Mikä papukaijoissa on vikana?

Papukaijat ovat huonoja lemmikkejä. Useaa lajia on jalostettu tai domestikoitu hyvin vähän, jonka vuoksi nämä linnut ovat ulkoisesti ja käytökseltään hyvin lähellä niiden luonnossa eläviä lajitovereita. Niillä on yhä voimakkaana villilinnun vaistot ja käyttäytymistarpeet, joista iso osa sopii hyvin kehnosti lemmikkielämään. 

Lue myös erittäin hyvä artikkeli: Erään planeetan ihmeita -blogista: Villieläin olohuoneessa – millaista on elää lintuna?

Lintuihin rakastuneet ovat valmiita ottamaan riskin ja ehkä toivomaan yksilöstä helpomman puoleista, kun taas täysin hurahtaneet hyväksyvät kaikki ne lintumaisen ärsyttävät tai jopa ongelmalliset puolet.

Kauniita mutta ah niin kamalia.

Sotkua, sotkua, sotkua

Sisäsiisteys

Papukaijat ovat luonteeltaan hyvin sotkevaista eläinkansaa. Koiralla ja kissalla on geeneissään sisäsiisteyden perusteet, jonka vuoksi ne oppivat sisäsiisteiksi itsestään tai kohtuullisen vähäisellä vaivalla. Lemmikki, joka ei pissaa tai kakkaa asuintiloihin kuten lattioille, sänkyyn, pöydille, sohville tai jopa ihmisen päälle, on ihmiselle yleensä mieluisampi lemmikki. Uskon vakaasti, että sisäsiisteys on osasyy kissan ja koiran suosioon sisälemmikkinä. Monesti tulee vastaan ilmoituksia kissoista, jotka lopetetaan tai ne vaihtavat kotia, koska niillä on ongelmia vessalaatikkoon osumisen kanssa, yleensä vain pissan kanssa. Ympäriinsä luonnostaan kakkaileva papukaija ei siis ole kaikkien mieleen.

Papukaijankin voi toki älykkäänä eläimenä opettaa sisäsiistiksi, mutta siinä on riskinsä: lintu voi ymmärtää kakkakoulun väärin, ja alkaa joko pidättää kakkaa tai pusertamaan sitä tyhjästä suolesta, jolloin kloaakin ulosluiskahduksen riski on olemassa. Niillä ei ole monien nisäkkäiden tapaan edes taipumusta tehdä asioitaan esimerkiksi pehmeälle alustalle, jonka vuoksi sisäsiisteyskoulutus on puhtaasti opettajan varassa. Esimerkiksi kesyrotilla ja kaneilla on taipumusta ulostaa ja virtsata tietynlaisiin paikkoihin, jonka vuoksi niilläkin on sisäsyntyjään suurempi taipumus oppia sisäsiistiksi.

Onneksi papukaijan kakkasotkuihin voi sentään vaikuttaa hyvillä kiipeilypuilla, koulutuksella sekä huolellisella ympäristön suojaamisella. 

Pöytätavat

Papukaijojen luontainen ruokailutapa on sotkeva. On jopa ajateltu, että varsinkin viidakoissa ruokailevat papukaijat ovat tärkeässä osassa metsänpohjan eläinten ruokinnassa, kun papukaijat syövät hyvin tuhlaillen, heittäen paljon ravintoa menemään. Siemenravintoa syövillä taas sotkua tulee valikoinnista sekä siementen kuorista. Tuoreruoan kanssa nokkaan tarttuvat tähteet heitellään pitkin seiniä tai pyyhitään orsiin (tai vaikka omistajan paitaan). 

Tuoreruokatahrat voivat alkaa haista tai houkutella kärpäsiä, mutta eivät ne ole kauniita pieninäkään määrinä. Mustikka tai punainen paprika voi saada aikaan ikuiset tahrat vaaleaan seinään. 

Oli ruokavalio mikä tahansa, sotkua siitäkin tulee. Niksejä on sotkun vähentämiseen, mutta ihan täysin siistiin tulokseen tuskin pääsee. 

Lelusilppu ja pohjamateriaali

Siinä missä kissa levittää hieman kissanhiekkaa tassuissaan ja koira repii lelusta palasia välillä, papukaijat sotkevat pohjamateriaalilla ja lelun palasillakin jatkuvasti.

Vaikka en suosittelekaan leipää papukaijojen ruoaksi kuin erittäin satunnaisena ja vähäisenä herkkupalana, tämä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa papukaijojen ruokailutavoista.

Huono käytös on normaalia käytöstä

Papukaijat, nuo suoraan viidakosta tempaistut olennon olohuoneissamme, eivät ihan aina hallitse normaalin kanssakäymisen sääntöjä ihmisten kanssa. Toisaalta, papukaijathan vain käyttäytyvät niin, kuin niille on siinä tilanteessa hyödyllisintä. Niiden käytöstä määrittelevät myös ne evoluution muovaamat käytösmallit, jotka ovat luonnossa hyödyllisiä, mutta olohuoneissamme epätoivottua.

