Mitä välttää papukaijan käsittelyssä?

Kirjoitin aiemmin merkinnän papukaijojen käsittelystä yleisellä tasolla: Papukaijan käsittelyn perusteet. Se kannattaa lukea ennen tämän merkinnän lukemista. Yleisesti papukaijat ovat huomattavasti tuttuja lemmikkinisäkkäitä "omapäisempiä", eivätkä ne pidä kosketuksesta tai siedä kosketusta samalla tavalla kuten tutut nisäkäslemmikit.

Umpikesy papukaija voi herkästi purra jopa omaa omistajaansa, jos ihminen yrittää koskettaa lintua tavalla, josta lintu ei pidä. Papukaijan käsittelyssä onkin tärkeää lukea ja tulkita linnun kehonkieltä ja täten välttää linnun epämukavuuden, ahdistumisen tai pelon syttyminen, ja täten välttää myös puremat. Puremia kannattaa välttää pääasiassa sen vuoksi, että puremalla papukaija kertoo oman mielipiteensä, vaikka kivulias purema on oiva muistutus myös ihmiselle.

Yleinen neuvo papukaijan käsittelyyn onkin, että vältä kaikkea pakottamista. Jos papukaijan elekielen ja mielipiteen ohittaminen on osa arkea ja vuorovaikutus pohjautuu pakottamiseen, tulee linnusta herkästi "ongelmalintu". Tällöin lintu voi herkistyä puremaan myös ilman kehonkielen merkkejä epämukavuudesta, ilman varoitusta ja kovempaa kuin normaalisti. Lintu voi jopa tulla ihmistä kohti puremaan, koska se tietää, että näin se saa ihmisen poistumaan ja ihmisen epämiellyttävän käytöksen loppumaan jo ennen kuin se on varsinaisesti alkanutkaan. Toisaalta, arempi ja luonteeltaan lempeämpi papukaija voi alkaa välttämään ihmistä, mikä ei sekään ole omistajalle luultavasti kovin mieluisaa.

Seuraavaksi muutamia esimerkkejä käsittely- tai kohtelutavoista, joissa papukaijaa pakotetaan, eivätkä ne täten ole suositeltavia käsittelytapoja normaaleissa olosuhteissa.

Papukaija voi muistuttaa huonosta kohtelusta kipeällä puremalla, mutta pääasiassa linnun käsittelyä pakkokeinoin ei tulisi välttää puremien pelon vuoksi, vaan linnun kunnioittamisen ja täten sen hyvinvoinnin vuoksi. 

Papukaijaa jahdataan, jotta se nousisi kädelle tai kepille

Usein kesy papukaija viedään häkkiin kädellä kantaen, ja jätetään sinne yksin esimerkiksi työ- tai koulupäivän ajaksi. Monesti paljon vapaana oleva papukaija laitetaan häkkiin vain kun se on jäämässä yksin. Älykäs papukaija oppii herkästi, että kädelle noususta johtaa häkkiin joutuminen ja yksin jääminen. Papukaija voi alkaa välttämään kädelle nousua kokonaan. Jos papukaija arastelee kättä, muttei keppiä, sen käsittelyssä voidaan käyttää keppiä samoin: papukaija pyydetään nousemaan kädessä olevalle kepille, josta seuraakin häkkiin laittaminen.

Jos käsikesy papukaija ei suostu nousemaan kädelle ja välttelee kättä, joidenkin ratkaisu tähän on jahdata lintua käsi ojossa. Papukaija saattaa juosta tai lentää pakoon. Jossain kohtaa lintu voi nousta kädelle/kepille, jos se on uupunut, ja/tai jos se näin oppii että epämiellyttävä jahtaustilanne ei jatku.

Usein kuitenkin tulos on päinvastainen siitä, mitä ihminen haluaa: Usein papukaija oppii välttämään kättä pidempään ja herkemmin, jopa tilanteissa joissa kädelle nousu ei johtaisi ikävään asiaan (mutta eihän lintu sitä voi tietää). Aiemmin täysin käsikesy ja ihmisrakas papukaija voi edelleen pitää ihmisseurasta, mutta välttää käsiä (tai kädessä olevaa keppiä) voimakkaasti tai jopa alkaa puremaan käsiä ilman painostamista.

