Manual of Parrot Behavior -kirja: Amatsonien ja mäntyarattien käytöksestä

Manual of Parrot Behavior -kirjaa koskeva blogisarja jatkuu! Muut merkinnät löytyvät hakua käyttämällä kirjan nimellä. Kirjassa on alkaen sivulta 13 villeillä amatsoneilla ja mäntyarateilla tehdyistä tutkimuksista. 11 amatsonilajia ja kahta mäntyarattilajia on tutkittu eri tutkimuksissa vuosien 1981-1999 välillä. 

Amatsonien sosiaalinen käyttäytyminen

Amatsonit ovat sosiaalisia lintuja, mutta niiden sosiaalisuus vaihtelee lajeittain. Suurin osa lajeista on hyvin sosiaalisia ruokaa etsiessään ja ruokaillessaan, ja melko sosiaalisia pesimäaikaan. Neljä lajia mainitaan nimenomaan tavastaan pitäytyä pienemmissä parvissa: saintlucian-, saintvincentin-, keisari- ja dominicanamatsoni, joita kutsutaan kirjassa myös "Pienten Antillien lajeiksi." Näitä suurikokoisia amatsonilajeja ei pidetä Suomessa (tai juuri muuallakaan) lemmikkinä. Luonnossa ne suosivat pienempiä joukkoja, ja liikkuvat useimmiten pareittain tai pienissä perheryhmissä, joskus jopa yksinään, ja pesivät yleensä melko kaukana toisista pareista. Muut amatsonilajit sen sijaan ovat sosiaalisempia, ja liikkuvat usein isommissa joukoissa, kerääntyvät ruokailemaan yhä suurempana parvena ja pesivät lähempänä toisiaan. 

Pienten Antillien isot amatsonilajit saattavat jopa ruokailla yksin, varsinkin silloin kun ne pesivät: molemmat vanhemmat voivat olla itsenäisesti yksinään ruoanhakuretkillä ruokkiakseen nälkäiset poikaset. Muilla amatsoneilla tällaista ei esiinny juuri koskaan. 

Yksi syy suurikokoisten Pienten Antellien amatsonien käyttäytymiseen voi olla se, että niiden luontaisella asuinalueella ei ole niille uhaksi olevia petolintuja. Niiden ei siis tarvitse hakea turvaa massoista. 

Vaikka muilla amatsonilajeilla ei esiinny tämän sorttista käyttäytymistä poikkeuksia lukuunottamatta: kuubanamatsonin alalaji, jota esiintyy vain Cayman Brac -saarella osoittaa samanlaista käytöstä kuin Pienten Antillien amatsonit. Cayman Brac on myöskin alue, jossa amatsonille uhaksi olevia petolintuja ei ole. Kuuban amatsonin eri alalajin läheisellä saarella, Grand Caymanilla, sosiaalinen käytös on samanlaista kuin "normaaleilla" amatsoneilla, ja jälleen tälläkin saarella asuu petolintuja.

Amatsonien sosiaalinen käyttäytyminen, kuten isommassa parvessa liikkuminen ja vanhempien yhteiset ruokaretket on oletettavasti siis sopeutuma saalistajien välttämiseen. Jäin pohtimaan, onko kyseessä enemmän opittu ja pakon ajama asia, vai geneettinen osa lajia, eli käyttäytyisivätkö nämä lajit samoin, jos niiden elinympäristöön yhtäkkiä ilmaantuisi petolintuja (Pienet Antillit) tai petolinnut kaikkoaisivat (muut amatsonit).

Villejä saintvincentinamatsoneja. Kuva: Flickr.com / Aaron Michael, CC BY-SA 2.0

Mäntyarattien sosiaalinen käyttäytyminen

Mäntyarattien sukuun kuuluu kaksi lajia: mäntyaratti ja isomäntyaratti. Vaikka lajit muistuttavat ulkoisesti toisiaan, niissä on eroja. Mäntyaratti pesii puun koloissa, isomäntyaratti taas kielekkeen koloissa. Lajit luettiin aikanaan samaksi lajiksi vielä vuonna 1990. Fossiilien perusteella on ollut olemassa kolmaskin mäntyarattilaji (Rhynchopsitta phillipsi), joka jakoi elinalueensa sekä mänty- että isomäntyaratin kanssa. 