Lentokyky

Papukaijat ovat lintuja, jotka lentävät. Ainoa luonnostaan lentokyvytön papukaijalaji on erittäin harvinainen kakapo eli pöllöpapukaija, jota ei pidetä lainkaan lemmikkinä. Lentokykynsä takia linnut ovat muita lemmikkejä ulottuvampia: pelkästään lattiantason tavaroiden suojaus tuholta tai sotkulta ei riitä. Lentokyvyn rajoittaminen tai vieminen taas on julmaa, ja vaikuttaa linnun hyvinvointiin sekä henkisesti ja fyysisesti. Jos ei halua lentävää lemmikkiä, ei kannata ylipäätään hankkia lintua! Lentokyky tekee linnusta myös herkästi ulkoilmaan karkaavan lemmikin, jonka vuoksi turvallisuuteen ja asunnon/talon pakovarmuuteen on panostettava jo ennen kuin mitään vahinkoa on tapahtunut. 

Pelko ja puremaherkkyys

Papukaijat ovat luontaisesti pieniä saaliseläimiä, joten niiden elämää ohjaa pelko tavalla, jota ihmisen voi olla hankala ymmärtää. Papukaijan kanssa tulisikin aina pyrkiä siihen, että linnun kesyynasteesta huolimatta sillä olisi aina turvallinen olo ja se eläisi ympäristössä, jossa sen ei tarvitse pelätä. Tämä voi tarkoittaa sitä, että lintua on joidenkin mielestä kohdeltava kuin kallisarvoista aarretta silkkihansikkain, mutta todellisuudessa todellinen lintujen ystävä kyllä pystyy muokkaamaan käytöstään linnun läsnäollessa sellaiseksi, että ei aiheuta linnussa pelkoa.

Monella kesymmällä papukaijalla pelko tai ahdistus taas purkautuu pureman muodossa pakenemisen sijaan. Esimerkiksi harvaa kesyäkään papukaijaa voi mennä kuka vain noin vain silittämään, ja omistajankin on yleensä suotavaa olla perillä linnun mielenliikkeistä ennen silitysyritystä. Tällöinkin on syytä pysytellä vain pään alueen silityksissä ja rapsutuksissa. Muualta rapsuttaessa voi säyseänäkin pidetty lintu puraista nopeasti, tai toisaalta,  yltyä silityksistä hormonien huumaan.

Papukaijan puremaa ei tulisi välttää sen kivuliaisuuden takia, vaan sen vuoksi, että lintu kertoo puremalla käsittelyn menneen epämiellyttävän pitkälle.

Hormonaalisuus

Papukaijoilla esiintyy voimakasta hormonaalisuutta, joka voi olla syynä moneen ongelmatilanteeseen ja käytöshäiriöihin. Liian tiivis suhde omistajan kanssa ja varsinkin suhteen ylläpito epäsopivalla tavalla voi pitää yllä linnun ylihormonaalisuutta. Hormonaalisuus on yleensä normaali osa papukaijan vuodenkiertoa, ja osa linnuista reagoi siihen rajummin kuin toiset. Mielestäni jokaisen omistajan tulisi tiedostaa ja nähdä tiedostaen vaivaa linnun hormonaalisuuden rajoittamiseen ja ennaltaehkäisyyn. 

Äänenkäyttö

Papukaijat lienevät äänekkäimpiä lemmikkejä, joita maa päällään kantaa. Sen lisäksi että ääntely kuuluu niiden päivittäiseen ja luontaiseen käytökseen, useimmilla lajeilla ääni on vielä niin kova, että se voi aiheuttaa kuulovaurioita. Kovaäänisempien lintujen kanssa voivat olla naapurisuhteetkin koetuksella, tai joitain lintuja ei voi pitää ollenkaan asunnoissa, joissa on seinänaapureita. Äänenkäyttö voi olla myös syy luopumiselle, mutta itse kannustan tulevaa omistajaa tekemään riittävästi taustatyötä oman haavelajin äänenkäytöstä ennen hankkimista. 

Tuhoisuus

Papukaijan elämään kuuluu jyrsiminen ja sen ilmaisu villieläimen tavoin. Lentokykyisenä papukaijan tuhotaidot eivät ulotu vain lattianrajaan, vaan kaikkialle mihin ne siipineen ja kiipeilytaitoineen yltävät. Papukaijojen tapa käyttää lelujaan on usein myös loputon tuhovimma, hieman lajista ja yksilöstä riippuen. Yleensä tuhoilta eivät linnun elinaikana säästy huonekalut, rakenteet tai arvoesineet. 

