Papukaija lapsiperheeseen

Kirjoitin aiemmin papukaijoista ja lemmikkilinnuista perhelemmikkinä. Tällä tarkoitin sitä, kuinka linnut hyvin pidettyinä saattavat vallata alaa asunnosta tai huoneistosta äänen, sotkun ja tuhojen muodossa. Tällöin on tärkeää, että pienikin perhe (vaikka vain kahden aikuisen ruokakunta) ovat sitoutuneet vähintäänkin sietämään lintujen lintumaisia ominaisuuksia lemmikkinä. 

Lapsiperheessä tähän tulee vielä muitakin juttuja, vaikka linnut hankittaisi aikuisen/aikuisten tai koko perheen lemmikiksi, eikä vain lapsen lemmikiksi. 

On tärkeää, että sekä lasten että lemmikkien hyvinvointi taataan kaikilla mahdollisilla tavoilla ilman, että toinen osapuoli joutuu kärsimään. Yleensä tällaisessa tilanteessa se kärsijä on ehdottomasti lemmikki, mutta joskus myös lapsi saattaa kärsiä. On tärkeää ymmärtää, millaisia eläimiä linnut ovat, ennen kuin sellaisia kotiinsa ottaa. Lasten kanssa tämä on erityisen tärkeää, koska aikuisen on tehtävä päätöksiä myös lasten puolesta. 

Lempeät ja luonteeltaan helpommat lajit voivat sopia lapsiperheeseen paremmin.
Kuva: Flickr.com / Eduardo Merille, CC BY-NC 2.0

Seuraavia asioita annan mietittäväksi lapsiperheelle, jossa on aikuisten haaveena hankkia perhelemmikiksi tai itselle lintuja (ei siis lapsen lemmikiksi).

Mitä tehdä, kun lintu huutaa, vaikka lapsen pitäisi nukkua? Jos päiväuniaika on pakko rauhoittaa, lintuja ei voi hiljentää pimentämällä häkkiä, sillä se on lintuja kohtaan julmaa. Lintujen äänenkäyttöä voi hillitä esimerkiksi siirtämällä ne kauemmas päiväunitilasta tai ajoittamalla lasten päiväunet niin että linnut lepäilevät myös samalla. Vauvan kanssa tämä ei välttämättä onnistu, eikä silloinkaan, jos pienen lapsen päiväunet on sijoitettava juuri tiettyyn aikaan vuorokaudesta, ehkä juuri silloin kun linnut ovat äänessä? Tällaisessa tilanteessa suosittelen lykkäämään lintujen hankkimista aikaan, jolloin päivittäinen huutokonsertti ei haittaa. Suosittelen myös harkitsemaan lajeja, joiden ääni ei ole niin kantava, ja joka voi olla tasaista taustameteliä päiväuniaikaan. 

Miten suhtautua, jos lapsi haluaa välttämättä koskea tail lähestyä lintuja, ja linnut pelkäävät? Voidaanko linnuille tarjota koti, jossa ne voivat tuntea olonsa turvalliseksi? Lapset voivat myös saada hupia esimerkiksi siitä, että linnut räpistelevät ja huutavat, kun niiden ympärillä riehuu tai häkkiä hakkaa. Onneksi jo melko nuoret lapset ovat nokkelia oppimaan ja monessa tapauksessa lintu saa rauhan. Entä jos kyseessä on erityisen arka lintu ja levoton/tottelematon/aktiivinen lapsi? 

Entä jos lintu on vaaraksi lapselle? Isojen lintujen nokat voivat saada pahoja haavoja ja jopa hermovaurioita. Lintu saattaa puolustaa itseään, häkkiään, lelujaan, puolisoaan tai lempipaikkaansa aggressiivisesti, joko puolustautuen tai jopa hyökäten. Jos kyseessä on vain "normaali" pureminen, eli itsensä puolustaminen, voiko lapselle opettaa, että lintuihin ja niiden paikkoihin ei vain kosketa, vai aiheuttaako tilanne koko perheelle stressiä? Entä jos lintu on aggressiivinen lasta kohtaan, voidaanko molempien elämänlaatu taata toista vaarantamatta?

Lapset ovat joskus aikuisia huonompia noudattamaan sääntöjä. Ovatko perheen lapset sen ikäisiä, että ne osaavat esimerkiksi kulkea ovista turvallisesti lintujen ollessa vapaana? 

Osaako lapsi suhtautua lintuihin eläimenä, jolla on oma tahto, ja tätä tahtoa tulee kunnioittaa? Tämä on valitettavasti vaikeaa joillekin aikuisillekin. Lintu puolustautuu herkästi puremalla tai pakenemalla, jonka vuoksi se on huono lemmikki sellaiselle, joka haluaa lemmikin olevan aina maltillisen tottelevainen. Lintujen kanssa tulee koko perheen muistaa se, että ne ovat lintuja, eivät koiria tai hamstereita. 

Vaativampien lajien sopivuutta lapsiperheeseen kannattaa harkita tarkoin. 
Kuva: Flickr.com / lazyartist, CC BY-NC-ND 2.0

Tässä merkinnässä lintu oli koko perheen tai aikuisen lemmikki, ja vastuu sen hoidosta ja hyvinvoinnista on 100% aikuisella. Vastuullisen hoitajan alaisuudessa voi olettaa, että lintuja hoidetaan viimeisimpien hoito-ohjeiden mukaisesti, ja aikuinen voi varmistaa, että linnut saavat asunnossa niiden tarvitsemat olosuhteet esimerkiksi tilan ja turvallisuuden suhteen. 

Sopivatko lemmikkilinnut siis lapsiperheeseen, aikuisen vastuulle? Riippuu hyvin paljon linnuista (koko ja luonne), lapsista (ikä ja luonne), sekä aikuisen panostuksesta asiaan.

Seuraavassa "sarjan" merkinnässä pohdin, sopiiko lemmikkilintu / papukaija yksinomaan lapsen lemmikiksi. 

Kommentit