Virikkeellistäminen on tärkeä osa nisäkkään tai linnun omistamista. Kuitenkaan mille tahansa eläimelle mitä tahansa lelua tarjotessa ei voi olettaa, että eläin sillä haluaa tai voi leikkiä (tai muutoin toteuttaa luonnollista käytöstään). Ei, vaikka lelun paketissa tai mainoskuvassa olisi kyseisen eläimen kuva. Monesti tuotekuvat saattavatkin olla vain mainostajien kikka saada lelu myydyksi, ajattelematta sen kummemmin, onko se edes lajille sopiva tai turvallinen! Ja valitettavan moni omistaja saattaa myös sen kummemmin asiaa ajattelematta mennä lankaan.
Papukaijoille on myynnissä jos monenmoista virikettä, jotka eivät välttämättä millekään lajille sovi. Yksi näistä ovat peilit. Ne ovat varsinkin yksin pidetyille, pienille linnuille erittäin haitallisia linnun kiintyessä liiaksi peilikuvaansa. Peilien tarjoama kuvajainen on vain varjo todellisesta lintuseurasta. Silti peilejä myydään. Eräässä paikallisessa eläinkaupassa, jossa vierailin, oli myynnissä seitsemää erilaista peilivirikettä, ja kyseessä oli kohtuu pieni kauppa. Miksi niitä myydään? Koska niillä riittää kysyntää. Ihmisen ostotaipumuksiin vaikuttavat monesti enemmän vanhat tottumukset ja mielikuvat, kuin oikea tieto.
Toinen asia ovat virikkeet, jotka eivät välttämättä ole haitallisia, mutta jäävät joillain lajeilla tai yksilöillä jokseenkin tai täysin hyödyttömiksi. Eläin ei vain voi tai osaa hyödyntää virikettä oikein, tai millään tavalla. Näistä papukaijoilla paras esimerkki ovat värikkäät, puiset lelut, joissa on paljon pyöreitä palloja tai muuten pyöristettyjä pintoja. Värit vetoavat omistajaan ja lintuunkin, mutta kovaa, pyöristettyä puunpalaa eivät ainakaan pieninokkaiset linnut pääse jyrsimään, ja se saattaa olla liian suuri haaste hieman isommallekin linnulle. Papukaijat kyllä nauttivat jyrsimisestä, mutta ne haluavat olla aikaansaavia: liian kova tai sileä jyrsittävä hylätään pian. Sen sijaan kantikkaan puunpalan terävien kulmien pyöristäminen omin voimin on yleensä vallan mukavaa ajanvietettä kaiken kokoisille papukaijoille.
On mietittävä ensisijassa, mistä eläin tykkää, ja mitä se tykkää tehdä. Sinäänsä harmitonkin lelu voi viedä tilaa virikkeeltä, jota eläin oikeasti käyttäisi! Toissijassa voi myös pohtia, mitä omistaja itse haluaisi eläimen tekevän, mietittynä tietty luonnollisen käyttäytymisen kannalta. Jos omistaja näkee myynnissä hienon lelun, kannattaa pysähtyä ajattelemaan, käyttäisikö eläin sitä oikeasti, tai millä tavalla omistaja toivoisi eläimensä käyttäytyvän lelun parissa.
Papukaijat rakastavat jyrsiä! Jyrsiminen ja puun pureskelu on koodattu niiden geneettiseen koodiin. Papukaijat ovat myös uteliaita, ja ne tutkivat mielellään uusia asioita, vaikkei niitä jyrsimällä saisikaan tuhottua. Ne myös pitävät väreistä, ja osa linnuista tykkää tuottaa ääntä esim. kolistelemalla. Kaikkien eläinten tapaan ne myös tykkäävät syödä, ja hankkia ruokaansa mitä erilaisin tavoin. Osa linnuista tykkää myös vauhdikkaasta menosta, sekä kylpemisestä.
Tästä saakin jo oivan reseptin linnun virikkeille, joita papukaijoille kannattaa tarjota. Yksilöllistä vaihtelua kuitenkin mahtuu, niin saman lajin yksilöiden sisällä, kuin eri kokoisten lajien kesken.