Älykkyys ja aktiivisuus

Mistä itse pidän linnuissa, on niiden äly ja aktiivisuus. Joskus ne ovat kuitenkin myös huonoja puolia. Liian älykäs lemmikki turhautuu ihmisen tarjoamassa, mieltä turruttavassa ympäristössä. Tämä taas aiheuttaa stressiä ja käytöshäiriöitä. Luonnollinen aktiivisuus tukahtuu vain pakolla, jonka pienen häkin kalterit voivat tarjota. Joidenkin mielestä lintu olisi parempi, jos se olisi vähän vähemmän välkky, keksimässä vähemmän ihmistä ärsyttävää jäynää, ja olisi flegmaattisempi jolloin siitä olisi vähemmän vaivaa.

Seurallisuus

Ei yhtä ilman toista... Papukaijaa ei tulisi nykytiedon valossa pitää ilman lintukaveria, joten sotku, tuhot ja ääni yleensä tuplaantuvat lintukaverin myötä. Ilman lajitoverin seuraa elävä lintu taas tarvitsee hyvin paljon seuraa ihmisestä, sillä luonnossa lintu olisi lajitoveriensa kanssa käytännössä aina, tai ainakin sillä olisi aina siihen mahdollisuus.

Mitään lajia ei tulisi pitää ilman lintuseuraa, vaikka vanhoissa hoito-ohjeissa jopa undulaatin kaltaista, parveaan arvostava lintua on voitu mainita yksin pidettäväksi, kunhan sillä on riittävästi ihmisseuraa.

Papukaija koirana

Tämä on itselleni erittäin tehokas ajatusleikki, kuinka huonoja lemmikkejä papukaijat olisivat koirana tai kissana. Onneksi ne kuitenkin ovat lintuja, jolloin jotenkin kaikki tämä on mahdollista sietää!

Tuhma koira! Koirakaija jännittää vieraita ja saattaa purra jurskauttaa omistajaansakin, kun sille päälle sattuu. Vieraat eivät siihen saa koskea, ellei kyseessä ole erityisen kesy ja hellyydenkipeä koirakaija. Tällöinkin kosketukset vain pään alueelle, muuten seuraa purema! Omistajaperheen kanssa koirakaijalla saattaa olla suosikki, jonka kosketuksen sallii, muut saavat pureman yrittäessään. Koirakaijan mielentilaa on luettava jatkuvasti, jotta vältytään puremilta tai pelkoreaktiolta.

Tuhma koira! Toisaalta, on täysin normaalia että koirakaija on niin villi, että siihen eivät omistajatkaan saa koskea. Vieraita se arkailee armotta, ja saattaa joutua jopa paniikin valtaan. Myös omistajaansa paniikkiin asti pelkääviä kaijakoiria on, mutta näitä yksilöitä pitäisi kouluttaa edes niin paljon, että niille voi antaa ruoan, juoman ja hoitaa siivouksen sekä virikkeiden lisäämisen ilman että koirakaija on paniikissa.

Tuhma koira! Voi ei, kesy koirakaija on ottanut yhden perheen ihmisistä puolisokseen! Niin söpöltä kuin se kuulostaakin, kyseessä eivät ole viattomat kotileikit. Jos koirakaijaa silittää väärin, se päätyy seksuaalisen hurmoksen pariin. Paritteluyritykset omistajan pään, olkapään tai jalan kanssa ovat sille normaaleja. Naaraspuolinen koirakaija saattaa anella ihmiskumppaniaan parittelemaan sen kanssa. Omistajaansa kiintynyt koirakaija voi myös hellittely-yrityksinään oksentaa puoliksi sulanutta ruokaa ihmiskumppanilleen. Tietämätöntä omistajaa tällaiset toimet huvittavat, vaikka koirakaija on toimiensa kanssa tosissaan ja turhautunut. Silittely, pesämäisissä rakenteissa puuhastelu, tietynlainen ruokavalio ja tietynlaiset valaistusolosuhteet voivat osallaan pahentaa asiaa. Monesti koirakaijan hormonaalisuus on kausittaista, ja on pahimmillaan esimerkiksi keväisin tai syksyisin.

Tuhma koira! Koirakaija ei ole kovin tottelevainen, eikä helposti alistu ihmisen pompoteltavaksi. Koirakaija ei ole kesykoiran tapainen ihmisen kanssa kommunikoinnin mestari, joka ymmärtäisi automaattisesti äänenpainoja ja elekieltä. Koirakaijan kanssa toimiminen vaatii siis huolellisuutta kaikilta ihmisiltä, sekä jatkuvaa koirakaijan elekielen tarkkailua ja tulkintaa, jotta vuorovaikutustilanne ei johda koirakaijan pelkotilaan tai aggressioon.