Miten sitten toimia? Papukaijalle häkin kannattaa olla mukava koti ja turvapaikka. Tämä tarkoittaa, että häkki on tarpeeksi suuri, sopivalla paikalla, valaistu oikein ja siellä on mukavaa tekemistä. Jopa umpikesy papukaija kannattaa opettaa menemään häkkiin pyynnöstä itse lentäen tai kiiveten. Ihmisrakasta lintua ei kannata jättää välittömästi yksin kun se menee häkkiin nätistä. Kannattaa treenata vähitellen siihen, että lintu menee häkkiin mielellään, koska se on kiva paikka, eikä sinne jää aina yksin. Papukaija kannattaa välillä pyytää menemään häkkiin ilman että se joutuu edes jäämään sinne, tai jättää lintu pyynnön jälkeen häkkiin vain sekunneiksi tai minuuteiksi. Häkissä olemista kannattaa myös opetella jättämällä papukaija tarkoituksella häkkiin tilanteessa, jossa se normaalisti olisi vapaana. Lisää artikkelissa Papukaija.fi-sivustolla: Apua, papukaijani ei palaa häkkiin!

Joskus tilanne liittyy johonkin muuhun kuin häkkiin menoon: voihan papukaijaa jahdata myös häkin sisällä. Tällöin on tarpeen arvioida, miksi lintu ei halua nousta kädelle. Tätä käsittelen enemmän seuraavassa kappaleessa.

Varsinkin seinää tai muuta estettä vasten ahdistettu papukaija ei monesti näe muuta keinoa paeta tilanteesta kuin purra. Linnun elekielelle ja omalle tilalle tulisi olla herkkä jo kauan ennen puremista.

Papukaija nostetaan kädelle pakolla

Tämä lienee yleisempää niiden papukaijojen kohdalla, joilta on leikattu siipisulat tai joiden lentokyky tai -taito on muutoin normaalia matalampi. Tätä voi kuitenkin tapahtua myös kesyjen, lentokykyisten papukaijojen kohdalla.

Jos papukaija ei halua jostain syystä nousta kädelle, se yleensä ensin ilmaisee tämän kehonkielellään. Sitten se saattaa paeta tai purra, riippuen yksilöstä ja tilanteesta. Jos papukaija on ahdistettuna eikä pääse pakenemaan, esimerkiksi sen siivet on klipattu tai lintu on ahdistettu häkissä nurkkaan, se todennäköisesti puree. Tämä saattaa tapahtua myös silloin, kun papukaija on paikassa, josta se ei halua poistua ja on oppinut että kädelle nousemalla se joutuu paikasta pois. Suosittuja paikkoja voivat olla esim. ihmisen olkapää tai häkin, oven, verhotangon tai ihmisen pään päällinen.

Jos papukaija ei halua nousta orrelta kädelle, muttei osoita aggressiivisuuttakaan, aiempi neuvo oli tökkiä linnun rintaa tai jalkojen tyviä niin kauan että lintu nousee kädelle tai jopa riipiä linnun varpaat irti orresta käsin. Mentaliteetti oli, että "Papukaijan on aina pakko totella ihmistä." Jos papukaijan on noustava kädelle koska ihminen niin haluaa, on arvioitava omia ja linnun motiiveja. Miksi papukaija ei halua nousta kädelle? Mitä kädelle noususta seuraa? Miksi ihminen haluaa linnun nousevan kädelle juuri silloin ja/tai siitä paikasta? 

Miten sitten toimia? Papukaijan ahdistumista ja pakkokäsittelyä voi välttää linnun elekieltä tulkitsemalla. Papukaijan voi opettaa nousemaan kädelle temppuna, positiivisin keinoin ja ilman pakottamista. Jos lintu on saatava pois jostain paikasta, muttei se suostu nousemaan kädelle, voi kädelle pyytämisen sijaan linnun kouluttaa itse siirtymään johonkin paikkaan. Tällöin lintu todennäköisemmin siirtyy sinne mielellään ja omasta tahdosta, jos koulutus on tehty positiivisia keinoja käyttäen.

Jos papukaijan on noustava kädelle, koska se on kielletyssä paikassa, siihenkin tepsii edellinen neuvo. Myös ympäristön tekeminen sellaiseksi, että kiellettyjä paikkoja on mahdollisimman vähän, auttaa. Omistajan voi välillä olla myös tarpeen arvioida omia motiivejaan, miksi haluaa linnun nousevan kädelleen juuri silloin, juuri siitä paikasta. Joskus rajat voivat auttaa: olkapäältä purevalta linnulta voidaan torpata kokonaan olkapäällä oleskelu, jolloin olkapäältä poistuminen ei tuota ongelmia, kun lintua ei sinne alunperin päästetäkään.

Litteät höyhenet ja hermostunut/ahdistunut/pelokas elekieli, taakse päin nojaaminen ja/tai matala kehon asento orteen nähden, muriseminen/sähiseminen, molemmilla jaloilla tiukasti orteen tarraaminen, uhittelu, tekopureminen/tekohyökkäykset sekä varsinainen pureminen ovat merkkejä siitä, että papukaija ei halua nousta kädelle/sormelle, muttei välttämättä halua lähteä karkuunkaan.

