Lemmikkien temppuennätykset

Iloisia uutisia ja Suomi maailmankartalle! Turkulainen Taawi-pupu on tituleerattu Guinnesin ennätysten kirjassa viralliseksi eniten temppuja minuutissa suorittavaksi pupuksi! Onnea Taawille!

Guinnesin ennätyskirja sen sijaan ei ole enää pitkään aikaan luetteloinut minkään eläimen koko temppukokoelmaa. Nykyään jokainen eläin kilpailee minuutin mittaisessa ajassa, ja pyrkii suorittamaan mahdollisimman monta temppua annetussa ajassa.

Aiemman ennätystyypin on saanut haltuun villakoira Chanda-Leah, joka pitää hallussa virallista ennätystä eniten temppuja osaavasta koirasta: 469 temppua. Ennätys on tehty vuonna 1999, jonka jälkeen sitä ei enää kukaan voi koskaan virallisesti rikkoa: tätä ennätystyyppiä ei enää päivitetä. Syytä tälle en valitettavasti osaa edes arvailla, vaikka se olisi mukava tietää. Sen kyllä ymmärrän, että joitain ennätyksiä poistetaan eläimen terveyden vuoksi: esimerkiksi painavin kissa -kategoriaa ei enää ole, jotta ihmiset eivät lihottaisi lemmikkejään äärettömiin mittoihin. Sen sijaan suurinta kissaa (ja montaa muuta eläintä) mitataan pituudessa tai korkeudessa: lemmikkiä ei voi lihottaa pitkäksi.

Chanda-Leahin suoritus piti sisällään muun muassa pianon soittamista, kertotauluja, maalaamista ja skeittaamista. Temppuvaraston kartuttamisessa oli se mainio puoli, että temput pystyvät olemaan myös pitkäkestoisia ja monipuolisempia, kun aikarajaa ei ole. Chanda-Leahin kuolemisen jälkeen hänen omistajansa ja kouluttajansa Sharon Robinson on kouluttanut myös toista koiraansa maailmanmaineeseen: villakoira nimeltä Sparkle osaa kouluttajansa mukaan yli 900 erilaista temppua. Virallinen Guinness World Recordsin ennätys tosin säilyy aina ja ikuisesti Chanda-Leahin nimissä.

Entäpäs sitten ne aikaennätykset? Tämän merkinnä kirjoittamisen hetkellä eniten koiratemppuja minuutissa -tittelin omistaja on bordercollie Hero, joka sai tehtyä minuutissa huikeat 49 temppua. (Aiemman ennätyksen teki vuonna 2017 parsonrussellinterrieri Smurf 32 tempulla.) Tuore ennätyspupu Taawi taas suoritti minuutissa temppuja 20 kappaletta. Kissojen ennätys on tällä hetkellä kissalla nimeltä Didga 24 tempulla.

Katso videot suorituksista:
- Bordercollie Hero
- Terrieri Smurf
- Kani Taawi
- Kissa Didga

Bordercollie on usein tituleerattu älykkäimmäksi koiraroduksi, ja lisäksi ne ovat erittäin aktiivisia. Ei siis yllätys, että tuorein temppuennätys on mennyt rodun nimiin. Kuvituskuva.


Suorituksia seuratessa tulee väkisinkin mieleen, että kun kisataan aikaa vastaan, on omistajan erittäin tärkeä suunnitella suoritettava temppusarja etukäteen. Eläimeltä vaaditaan tempulle varmuutta, että se suoritetaan nopeasti käskyn sanomisen jälkeen, ja kerralla oikein, jotta kallisarvoista aikaa ei tuhlaannu huolimattomasti tehdyn tempun toistamiseen. (Veikkaan, että ennätyksen tekemiseen on yrityksiä vain yksi, koska nykyinen koiratemppuennätyksen hallussapitäjä Hero ei suorita ainakaan "nolostu"-temppua kertapyynnöstä oikein videolla, vaan vaatii sille tempulle uusintapyynnön.)

Tuntuu, että uuden ennätyksen kriteerein eläimen osaamat temput eivät välttämättä olekaan pääosassa, vaan on omistajan vastuulla esimerkiksi opettaa eläimelle temppuja, jotka sen on nopea ja helppo tehdä, sekä järjestää temput niin, että eläin voi suorittaa yksittäiset temput toisiinsa nähden nopeasti ja sujuvasti. Jos itse lähtisin tätä koettamaan, voisin jopa yrittää ketjuttaa temput niin, että ne on treeneissä suoritettu aina samassa järjestyksessä, jolloin eläin voi jopa ennakoida, mikä temppu tulee seuraavana (joskin jos ketjuttamisesta jää kiinni, onko se sitten diskauksen paikka?).

