Uudenkaledonianvarikset: työkalujen eläinmaailman mestarit

Uudenkaledonianvaris on kokomusta varislintu, jonka kyvyt työkalujen kanssa ovat nostaneet sen maailmankartalle. Laji on yksi tutkituin eläin työkalujen käytön suhteen, eikä suotta. Luonnonvaraiset yksilöt hallitsevat monimuotoisen työkalujen käytön, johon monikaan eläin ei pysty.

Esimerkiksi papukaijat, kuten tanimbarinkakadut, saattavat vankeudessa käyttää ja jopa valmistaa työkaluja, mutta yhtä laajaa työnkalujen käyttöä ei ole havaittu luonnonvaraisilla yksilöillä. Uudenkaledonianvariksilla taas työkalujen käyttöön liittyvä älyykkyys lienee jopa sisäsyntyistä: jopa täysin ihmisten hoivissa varttuneet linnut oppivat työkalujen käytön, vaikkei niillä ole kokeneiden lajitoverien esimerkkiä seurattavaksi. Ne osoittavat huimia kykyjä jo luonnossa: perustyökalu on keppi tai kasvin piikki, jolla esimerkiksi tökitään kolossa lymyilevää toukkaa. Linnut osaavat myös valmistaa koukullisia työkaluja irrottamalla haarallisen risun, ja katkomalla ja teroittamalla siitä tietyt osat.

Vankeudessa ne osaavat esimerkiksi taivuttaa rautalangasta koukun jolla nostaa pieni putkesta herkkukorin, johon ne eivät nokallaan yllä. Ne osaavat myös ajatella yhtä askelmaa pidemmälle, ja eivätkä käytä työkaluja vain yksinomaan ruokapalan hankintaan, vaan myös parempien työkalujen hankkimiseen.

Vastikään uudessa tutkimuksessa havaittiin, että varikset osaavat myös rakentaa työkaluja palasista. Niille tarjottiin ruokapala, johon ulottumiseen ne tarvitsivat pitkän tikun. Pitkää tikkua ei ollut saatavilla, mutta esillä oli useita lyhyitä tikkuja, joista osa oli onttoja, ja lyhyitä tikkuja yhdistämällä yhdeksi pitkäksi eläin yltäisi ruokapalaan. Varikset osasivat yhdistää jopa neljä palasta yhdeksi tarpeelliseksi työkaluksi.

Huomionarvoista on, että kaikki nämä toiminnot sujuvat variksilta opettamatta. Ne keksivät luonnostaan ratkaisuja, joita voi pitää jopa pelottavan älykkäinä.

Kuva: Flickr.com / Corvus moneduloides, CC BY-NC-SA 2.0
Lähteet ja lisäluettavaa:
Crows can make tools in discovery which shows they can mimic apes and humans
- Wikipedia: Tool use by animals

Kommentit