Papukaijan varpaista pidetään kiinni, kun se on kädellä

Aiemmin tätä keinoa käytettiin mielestäni dominanssin esittämiseen: ihmisellä oli valta päättää, milloin papukaija saisi kädeltä lähteä. Papukaijan istuessa etusormen (ja muiden sormien) päällä, ihmisen peukalo taipuu kuin automaattisesti linnun varpaiden päälle. Tästä lentoonlähtöä yrittävä lintu on helppo pysäyttää heti alkuunsa. Papukaija kulkee ihmisen mukana niin kauan kuin ihminen haluaa. 

Tämä on ristiriidassa nykyisten koulutuksellisten arvojen kanssa. Osaa papukaijoista varpaista pito voi jopa ahdistaa suunnattomasti, varsinkin, jos niillä on siitä aiempia kokemuksia. Näiden kokemuksien pohjalta papukaija ei ole saanut lähteä tilanteesta niin halutessaan, esimerkiksi jos sitä on alkanut jännittää, pelottaa tai se on säikähtänyt. Traumaattisia tapahtumia kokenut papukaija voi ahdistua ja/tai purra, jos sen varpaat kahlitaan edelliseen tapaan.

Joskus on ollut tapana, että papukaijaa pidetään varpaista kiinni myös silloin, jos se halutaan pakottaa häkkiin, ja se meinaa viime senteillä lentää pois kädeltä. Tätä käsitellään enemmän seuraavassa kappaleessa.

Miten sitten toimia? Jälleen palaan edellisen kappaleen neuvoihin: Miksi papukaijaa on tarpeen pitää kiinni varpaista? Mitä ihminen haluaa tällä saavuttaa? Jos tavoitteena on, että lintu todella pysyy ihmisen luona, kannattaa panostaa suhteen rakennukseen ja palkkaamiseen oikeasta toiminnasta. Onko papukaijan läsnäolo arvokasta omistajalle, jos tietää, että lintu todella olisi mieluummin muualla? Jos papukaijaa pidetään ulkona ilman valjaita, panostaisin ennemmin turvallisiin valjaisiin tai matkahäkkiin, kuin luottaisin siihen, että ihminen voisi yhtäkkisessä tositilanteessa hallita lintua varpaista pitäen. 

Papuakijan lukitseminen varpaista kiinni sormilla on alkeellinen, mutta tehokas tapa estää lintua liikkumasta oman mielensä mukaan. 

Papukaija viedään häkkiin pakolla

Käsikesy papukaija voidaan fyysisesti kantaa kädellä häkkiin, vaikkei lintu haluaisi sinne mennä. Tämän voi tehdä valitettavan monella tavalla. Papukaija saatetaan jahdata kädelle, kunnes se pakotettuna nousee sille. Papukaijan varpaista saatetaan pitää kiinni, jotta se ei pääse pakenemaan kerran kädelle noustuaan. Ihminen saattaa estää papukaijaa lähtemisen kädeltä esim. blokkaamalla lentosuunnan omalla kehollaan. Papukaija viedään häkkiin tarkoituksella niin nopeasti, että se ei kerkeä tajuta joutuvansa häkkiin, tai ei uskalla nousta siivilleen nopeasti liikkuvan käden päältä. Osaa näistä voi tehdä myös linnulle, joka ei tule kädelle, mutta nousee kepille. 

Jokainen näistä vahvistaa papukaijan reaktiota käsiin tai keppiin: kädelle tai kepille nousemisesta seuraa huonoja asioita, kuten häkkiin pakolla meneminen, ja usein myös yksin jääminen. Ajan mittaan lintu voi alkaa vältellä käsiä tai jopa purra niitä. Lintu voi myös alkaa välttämään ihmisiä tai tiettyä henkilöä, jos sillä on toistuvasti tällaisia huonoja kokemuksia ihmisen kanssa. Tämä tapahtuu varsinkin niillä papukaijoilla, joiden kanssa vuorovaikutetaan tiiviisti tai niitä lähestytään usein vain hetkinä, kun niitä ollaan laittamassa häkkiin.

Jos papukaija pakotetaan häkkiin, on linnun saaminen häkkiin seuraavalla kerralla usein edellistä haastavampaa. Häkkiä välttelevä papukaija jää helposti yhä enemmän ja enemmän häkkiasukiksi, koska häkkiin palaaminen on niin vaikeaa. Päivittäisen, positiivisen treenin puute on myös syy, miksi harvoin häkistään vapaileva lintu palaa häkkiin. Noidankehä on valmis: häkkiasukki ei voi treenata häkkiin menoa, joten sitä ei voi pitää vapaana.

Miten sitten toimia? Jos papukaija välttelee häkkiin menoa, kannattaa olosuhteet ensin korjata kohdilleen. Häkin tulee olla viihtyisä kaikin puolin. Häkin tulee olla riittävän iso, riittävän korkealla, riittävän hyvin valaistu ja viihtyisästi sisustettu koti. Ihmisrakasta papukaijaa ei myöskään kannata jättää heti häkkiin palaamisen jälkeen pitkäksi aikaa sinne yksin, ainakaan koulutuksen alkuvaiheessa.

