Olen piirtänyt aiheesta joskus humoristisen sarjakuvan: Etelä-Amerikan lintuja nimetessään suomalaiset ornitologit nimesivät arat, amatsonit ja araset, ja sitten kyllästyivät. Loput saivat olla aratteja. Aratti on terminä lähes yhtä kattava kuin "kaija" -termi, jonka käytössä ei tunnu olevan edes arattimaista logiikkaa: "kaijoja" on lähes kaikkialla, aratteja vain Amerikassa.
Tämän vuoksi onkin haastavaa, jos lintuharrastaja kuvailee jotain linturyhmää vain "arattina." Esimerkiksi "Millainen luonne arateilla on?" tai "Käykö X-aratti Y-aratin kaveriksi?" Käytännössä näissä tapauksissa termiksi voisi melkein vaihtaakin kaijan tai papukaijan, niin monimuotoisesta linturyhmästä on kyse! Aratit jakavatkin keskenään lemmikkimielessä vain nimen ja alkuperäisen esiintymismantereen. Osa arateista on myös läheisempää sukua esim. aroille tai amatsoneille, kuin toisille suvuille aratteja.
Tässä käynkin nyt läpi arattien kirjavaa maailmaa, enkä välttämättä yleisyysjärjestyksessä.
Aratinga-aratit
Aratinga-aratit ovat kokeneet mullistuksia viimeaikoina. Vuonna 2018 alkuperäinen Aratinga, eli viheraratit, puhekielessä myös aitoaratit jaettiin edelleen kolmeen (tai tulkintatavasta riippuen neljään) sukuun: Aratinga, Psittacara ja Eupsittula. Aratinga-sukuun kuuluvat edelleen esimerkiksi aurinkoaratti ja palmuaratti, sekä hieman harvinaisempi kruunuaratti. Huppuaratti eli kalottiaratti on joskus laskettu kuuluvaksi omaan sukuunsa, mutta nyt se on osa Aratinga-sukua. Psittacara-suku sai kannettavakseen vihreät, suurehkot aratit, joilla on punaisia merkintöjä, kuten punapääaratti ja pahta-aratti, sekä myös hieman erinäköinen sinipääaratti. Eupsittula-sukuun jäi entisistä viherarateista pienimmät, esimerkiksi persikka-aratti ja savanniaratti.
Yhteistä näille arateille on se, että ne ovat keskikokoisia tai pienehköjä papukaijoja, joilla on yleisesti ottaen melko railakas ääni. Pienemmän Eupsittula-suvun sanotaan olevan äänenkäytöltään siedettävämpi. Viherarateilla on paljon asiaa arattikielellä, ja se pitää sanoa kovaan ääneen. Luonteeltaan kesyt viheraratit ovat läheisiä ja yleensä pitävät rapsutteluista, jonka vuoksi niillä tulisikin olla aina ensijaisesti omansukuinen lintu kaverina. Kaverin kanssa lintu voi olla luonnollisesti sosiaalinen.
Caiquet, eli suomalaisittain epävirallisesti "kaikut" ovat valkovatsa-arattien Pionites-suku, johon kuuluu BirdLifen mukaan edelleen kaksi suomalaisille tuttua lajia: valkovatsa-aratti ja mustalakkiaratti (kyllä suvun nimi on sama kuin toisen lajin nimi). Joissain otannoissa alalajeja on eriytetty jo omiksi lajeikseen. Molemmat kaikut ovat luonteeltaan ihania "tappajapellejä." Ne ovat usein rohkeita, hellyydenkipeitä, erittäin fyysisiä lintuja, jotka mielellään painivat kimppuna, selälleen heittäytyen ja ovat akrobaattisia jopa yhdellä varpaalla orresta roikkuen. Niiden söpöydellä on kuitenkin kääntöpuolensa: ne ovat erittäin herkästi kuumuvia lajeja, jotka kokemattomissa ja myös kokeneissa käsissä voivat herkästi alkaa aggressiivisiksi. Niiden käsittelyn kanssa tulee olla erittäin tarkkana, sillä jo linnun positiivinen kiihtyminen, esim. innostuminen painileikistä tai uudesta paikasta voi johtaa puremaan. Tämä on suku, joka varmasti kärsii söpöistä videoista, aiheuttaen kaikukuumetta ilman että ihmiset ymmärtävät linnun todellista vaativuutta. Molemmat lajit ovat pienehköjä, ja vaikka ne ovat ruumiinmuodoltaan topakkoja, niiden lyhyt pyrstö tekee niistä entistäkin pienemmän näköisiä.