Mäntyarateilla on ympäristössään uhaksi olevia petolintuja, joten ne myös hakevat parvesta turvaa. Mäntyaratit pesivät hyvin lähellä tosiaan. Yhdessä puussa voi olla useampi mäntyaratin pesäkolo. Isomäntyaratit taas pesivät hyvin lähekkäin kielekkeillä.

Mäntyaratit osoittavat hienoa koordinaatiokykyä, sillä pesimäkaudella ruoanhakumatkalle lähteissään koiraat yleensä lähtevät matkalle yhtä aikaa. Näin hiottua sosiaalisuutta ei ole havaittu amatsoneilla. 

Pesinnän ajoittaminen

Luonnossa pesimäkausi yleensä ennakoi sitä, milloin ravintoa on parhaiten saatavilla. Tässä on eroja amatsonilajien kesken, koska ne elävät erilaisilla seuduilla, joissa vuoden kierto voi olla erilainen. Esimerkiksi suurin osa lajeista munii munansa maaliskuussa, jolloin poikaset kuoriutuvat yltäkylläisen sadekauden buffettiin. Sen sijaan Bahamasaarien Abacosaarilla elävä kuubanamatsonin alalaji, jota myös kutsutaan nimillä Bahama Parrot tai Abaco Parrot munii vasta touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin nälkäisiä suita pääsevät ruokkimaan erityisesti ne paikalliset kasvilajit, jotka ovat parhaimmillaan myöhemmin. 

Meksikossa pesivien lajien kuten meksikon-, keltapää- ja punaotsa-amatsonin pesintä tuntuu ajoittuvan enemmän joko valon tai lämpötilan mukaan, koska niiden asuinalueilla kuiva- ja sadekausi eivät ole niin jyrkät, eikä täten ruoan määrällä ole niin jyrkkää nousua. Tämä on hyvä havainto tutkimuksista, koska valoisuutta ja/tai lämpötilaa säädellen kotona voimme vaikuttaa lemmikkilinnun hormonaalisuuteen.

Mäntyaratit taas pesivät paljon amatsoneja myöhemmin. Tämä johtuu siitä, että ne suosivat ravintonaan käpyjen siemeniä, joita ei ole vielä saatavilla alkukesästä. Mäntyaratti munii vasta heinäkuun puolivälissä, ja isomäntyaratti vasta heinä-elokuun vaihteessa. 

Mäntyaratti. Kuva: Flickr.com / Mark Dumont, CC BY 2.0

Poikasten ruokkiminen

Papukaijan poikasten käsinkasvatus vankeudessa on rankkaa puuhaa, koska lintuja joudutaan ruokkimaan hyvin usein, jopa tunnin välein. Tämä on kuitenkin luonnossa hyvin paljon lajista kiinni. Yleensä lemmikkinä käsinkasvatuksen ruokintakertoja vähennetään linnun varttuessa, mutta kirjan mukaan moni amatsonilaji ruokkii poikasiaan vain kahdesti päivässä, huomioimatta poikasten ikää. Poikaset ruokitaan kerran aamupäivästä ja kerran iltapäivästä. Kahdesti poikasensa ruokkivia lajeja (Meksikossa) ovat esimerkiksi lila-, meksikon-, keltapää-, keltaniska-, punaotsa- ja valko-otsa-amatsoni. Toiset lajit taas ruokkivat poikasiaan keskimäärin 4,6 kertaa päivässä. Näitä ovat mm. hispaniolan- ja kuubanamatsonit.

