Lemmikkieläimet elävät turvallisessa asetelmassa villeihin sukulaisiinsa nähden, mutta kaiken yltäkylläisyyden keskellä niiden elämää saattaakin varjostaa tylsyys. Vastuullisen omistajan tehtävänä on tarjota lemmikkinsä elämään myös tarpeeksi haasteita tylsyyden ennaltaehkäisemiseksi.
Halit Khoshen kirjoittaa kirjassaan Enrichment and Well-Being of Mammals in Captivity, kuinka eläintarhaliitto AZA:n mukaan toimivissa eläintarhoissa useimpia eläimiä virikkeellistetään kolme kertaa päivässä. Tämä voi pitää sisällään monenlaisia virikkeitä, joita avataan tarkemmin kirjassaan, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä. Kirjoittaja ymmärtää, että kolme kertaa päivässä virikkeellistäminen ei välttämättä ole mahdollista, hän suosittelee aloittamaan neljästä virikkeestä per viikko.
Samalla hän kirjoittaa, kuinka virikkeet tarjoavat eläimelle tutkittavaa vain tietyksi ajaksi, jonka jälkeen niiden uutuudenviehätys laskee, ja eläin lakkaa viettämästä aikaa virikkeen parissa. Hän suosittelee, että yksittäinen virikelelu olisi tarjolla enintään kolme päivää kerrallaan. Itse ymmärtäisin tämän koskevan virikkeitä, jotka lisätään uutena asiana eläimen elinympäristöön, joita sen pääasiallinen tarkoitus on tutkia tai vain "leikkiä" niiden kanssa. Riippuu täysin eläimestä, kuinka kauan se kokee virikkeen kiinnostavana. Esimerkiksi mielellään jyrsivä papukaija saattaa jyrsiä samaa puupölliä päiväkaupalla, tai niin kauan kun pöllissä riittää jyrsittävää, mutta sama lintu saattaa menettää kiinnostuksensa umpimetalliseen leikkikaluun jo päivän jälkeen. On siis tärkeää tuntea virikkeellistettävä eläin, ja millaiset virikkeet se kokee palkitsevana, ja mitkä virikkeet ovat sille ainoastaan uutuudenviehätystä varten.
Khoshen kirjoittaa, että virikemielessä lisättyjä sisustustavaroita tulisi vaihtaa kuukauden välein. Itse en ole täysin samaa mieltä. Hyvä sisustus tukee eläimen luontaista liikkumista ja tarpeita, mutta on myös helppo hoitaa. Näiden tasapainottelu saattaa olla hankalaa, ja kun oikea ratkaisu löytyy, mielestäni sitä ei kannata alkaa vaihtamaan pelkästään vaihtelun vuoksi. Tällöin saattaa tehdä uudesta ratkaisusta johonkin suuntaan huonomman: joko se palvelee eläimen tarpeita huonommin, tai hoitotoimenpiteet on hankalampi suorittaa. Joitain eläimiä näin suuret muutokset saattavat stressata liikaa. Mikäli parannettavaa löytyy, se kannattaa tehdä. Joillain eläimillä vaihtelua syntyy luonnostaan: esimerkiksi papukaijat saattavat tuhota orsiaan siihen malliin, että niitä on pakko vaihtaa välillä, tai jyrsijöillä normaali häkin tai terraarion siivoaminen saa elinympäristön erilaiseen järjestykseen ja myös haisemaan erille.
Jotta eläimiä virikkeellistettäisi tarpeeksi, on virikkeellistämisen oltava palkitsevaa myös ihmiselle. Uutuudenviehätys koskee myös ihmisiä, ja uusi omistaja on valmis näkemään enemmän vaivaa lemmikkinsä eteen kuin jo arkeen rutinoitunut omistaja. Tämä ei ole huono juttu, eikä tarkoita että omistaja olisi rutinoituessaan laiska tai haluton hoitamaan lemmikkiään. Se tulee tapahtumaan, ja se kannattaa ennakoida, jolloin eläin ei joudu kärsimään virikkeiden vähittäisestä vähenemisestä. Tämän vuoksi kannattaakin pohtia, mitkä ovat ne asiat, jotka tekevät eläimen virikkeellistämisestä ihmiselle joko palkitsevaa, tai nopeaa ja helppoa.