Pyrrhura-aratit
Pyrrhura- eli suomuaratit ovat yksi yleisimmistä mutta pienimmistä arattisuvuista. Sukuun kuuluvia lajeja ovat Suomessa muunmuassa araukaria-aratti (ent. riograndenaratti) ja helmiaratti. Maailmalla yleinen on myös viherposkiaratti (ent. siniposkiaratti), joka on Suomessa harvalukuinen. Viherposkiaratista on jalostettu myös useita värimuunnoksia, joista osaa puhutellaan jopa lähes omalla lajinimellään (esim. pineapple conure, joka on väriltään yellowsided-kaneli viherposkiaratti). Suomuaratit ovat kooltaan neitokakadua pienempiä, mutta luonteeltaan tulisia. Ne ovat todella kuin iso lintu pienessä paketissa: ne kiihtyvät nopeasti ja saattavat purra helposti. Ne ovat läheisyydenkaipuisia ja älykkäitä, ja pieninä lintuina ne sopivat hyvin myös kerrostaloon: niiden ääni on yleensä melko siedettävä, ja pienelle linnulle on helppo tarjota runsaasti tilaa. Omalaatuisen luonteen vuoksi niille on parasta seuraa saman suvun tai lajin edustaja, jonka kanssa kinastella ja rakastaa vuorotellen. Ne ovat erittäin sosiaalisia omaa kaveria kohtaan, ja eivät yleensä kauas kaveristaan harhaudu. Kaikkien lintujen kanssa ne eivät yleensä kuitenkaan tule toimeen, vaan saattavat kohdistaa hyökkäyksensä jopa itseään moninkertaisesti isompaan lintuun.
Raita-aratti
Raita-aratti kuuluu Bolborhynchus-sukuun, jonka muita edustajia ei juuri lemmikkinä tavata. Ne ovat pieniä lintuja, jotka viihtyvät lajitoverin seurassa. Niiden ääni on papukaijaksi melko hiljaista pulputusta. Ne ovat monesti hidasliikkeisiä lintuja, joiden luonne ihmistä kohtaan voi olla melko varautunut. Suomessa raita-aratteja pidetään yleensä pareittain tai parvessa ennemmin seurailtavina lintuina kuin kesyinä kavereina. Tähän voi osallaan olla syynä lintujen huonohko saatavuus: kuten muutkin linnut, raita-aratit kesyyntyvät parhaiten nuorina, mutta eläinkauppoihin myyntiin tulevat linnut ovat usein hieman vanhempia. Ne ovat kuitenkin viihdyttäviä lintuja, joiden elämää on mukavaa seurata. Raita-aratteja on eri väreissä, joista Suomessa on tavattavissa ainakin vihreää (luonnonväri), sininen ja keltainen (lutino).
Munkkiaratti
Munkkiaratti on sukunsa ainut laji. Se on luonteeltaan yleensä rohkea ja aktiivinen, sekä äänekäs. Lemmikkinä munkkiaratti on maailmalla yleinen, Suomessa joskaan ei kovin yleinen, vaikka munkkiaratteja on välillä Suomessa myös pesitetty. Munkkiaratti nauttii lajitoverin seurasta, ja kesyyntyy nuorena hyvin. Munkkiarattien värejä ovat mm. vihreä (luonnonväri), sininen, lutino (keltainen), harmaa, harmaanvihreä ja malva (harmaansininen). Munkkiarattien erikoisuus papukaijamaailmassa on tapa rakentaa risupesä, joten tikkumaiset asiat voivat saada munkkiaratin hormoonit hyrräämään. Munkkiaratti on vieraslaji monessa paikassa, ja esimerkiksi Espanjassa viimeisimmän tietoni mukaan munkkiarattien kasvattaminen on kiellettyä, sillä karanneista lemmikkilinnuista muodostuneet kannat ovat tuhoisia luontaiselle ekosysteemille.