Papukaijalle kannattaa kouluttaa häkkiin meneminen vapaaehtoiseksi toiminnoksi. Ei-käsikesy lintu kannattaa opettaa menemään häkkiin ilman kättä tai keppiä, mutta tästä hyötyy myös käsikesy lintu. Jos lintu kiipeää tai lentää häkkiin itse, voi olla melko varma, että se halusi mennä sinne omasta tahdostaan.  Lisää artikkelissa Papukaija.fi-sivustolla: Apua, papukaijani ei palaa häkkiin!

Häkin tulisi olla linnulle viihtyisä koti, ei vankila, johon se palaa vastahakoisesti. Häkkiin palaamisen tulisi olla sujuva rutiini arjessa, eikä jokapäiväinen stressin ja taistelun aihe. Matalaan, pieneen ja tylsään häkkiin lintu ei mielellään palaa, jolloin omistaja voi sortua pakkokeinoihin, kuten linnun jahtaamiseen, pakottamiseen kädelle ja peukalolla varpaiden pitelyyn.

Papukaijaa pelotellaan/härnätään tahallaan

Tämä lienee itsestäänselvää. Mitään lemmikkiä tai eläintä ei tulisi tahallaan pelotella tai härnätä niin, että eläin siitä ahdistuu tai stressaantuu. Leikinomainen härnääminen on hieman eri asia, mutta tällöinkin on tarpeen tuntea eläin yksilönä ja lajina riittävän hyvin, että leikki ei mene pelottelun puolelle. Härnäämiseen lasketaan esimerkiksi se, että papukaija osoittaa purevansa lähelle tulevaa kättä, mutta ihminen vetää käden juuri aina linnun ulottumattomiin. Tätä voi olla myös se, että papukaijaa, varsinkin pienempää sellaista härnätään ja annetaan sen jopa purra, koska kaikki linnut eivät pure heti täysillä. Pienten papukaijojen ns. "valehyökkäykset" eivät välttämättä satu lainkaan, mutta lintu yrittää silti välittää sillä tärkeää viestiä: "En pidä siitä mitä teet! / Pysy kauempana!"

Härnääminen voi olla myös häkkiään puolustavan linnun härnäämistä häkin ulkopuolelta. Tällöin lintu kokee stressiä, kun se joutuu puolustamaan reviiriään tunkeilijalta.

Varsinkin arkojen papukaijojen kohdalla pelottelua saattaa tapahtua vahingossakin. Arkojen lintujen kanssa on tarpeen kiinnittää riittävästi huomiota pelko- ja stressivapaan elinympäristön ja arjen luomiseen.

Miten sitten toimia? Papukaijan ja ihmisen vuorovaikutuksessa kannattaa aina muistaa se, että papukaija on pohjimmiltaan arka saaliseläin. Usein papukaija haluaa myös puolustaa itseään tai omaa tilaansa puremalla. Meille merkityksettömät tapahtumat voivat olla niille todella pelottavia. Linnun käytöstä tulee muokata aina positiivisin keinoin kouluttaen, ei pelotellen tai härnäämällä. 

Vaikka papukaija on aina ihmistä pienempi ja heikompi, ei se ole mikään syy kiusata lintua. Papukaijan kanssa samassa tilassa olevien ihmisten tulee olla riittävän kypsiä käyttäytymiseltään, jotta linnun kiusaamiselta, pelottelulta ja härnäämiseltä vältytään. Tämä koskee omistajan lisäksi myös muita perheenjäseniä sekä vieraita, myös lapsia.

Papukaijaa silitellään tai rapsutellaan väkisin

Harvemmin papukaijaa pystyy silittelemään väkisin ilman, että siitä pidetään jotenkin kiinni. Papukaijaa voi kuitenkin tiettyyn pisteeseen asti yrittää silittää ilman kiinnipitelyä ja vastoin linnun tahtoa. Tällöin normaalisti papukaija ahdistuu niin, että se poistuu paikalta pienen väistelyn jälkeen. Osa papukaijoista saattaa tosin pitää päänsä senkin verran, että ne purevat melko herkästi vastaanottaessaan epämieluisia silityksiä.

Papukaijan kehonkieltä kunnioittamaton silittely on valitettavan yleistä käsinkasvatettuja poikasia kohtaan. Niitä silitellään ja paapotaan kuten koiria tai vauvoja, muistamatta, että ne ovat lintuja. Todella nuoret poikaset eivät välttämättä pistä vastaan käsittelylle, mutta tämä ei tarkoita, että ne nauttisivat siitä. Tämän voi lukea linnun ilmeistä ja kehonkielestä Linnut eivät yleensä pidä silityksistä tai kosketuksesta esimerkiksi tilanteissa, joissa ne eivät ole riittävän rentoina tai ne eivät ole rauhallisessa mielentilassa. 

