Miksi kanat ja pulut nyökyttelevät?

Aika ajoin internet tuntuu hämmästelevän kokonaisuutena, miksi kanat, pulut tai monet muut linnut nyökyttelevät päätään kävellessään. Selitys on kuitenkin vallan yksinkertainen, jos lintujen kävelyä näkee hidastettuna. 

Pulujen, kanojen ja monien muidenkin lintujen näkökyky on tarkimmillaan, kun niiden pää on paikoillaan. Tämä voi vaikuttaa juuri päinvastaiselta tiedolta ottaen huomioon lintujen omintakeisen, nyökyttelevän kävelytyylin. Todellisuudessa nyökyttelevän linnun pää pysyy paikallaan aina välillä, kun taas esimerkiksi ihmisen tai koiran kävellessä tasaisella vauhdilla, pää liikkuu kehon mukana, olleen jatkuvassa liikkeessä. 

Kuviollisella taustalla kävelyn sykli on helppo havainnoida: askeleen alussa pulu kurottaa kaulaansa liikauttaen päätään eteenpäin, ja askeleen lopussa loppuvartalo seuraa pään tasalle. Tässä on yksi askel, huomioi esimerkiksi, että kuvassa tummempi jalka pysyy koko ajan maassa samassa paikassa.

Tässä alla olevalla videolla näkyy hyvin pulun pään liike (tai sen ajoittainen puute), kun vertaa päätä ympäristön kiintopisteisiin. Pää todella pysyy paikoillaan liikkeiden välillä. Todellisuudessa linnun liike on niin nopea, että pään kiintopistettä on hyvin hankala huomata paljaalla silmällä.Video: SloMo Ref. 


Osa lintulajeista sen sijaan ei nöykyttele. Tähän lukeutuvat esimerkiksi papukaijat, jotka liikkuvat yleensä sen verran verkkaisesti lyhyen kaulan ja jalkojensa kanssa, että nyökyttelylle kulkiessa ei ole sijaa. Osa lajeista liikkuu pomppien (esim. varpuset ja lemmikeistä seeprapeipot), jolloin nyökyttelylle ei ole aikaa liikeradassa.

Kommentit