Pionus- eli siniaratit
Siniaratit eli puhekielessä pionukset ovat niin sanotusti "köyhän miehen amatsoneja." Ne ovat amatsonimaisia: niillä on lyhyt pyrstö ja tukeva ruumiinrakenne. Ne ovat amatsoneja omalaatuisemman värisiä ja usea laji on keskimääräistä amatsonia pienempi. Suomessa tavattavia lajeja ovat muunmuassa siniaratti (tällä lajilla on sama nimi kuin suvulla), meksikonaratti, paranánaratti ja pronssiaratti, mutta kaikenkaikkian pionukset ovat Suomessa harvinaisia. Pionusten luonteen sanotaan olevan amatsoneja tasaisempi ja lempeämpi, eikä niin hormonaalinen. Ne eivät opi yhtä hyvin puhumaan kuin lahjakkaat puhujalajit amatsoneilla.
Patagonianaratti
Patagonianaratti on sukunsa ainut edustaja. Se on aratiksi suuri, sillä pitkän pyrstönsä kanssa se on jopa 45 senttiä pitkä. Patagonianaratti on Suomessa ja muuallakin harvinainen lemmikkinä. Sen luonne on leikkisä, rohkea ja aktiivinen, mutta sillä on erittäin tunnusomainen ääni: patagonianaratti on äänessä paljon ja sen ääni on kova. Näitä lintuja ja niiden puuhia, sekä myös korvia huumaavaa ääntä pääsee kokemaan Suomessa parhaiten Korkeasaaressa, jossa niitä on isohko parvi.
Etelänaratti
Suomessa harvinainen etelänaratti on Enicognathus-suvun toinen edustaja. (Suvun toinen edustaja on chilenaratti, jota en ole tavannut lemmikkinä Euroopassa.) Etelänaratti on neitokakadua hieman isompi, sammalenvihreä lintu. Se on Suomessa lemmikkinä harvinainen, ja luonteeltaan äänekäs sekä aktiivinen.
Kulta-aratti
Kulta-aratti on Suomessa ja maailmalla harvinainen lemmikki. Se on melko läheistä sukua aroille. Kooltaan se on arattien maailmassa suurehko. Sen nokka on jykevä ja pyrstö pitkä. Väriltään se on uniikki eikä sitä juuri tule sekoittaneeksi muihin lajeihin: se on höyhenpuvultaan keltainen lukuunottamatta pitkien siipisulkien vihreää. Valitettavasti lemmikkipiireissä se on niin harvinainen, etten osaa kertoa sen luonteesta mitään.
Protogeris-aratit
Protogeris- eli virallisesti pikkuaratit ovat pieni arattien suku, jotka eivät ole kovin yleisiä lemmikkeinä. Suomessa olen törmännyt harmaaposkiaratteihin, ja maailmalla suvun yleisin lemmikki vaikuttaa olevan guayananaratti. Ne ovat molemmat pieniä ja siroja. Niiden äänen sanotaan olevan kohtuullisen hiljainen verrattuna muihin aratteihin. Valitettavasti ne ovat niin harvinainen suku lemmikkipiireissä, että en osaa kertoa niiden luonteesta enempää.