Yksi osa on järjestelmällisyys ja rutiinit. Virike-esineet, kuten lelut ja lelujen osat kannattaa pitää järjestyksessä ja helposti saatavilla, jolloin niiden käyttäminen on helpompaa ja näppärämpää, kun niitä ei tarvitse etsiä tai kaivaa varastosta. Etukäteen valmistelu auttaa myöskin: jos tuntuu, että eläimen virikkeellistäminen aamupalan ohessa ei onnistu aikataulun vuoksi, miksipä ei tekisi seuraavan päivän virikkeitä valmiiksi jo illalla?
Kun alkuasetelma on oikein, voi harkita, tekisikö oikean virkkeellistämisohjelman lemmikilleen. Ne eivät ole lainkaan tavattomia eläintarhoissa tai valveutuneissa eläinkodeissa, joissa koirat ja kissat saattavat asua kauankin odotellen uutta kotia. Aion pohtia ja miettiä, millainen olisi omasta mielestäni mahdollisesti toimiva virikkeellistämissuunnitelma.
Ensin on mietittävä, mitkä ovat ne virikkeet, joita omille lemmikeilleen voi tarjota. Esimerkiksi linnut luottavat paljon näkökykyynsä, ja jyrsijät enemmän hajuaistiinsa. Niille tarjoiltavat virikkeet eroavat siis hieman toisistaan. En ole varma, onko virikkeillä virallisia suomenkielisiä nimiä, joten esittelen ne englanniksi ja keksin löyhät suomennokset.
- Sensory: Aistilliset virikkeet vetoavat eläimen eri aisteihin: kirkkaat värit näkökyvylle, erilaiset tekstuurit tunnolle, tuoksut hajuaistille, erilaiset äänet kuuloaistille, erilaisia makuja makuaistille.
- Feeding: Ruokavirikkeiden parissa eläin voi ruokailla.
- Manipulative: Manipuloitavat virikkeet ovat leluja, joita eläin voi tutkia ja leikkiä niillä.
- Environmental: Ympäristölliset virikkeet lisäävät eläimen hyvinvointia ja mahdollistavat sen luontaisen käytöksen vankeudessa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi erilaiset kiipeily- ja piiloutumismahdollisuudet.
- Behavioral/social: Kanssakäyminen hoitajan tai lajitoverin kanssa on myöskin virike.
Useimmat näistä virikkeistä voidaan tarjota jokseenkin päällekkäisissä kategorioissa. Esimerkiksi "foraging"- eli ruoan etsimiseen tarkoitetut virikkeet voivat tarjota eläimelle myöskin aistillista virikettä, se voi olla osa ympäristön virikkeitä, tai liittyä koulutuksen ja yhdessä tekemisen kautta myös sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisen ja/tai lajitoverin kanssa. Virikeohjelmaa suunnitellessa kannattaakin miettiä, että kaikkia virikkeellistämisen osa-alueita hyödynneittäisi, eikä vahingossa jumituttaisi vain yhteen.
Seuraavassa merkinnässä kerron omia ajatuksiani papukaijan virikeohjelman luomisesta. Virikkeellistämisohjelma lemmikeille: papukaijat
Lähteet ja lisäluettavaa:
- Enrichment and Well-Being of Mammals in Captivity
Halit Khoshen kirjoittaa kirjassaan Enrichment and Well-Being of Mammals in Captivity, kuinka eläintarhaliitto AZA:n mukaan toimivissa eläintarhoissa useimpia eläimiä virikkeellistetään kolme kertaa päivässä. Tämä voi pitää sisällään monenlaisia virikkeitä, joita avataan tarkemmin kirjassaan, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä. Kirjoittaja ymmärtää, että kolme kertaa päivässä virikkeellistäminen ei välttämättä ole mahdollista, hän suosittelee aloittamaan neljästä virikkeestä per viikko.
 |
| Papukaijat pitävät usein tuoreista oksista ja lehdistä, joita tuhota. Oksat saattavat olla tuhottuna jo ennenkuin varsinainen uutuudenviehätys ehtisi laantua. Huojuvilla oksilla kiipeily on myös oivaa liikuntaa. |
Samalla hän kirjoittaa, kuinka virikkeet tarjoavat eläimelle tutkittavaa vain tietyksi ajaksi, jonka jälkeen niiden uutuudenviehätys laskee, ja eläin lakkaa viettämästä aikaa virikkeen parissa. Hän suosittelee, että yksittäinen virikelelu olisi tarjolla enintään kolme päivää kerrallaan. Itse ymmärtäisin tämän koskevan virikkeitä, jotka lisätään uutena asiana eläimen elinympäristöön, joita sen pääasiallinen tarkoitus on tutkia tai vain "leikkiä" niiden kanssa. Riippuu täysin eläimestä, kuinka kauan se kokee virikkeen kiinnostavana. Esimerkiksi mielellään jyrsivä papukaija saattaa jyrsiä samaa puupölliä päiväkaupalla, tai niin kauan kun pöllissä riittää jyrsittävää, mutta sama lintu saattaa menettää kiinnostuksensa umpimetalliseen leikkikaluun jo päivän jälkeen. On siis tärkeää tuntea virikkeellistettävä eläin, ja millaiset virikkeet se kokee palkitsevana, ja mitkä virikkeet ovat sille ainoastaan uutuudenviehätystä varten.
