Vihellyskappaleita papukaijoille

Matkimiskyky lienee osa papukaijojen viehätystä. Jotkut lajit tai yksilöt eivät välttämättä opi puhumaan, mutta voivat helpommin oppia viheltämään melodioita. Varsinkin neitokakadukoiraat ovat ilmiömäisiä viheltäjiä, toki hieman yksilöstä riippuen. 


Tähän merkintään kerään sekä popkulttuurista tuttuja kappaleita, joissa esiintyy vihellysosioita, sekä myös vinkkejä muista kappaleista, joita voi opettaa linnulle viheltäen. Itse en ole käyttänyt lintujen koulutuksessa apuna ääniraitoja/videoita, vaan viheltänyt kielen ja huulien puutumiseen saakka itse melodiaa linnuille. 

Kappaleita, joissa on vihellysosio: 

Opetusvideoita YouTubessa: 

Monia muitakin varmasti löytyy. Pohdin myös itse pientä huijauskeinoa, että kappaleen voi nauhoittaa myös omasta vihellyksestä ja siitä muokata monesti toistuvan version ja soitella tätä linnulle vaikka puhelimesta. Tällöin melodiaan ei tule ihmisen puolesta luonnollisia virheitä/muutoksia, vaan se säilyy samana. 

Kommentit