Haukka-aratti
Haukka-aratti on hyvin erikoisen näköinen, kirjava papukaija. Se ei ole järin yleinen lemmikkinä, mutta niitä on ollut Suomessakin, ellei ole jopa yhä. Niiden luonnetta kuvaillaan monesti hieman araksi ja hermostuneeksi, vaikka ne olisivatkin kesyjä tai käsinkasvatettuja. Ilmeisesti niiden lisäännyttäminen on myös hankalaa, koska emot häiriintyvät helposti pesinnän aikana. Valitettavasti en osaa kertoa enempää niiden luonteesta hermostuneisuuden lisäksi, josta siitäkään en tietenkään voi mennä takuuseen. Haukka-aratilla on päässään uniikki "sulkapäähine", joka on kuin pyöreän töyhdön esiaste. Sillä lintu ilmaisee mielentilojaan.
Muita arattisukuja, joita en ole lemmikkinä tavannut Suomessa tai kansainvälisissä nettiryhmissäkään ovat:
Ylänköaratit (Psilopsiagon), punanaamioaratti (Pionopsitta), pyöveliaratit (Pyrilia), ruostearatit (Hapalopsittaca), töpöaratti (Graydidascalus), mäntyaratit (Rhynchopsitta), kirjuriaratti (Leptosittaca) ja vahapalmuaratti (Ognorhynchus).
Kaikenkaikkiaan on siis kehnoa puhua "arateista", jos tarkoittaa jotain tiettyä papukaijaryhmää jolla olisi tiettyjä ominaisuuksia, vaan kannattaa puhua enemmän suvun tai lajin nimillä. Tietenkin osa aratteja koskevista asioista on perusjuttuja, jolloin niihin pätevät kaikki hoito-ohjeet mitkä mitkä lähes mihin tahansa lemmikkipapukaijaan.
Tämän vuoksi onkin haastavaa, jos lintuharrastaja kuvailee jotain linturyhmää vain "arattina." Esimerkiksi "Millainen luonne arateilla on?" tai "Käykö X-aratti Y-aratin kaveriksi?" Käytännössä näissä tapauksissa termiksi voisi melkein vaihtaakin kaijan tai papukaijan, niin monimuotoisesta linturyhmästä on kyse! Aratit jakavatkin keskenään lemmikkimielessä vain nimen ja alkuperäisen esiintymismantereen. Osa arateista on myös läheisempää sukua esim. aroille tai amatsoneille, kuin toisille suvuille aratteja.
Tässä käynkin nyt läpi arattien kirjavaa maailmaa, enkä välttämättä yleisyysjärjestyksessä.
Aratinga-aratit
Aratinga-aratit ovat kokeneet mullistuksia viimeaikoina. Vuonna 2018 alkuperäinen Aratinga, eli viheraratit, puhekielessä myös aitoaratit jaettiin edelleen kolmeen (tai tulkintatavasta riippuen neljään) sukuun: Aratinga, Psittacara ja Eupsittula. Aratinga-sukuun kuuluvat edelleen esimerkiksi aurinkoaratti ja palmuaratti, sekä hieman harvinaisempi kruunuaratti. Huppuaratti eli kalottiaratti on joskus laskettu kuuluvaksi omaan sukuunsa, mutta nyt se on osa Aratinga-sukua. Psittacara-suku sai kannettavakseen vihreät, suurehkot aratit, joilla on punaisia merkintöjä, kuten punapääaratti ja pahta-aratti, sekä myös hieman erinäköinen sinipääaratti. Eupsittula-sukuun jäi entisistä viherarateista pienimmät, esimerkiksi persikka-aratti ja savanniaratti.
Yhteistä näille arateille on se, että ne ovat keskikokoisia tai pienehköjä papukaijoja, joilla on yleisesti ottaen melko railakas ääni. Pienemmän Eupsittula-suvun sanotaan olevan äänenkäytöltään siedettävämpi. Viherarateilla on paljon asiaa arattikielellä, ja se pitää sanoa kovaan ääneen. Luonteeltaan kesyt viheraratit ovat läheisiä ja yleensä pitävät rapsutteluista, jonka vuoksi niillä tulisikin olla aina ensijaisesti omansukuinen lintu kaverina. Kaverin kanssa lintu voi olla luonnollisesti sosiaalinen.