Miten sitten toimia? Papukaijaa tulisi rapsutella vain, kun lintu on rento ja selvästi nauttii rapsutuksista. Rapsutuksista nauttivat lintu pörhistää höyheniään sallien sormien pääsemisen höyhenten väliin ja sekaan. Jos papukaijan höyhenet ovat esimerkiksi niskasta niin litteät, että sormet eivät pääse niiden väliin, on jo korkea aika harkita uudelleen rapsuttelutilannetta! Papukaijaa kannattaa rapsutella vain tilanteissa, joissa se sitä itse pyytää, tai ihminen pystyy linnun kehonkielestä varmasti päättelemään, että lintu todella nauttii rapsutteluista. Varsinaisia silityksiä linnut eivät kaipaa: ei ole käytännössä juuri syitä silittää lintua esim. selästä tai siipien päältä hellyydenosoituksen merkeissä. (Pyyhe- tai valjaskoulutus on asia erikseen.)

Silittelijän kannattaa myös pohtia omia motiiveja tilanteessa: onko silittely tai rapsuttelu itsessään ihmiselle niin tärkeää, että linnun mielipiteellä, nautinnnolla tai pelolla ei ole merkitystä? Eikö olisi hedelmällisempää molemmille osapuolille, jos silittely tapahtuisi todellisessa yhteisymmärryksessä?

Lintua ei kannata käytännössä koskaan silittää selästä hellyyden osoitukset mielestä. Epämukavuutta ilmentävä lintu pyrkii väistelemään tai pakoon ja on eleiltään hermostunut. Tässä tilanteessa papukaijan höyhenet ovat yleensä vartalon myötäisesti "liiskana" ja lintu pyrkii matalana ja kaula pitkällä pois tilanteesta. Nuoret linnut ovat alttiimpia tälle käsittelylle, sillä ne eivät tajua vielä puolustautua, vaan saattavat jäätyä tai pyrkiä pakoon.

Papukaija kaapataan käsittelyyn väkisin

Varsinkin kesyjen papukaijojen kohdalla tapahtuu välillä sitä, että lintu kaapataan väkisin käteen/käsiin/halaukseen. Pienille papukaijoille riittää yksi käsi, isommat voidaan kaapata kaksin käsin. Aina umpikesy papukaija ei edes pure tässä tilanteessa, mutta yleensä niiden kehonkieli silti ilmentää, että ne eivät ole tähän käsittelyyn tyytyväisiä. Syitä tällaisella käsittelylle voi olla arjessa monia, mutta yleisin käytännön syy lienee papukaijan siirtäminen väkisin esim. häkkiin tai matkahäkkiin. Osittain omistaja voi tehdä tätä huvikseenkin, ehkä ajatellen sen olevan linnun mielestä yhtä mukavaa kuin se on omistajalle.

(Huom! Tähän en laske lääketieteellisestä syystä tehtävää käsittelyä, kuten kynsien leikkuuta, nokan hiontaa tai muuta vastaavaa.)

Näin käsitelty papukaija voi olla tilanteessa ahdistunut ja peloissaan, ja tämä lisää epäluottamusta ihmistä ja käsiä kohtaan. Tätä lisää entisestään, jos papukaija kuljetetaan näin toistuvasti paikkoihin, joihin se ei halua mennä, kuten juurikin matkahäkkiin tai sen omaan häkkiin.

Miten sitten toimia? Jos tarkoituksena on vain siirtää papukaijaa, voi sen opettaa nousemaan positiivisia keinoja käyttäen kädelle tai kepille, tai vielä parempaa, siirtymään itse ihmisen toivomaan paikkaan. Jos tarkoituksena on yhteinen laatuaika ja hellittely, kannattaa olla todella tarkka, millaisen papukaijan kanssa tätä harrastaa. Suurinosa linnuista ei tästä pidä, eikä negatiivinen kokemus rakenna suhdetta ihmisen kanssa ainakaan positiivisempaan suuntaan.

Vartalonmyötäiseksi vedetyt höyhenet, kuikuileva ja pitkä kaula, huolestunut katse ja stressistä avoin nokka ovat kaikki merkkejä pelosta ja ahdistuksesta. Nuori lintu ei kuitenkaan välttämättä osaa vielä puolustautua epämukavuutta vastaan.

Papukaijaa makuutetaan selällään pakolla

Osa papukaijoista leikkii lajitovereidensakin tai lelujen kanssa selällään. Tämä on ehdottomasti yleisempää kesyillä papukaijoilla, jotka luottavat ympäristöönsä. Lajeja, jotka tätä tekevät voivat olla esim. arat, monet aratit ja monet isot kakadut. Kaikki lajit eivät tee tätä käytännössä koskaan.

