Aina aika ajoin lemmikkilintuaiheisiin keskusteluryhmiin ilmaantuu kysymyksiä kissojen ja lintujen sopivuudesta samaan asuntoon. Ja aina vastaukset ovat yhtä vaihtelevaisia kirjoittajien omista hyvistä kokemuksista huonoihin ja jopa katastrofaalisiin tilanteisiin.
Itse olen sitä mieltä, että lintujen ja kissojen yhdistämiseen tulisi aina suhtautua suurella varauksella. Netti on pullollaan hyviä kokemuksia ja suloisia kuvia, koska harva haluaa kirjoittaa tragedioista tai ottaa kuvia tilanteista, joissa toisen eläimen hyvinvointi on vaakalaudalla. Lemmikkinä pidettävät linnut ovat luonnostaan saaliseläimiä, ja kissat taas saalistajia. Kissojen liikkumiskyky on koiria parempi ja kissojen saalistusvaistot ovat yleensä voimakkaammat kuin koirilla, ja kissojen koulutus on yleensä hankalampaa kuin koirien. Tämän vuoksi suhtaudun suopeammin koirien ja lintujen yhteiseloon, joskaan senkään sujuminen ei ole läheskään aina itsestäänselvyys.
Linnut taas voivat saaliseläiminä olla hyvinkin ahdistuneita kissasta. Jopa kissan katse voi olla linnulle erittäin ahdistava, myös silloin, vaikka kissa ei tarkoita pahaa, ja on vain utelias. Kissa voi olla myös linnuille hengenvaarallinen vain uteliaisuudellaan: leikkisästi läpsivä kissa voi aiheuttaa linnulle pienen haavan jota voi seurata hengenvaarallinen verenmyrkytys: kissojen kynsissä voi olla gram negative bakteereja, jotka ovat nisäkkäille luonnollisia, mutta linnuille hengenvaarallisia. (Katso merkintä: Nisäkkäät ja linnut: odottamaton vaarallinen yhdistelmä.)
Toinen asia on kissan luonne. Jos kissalla on lintuja kohtaan mielenkiintoa, se voi olla linnuille vaaraksi, vaikkei se edes sitä välttämättä tarkoittaisikaan. Hyvin saalistusviettisten kissojen ja lintujen yhdistäminen on vaarallista vaikka kissa ei pääsisikään linnun luokse linnun ollessa vapaana: myös häkin pinnojen läpi toimitettu sivallus voi olla linnulle erittäin vaarallinen. Laiskanpulskea kissa on linnulle saalistusintoista kattia parempi kämppis, mutta rauhallisenkin kissan vaistot saattavat kokea yllättävän herätyksen, kun höyhenpeitteinen ohjus sujahtaa lennossa tarpeeksi läheltä, joko vapaana tai häkissä räpistellen.
Linnut voivat olla myös hengenvaarassa, vaikka ne olisivat häkissä pinnojen takana. Kissan tassut tai jopa vain kynnet voivat mahtua häkin pinnojen välistä lintua raapaisemaan ja aiheuttamaan verenmyrkytyksen.
Näiden asioiden takia olen itse todella epäileväinen lintujen ja kissojen yhteistalouksista. Toki poikkeuksiakin on, sekä eläimissä että asuinjärjestelyissä. Itse suosittelisin, että jos kissoja ja lintuja yhdistetään samaan talouteen, otetaan huomioon ensinnäkin tila: molemmille eläimille olisi käytössään sellaiset tilat, että ne voivat elää omaa, normaalia elämäänsä toisiaan kohtaamatta ja näkemättä. Tämä vaatii ymmärrettävästi isonkin talon tai todella hyvällä pohjaratkaisulla olevan asunnon. Ongelmia on edessä, jos sekä kissat että linnut ovat ihmistä kohtaan seurallisia: asuntoa voi olla hankala jakaa niin, etteikö jomman kumman seurantarve jää varjoon.
Toinen poikkeus lienevät ne eläimet, jotka tulevatkin toimeen. Itse lintuihmisenä en ikinä hankkisi kissaa lintutalouteen, vaikka kissat ihania ovatkin, riskit ovat liian suuret linnun hyvinvoinnille. Linnuista kiinnostumaton kissa ja kissaa pelkäämätön lintu yhdistelmänä voi toimia, mutta vaatii usein tuuria tai potentiaalisesti vaarallisia käytännön kokeiluja. Toimivia yhdistelmiä kuitenkin on, jolloin sekä lintu, kissa ja ihminen voivat nauttia toistensa seurasta yhdessä, samalla sohvalla köllötellen.
Vaan mikä on tuollaisen yhteiselon hinta? Kumpi oli ensin, kissat vai linnut, ja entä jos yhteiselo ei sujukaan kuten netin söpöissä kuvissa ja videoissa? Ovatko linnut tuomittu elämään omassa huoneessaan, jossa ne eivät välttämättä saa niin paljon huomiota kuin ne ansaitsisivat? Elävätkö linnut aina häkissä, koska niiden vapaanapitoon liittyvät riskit ovat liian suuret? Harmillista on näin lintuihmisenä, että se on kyllä yleensä aina lintu, joka tilanteessa kärsii.