Papukaijoille yleensä oivia leluja ovatkin ne, joita ne voivat tuhota jyrsimällä. Jossain leluryhmässä joku omistaja valitti ääneen, että hänen lintunsa tuhoavat niille annetut lelut liian nopeasti. Kuinka erikoinen valituksen aihe! Tämähän vain kielii siitä, että lelu oli linnuille erittäin mieluisa! Jyrsimällä lintu viihtyy eikä tylsisty, saa toteuttaa luonnollista käyttäytymistään sekä pitää nokkansa kunnossa ja mielen virkeänä mielekkään tekemisen parissa. Yleensä onkin yleisempää, että lintu ei ole kiinnostunut jyrsimään lainkaan. Jos lintu ei ole kiinnostunut jyrsimään luonnonmateriaaleista tehtyjä leluja, kannattaa pohtia, miksi ei? Onko materiaali linnulle liian kovaa (kovat puulajit tai kookoksen kuori pienille linnuille)? Eikö lintu saa siitä helposti otetta (liiaksi pyöristetyt puunpalat)? Haaste on hyvästä, mutta liika haaste saa eläimen luovuttamaan. Tämän vuoksi vääränlainen lelu jääkin usein vain koristeeksi alkuinnostuksen jälkeen.
Papukaijat uteliaina otuksina nauttivat myös erilaisten asioiden tutkimisesta. Lelu voikin olla vaikka limupullon korkki, metallilusikka tai teippirullan hylsy, kunhan se on linnulle turvallinen asia. Kiinnostavuus tulee asian harvinaisuudesta ja uutuudenviehätyksestä. Jotkut linnut voivat yrittää tuhota nämä uudetkin asiat, mutta metallin ja kovan muovin tuhoaminen ei kaikilta onnistu. Tällöin lintu keskittyy tutkimaan uutta asiaa, kuten katselemaan sitä, kokeilemaan sen tekstuuria nokallaan, maistellen sitä, kiipeilemällä sen päällä, kokeilemalla kuuluuko siitä ääntä jne... Kun nämä on tehty useampaan kertaan samoin tuloksin, lintu ei välttämättä ole enää niin kiinnostunut lelusta. Tämä toistuu myös kovamuovisten tai metallisten, ruokaa sisältämättömien teollisten lelujenkin kanssa. Samaan sarjaan menevät myös värikkäät, kovapuiset lelut. Osa linnuista viehättyy jostain lelun ominaisuudesta enemmän, esim. äänien tuottamista rakastava lintu palaa kellon äärelle myöhemminkin, tai palloista muuten vain pitävä lintu palaa muovipalloja sisältävän lelun ääreen, vaikka se olisikin jo tuttu. Tuhoutumaton, ruokaa sisältämätön kova lelu on kuitenkin monesti vain hetken huumaa, koska se käy tutuksi nopeasti. Tämän vuoksi tällaisia leluja kannattaakin vaihdella usein, tai niihin kannattaa lisätä jonkin elementti, joka pitää linnun mielenkiinnon yllä. (Katso merkintä: Uudet esineet, ruoat ja kokemukset virikkeenä)
Kannattakin pitää silmällä omaa eläintä, sen lajillisia ja yksilöllisiä mieltymyksiä. Mitä siltä odottaa lelun kanssa, ja ovatko odotukset realistiset? Jos haluaa linnun leikkivän päivästä, kuukaudesta tai vuodesta toiseen samoilla kestävillä leluilla samalla innolla kuin se teki ensimmäisenä päivänä, voi lintua hieman inhimillistää, ja pohtia, kiinnostaisiko itseä sama jännä juttu niin pitkään ihan vain hypisteltävänä, jos esine ei muuten tyydytä mitään tarpeita. Tällaisiinkin leluihin saa kiinnostavuutta pidemmälle ajalle, jos ne piilottaa välillä, ja laittaa jälleen esille, niin linnun uteliaisuus "uuteen" esineeseen saattaa jälleen herätä. Osaan leluista voi laittaa sisälle ruokaa, jolloin ruoka toimii pysyvänä motivaattorina hakeutua lelun äärelle: ruoan arvo nollaantuu kun lintu syö, mutta se palaa jälleen kun linnulle tulee nälkä.
Oma eläin ja sen tavat kannattaa oppia tuntemaan. Ei kannata antaa kauniin mainoskuvan hämätä, vaan tarkastella lelua juuri oman eläimen näkökulmasta. Sama lelu saman lajisillekin voi olla eriarvoinen: toista se saattaa kiinostaa, ja toinen saattaa ignoorata sen alusta saakka, tai jopa pelätä sitä! Osa linnuista saattaa jopa niellä vaikkapa naruja, jolloin kauniillakin kuvilla koristellut narulelut kannattaa jättää ostamatta.