Tavallaan selällään makaaminen on luottamuksen osoitusta ihmiselle. Ja osalle lajeista se onkin, osa taas ei halua makoilla selällään edes maailmanlopun edellä. Osa omistajista etsii tätä luottamusta väkisin makuuttamalla papukaijojaan selällään kämmenellä, pöydällä, sylissä tai vaikka sohvalla. Osa papukaijoista voikin olla kokemuksesta niin kauhistuneita, että ne jäävätkin selinmakuulle, hetkeksi. Osa taas voi jäädä siksi, koska ne ovat oppineet avuttomiksi: mikään määrä kamppailua ei tunnu johtavan siihen, että ne pääsisivät tilanteesta pois. 

Pakolla makoilevan linnun tunnistaa usein mulkoilevasta katseesta, litteäksi painuneesta höyhenpuvusta, jäykästä kehonkielestä (esim. kaula ja/tai pyrstö ylöspäin töröttäen) ja levottomasta tai lamaantuneesta käytöksestä. Usein lintu vaikuttaa jopa helpottuneelta, kun se vihdoin pääsi pois tilanteesta. Selälleen kääntäessä se pyrkii pitäytymään oikeinpäin viime hetkille asti sen sijaan, että kellahtaisi loppumatkan itse luonnollisesti. 

Miten sitten toimia? Jälleen omistajan on arvioitava omia motiivejaan. Miksi haluaa linnun makoilevan selällään? Jos kyse on luottamuksesta, kannattaa luottamuksen rakentamista harjoittaa muulla tavalla. Jos kyse on tempusta, kannattaa sekin rakentaa pienistä palasista ja harkitusti, käyttäen paljon palkkioita. (Katso video: Flock-Talk Youtube-kanavan pitäjä näyttää, kuinka opettaa lintu makoilemaan selällään vapaaehtoisuuteen perustuen: Training tutorial - lay down.)

Levottomasti selällään makaavan linnun elekieli on hermostunutta, lintu kuikuilee ylös kaulallaan ja pitää pyrstöä jännittyneenä usein ylöspäin. Vaikka lintu olisi tikkusuora, kaula ja pyrstö vaakasuorassa se voi silti olla kauhusta kankeana ja avuttomaksi oppinut luottamuksen sijaan. Selällään makoilun tulisi olla yhteinen suoritus niin, että ihminen enintään avustaa linnun kellahtamista, mutta lintu kuitenkin tekee suurimman osan työstä itse. 

Lintua painitetaan ja pyöritellään painileikissä

Osa papukaijoista nauttii aidosti painileikeistä. Näitä ovat yleensä (yleistäen) arat ja erilaiset aratit. Selällään ihmisen käsien kanssa painiva papukaija ei siis ole poissuljettu asia. Painimisen tulisi kuitenkin aina tapahtua linnun ehdoilla. Myös aidosti leikkisästi leikkivä papukaija voi leikillään purra ihmistä, kuten koiratkin purevat hellästi toisiaan ja ihmisen käsiä leikkiessään. 

Ahdistunut papukaija on sen sijaan silmät suurina, höyhenpuku litteänä ja se pyrkii alituisesti pois tilanteesta. Se puree käsiä, mutta kaikki eivät välttämättä pure edes kovin kovaa. Ahdistuneessa mielentilassa purema on silti merkki: päästä minut pois! Tällaiseen tilanteeseen papukaijaa ei pitäisi ajaa. Papukaija ei pakkoleikin kautta opi, että leikkiminen on kivaa, vaan pelkää, ahdistuu ja voi purra kovaakin. 

Miten sitten toimia?  Papukaijaa painittaessa tulisi antaa linnulle paljon taukoja ja mahdollisuus vetäytyä pois, jopa muutaman sekunnin välein. Jos papukaija on edelleen itse innokas, hakeutuu tilanteeseen ja käsien lähelle ja jopa kellahtaa itse selälleen, voi leikkiä edelleen jatkaa. Mikäli papukaija pyrkii pois, se tulee ehdottomasti päästää pois. Paras keino tähän on se, että linnun asettaa tarkoituksella esim. käden mitan päähän, ja katsoo, tuleeko se itse takaisin ihmisen luo leikkimään. Lintua selälleen kääntäessä ei tulisi käyttää juuri voimaa, vaan tunnustella papukaijan kehoa ja sen painoa, pistääkö se millään tavalla vastaan, ja antaa linnun nousta pois selinmakuusta heti kun se haluaa.