 |
| Aurinkoaratti (Aratinga solstitialis), pahta-aratti (Psittacara mitrata) ja persikka-aratti (Eupsittula aurea). Kuvat: Pixabay CC0; Melvin Toul, CC BY-SA 4.0; Dario Sanches, CC BY-SA 2.0, rajatut alkuperäisistä. |
Caiquet
Caiquet, eli suomalaisittain epävirallisesti "kaikut" ovat valkovatsa-arattien Pionites-suku, johon kuuluu BirdLifen mukaan edelleen kaksi suomalaisille tuttua lajia: valkovatsa-aratti ja mustalakkiaratti (kyllä suvun nimi on sama kuin toisen lajin nimi). Joissain otannoissa alalajeja on eriytetty jo omiksi lajeikseen. Molemmat kaikut ovat luonteeltaan ihania "tappajapellejä." Ne ovat usein rohkeita, hellyydenkipeitä, erittäin fyysisiä lintuja, jotka mielellään painivat kimppuna, selälleen heittäytyen ja ovat akrobaattisia jopa yhdellä varpaalla orresta roikkuen. Niiden söpöydellä on kuitenkin kääntöpuolensa: ne ovat erittäin herkästi kuumuvia lajeja, jotka kokemattomissa ja myös kokeneissa käsissä voivat herkästi alkaa aggressiivisiksi. Niiden käsittelyn kanssa tulee olla erittäin tarkkana, sillä jo linnun positiivinen kiihtyminen, esim. innostuminen painileikistä tai uudesta paikasta voi johtaa puremaan. Tämä on suku, joka varmasti kärsii söpöistä videoista, aiheuttaen kaikukuumetta ilman että ihmiset ymmärtävät linnun todellista vaativuutta. Molemmat lajit ovat pienehköjä, ja vaikka ne ovat ruumiinmuodoltaan topakkoja, niiden lyhyt pyrstö tekee niistä entistäkin pienemmän näköisiä.
 |
| Valkovatsa-aratti ja mustalakkiaratti. |
Pyrrhura-aratit
Pyrrhura- eli suomuaratit ovat yksi yleisimmistä mutta pienimmistä arattisuvuista. Sukuun kuuluvia lajeja ovat Suomessa muunmuassa araukaria-aratti (ent. riograndenaratti) ja helmiaratti. Maailmalla yleinen on myös viherposkiaratti (ent. siniposkiaratti), joka on Suomessa harvalukuinen. Viherposkiaratista on jalostettu myös useita värimuunnoksia, joista osaa puhutellaan jopa lähes omalla lajinimellään (esim. pineapple conure, joka on väriltään yellowsided-kaneli viherposkiaratti). Suomuaratit ovat kooltaan neitokakadua pienempiä, mutta luonteeltaan tulisia. Ne ovat todella kuin iso lintu pienessä paketissa: ne kiihtyvät nopeasti ja saattavat purra helposti. Ne ovat läheisyydenkaipuisia ja älykkäitä, ja pieninä lintuina ne sopivat hyvin myös kerrostaloon: niiden ääni on yleensä melko siedettävä, ja pienelle linnulle on helppo tarjota runsaasti tilaa. Omalaatuisen luonteen vuoksi niille on parasta seuraa saman suvun tai lajin edustaja, jonka kanssa kinastella ja rakastaa vuorotellen. Ne ovat erittäin sosiaalisia omaa kaveria kohtaan, ja eivät yleensä kauas kaveristaan harhaudu. Kaikkien lintujen kanssa ne eivät yleensä kuitenkaan tule toimeen, vaan saattavat kohdistaa hyökkäyksensä jopa itseään moninkertaisesti isompaan lintuun.