Oli lemmikki mikä tahansa, sen yksilökohtainen tunteminen kannattaa. Lelujen tekeminen itse on myös kannattavaa varsinkin silloin, jos lintu innostuu materiaaleista, joita ei yleensä tehdastekoisissa leluissa ole, kuten korkki, kävyt tai risut. Muistetaanhan, että lelu ei ole sama asia kuin virike: virike nostaa eläimen hyvinvointia. Jotkut lelut ovat tyystin turhia, tai jopa vaarallisia. Aina virike ei ole suoraan sanottuna lelu: jos papukaija ei pääse toteuttamaan luontaista jyrsimisintoaan sallittujen lelujen parissa, joutuvat nokan eteen orret, ovenpielet ja jopa seinät. Oikeanlaisten lelujen ja virikkeiden tarjoaminen siis kannattaa, siitä hyötyy sekä lintu että ihminen!
Papukaijoille on myynnissä jos monenmoista virikettä, jotka eivät välttämättä millekään lajille sovi. Yksi näistä ovat peilit. Ne ovat varsinkin yksin pidetyille, pienille linnuille erittäin haitallisia linnun kiintyessä liiaksi peilikuvaansa. Peilien tarjoama kuvajainen on vain varjo todellisesta lintuseurasta. Silti peilejä myydään. Eräässä paikallisessa eläinkaupassa, jossa vierailin, oli myynnissä seitsemää erilaista peilivirikettä, ja kyseessä oli kohtuu pieni kauppa. Miksi niitä myydään? Koska niillä riittää kysyntää. Ihmisen ostotaipumuksiin vaikuttavat monesti enemmän vanhat tottumukset ja mielikuvat, kuin oikea tieto.
Toinen asia ovat virikkeet, jotka eivät välttämättä ole haitallisia, mutta jäävät joillain lajeilla tai yksilöillä jokseenkin tai täysin hyödyttömiksi. Eläin ei vain voi tai osaa hyödyntää virikettä oikein, tai millään tavalla. Näistä papukaijoilla paras esimerkki ovat värikkäät, puiset lelut, joissa on paljon pyöreitä palloja tai muuten pyöristettyjä pintoja. Värit vetoavat omistajaan ja lintuunkin, mutta kovaa, pyöristettyä puunpalaa eivät ainakaan pieninokkaiset linnut pääse jyrsimään, ja se saattaa olla liian suuri haaste hieman isommallekin linnulle. Papukaijat kyllä nauttivat jyrsimisestä, mutta ne haluavat olla aikaansaavia: liian kova tai sileä jyrsittävä hylätään pian. Sen sijaan kantikkaan puunpalan terävien kulmien pyöristäminen omin voimin on yleensä vallan mukavaa ajanvietettä kaiken kokoisille papukaijoille.
 |
| Klassinen esimerkki liian jykevästä puulelusta pienelle linnulle: lelun puupinnat ovat säilyneet koskemattomana, koska lintu ei saa niistä nokallaan otetta. Kuva: Wikipedia.com / Thomas D, CC BY-SA 3.0 |
On mietittävä ensisijassa, mistä eläin tykkää, ja mitä se tykkää tehdä. Sinäänsä harmitonkin lelu voi viedä tilaa virikkeeltä, jota eläin oikeasti käyttäisi! Toissijassa voi myös pohtia, mitä omistaja itse haluaisi eläimen tekevän, mietittynä tietty luonnollisen käyttäytymisen kannalta. Jos omistaja näkee myynnissä hienon lelun, kannattaa pysähtyä ajattelemaan, käyttäisikö eläin sitä oikeasti, tai millä tavalla omistaja toivoisi eläimensä käyttäytyvän lelun parissa.
Papukaijat rakastavat jyrsiä! Jyrsiminen ja puun pureskelu on koodattu niiden geneettiseen koodiin. Papukaijat ovat myös uteliaita, ja ne tutkivat mielellään uusia asioita, vaikkei niitä jyrsimällä saisikaan tuhottua. Ne myös pitävät väreistä, ja osa linnuista tykkää tuottaa ääntä esim. kolistelemalla. Kaikkien eläinten tapaan ne myös tykkäävät syödä, ja hankkia ruokaansa mitä erilaisin tavoin. Osa linnuista tykkää myös vauhdikkaasta menosta, sekä kylpemisestä.
Tästä saakin jo oivan reseptin linnun virikkeille, joita papukaijoille kannattaa tarjota. Yksilöllistä vaihtelua kuitenkin mahtuu, niin saman lajin yksilöiden sisällä, kuin eri kokoisten lajien kesken.