Ahdistavasta leikkipainitilanteesta pois pyrkivä papukaija on elekieleltään ja ilmeiltään hermostunut. Tästä kertoo esimerkiksi litteäksi vedetty höyhenpuku ja kaula pitkällä poispäin kuikuilu. Lintu pyrkii kääntymään pois oikeinpäin selälleen käännettynä eikä palaa takaisin tilanteeseen, jos se pääsee siitä pois. Aikuinen papukaija todennäköisesti myös puree käsiä, mutta myös letkeään leikkiin voi liittyä leikkipureminen.

Purevan papukaijan nokkaan tartutaan, jotta se ei voi purra

Viime kädessä papukaija ilmaisee negatiivisia tunteitaan puremalla, ja nokka on tähän tärkeä työkalu. Oikeasti omistajan tulisi kunnioittaa lintuaan niin paljon, että jo papukaijan elekielen lukeminen ja tulkinta riittää kommunikointiin. Osalle omistajista tämä ei riitä, jolloin papukaija alkaa kertomaan mielenliikkeistään puremalla. Kivulias purema yleensä toimii ihmiseen, jolloin papukaija voi myös oppia puremaan ja vähentää kehonkielellisten merkkien esittämistä.

Joskus ihmisen ratkaisuna on papukaijan nappaaminen nokasta, jolloin se ei voi purra. Tämä onnistuu paremmin niillä papukaijoilla, joilla on riittävän iso nokka, johon ihminen voi sormillaan tarttua. Tämä voi olla esimerkiksi tilanteessa, jossa papukaijan halutaan astuvan kädelle, muttei olla ihan varmoja, aikooko se purra kättä vai ei. Nokkaan tarttumalla papukaija on kyvytön puremisen lisäksi pakenemaan tilanteesta, ja saattaa astua kädelle nätistikin. 

Nokasta kiinnipitely on kuitenkin papukaijan vapauden riistäminen ja siltä viedään työkalu, jolla se voisi viime kädessä vaikuttaa saamaansa kohteluun puremalla. En missään nimessä suosittele nokasta tarttumista papukaijan kontrolloimiseksi. Pitkässä juoksussa papukaija oppii välttämään tarraavaa kättä ja jopa ihmistä tyystin.

Miten sitten toimia? Papukaijan ja omistajan suhteen tulisi perustua positiiviseen vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen. Normaalilla papukaijalla ei tulisi olla syytä purra ihmistä, joka kunnioittaa sen elekieltä ja tilaa. Kädelle astumisen voi kouluttaa mukavana temppuna positiivisia keinoja käyttäen. Pakkokeinoja käyttävän omistajan on syytä harkita, miksi haluaa linnun tekevän jotain ihmisen käskemänä jopa siihen pisteeseen, että lintua halutaan pelotella ja stressata lopputuloksen saavuttamiseksi.

Jos papukaijan luonne on arvaamaton esimerkiksi sen historian vuoksi, kannattaa harkita, opettaisiko linnun astumaan ennemmin kepille kuin kädelle, tai liikkumaan pyynnösä paikkoihin itse lentäen kädellä tai kepillä kuljettamisen sijaan. Hyvin moni papukaija haluaa tasapainon vuoksi astua kädelle tai oksalle nokka edellä vuoksi.  Papukaijan voi kuitenkin opettaa astumaan kädelle jalka edellä, nokalla kurkottelematta. Mikään ei kuitenkaan tällaisessa tilanteessa estä puremaan tapana oppinutta lintua astumaan ensin jalalla kädelle ja sitten naukkaisemalla pureman.

Nokasta nappaamalla linnulta poistetaan käytöstä sille tärkeä työkalu sekä valinnanvapaus sen käyttöön. Papukaijan käsittelyssä ja kohtelussa on tärkeää löytää lintuystävälliset keinot ihmisen päämäärän saavuttamiseksi.

Papukaija lasketaan alhaalle, jotta se alistuisi

Papukaijat tuntevat olonsa turvalliseksi korkealla. Jotkut lajit tai yksilöt viihtyvät lattian rajassa, toiset välttävät sitä viimeiseen saakka. Ylhäällä viihtyvä papukaija ei suinkaan ole ihmistä kohtaan dominoiva tai pomottava. Tälle on kuitenkin yleensä ihan järkevän tuntoiset perusteet: papukaija puree, kun sitä yritetään ottaa pois olkapäältä tai häkin päältä, korkealta matalammalle. Papukaija kuitenkin todennäköisemmin puree siksi, että olalla tai häkin päällä se on korkealla eli turvallisen tuntoisessa paikassa, eikä haluaisi sieltä lähteä vastoin omaa tahtoaan, käden viemänä. Tämä on kuitenkin aiheuttanut sen, että osa omistajista haluaa olla papukaijansa silmissä parven "pomo", jolloin lintua pitää alistaa.