Wild Enrichment -sivuston artikkelissa (kirjoittanut Kyle Banton-Jones) taas on listattuna erilaisia aikatauluja virikkeellistää eri eläinryhmiä. Korkeimmassa luokassa ovat petoeläimet ja kädelliset, papukaijat ovat vasta toisiksi haastavimmassa ryhmässä. Tämän kirjoituksen mukaan virikkeitä voisi aikatauluttaa seuraavasti:
Pedoille ja kädellisille: yksi uusi virike-esine per viikko, monta virikesessiota päivässä, vähintään 7 päivää virikkeiden kierrätyksen välillä, muutoksia ympäristöön päivittäin, useita ruokintakertoja päivässä, 0% "ilmaista" ruokaa.
Papukaijoille: yksi uusi virike-esine per viikko, monta virikesessiota päivässä, vähintään 5 päivää virikkeiden kierrätyksen välillä, muutoksia ympäristöön joka toinen päivä, useita ruokintakertoja päivässä, 0% "ilmaista" ruokaa.
ZooSnippets-sivustolla on jälleen omat ohjeensa. Heidänkin mukaansa ylimmässä luokassa ovat kädelliset, petoeläimet, ja niiden lisäksi merinisäkkäät. Toisiksi ylimmässä luokassa ovat papukaijat ja muut "erittäin aktiiviset linnut". Heidän suunnitelmansa menee seuraavasti.
Pedot, kädelliset ja merinisäkkäät: yksi uusi virike-esine per viikko, ainakin yksi virikesessio päivässä, vähintään 7 päivää virikkeiden kierrätyksen välillä, muutoksia ympäristöön päivittäin, useita ruokintakertoja päivässä, 0% "ilmaista" ruokaa.
Papukaijat: yksi uusi virike-esine kahden viikon välein, ainakin yksi virikesessio päivässä, vähintään 7 päivää virikkeiden kierrätyksen välillä, muutoksia ympäristöön viikoittain, useita ruokintakertoja päivässä, 25% "ilmaista" ruokaa.
Khoshen kirjoittaa, että virikemielessä lisättyjä sisustustavaroita tulisi vaihtaa kuukauden välein. Itse en ole täysin samaa mieltä. Hyvä sisustus tukee eläimen luontaista liikkumista ja tarpeita, mutta on myös helppo hoitaa. Näiden tasapainottelu saattaa olla hankalaa, ja kun oikea ratkaisu löytyy, mielestäni sitä ei kannata alkaa vaihtamaan pelkästään vaihtelun vuoksi. Tällöin saattaa tehdä uudesta ratkaisusta johonkin suuntaan huonomman: joko se palvelee eläimen tarpeita huonommin, tai hoitotoimenpiteet on hankalampi suorittaa. Joitain eläimiä näin suuret muutokset saattavat stressata liikaa. Mikäli parannettavaa löytyy, se kannattaa tehdä. Joillain eläimillä vaihtelua syntyy luonnostaan: esimerkiksi papukaijat saattavat tuhota orsiaan siihen malliin, että niitä on pakko vaihtaa välillä, tai jyrsijöillä normaali häkin tai terraarion siivoaminen saa elinympäristön erilaiseen järjestykseen ja myös haisemaan erille.