 |
| Kanelivärinen viherposkiaratti. |
Raita-aratti
Raita-aratti kuuluu Bolborhynchus-sukuun, jonka muita edustajia ei juuri lemmikkinä tavata. Ne ovat pieniä lintuja, jotka viihtyvät lajitoverin seurassa. Niiden ääni on papukaijaksi melko hiljaista pulputusta. Ne ovat monesti hidasliikkeisiä lintuja, joiden luonne ihmistä kohtaan voi olla melko varautunut. Suomessa raita-aratteja pidetään yleensä pareittain tai parvessa ennemmin seurailtavina lintuina kuin kesyinä kavereina. Tähän voi osallaan olla syynä lintujen huonohko saatavuus: kuten muutkin linnut, raita-aratit kesyyntyvät parhaiten nuorina, mutta eläinkauppoihin myyntiin tulevat linnut ovat usein hieman vanhempia. Ne ovat kuitenkin viihdyttäviä lintuja, joiden elämää on mukavaa seurata. Raita-aratteja on eri väreissä, joista Suomessa on tavattavissa ainakin vihreää (luonnonväri), sininen ja keltainen (lutino).
 |
| Luonnonväritteinen eli vihreä raita-aratti. Kuva: Flickr.com / Amy, CC BY-ND 2.0 |
Munkkiaratti
Munkkiaratti on sukunsa ainut laji. Se on luonteeltaan yleensä rohkea ja aktiivinen, sekä äänekäs. Lemmikkinä munkkiaratti on maailmalla yleinen, Suomessa joskaan ei kovin yleinen, vaikka munkkiaratteja on välillä Suomessa myös pesitetty. Munkkiaratti nauttii lajitoverin seurasta, ja kesyyntyy nuorena hyvin. Munkkiarattien värejä ovat mm. vihreä (luonnonväri), sininen, lutino (keltainen), harmaa, harmaanvihreä ja malva (harmaansininen). Munkkiarattien erikoisuus papukaijamaailmassa on tapa rakentaa risupesä, joten tikkumaiset asiat voivat saada munkkiaratin hormoonit hyrräämään. Munkkiaratti on vieraslaji monessa paikassa, ja esimerkiksi Espanjassa viimeisimmän tietoni mukaan munkkiarattien kasvattaminen on kiellettyä, sillä karanneista lemmikkilinnuista muodostuneet kannat ovat tuhoisia luontaiselle ekosysteemille.
 |
| Munkkiaratti on sukunsa ainoa edustaja, joskin joissain tulkinnoissa "cliff parakeet" on oma lajinsa. |
Pionus- eli siniaratit
Siniaratit eli puhekielessä pionukset ovat niin sanotusti "köyhän miehen amatsoneja." Ne ovat amatsonimaisia: niillä on lyhyt pyrstö ja tukeva ruumiinrakenne. Ne ovat amatsoneja omalaatuisemman värisiä ja usea laji on keskimääräistä amatsonia pienempi. Suomessa tavattavia lajeja ovat muunmuassa siniaratti (tällä lajilla on sama nimi kuin suvulla), meksikonaratti, paranánaratti ja pronssiaratti, mutta kaikenkaikkian pionukset ovat Suomessa harvinaisia. Pionusten luonteen sanotaan olevan amatsoneja tasaisempi ja lempeämpi, eikä niin hormonaalinen. Ne eivät opi yhtä hyvin puhumaan kuin lahjakkaat puhujalajit amatsoneilla.
 |
| Siniaratti (Pionus menstruus), kuva: Flickr.com / Travis Wise, CC BY 2.0 |
Patagonianaratti
Patagonianaratti on sukunsa ainut edustaja. Se on aratiksi suuri, sillä pitkän pyrstönsä kanssa se on jopa 45 senttiä pitkä. Patagonianaratti on Suomessa ja muuallakin harvinainen lemmikkinä. Sen luonne on leikkisä, rohkea ja aktiivinen, mutta sillä on erittäin tunnusomainen ääni: patagonianaratti on äänessä paljon ja sen ääni on kova. Näitä lintuja ja niiden puuhia, sekä myös korvia huumaavaa ääntä pääsee kokemaan Suomessa parhaiten Korkeasaaressa, jossa niitä on isohko parvi.
