Täydellinen päivä lemmikin kanssa

Lemmikin hankinta tulisi aina olla vakava päätös. Tulevan omistajan tulisi käyttää harkintaa siihen, mitä eläimeltä haluaa, ja onko valittu laji, rotu tai yksilö yhteensopiva omistajan halujen kanssa. Monet muotieläimet kärsivät siitä, että ne nousevat mediassa esille epätyypillisellä tavalla. Harry Potterin innostamat pöllöfanit, Game of Thronesin susifanit huskeineen ja koirasusineen sekä 101 Dalmatialaista -elokuvien innottamat dalmisfanit ovat osa porukkaa, jotka hankkivat eläimiä media-altistuksen vuoksi. Pöllöt, huskyt tai dalmatialaiset eivät kuitenkaan ole välttämättä sellaisia, millaisina ne esiintyvät elokuvissa ja sarjoissa. Median luomasta eläinkuvasta aion kuitenkin kirjoittaa joskus myös oman merkintänsä. 

Uutta lemmikkiä hankkiessa voisi yrittää kuvitella, millainen on täydellinen haavepäivä sen lemmikin kanssa. Eläin kannattaa jopa yksilön tasolla hankkia nämä haaveet mielessä. 

Millainen on linnusta haaveilevan realistinen unelmapäivä lemmikkinsä kanssa?

Jos haluaa helliteltävän ja siliteltävän lemmikin, joka on aina avoin rapsutuksille ja hellyyden osoituksille, lintu ei ole sopiva vaihtoehto. Vaikka lintuihinkin mahtuu kesyjä ja hellyydenkipeitä yksilöitä, ovat linnut kuitenkin omapäisiä sen suhteen, milloin hellyys kelpaa. Usein liialliset hellyydenosoitukset voivat olla osallaan ajamassa lintua haitallisen hormonaalisuuden ja jopa käytöshäiriöiden pariin. Hellittelyä kaipaavalle parempi voisi olla koira, joissa niissäkin on tosin yksilöllisiä eroja. Yleensä normaali kesykoira ei kuitenkaan pistä pahakseen silityksiä, vaikka se suhtautuisi niihin ajoittain "vain" neutraalisti. Tällöinkin on kuitenkin tärkeää tuntea yksilö/rotu, eikä asettaa eläimelle epärealistisia odotuksia. 

Jos haluaa löhöillä kotona lemmikin kanssa, aktiivisesti ulkoilutusta vaativa koirarotu tai -yksilö on huono valinta. Ylipäätään minkä tahansa koiran kanssa on lenkkeiltävä edes jonkin verran. Vaikka koira onkin ihmisen paras ystävä ja monella tavalla erittäin ihana lemmikki, kenties täysiverinen sisälemmikki sopisi paremmin liikuntaa kaihtavalle. Koiramaisista eläimistä lähinnä pitäisin joitain luonteeltaan koiramaisempia rotukissoja tai jopa kesyrottia!

Jos haluaa eläinkaverin jokapaikanhöyläksi mukaan, on lajivalinnan ohella tärkeää valita oikea yksilö. Kaikkiin jokseenkin sosiaalisiin lajeihin kuten kissoihin, koiriin, jyrsijöihin, kaneihin, fretteihin ja lintuihin mahtuu niitä, jotka ovat mieluiten kotona, samojen rutiinien toistuessa, kuin niitäkin, jotka reissaavat mielellään omistajansa mukana. Saaliseläinten kanssa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota eläimen stressitasoihin: kotona rohkea saaliseläin saattaa olla hyvin stressaantunut kodin ulkopuolella. Jos siis haaveilee esimerkiksi linnusta, jonka kanssa reissailla, kannattaa ensisijassa hankkia lintu, joka on jokseenkin kesy tai sen voi kesyttää. Kesy lintu saa ihmisestä turvaa reissuillaan, mutta toisaalta myös kesy lintu voi vihata ihmisvilinää, heiluvaa matkahäkkiä ja reissaamista ylipäätään. 

Kotia vaihtavien eläinten kohdalla tämä on erityisen tärkeää, mutta myös helppoa. Jos eläin vaihtaa kotia jokseenkin aikuistuneena, sen luonne on jo aika hyvin tiedossa. Tällöin pystytään laittamaan laji- ja rotukuvaukset hieman syrjemmäs, ja keskittyä eläimeen yksilönä. Vaikka harvinaista lajia edustava, haavepapukaija löytyisikin myynnistä, kannattaa harkita, haluaako tätä lintua ostaa, jos se vihaa reissailua ja vieraita ihmisiä, jos oma haave on matkustella ja käydä lintupäivillä. Jos kotia etsimään tulee ihanan lapsuuden koiran kopio rescue-yhdistykselle, kannattaa harkita, haluaako tätä koiraa hankkia, jos se pelkää kuollakseen lapsia, ja omiin haaveisiin sisältyy vuoden sisään perhe-elämä lapsineen. 

Kodinvaihtajista on lajiin katsomatta jo jonkinlainen tietämys yksilön luonteesta.

Eläin tulisi aina hankkia ne omat haaveet mielessä. Vaikka kompromissi tuntuu alkuhuumassa ihan hyvältä, voi pitkäikäisen lemmikin kanssa mieli muuttua. Ehkä kotona vieraita pelkäävän eläimen kanssa kököttäminen ei olekaan niin kivaa, jos haaveissa oli sosiaalinen eläin. Ehkä eläin ei kaikista yrityksistä huolimatta alakaan sohvaperunaksi, jos sen luontaiset vaistot vetävät metsään juoksemaan, tai ehkä omistaja ei innostukaan lenkkeilystä, vaikka itselleen niin koiran vuoksi lupasi. 

Pohdi siis seuraavaa eläintä haaveillessa: millainen on omassa arjessasi ja haaveissasi täydellinen, mutta realistinen päivä juuri tämän lemmikin kanssa? Ota tämä haave osaksi suunnitelmaa, ja mieti lajin, rodun ja yksilön kohdalla, kuinka hyvin tämä haave ja eläimen todennäköinen luonne sopivat yhteen. Joskus paras teko eläinrakkaan ihmisen tekemänä on se, että haave-eläin jätetäänkin hankkimatta, koska sille ei voida tarjota kaikkia sen ansaitsemaa. 

Kommentit