Kuinka tehdä leluja linnuille jos luovuus ei kuki?

Lelujen tekeminen papukaijoille (ja muillekin eläimille) on mukavaa puuhaa! Siinä pääsee luovuus valloilleen, saa käsilleen tekemistä askartelun lomassa, aivotyötä pohtiessaan millaisen lelun tekee, lelujen tekeminen itse säästää rahaa, ja itse tekemällä saa sellaisia leluja mistä oma lintu pitää!

Aina luovuus ei kuitenkaan pääse kukkimaan, ja varsinkin aloittelevalle leluntekijälle lelujen keksiminen voi olla hankalaa. Merkintä lelujen turvallisuudesta onkin oivaa luettavaa ennen kuin lelujen tekemiseen itse alkaa: Papukaijojen virikkeiden turvallisuus

Mallia itsetehtyihin leluihin voi ottaa valmiista leluista. Pelkkä englanninkielinen haku "parrot toys" tuo lukemattomia tuloksia, joiden idean kopioida häpeilemättä omaan käyttöön. Tutoriaaleja löytyy myös paljon, jos pelkästä kuvasta tekotapa ei ihan avaudukaan. Internet on loputon aarreaitta ideoille! Jos sinulla on Pinterest-tili, käy katsomassa omaa Pinterest-lautaani linnunleluista, joissa sovellettavia ideoita perusjuttujen ulkopuoleltakin on jo yli 1000 kappaletta! Pinterest: Ideas for bird toys and enrichment

Yksi yksinkertaisin tapa on vain kasata linnulle tuttuja ja turvallisia materiaaleja esim. tuoreruokatikkuun, naruun tai köyteen, kunhan on ensin porannut tai muuten tehnyt reiät kaikkiin palasiin. Tälläinen lelunteko on erittäin nopeaa ja helppoa, ja useimmille linnuille todella mieluisaa jyrsittävää ja tutkittavaa! Erilaisia materiaaleja ja värejä vaihtelemalla lelusta voi tehdä millaisen tahansa tahtookin. Leluun on myös helppo hyödyntää edellisten lelujen palasia.

Muuten leluja voi tehdä myös käyttämällä isompaa palasta alustana, johon porattuihin reikiin kiinnitetään erilaisia pätkiä naruja, joihin kasataan jälleen erilaisia palasia eriä tai samaa materiaalia. Lopputulos on käytettyjen osasten määrästä riippuen hillitty kokonaisuus, tai mahtava kaaoskasa, jonka parissa linnulla riittää työstettävää!

Pienille papukaijoille tehtyjä leluja, joissa ensimmäisessä on yksi peruspylväs, toisessa kaksi ja kolmannessa neljä. Ensimmäisessä materiaalina ovat balsapuu ja jäätelötikut, toisessa pahvirullat, kaarna, korkki ja luffa-sieni, ja viimeisessä pahvirullat, jäätelötikut ja kaarna.


Lisäinspiraatiota voi myös ammentaa erilaisista lapsille tarkoitetuista askarteluohjeista. Menetelmiä soveltamalla useista hauskoista ideoista saa lintuturvallisia. Esimerkiksi kartongin ja paperin kanssa työskennellessä löytyy useita ihania ideoita, joita soveltaa mielenkiintoisiin linnunleluihin. Askarteluhyllyltä turvallisia materiaaleja ovat mm. paperi, kartonki, paperiset nenäliinat ja pahvi (kunhan ne eivät sisällä glitteriä tai ole metallinhohtoisia), puiset helmet ja muodot, paperinaru ja myrkytön liima. Piipunrassit, kulkuset ja niitit sen sijaan kannattaa jättää hankkimatta.

Jos lelut ovat omasta mielestä rumia, voi kiinnittää huomiota myös visuaalisuuteen. Itse olen omia leluja kasatessani huomannut, että lelut ovat kauniimpia, jos niissä käyttää vain noin kolmea eri materiaalia, ja muutamaa eri väriä. Esimerkiksi pelkästään luonnonpuisia plus oransseja, punaisia ja keltaisia materiaaleja (kuten kartonki ja värjätty puu) käyttämällä lelusta tulee selvästi syksyteemainen ja selkeä, verrattuna moniväriseen sillisalaattiin. Samoin erilaisten materiaalien käyttöä voi rajoittaa per lelu, jos haluaa lelusta selkeämmän: esimerkiksi luonnonpuu, kävyt ja korkki luo selkeän vaikutelman, mutta jos mukaan lisää paperia, pahvia, luffaa ja muovia kaikissa maailman väreissä, lopputulema voi olla sekava.

Sekavuus ei toki ole mitenkään haitta! En ole koskaan päässyt kärryille, miksi joku linnunomistaja väittää tekemiensä lelujen olevan rumia: jos ne ovat turvallisia ja kelpaavat linnulle, ne ovat olleet täydellisiä!

Muuta leluinspiraatiota voi hankkia tosielämän esineistä ja asios. Miltä näyttäisi linnuille leluksi tehty joulupukki, palmupuu, kala, tai vaikka hampurilaisateria..?

Ideointia ison papukaijan leluun, joka on hampurilaisateria. Hampurilainen koostuu puisista sämpylöistä, kaarnasta tehdystä pihveistä, vihreästä paperisalaatista ja juustosta, ja vihreäksi ja punaiseksi värjätyt luffa-sienen palaset ovat oivia kurkkuja ja tomaatteja. Ranskalaisten ja ketsupin sijaan lintu saa puutikkuja ja punaista paperisilppua, ja mitä lie salaisuuksia juomamuki kätkeekään sisälleen... (Klikkaa kuva isommaksi, tekstit ovat englanniksi.)
Miksipä lelujen olisi pakko olla juuri roikkuvia? Ne ovat ehdottomasti yleisin tapa ripustaa linnunlelu, mutta lelun voi kiinnittää myös häkin seinään tai laittaa jopa pohjalle, jos se ei mene likaiseksi ja on turvallinen myös linnun kävellessä sen päällä. Laakean muotoinen lelu, jonka pohja on esim. lautasen kokoinen pahvinpala tai laakea luonnonkori on helppo kiinnittää häkin pinnoihin nippusitein tai narulla.

Linnuille voi tehdä myös ns. "jalkaleluja", jotka on tarkoitettu pidettäväksi vain jalassa. Ne ovat usein pieniä, että lintu saa niistä jalallaan hyvän otteen. Näitä voi tehdä myös linnuille, jotka eivät pitele leluja jalallaan, tällöin ne kannattaa tarjolla esimerkiksi kulhosta tai häkin pohjalta. Helpoin tapa jalkalelun tekemiseen on muutama palanen materiaaleja, joihin porataan tai tehdään reiät. Ne pujotetaan naruun, jonka toisessa päässä on solmu, niputetaan tiukasti yhteen, ja solmitaan narun toiseenkin päähän solmu. Lenkin tekeminen voi olla turvallisuusriski, suora naru solmuineen on hyvä.

Pääasia leluaskartelussa voi olla rahansäästö, kierrätys, askartelu tai jopa yhteinen tekeminen linnun kanssa. Päämääränä on tyytyväinen omistaja ja ennenkaikkea tyytyväinen lintu. Oman linnun lempiasiat tuntemalla leluista voi rakentaa linnulle mieleisiä, myös silloin kun sellaisia ei yksinkertaisesti ole saatavilla markkinoilta. Onnellisia askarteluhetkiä!

Kommentit