Papukaijoille yleensä oivia leluja ovatkin ne, joita ne voivat tuhota jyrsimällä. Jossain leluryhmässä joku omistaja valitti ääneen, että hänen lintunsa tuhoavat niille annetut lelut liian nopeasti. Kuinka erikoinen valituksen aihe! Tämähän vain kielii siitä, että lelu oli linnuille erittäin mieluisa! Jyrsimällä lintu viihtyy eikä tylsisty, saa toteuttaa luonnollista käyttäytymistään sekä pitää nokkansa kunnossa ja mielen virkeänä mielekkään tekemisen parissa. Yleensä onkin yleisempää, että lintu ei ole kiinnostunut jyrsimään lainkaan. Jos lintu ei ole kiinnostunut jyrsimään luonnonmateriaaleista tehtyjä leluja, kannattaa pohtia, miksi ei? Onko materiaali linnulle liian kovaa (kovat puulajit tai kookoksen kuori pienille linnuille)? Eikö lintu saa siitä helposti otetta (liiaksi pyöristetyt puunpalat)? Haaste on hyvästä, mutta liika haaste saa eläimen luovuttamaan. Tämän vuoksi vääränlainen lelu jääkin usein vain koristeeksi alkuinnostuksen jälkeen.
Papukaijat uteliaina otuksina nauttivat myös erilaisten asioiden tutkimisesta. Lelu voikin olla vaikka limupullon korkki, metallilusikka tai teippirullan hylsy, kunhan se on linnulle turvallinen asia. Kiinnostavuus tulee asian harvinaisuudesta ja uutuudenviehätyksestä. Jotkut linnut voivat yrittää tuhota nämä uudetkin asiat, mutta metallin ja kovan muovin tuhoaminen ei kaikilta onnistu. Tällöin lintu keskittyy tutkimaan uutta asiaa, kuten katselemaan sitä, kokeilemaan sen tekstuuria nokallaan, maistellen sitä, kiipeilemällä sen päällä, kokeilemalla kuuluuko siitä ääntä jne... Kun nämä on tehty useampaan kertaan samoin tuloksin, lintu ei välttämättä ole enää niin kiinnostunut lelusta. Tämä toistuu myös kovamuovisten tai metallisten, ruokaa sisältämättömien teollisten lelujenkin kanssa. Samaan sarjaan menevät myös värikkäät, kovapuiset lelut. Osa linnuista viehättyy jostain lelun ominaisuudesta enemmän, esim. äänien tuottamista rakastava lintu palaa kellon äärelle myöhemminkin, tai palloista muuten vain pitävä lintu palaa muovipalloja sisältävän lelun ääreen, vaikka se olisikin jo tuttu. Tuhoutumaton, ruokaa sisältämätön kova lelu on kuitenkin monesti vain hetken huumaa, koska se käy tutuksi nopeasti. Tämän vuoksi tällaisia leluja kannattaakin vaihdella usein, tai niihin kannattaa lisätä jonkin elementti, joka pitää linnun mielenkiinnon yllä. (Katso merkintä: Uudet esineet, ruoat ja kokemukset virikkeenä)
 |
| Akryyliset, erittäin kovat virikkeet ovat kauniita ja yleensä kestäviä. Niiden viehätys on kuitenkin usein vain hetkittäistä, ja sen jälkeen ne jäävät helposti paikoilleen hylättyinä, keräämään pölyä ja kakkaa. Kuva: Flickr.com / Papooga, CC BY 2.0 |
Oma eläin ja sen tavat kannattaa oppia tuntemaan. Ei kannata antaa kauniin mainoskuvan hämätä, vaan tarkastella lelua juuri oman eläimen näkökulmasta. Sama lelu saman lajisillekin voi olla eriarvoinen: toista se saattaa kiinostaa, ja toinen saattaa ignoorata sen alusta saakka, tai jopa pelätä sitä! Osa linnuista saattaa jopa niellä vaikkapa naruja, jolloin kauniillakin kuvilla koristellut narulelut kannattaa jättää ostamatta.
Oli lemmikki mikä tahansa, sen yksilökohtainen tunteminen kannattaa. Lelujen tekeminen itse on myös kannattavaa varsinkin silloin, jos lintu innostuu materiaaleista, joita ei yleensä tehdastekoisissa leluissa ole, kuten korkki, kävyt tai risut. Muistetaanhan, että lelu ei ole sama asia kuin virike: virike nostaa eläimen hyvinvointia. Jotkut lelut ovat tyystin turhia, tai jopa vaarallisia. Aina virike ei ole suoraan sanottuna lelu: jos papukaija ei pääse toteuttamaan luontaista jyrsimisintoaan sallittujen lelujen parissa, joutuvat nokan eteen orret, ovenpielet ja jopa seinät. Oikeanlaisten lelujen ja virikkeiden tarjoaminen siis kannattaa, siitä hyötyy sekä lintu että ihminen!
 |
| Papukaijan lempipuuhaa: jyrsiminen. Kuva: Flickr.com / Nicole Mays, CC BY-NC 2.0 |
Kommentit
Lähetä kommentti