Suuret kiipeilypuut apuna luonnollisen käyttäytymisen imitoinnissa

Luonnossa papukaijat liikkuvat paljon, ja niiden kaipaamat resurssit eivät ole aina niiden välittömässä läheisyydessä. Lemmikkinä rajalliset tilat aiheuttavat yleensä sen, että linnun ei tarvitse etsiä haluamaansa. Virikeruokailua (foraging) miettiessä yleensä ongelmaksi tulee se, että lintu löytää uudet ruokalelut ja ruokapaikat hyvin nopeasti. Varsinkin häkissä tämä korostuu, sillä häkit ovat suurinakin yleensä vain sen kokoisia, että lintu näkee yhdeltä orrelta liikkumatta koko häkkinsä ja sen kaiken sisustuksen.

Oma haasteensa voisi siis olla linnun elinympäristöstä tekeminen sellaiseksi, että se joutuu siinä etsimään asioita. Esimerkiksi hieman aiemmin esittelemässäni "lelupuussa" (blogissa: Papukaijojen virikkeellistäminen ruoalla: lelupuu / lelumetsä) lintu joutuisi etsimään uudet lelut lelujen sekamelskasta. Entä jos sekamelska ei olisikaan vain leluista, vaan myös orsista muodostuva?

Suuren kiipeilypuun hyöty olisi siinä, että lintu joutuu kiipeilemään ja jopa lentämään oksien välillä, ja käyttämään aistejaan ja aivojaan löytääkseen uusia juttuja. Itse suosisin, että tällaisen jättimäisen orsirykelmän lisäksi linnulla olisi muitakin paikkoja viettää aikaa, ja nimenomaan lentää niiden välillä. Esimerkiksi niin, että tämä yksi tai pari isompaa, tiheämpää rykelmää olisivat ne, joissa lintu etsii ruokaa ja leluja, ja muut paikat vähän väljemmin sisustettuina olisivat ne, joissa lintu voi oleilla muuten esim. sukien tai leväten tai myös leikkien. Tällaiset tiiviimpien kiipeilypuiden ongelmaksi muodostuu pitkäaikaisessa käytössä kuitenkin myös hygienia: lintu kakkaa alemmille orsille. Suurin osa linnuista kuitenkin viihtyy lähinnä yläoksissa. Ilman kunnon motivaattoria alemmat oksat voivat jäädä jopa käyttämättä.

Seuraavissa kuvissa on Natural Inspirations Parrot Cagesin (Facebookissa: @Naturalinspiration) kiipeilypuita, joissa kyllä riittää tutkittavaa ja puuhasteltavaa! Itse suojaisin kattoa vielä jotenkin, etteivät linnut verkon reunassa roikkuen pääse puremaan kattoa. Verkkoelementti katossa sen sijaan on todella hyvä lelujen ripustamiseen, sillä orsiin ripustettuna ne tuhriintuvat helpommin kakkaan. Myös lintulampun voi laittaa turvaan lintujen nokilta verkon päälle. Näistä inspiraatiota omiin kiipeilypuihin sillä silmällä, kuinka lajisi hyödyntäisi niitä luonnollisesti ja ravinnonhankinnassa. Klikkaa kuvat isommiksi!








Kommentit