Pitääkö linnun aina totella?

Ihmiset rakastavat pomottamista. Oli se sitten alempiarvoisten ihmisen käskeminen, tai eläinten taivuttaminen omaan tahtoonsa, ihmiskunnasta näkee ihmisen valtavan halun alistaa ja saada muut tottelemaan. Hevoset koulutetaan yhä tänäkin päivänä usein negatiivisin keinoin (joskin positiiviseen suuntaan ollaan menossa), ja koirien kanssa ollaankin jo pidemmällä positiivisen koulutuksen kanssa. Koirien kanssa sen kuitenkin usein näkee: ihmisen ajatusmaailma on, että koira joko tottelee tai itkee ja tottelee. Vanhentuneet laumateoriat loistavat edelleen tiettyjen "ammattilaisten" piireissä, joissa koirien alistaminen ja selättäminen ovat arkipäivää, pitäähän ihmisen olla alfa ja laumanjohtaja.

Itse en ole sitä mieltä, että koiraakaan tulisi kouluttaa alistaen, pelolla, väkivallalla tai muuten negatiivisin keinoin. Koira on kuitenkin elänyt ihmisten kanssa vuosituhansia, joten sen palvelualttius ja yhteistyöhaluisuus ajaa sen usein tilanteeseen, jossa myös pakottavat koulutuskeinot toimivat.

Papukaijoilla ihmiseen kiintyminen ei ole geneettistä (kuten domestikoituneella koiralla), vaan yksilöstä kiinni. Kesyinkään yksilö ei pääse miellyttämisen halussaan useinkaan koiran tasolle, ja sekös onkin osa lintujen viehätystä!



Ihmisen halu kuitenkin saada heikommat elämänmuodot tottelemaan itseään tulee joskus pintaan myös lemmikkilintujen kanssa. Siipien klippaaminen lienee se kivikautisin keino saada lintu pysymään ihmisen sille määräämissä paikoissa pakotettuna, joskin onneksi sitä ei Suomessa paljoa harrasteta. Usein ihmiset kuitenkin tuntuvat unohtavan, että lintu on tunteva eläin, jolla on tunteet ja omat mielihalut, eikä se ole ihmisen tahdon alaisuudessa elävä robotti tai koriste, vaikka se ihmisen asunnossa sattuukin asumaan.

Eläimen ja ihmisen jakaessa asunnon usein eläin jääkin toissijaiseksi. Eläimen pitäisi ymmärtää ilman mitään koulutusta tai aiempaa kokemusta, mitä se saa ja ei saa tehdä, tai ainakin totella kun sitä yhtäkkiä kielletään. Linnulla saattaa olla hyvinkin epälintumaiset elinolosuhteet, ja kun se tyydyttää lintumaisia tarpeitaan esim. hakeutumalla korkealle verhotangolle turvapaikkaan tai jyrsimällä ovenpieliä, sitä käsketään kieltäen. Mutta onko linnulla aina vaihtoehtoja? Missä ovat sen omat, korkeat turvapaikat, tai omat kiintoisat jyrsittävät? Onko linnun kohtalo vain sitten nököttää kiltisti häkkinsä päällä ilman mitään oikeaa motivaatiota siihen?

Sama menee linnun käsittelyssä. Ihminen saa herkästi hetken mielijohteen, että linnun on tehtävä jotain juuri sillä hetkellä. Oli se sitten vaikkapa kädelle astuminen hetkellä, joka ei ole linnulle sopiva, tai paikasta, josta lintu ei halua poistua. Usein ihminen aloittaa pyytämisen kauniisti, mutta jämäköittää ääntään ja eleitään kun lintu ei tottelekaan käskyä. Lopulta ihminen joko luovuttaa ehkä tokaisten "Kyllä se yleensä tulee." tai pakottaen, painaen kätensä kesyn linnun vatsaan ja kompastuttaen sen kädelleen, vaihtoehtoja jättämättä. Usein nämä toistuvat ihmisillä, jotka eivät ole erityisemmin kouluttaneet lintuaan astumaan käskystä kädelle, eivätkä tarjoa mitään motivaatiota siihen, vaan ennemminkin epämotivaation: lintu pakotetaan pois paikasta tai tekemisen ääreltä, jossa se viihtyi.

Tässä tilanteessa voisikin ajatella, että miksi lintu nousisi kädelle, sen sijaan että miksi se ei nouse. Joskus se paikka, esim. korkea paikka on arvokkaampi, kuin matalalla kädellä olo, tai joskus tekeminen on arvokkaampaa, esim. lepääminen tai leikkiminen, kuin kädellä ihmisen kanssa sosialisointi. Aina tilanteeseen ei edes liity mitään negatiivista, vaikka osa linnuista alkaakin joko purra tai väistää kättä, jos käsi aina johtaa negatiivisiin asioihin, kuten häkkiin viemiseen ja yksin jättämiseen.

Usein omistajat kuvittelevat, että eläimen on toteltava, vain koska se on eläin, ja ihminen on sen omistaja. Ilman palkkiota tai koulutusta ihminen kuitenkin usein tällaisessa tilanteessa tekee loven eläimen ja ihmisen suhteeseen. Oikeanlaisten palkkioiden ja koulutuksen kanssa taas lintu voi olla riemuissaan kun sitä pyydetään kädelle, ja osapuolten välinen suhde vahvistuu.

Ajatelkaamme siis lemmikkejämme omina, tuntevina yksilöinään, joilla on mielihaluja, jotka poikkeavat omistamme. Mietitään, miksi eläimen pitäisi totella, onko se tarpeen? Ja jos on, luodaan sille motivaatio, eikä pakkoa. Jos kysymykseen "Pitääkö eläimen aina totella?" oletetaan vastauksen olevan "KYLLÄ!", silloin on omistajan vastuulla kouluttaa eläintään niin, että se on aina valmiina ja mielellään tottelemassa, positiivisia ja eläinystävällisiä keinoja käyttäen.

Katso myös:
- Blogimerkintä: Papukaijan nokan kunnioitus