekemisiä: saaliissa on erilaisia osia, joista jokainen ei ole yhtä arvokas tai haluttu ravintona, jolloin koiraeläin voi valikoida, syöden ensin maukkaat osat ja säästellen vähemmän maukkaita myöhemmäksi. Näitä myöhempiä osia, kuten luita ja nahkaa se luultavasti kaluaa ja pureskelee myöhemmin, saaden niistä edelleen ravintoa ja energiaa.
 |
| Koira saa mielihyvää pureskelusta, jonka vuoksi ne nauttivat luista ja puruleluista. Pelkkä lemmikkikoiran saama kuivanappula tai pehmeä tölkkiruoka ei tyydytä koiran luontaisen ruoanpureskelun tarpeita. |
Jyrsijän ja papukaijan elämä ei ole niin saaliskeskeistä, mutta ne joutuvat usein etsimään useita pieniä ruokapaloja tyydyttääkseen nälkänsä. Niille on siis tyypillistä etsiä ruokaa. Jyrsijä etsii ruokansa lähinnä hajuaistin perusteella, ja ruoan etsiminen kulkien ja haistellen on niille luonnollista. Papukaijat taas luottavat näkökykyynsä, liikkumistaitoihinsa ja tuhoisaan nokkaansa, jolloin asioiden tarkkailu, lentäminen, kiipeileminen ja asioiden tuhoaminen on niille itsessään palkitsevaa. Näitä eläimet toistavat, kunnes ne ovat kylläisiä sillä erää. Sekä jyrsijät että papukaijat yleensä myös näppärästi käsittelevät ruokaansa, eivätkä hotki sitä kerralla, esim. kuorien siemenet.
Luonnossa mielihyväkokemuksia kerkeää siis syntyä ruoanlähteen etsimisen ja ruokapalan käsittelyn muodossa paljon. Ruoka ei löydy helposti, lajista riippuen se on ripoteltu ympäriinsä (isot saalistajat syövät yleensä ison saaliin, jonka etsiminen ja kaataminen on haastavaa, kun taas pienet saaliseläimet etsivät yleensä lukuisia pieniä suupaloja ympäristöstään). Luonnossa löydettyäkään ruokaa ei ole välttämättä helppo hotkia, koska se voi vaatia käsittelyä.
Lemmikkinä eläimet ovat vallan erilaisen mielihyväkokemuksen parissa, jos ne ruokitaan perinteisesti suoraan ruokakupin yltäkylläisyyteen. Niiltä on typistetty täysin pois ruoan etsintä, koska maukasta ruokaa on aina tarjolla, yleensä kukkura kupillinen ja aina samassa paikassa, ja ruoka on usein pahimmillaan vielä tasalaatuista ja prosessoitua helposti ja nopeasti syötäväksi. Tämä paitsi typistää mielihyväkokemukset lähes minimiin koko ruokailu- ja ruoanhakuprosessin osalta, mutta altistaa myös tylsyydelle, sillä eläimen ruokailu on ohi paljon nopeammin kuin se olisi luonnossa, ja sille jää täten runsaasti luppoaikaa.
 |
| Tuttu näky papukaijojen kanssa: ruokakuppi aina samassa paikassa, aina kukkuroillaan samoja siemeniä päivästä toiseen. |
Lemmikin parhaan mahdollisen elämän toteuttamiseksi eläimen elämän ei tarvitsekaan olla äärettömän helppoa. Toki eläintä ei saa tahallisesti ajaa stressiin, kipuun, kärsimykseen, suureen nälkään tai janoon, mutta tekemällä edes ruokailusta ja siihen liittyvistä mielihyväkokemuksista luontaisempia, eläimen muukin hyvinvointi nousee. Jos ruokailu on liian helppoa ja eläin etsii mielihyväkokemuksia vain ruokailun viimeisestä osasta eli itse syömisestä, eläimellä jää aikaa tylsistymiselle ja riski ylipainon kerryttämiseen kasvaa. Parhaimmillaan luontaisiin toimiin kannustaminen pitää eläimen siis henkisesti ja fyysisesti kunnossa. Selvitä siis, kuinka lemmikkinä pitämäsi laji ruokailee luonnossa, ja yritä jäljitellä sen eri osa-alueita parhaasi mukaan. Vaatiiko se sitten jäljestystä, jahtaamista, haistelua, katselua, pureskelua, jyrsimistä, kaivamista, erottelua, repimistä, kiipeilyä, juoksemista vai mitä onkaan.
Vaikka tämä merkintä keskittyikin mielihyväkokemusten kanssa hyvin runsaasti syömiseen, mielihyväkokemuksia tulee myös muista asioista. Esimerkiksi maan alla luonnossa viihtyvät lajit kuten fretit, kanit ja monet jyrsijät nauttivat myös kaivamisesta silloin, kun ne eivät voi tehdä pesää maa-ainekseen. Tämän vuoksi esimerkiksi kaneille ja freteille kannattaa järjestää erillinen kaivelulaatikko, koska niille kokonaisen elintilan järjestäminen yli metrin paksuisella kuivikekerroksella lienee hieman epärealistista. Sen sijaan pienemmille otuksille kuten hamstereille ja gerbiileille kannattaa tarjota niiden häkkiin/terraarioon paksu kerros pohjamateriaalia, johon ne voivat tehdä tunneleita. (Ja paksulla en tarkoita 10 senttiä, vaan vähintään 20 senttiä kaivamiseen soveltuvaa pohjamateriaalia!) Myös osa linnuista "kaivaa", joskin se on vain jaloilla kuopimista, mutta tämän vuoksi kuopiville lajeille kuten kanalinnuille ja kakarikeille tulisi tarjota mahdollisuus kuopimiseen.
Myös muu liikunta on osa mielihyväkokemuksia, ja eläimelle tulisi antaa mahdollisuus liikkua sille luontaisella tavalla. Linnulle tämä tarkoittaa tietty lentotilaa ja pienillekin jyrsijöille tarpeeksi tilaa, eikä vain eläinkaupan halvinta asumusta. Eläin voi kärsiä lemmikkinä mielihyvän puutteesta myös muilla tavoin: sillä voi olla liian vähän sopivia sosiaalisia kontakteja (esim. lauma- tai parvieläimen pitäminen yksin).
Kaiken kaikkiaan lemmikit elävät oletusarvoisesti melko tylsässä ympäristössä, joten valveutuneen omistajan kannattaa yrittää nähdä vaivaa oman eläimen hyvinvoinnin eteen yrittämällä maksimoida mielihyväkokemuksien määrän.
Kommentit
Lähetä kommentti