Sanoisin siis, että jos harkitset kissojen ja lintujen yhdistämistä samaan talouteen, harkitse vielä! Jos asetelma ei ole pakollinen toteuttaa nyt, ehkä sen voi toteuttaa myöhemmin elämässä: kun vastakkainasettelua eläinten välille ei synny, tai jos asuintilanne on parempi. Jos kuitenkin päädyt hankkimaan nämä eläimet samaan talouteen, mieti seuraavaa: entä jos ne eivät tule toimeen, oletko valmis tekemään uhrauksia eläinten hyvinvoinnin eteen, jopa jos se tarkoittaa, että jomman kumman eläimen parempi koti on jossain muualla?
Itse olen sitä mieltä, että lintujen ja kissojen yhdistämiseen tulisi aina suhtautua suurella varauksella. Netti on pullollaan hyviä kokemuksia ja suloisia kuvia, koska harva haluaa kirjoittaa tragedioista tai ottaa kuvia tilanteista, joissa toisen eläimen hyvinvointi on vaakalaudalla. Lemmikkinä pidettävät linnut ovat luonnostaan saaliseläimiä, ja kissat taas saalistajia. Kissojen liikkumiskyky on koiria parempi ja kissojen saalistusvaistot ovat yleensä voimakkaammat kuin koirilla, ja kissojen koulutus on yleensä hankalampaa kuin koirien. Tämän vuoksi suhtaudun suopeammin koirien ja lintujen yhteiseloon, joskaan senkään sujuminen ei ole läheskään aina itsestäänselvyys.
Linnut taas voivat saaliseläiminä olla hyvinkin ahdistuneita kissasta. Jopa kissan katse voi olla linnulle erittäin ahdistava, myös silloin, vaikka kissa ei tarkoita pahaa, ja on vain utelias. Kissa voi olla myös linnuille hengenvaarallinen vain uteliaisuudellaan: leikkisästi läpsivä kissa voi aiheuttaa linnulle pienen haavan jota voi seurata hengenvaarallinen verenmyrkytys: kissojen kynsissä voi olla gram negative bakteereja, jotka ovat nisäkkäille luonnollisia, mutta linnuille hengenvaarallisia. (Katso merkintä: Nisäkkäät ja linnut: odottamaton vaarallinen yhdistelmä.)
Toinen asia on kissan luonne. Jos kissalla on lintuja kohtaan mielenkiintoa, se voi olla linnuille vaaraksi, vaikkei se edes sitä välttämättä tarkoittaisikaan. Hyvin saalistusviettisten kissojen ja lintujen yhdistäminen on vaarallista vaikka kissa ei pääsisikään linnun luokse linnun ollessa vapaana: myös häkin pinnojen läpi toimitettu sivallus voi olla linnulle erittäin vaarallinen. Laiskanpulskea kissa on linnulle saalistusintoista kattia parempi kämppis, mutta rauhallisenkin kissan vaistot saattavat kokea yllättävän herätyksen, kun höyhenpeitteinen ohjus sujahtaa lennossa tarpeeksi läheltä, joko vapaana tai häkissä räpistellen.
Linnut voivat olla myös hengenvaarassa, vaikka ne olisivat häkissä pinnojen takana. Kissan tassut tai jopa vain kynnet voivat mahtua häkin pinnojen välistä lintua raapaisemaan ja aiheuttamaan verenmyrkytyksen.
Näiden asioiden takia olen itse todella epäileväinen lintujen ja kissojen yhteistalouksista. Toki poikkeuksiakin on, sekä eläimissä että asuinjärjestelyissä. Itse suosittelisin, että jos kissoja ja lintuja yhdistetään samaan talouteen, otetaan huomioon ensinnäkin tila: molemmille eläimille olisi käytössään sellaiset tilat, että ne voivat elää omaa, normaalia elämäänsä toisiaan kohtaamatta ja näkemättä. Tämä vaatii ymmärrettävästi isonkin talon tai todella hyvällä pohjaratkaisulla olevan asunnon. Ongelmia on edessä, jos sekä kissat että linnut ovat ihmistä kohtaan seurallisia: asuntoa voi olla hankala jakaa niin, etteikö jomman kumman seurantarve jää varjoon.
Toinen poikkeus lienevät ne eläimet, jotka tulevatkin toimeen. Itse lintuihmisenä en ikinä hankkisi kissaa lintutalouteen, vaikka kissat ihania ovatkin, riskit ovat liian suuret linnun hyvinvoinnille. Linnuista kiinnostumaton kissa ja kissaa pelkäämätön lintu yhdistelmänä voi toimia, mutta vaatii usein tuuria tai potentiaalisesti vaarallisia käytännön kokeiluja. Toimivia yhdistelmiä kuitenkin on, jolloin sekä lintu, kissa ja ihminen voivat nauttia toistensa seurasta yhdessä, samalla sohvalla köllötellen.
Vaan mikä on tuollaisen yhteiselon hinta? Kumpi oli ensin, kissat vai linnut, ja entä jos yhteiselo ei sujukaan kuten netin söpöissä kuvissa ja videoissa? Ovatko linnut tuomittu elämään omassa huoneessaan, jossa ne eivät välttämättä saa niin paljon huomiota kuin ne ansaitsisivat? Elävätkö linnut aina häkissä, koska niiden vapaanapitoon liittyvät riskit ovat liian suuret? Harmillista on näin lintuihmisenä, että se on kyllä yleensä aina lintu, joka tilanteessa kärsii.
![]() |
Joskus yhteiselo onnistuu. Kuva: Flickr.com / FLORA1, CC BY 2.0 |
Kommentit
Lähetä kommentti