Jotta eläimiä virikkeellistettäisi tarpeeksi, on virikkeellistämisen oltava palkitsevaa myös ihmiselle. Uutuudenviehätys koskee myös ihmisiä, ja uusi omistaja on valmis näkemään enemmän vaivaa lemmikkinsä eteen kuin jo arkeen rutinoitunut omistaja. Tämä ei ole huono juttu, eikä tarkoita että omistaja olisi rutinoituessaan laiska tai haluton hoitamaan lemmikkiään. Se tulee tapahtumaan, ja se kannattaa ennakoida, jolloin eläin ei joudu kärsimään virikkeiden vähittäisestä vähenemisestä. Tämän vuoksi kannattaakin pohtia, mitkä ovat ne asiat, jotka tekevät eläimen virikkeellistämisestä ihmiselle joko palkitsevaa, tai nopeaa ja helppoa.
 |
| Kesällä monet eläimet voivat nauttia eri aisten ulkoa saatavista kasveista. Ilmaiset kasvivirikkeet tarjoavat erilaisia haju-, maku-, näkö- ja tuntoelämyksiä myös muille kuin kasvinsyöjäeläimille. Kasvit ovat helppo virike, kun turvalliset kasvit oppii tuntemaan ja ottaa rutiinikseen kerätä niitä hyväksi havaitusta paikasta kesäisin jokaisella ulkoilureissulla. |
Yksi osa on järjestelmällisyys ja rutiinit. Virike-esineet, kuten lelut ja lelujen osat kannattaa pitää järjestyksessä ja helposti saatavilla, jolloin niiden käyttäminen on helpompaa ja näppärämpää, kun niitä ei tarvitse etsiä tai kaivaa varastosta. Etukäteen valmistelu auttaa myöskin: jos tuntuu, että eläimen virikkeellistäminen aamupalan ohessa ei onnistu aikataulun vuoksi, miksipä ei tekisi seuraavan päivän virikkeitä valmiiksi jo illalla?
Kun alkuasetelma on oikein, voi harkita, tekisikö oikean virkkeellistämisohjelman lemmikilleen. Ne eivät ole lainkaan tavattomia eläintarhoissa tai valveutuneissa eläinkodeissa, joissa koirat ja kissat saattavat asua kauankin odotellen uutta kotia. Aion pohtia ja miettiä, millainen olisi omasta mielestäni mahdollisesti toimiva virikkeellistämissuunnitelma.
Ensin on mietittävä, mitkä ovat ne virikkeet, joita omille lemmikeilleen voi tarjota. Esimerkiksi linnut luottavat paljon näkökykyynsä, ja jyrsijät enemmän hajuaistiinsa. Niille tarjoiltavat virikkeet eroavat siis hieman toisistaan. En ole varma, onko virikkeillä virallisia suomenkielisiä nimiä, joten esittelen ne englanniksi ja keksin löyhät suomennokset.
- Sensory: Aistilliset virikkeet vetoavat eläimen eri aisteihin: kirkkaat värit näkökyvylle, erilaiset tekstuurit tunnolle, tuoksut hajuaistille, erilaiset äänet kuuloaistille, erilaisia makuja makuaistille.
- Feeding: Ruokavirikkeiden parissa eläin voi ruokailla.
- Manipulative: Manipuloitavat virikkeet ovat leluja, joita eläin voi tutkia ja leikkiä niillä.
- Environmental: Ympäristölliset virikkeet lisäävät eläimen hyvinvointia ja mahdollistavat sen luontaisen käytöksen vankeudessa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi erilaiset kiipeily- ja piiloutumismahdollisuudet.
- Behavioral/social: Kanssakäyminen hoitajan tai lajitoverin kanssa on myöskin virike.
 |
| Ympäristöllinen virike jyrsijöille ovat piilopaikat: saaliseläiminä ne saattavat stressaantua ilman sopivia piiloja. Ulkoilu häkin ulkopuolella saa ne valppaiksi uusia alueita tutkiessaan. |
Useimmat näistä virikkeistä voidaan tarjota jokseenkin päällekkäisissä kategorioissa. Esimerkiksi "foraging"- eli ruoan etsimiseen tarkoitetut virikkeet voivat tarjota eläimelle myöskin aistillista virikettä, se voi olla osa ympäristön virikkeitä, tai liittyä koulutuksen ja yhdessä tekemisen kautta myös sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisen ja/tai lajitoverin kanssa. Virikeohjelmaa suunnitellessa kannattaakin miettiä, että kaikkia virikkeellistämisen osa-alueita hyödynneittäisi, eikä vahingossa jumituttaisi vain yhteen.
Seuraavassa merkinnässä kerron omia ajatuksiani papukaijan virikeohjelman luomisesta. Virikkeellistämisohjelma lemmikeille: papukaijat
Lähteet ja lisäluettavaa:
- Enrichment and Well-Being of Mammals in Captivity
Kommentit
Lähetä kommentti