Tätä voidaan toteuttaa esimerkiksi pitämällä papukaijan häkkiä niin alhaalla, ettei lintu pääse edes häkin päällä ollessaan ihmisen silmien korkeutta korkeammalle. Tämä on mielestäni suuri stressi saaliseläimelle, ja äärettömän suuri stressi varsinkin linnulle joka on arka tai villi.

Toinen epäeettinen keino tähän on papukaijan "palauttaminen maan tasolle," jos se on esimerkiksi purrut ihmistä tai uhitellut tälle. Tähän julmaan ja vanhentuneeseen protokollaan kuuluu, että papukaija asetetaan lattialle ja sen ympärillä jopa tömistellään. Tämän sanotaan opettavan linnulle sen paikka ihmiseen nähden. Pelokas tai hämmentynyt papukaija ei yleensä edes pure, kun se nostetaan pois lattialta (koska se tietää, että käsi vie sen korkeammalle eli turvaan ja pois pelottavien asioiden ääreltä), jolloin lintu vaikuttaa oppineen läksynsä ja on nyt kiltimpi. 

Miten sitten toimia? Kehotan tietenkin itse välttämään tällaista kohtelua. Se ei ole hyväksi linnulle, vaan voi olla erittäin stressaava kokemus. Se ei myöskään edistä papukaijan ja ihmisen suhdetta, onhan ihminen kuitenkin pelon aiheuttaja. Kannattaa luopua käsityksistä, että ihminen olisi linnun pomo ja linnun tai lemmikin ylipäätään kuuluisi aina totella ihmistä. Positiivisin metodein kouluttamalla papukaija saadaan ymmärtämään haluamaan samoja asioita kuin ihminen.

Saaliseläimelle pelottavat kokemukset erittäin stressaavia. "Maan pinnalle palauttaminen" viittaa sekä henkiseen että fyysiseen prosessiin, jossa lintu laitetaan maahan ja sen ympärillä jopa tömistellään jotta se oppisi paikkansa alimpana jäsenenä perheen arvojärjestyksessä. Todellisuudessa näin toimimalla ihminen kerjää vain ongelmia, sillä stressaamalla, pelottelemalla ja pakottamalla eivät papukaijan käytösongelmat parane, vaan yleensä pahenevat.

Papukaijaa rankaistaan ruumiillisesti

Vaikka ruumiillinen rankaisu ei välttämättä tuota kipua, on se kuitenkin linnun kaltaiselle eläimelle hyvin epämiellyttävä kokemus. Toivon, ettei kukaan enää tänä päivänä esimerkiksi löisi, läpsisi, potkisi tai antaisi luunappeja papukaijoille. Olenpa kuullut vinkin, että päällehyökkäävää papukaijaa voisi lyödä takaisin esimerkiksi tennismailalla tai hengarilla. Tähän lukeutuu myös papukaijan heittämisen esineillä, jotta se esimerkiksi lopettaisi huutamisen.

Eräs ruumiillinen rankaisu varsinkin papukaijoille on nokkaan tarttuminen sormin ja linnun pään ravistelu. Tämä on linnulle erittäin epämiellyttävä kokemus, joka evää siltä hetkellisesti nokan käytön työkaluna itsensä puolustamiseen. Varsinaista kipua se ei välttämättä tuota lievässä muodossa, mutta se on silti henkisesti rankka rangaistus papukaijalle.

Miten sitten toimia? Vuorovaikutus papukaijan kanssa tulisi aina perustua vapaaehtoisuuteen ja posiitivisiin keinoihin. Ruumiillisten rankaisujen sijaan tulisi keskittyä palkitsemaan toivottu käytös, ja ignoorata huono käytös. Papukaijat ovat huono lemmikki ihmiselle, jotka haluavat jatkuvasti kuuliaisena jokaisen käskyn tottelevan lemmikin.

Vaikka papukaijalla on siivet, joilla poistua paikalta ja nokka jolla purra kipeästi, voi ihminen silti olla riittävän nopea käyttämään papukaijaa kohtaan fyysistä väkivaltaan. Minkään eläimen satuttaminen normaalissa arjessa ei ole oikein!

Lopuksi

Vuorovaikutus papukaijan kanssa tulisi aina perustua vapaaehtoisuuteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lintu saa elää lemmikkinä vapaan kasvatuksen tuloksena ja että se saisi aina tehdä mitä haluaa. Koulutuksen ja ympäristönhallinnan avulla voidaan myös muokata papukaijan motiiveja vaikkapa verhotangolla oleskeluun tai kirjahyllyn sisällön pureskeluun. Omistajan on ymmärrettävä, mikä on kultainen keskitie papukaijan kanssa niin, että yhteiselo on sujuvaa ja arki mukavaa. Kaikki yhteiset tavoitteet voidaan kuitenkin saavuttaa papukaijaa pakottamatta.