Tuhma koira! Koirakaija kakkaa sisälle päivittäin.  Sen kakka ei onneksi haise, mutta saattaa sotkea pysyvästikin, jos koirakaija on syönyt esimerkiksi mustikkaa tai paprikaa. Kakka turahtaa usein sallitulle leikkipaikalle, mutta saattaapa tulla omistajan päälle, sohvalle tai verhoihin. Leikkipaikan ympärillä seinät ovat lähes aina muutamien kakkojen täplittämät, ja ovatpa niin taitavia otuksia, että kakkaa löytyy usein katostakin (joskaan en ole koskaan onnistunut itse selvittämään, miten sitä sinne joutuu!). Mutta ei haittaa, omistaja siivoaa.

Tuhma koira! Koirakaijalla on pohjamateriaalia sisältävä vessapaikka, joskaan sitä se ei aina jaksa ja halua käyttää. Sisäsiistiksi oppivat vain harvat ja valitut, mutta väärän koulutusrutiinin riskinä on suolen ulosluiskahdus. Usein koira-kaija tykkää pureskella vessalaatikonsa pohjapapereita, tai kuopia niitä ympäriinsä pois kaukalosta. 

Tuhma koira! Koirakaijaa ei voi käyttää pihalla ilman kattavia varotoimenpiteitä. Hihnaan tai valjaisiin suostuvat vain äärimmäisen kesyt ja oikein koulutetut yksilöt. Koulutus saattaa olla kuukausien prosessi kesyilläkin yksilöillä. Valjaat, kuljetushäkki tai pakovarma ulkoaitaus ovat ainoat mahdollisuudet ulkoilla.

Tuhma koira! Koirakaija syö sotkuisesti ruokaansa levitellen. Yleensä vieläpä nirsomman puoleinen otus söisi mielellään vain lempiruokaansa, joka ei ole sitä terveellisintä. Ruokanappulat ovat käärittynä luonnonkuoriin, jotka lentelevät kevyinä ympäriinsä ja kulkeutuvat sukkien pohjissa kaikkialle. Ne, ketkä syövät teollista kuivaruokaa, murustelevat vähintään puolet jauhoksi lattialle, tai napsauttavat nappulan aina poikki, singoten puolikkaan toiseen päähän huonetta. Tuoreruokaa heitellään pitkin lattioita ja seiniä, ja siitäkin mitä syödään, jää osa suun ympärille mössönä, josta se on kätevällä pään ravistuksella helppo heittää ympäriinsä, tai pyyhkiä vaikkapa mattoon, sohvaan tai oman pedin reunaan. Mutta omistaja siivoaa... 

Tuhma koira! Koirakaija järsii tämän tästä huonekaluja ja jopa asunnon rakenteita. Siinä missä asuntoa tuhoava koira voi olla ongelmakoira ja tämä voi olla jopa peruste luopumiselle tai jopa lopetukselle, koirakaijalle tuhot ovat normaalia. Eivät vain jalkalistat ja pöydänjalat, myös tuolien selkänojat ja ovien ja ikkunoiden karmit saavat kyytiä. Usein jyrsinnän kohteena ovat myös arvoesineet kuten johdot, läppärit, puhelimet, TV:t ja korut. Tämä kuitenkin on hyväksyttävää, ja jonkin verran irtaimiston silppuamista voi saada ruotuun tarjoamalla runsaasti sallittua, mukavaa pureskeltavaa. Järsiminen kuuluu koirakaijan luonteeseen niin pysyvästi, että täysin tuhottomaksi lajia ei saa.

Tuhma koira! Koirakaija silppuaa lelut välittömästi, tai niistä ei välitetä lainkaan ja niitä pelätään. Kärsivällinen omistaja kuitenkin tekee tai ostaa lisää leluja rajattomasti. Onhan lelujan tarkoituskin muuttua silpuksi lattialle. Leluja pelkäävää totutellaan viikkoja tai kuukausia uuteen lelutulokkaaseen.

Tuhma koira! Koirakaijan täysin luonnolliseen ja odotettavissa olevaan äänenkäyttöön kuuluvat kovat äänet, joita osa roduista pitää enemmän ja osa vähemmän. Kakadu- tai arakoiran ääni on erittäin kova, kaijas- tai harmaakoiran ääntely taas tärykalvoja tärisyttävän kimeää, kun taas undulaattikoira on äänessä käytännössä koko valveillaoloaikansa. Koulutuksella asiaan voi vaikuttaa jonkin verran, mutta äänenkäyttö kuuluu koirakaijojen luonteeseen. Ällistyttävää on, että osa koirakaijoista voi oppia puhumaan, ja valitettavasti niitäkin omistajia riittää, joille tämä on ainut syy koirakaijan hankkimiseen.

Huh, sellainen lemmikki olisi papukaija koirana...