Ruokintakerrat vaikuttavat olevan sidoksissa lajin esiintymispaikkaan: mantereella keskipäivät ovat kuumat, ja linnut voivat paahteessa välttää liikkumista (eli ruoan hakemista). Amatsonien asuttamilla alueilla saarien ylängöillä taas tätä paahdetta ei niinkään ole, joten linnut voivat liikkua ja etsiä ruokaa käytännössä koko päivän.

Mantereella asuvat lajit vaikuttavat ruokkivan poikasiaan lähinnä siemenillä, kun taas saarilajit ruokkivat poikasiaan hedelmillä. Ehkä siementen sisältämä ravinto (esim. rasva) kompensoi harvempia ruokintakertoja. Poikasten saamaa ruokavaliota on kuitenkin hankala tulkita varmasti, koska näytteiden avulla on tutkittu, ettei poikasista otetut kupunäytteet välttämättä täsmää täysin siihen, mitä aikuisten on havainnoitu syövän. 

Nämä eivät kuitenkaan aina ole varmoja tuloksia. Esimerkiksi saarilla elävä kuubanamatsonin alalaji Bahama Parrot elää ilmastollisesti samankaltaisissa oloissa, kuin mantereen amatsonit: se asuu saaren alangoilla, joissa on keskipäivän paahde. Silti se käy ruokkimassa poikasiaan noin 5 kertaa päivässä. Myös se ruokkii poikasiaan pääasiassa hedelmillä. Samalla tavalla käyttäytyy myös mantereella elävä kuubanamatsoni.

Käytös pesäkolon lähellä

Pesäkolon tai pesäpuun lähellä esiintyvä käytös on papukaijalajille merkityksellinen sen suhteessa ihmiseen. Montaa lajia pyydystetään edelleen luonnosta lemmikiksi. Nämä linnut pyydystetään usein pesäpoikasina. Tällöin salametsästäjälle on tärkeää saada tietää, missä linnut pesivät. 

Meksikonamatsoni on äänekäs laji pesänsä ympärillä, jolloin ihmisten on ollut helppo ryövätä pesät. Keltapääamatsoni on hieman hiljaisempi, mutta se on haluttu laji puhekykynsä vuoksi. Lajit ovatkin harvinaistuneet runsaasti luontaisella elinalueellaan. Samalla alueella elänyt punaotsa-amatsoni ei ole kuitenkaan kärsinyt pyytämisestä. Sen käytös pesäkolon lähellä on hiljaista ja hillittyä, eikä se ole erityisen haluttu lemmikki, koska sen puhumisen lahjat eivät ole erityisen hyvät. Punaotsa-amatsonit odottelevat ja tarkkailevat varsin kauan ympäristöään lähipuusta ennen kuin ne hiljaa pujahtavat pesäkoloon. Samoin poistuminen kolosta tapahtuu hissukseen. Punaotsa-amatsoni on voinut jopa hyötyä muiden samoilla alueilla elävien amatsonilajien ahdingosta, kun pesäkoloista ja muista resursseista on vähemmän kilpailua.

Mäntyaratit taas ovat erittäin äänekkäitä pesäkolojensa lähellä. Mäntyaratit pesivät puun rungoissa, joissa kiipeäminen on ihmiselle vaarallista, eikä puun kaataminen usein onnistu sen koon vuoksi. Isomäntyaratit taas pesivät jyrkänteillä ja kielekkeillä, joihin pääsy on hankalaa, ja lisäksi pesäkolo on yleensä niin syvä, ettei ihminen yltäisi perällä piilotteleviin poikasiin. Oma pohdintani on, voiko tämä olla osasyy siihen, miksi mäntyaratit ovat lemmikkinä niin harvinaisia? Lajia ei ole saatu pyydystettyä lemmikiksi tehokkaasti, ovathan nykyään laillisesti länsimaissa pesivien lintujen jotkut esi-isät pakosta kaapattu luonnosta.

Keltapääamatsoni. Kuva: Wikipedia.com / Bek80, CC BY-SA 4.0

Lähde: Manual of Parrot Behavior