 |
| Patagonianaratteja Korkeasaaressa. |
Etelänaratti
Suomessa harvinainen etelänaratti on Enicognathus-suvun toinen edustaja. (Suvun toinen edustaja on chilenaratti, jota en ole tavannut lemmikkinä Euroopassa.) Etelänaratti on neitokakadua hieman isompi, sammalenvihreä lintu. Se on Suomessa lemmikkinä harvinainen, ja luonteeltaan äänekäs sekä aktiivinen.
 |
| Etelänaratti Argentiinassa. Kuva: Flickr.com / Cláudio Dias Timm, CC BY-NC-SA 2.0 |
Kulta-aratti
Kulta-aratti on Suomessa ja maailmalla harvinainen lemmikki. Se on melko läheistä sukua aroille. Kooltaan se on arattien maailmassa suurehko. Sen nokka on jykevä ja pyrstö pitkä. Väriltään se on uniikki eikä sitä juuri tule sekoittaneeksi muihin lajeihin: se on höyhenpuvultaan keltainen lukuunottamatta pitkien siipisulkien vihreää. Valitettavasti lemmikkipiireissä se on niin harvinainen, etten osaa kertoa sen luonteesta mitään.
 |
| Kulta-aratteja. |
Protogeris-aratit
Protogeris- eli virallisesti pikkuaratit ovat pieni arattien suku, jotka eivät ole kovin yleisiä lemmikkeinä. Suomessa olen törmännyt harmaaposkiaratteihin, ja maailmalla suvun yleisin lemmikki vaikuttaa olevan guayananaratti. Ne ovat molemmat pieniä ja siroja. Niiden äänen sanotaan olevan kohtuullisen hiljainen verrattuna muihin aratteihin. Valitettavasti ne ovat niin harvinainen suku lemmikkipiireissä, että en osaa kertoa niiden luonteesta enempää.
 |
| Guayananaratti. Kuva: Flickr.com / mtsofan, CC BY-NC-SA 2.0 |
Haukka-aratti
Haukka-aratti on hyvin erikoisen näköinen, kirjava papukaija. Se ei ole järin yleinen lemmikkinä, mutta niitä on ollut Suomessakin, ellei ole jopa yhä. Niiden luonnetta kuvaillaan monesti hieman araksi ja hermostuneeksi, vaikka ne olisivatkin kesyjä tai käsinkasvatettuja. Ilmeisesti niiden lisäännyttäminen on myös hankalaa, koska emot häiriintyvät helposti pesinnän aikana. Valitettavasti en osaa kertoa enempää niiden luonteesta hermostuneisuuden lisäksi, josta siitäkään en tietenkään voi mennä takuuseen. Haukka-aratilla on päässään uniikki "sulkapäähine", joka on kuin pyöreän töyhdön esiaste. Sillä lintu ilmaisee mielentilojaan.
 |
| Haukka-aratti, naamasta päätellen käsinkasvatuksessa oleva vauvalintu. Kuva: Wikipedia.org / Goaly, CC BY-SA 3.0 |
Muita arattisukuja, joita en ole lemmikkinä tavannut Suomessa tai kansainvälisissä nettiryhmissäkään ovat:
Ylänköaratit (Psilopsiagon), punanaamioaratti (Pionopsitta), pyöveliaratit (Pyrilia), ruostearatit (Hapalopsittaca), töpöaratti (Graydidascalus), mäntyaratit (Rhynchopsitta), kirjuriaratti (Leptosittaca) ja vahapalmuaratti (Ognorhynchus).
Kaikenkaikkiaan on siis kehnoa puhua "arateista", jos tarkoittaa jotain tiettyä papukaijaryhmää jolla olisi tiettyjä ominaisuuksia, vaan kannattaa puhua enemmän suvun tai lajin nimillä. Tietenkin osa aratteja koskevista asioista on perusjuttuja, jolloin niihin pätevät kaikki hoito-ohjeet mitkä mitkä lähes mihin tahansa lemmikkipapukaijaan.