Koirilla helppoja temppuja voisivat olla esimerkiksi vasemman ja oikean tassun antaminen, vasemmalla ja oikealla tassulla vilkuttaminen, ihmisen vasemman ja oikean käden ja/tai jalan koskettaminen, lelun koskettaminen tassulla ja/tai kuonolla, ja niin edelleen. Esimerkiksi Taawi-kanin nopeita ja helppoja temppuja olivat pullon kaataminen kuonolla, pallon tökkiminen eteenpäin ja kortin vetäminen korttipakasta. Ne ovat sinäänsä nopeita temppuja, mutta rekvisiitan tuominen temppuihin vie aina aikaa enemmän verrattuna täysin rekvisiitattomiin temppuihin. Koirat ovat myös yleensä innostuneempia tempuista ja saattavat toimia ilman joka tempun välistä erillistä palkkaa. Taawi-kania oikeaoppisesti palkataan temppujen välillä sillä välin kun omistaja käyttää ajan rekvisiitan poimimiseen. Aktiiviset koirat taas saattavat olla niin kiinni tekemisen huumassa, että niille nopeatempoisten temppujen suorittaminen itsessään on jo paras palkkio, jonka vuoksi esim. ruokavahvistetta ei tarvitse välissä, joka taas nopeuttaa temppusarjan suorittamista huomattavasti.

Tassun antaminen ja vilkuttaminen ovat temppuja, jotka koira tekee nopeasti, ja ne on myös helppo opettaa. Kuva: Flickr.com / Ed Yourdon, CC BY-NC-SA 2.0


Blogin teeman mukaan papukaijat saavat extrahuomiota. Virallista ennätystä "eniten papukaijatemppuja minuutissa" ei GWR:n sivujen mukaan ole vielä tehty (tai ainakaan sitä ei haulla löydy).

Senegalinkaija Kili suorittaa kuitenkin YouTubessa epävirallisen, videon kuvauksen tituleeraaman maailmanennätyksen, 20 papukaijatemppua 2 minuutissa. Video: World Record 20 Parrot Tricks in 2 Minutes - Kili Senegal Parrot Sitä en osaa sanoa, miksei omistaja ole mennyt lintunsa kanssa kilpailemaan virallisesti GWR:lle.

Kilin suorituksesta huomaa, että se suorittaa ensimmäisessä minuutissa noin 15 temppua (todellisuudessa se suorittaa mielestäni enemmän kuin 20 temppua, esimerkiksi kolikon laittaminen laatikkoon sisältää kolme temppua: laatikon avaaminen, kolikon laittaminen ja laatikon sulkeminen), mutta jälkipään temput ovat enemmän aikaa vieviä: se joutuu esimerkiksi noutamaan palloa pidemmän matkan päästä, tai viemään pallon lentäen koripallokoriin. Todellista ennätystä tehdessä näitä temppuja ei kannattaisi olla mukana, vaan keskittyä hyvin nopeisiin temppuihin.

Seuraavaksi hieman inspiraatiota ennätystemppuihin, joskaan en voi taata, että mikä on virallisesti temppu ja mikä ei, kuinka yksinkertainen asia lasketaan tempuksi, ja saako sarjassa suorittaa useita hyvin samanlaisia temppuja.

Tässä papukaijan omistajille inspiraatiota nopeisiin temppuihin, joihin ei tarvitse rekvisiittaa:
- Vilkuta vasemmalla jalalla
- Vilkuta oikealla jalalla
- "Kättele" vasemmalla jalalla
- "Kättele" oikealla jalalla
- Pistä viisi vasemmalla jalalla
- Pistä viisi oikealla jalalla
- Nyökytä päätä/jammaa
- Ravista päätä
- Kumarra
- Avaa siivet/räpäytä siipiä
- Pyöri ympäri (piruetti) myötäpäivään
- Pyöri ympäri (piruetti) vastapäivään
- Targetin koskeminen
- Jonkin äänen päästäminen käskystä
- Astu kädelle / astu orrelle
- Kävele sivuttain (shuffle) oikealle lattialla
- Kävele sivuttain (shuffle) vasemmalle lattialla
- Kävele takaperin
- Kävele eteenpäin
- Pysähdy käskystä
- Anna pusu
- Hyppää (kaikki lajit ei innostu hyppimään)
- Nokan avaaminen ilman ääntä tai kielen näyttäminen
- Töyhdön nostaminen kakaduilla
- Kieriminen tasaisella pinnalla, jos lintu osaa tehdä sen tarpeeksi vikkelästi
- Kuperkeikka tasaisella pinnalla, jos lintu osaa tehdä sen tarpeeksi vikkelästi
- Kieppi orren ympäri, jos lintu osaa tehdä sen tarpeeksi nopeasti

Oman kokemukseni mukaan papukaijat ovat jostain syystä usein hieman vastahakoisia levittämään siipiään levälleen temppuna, ainakaan kovin nopeasti ja sujuvasti. Siipien nopea läväytys voisikin olla sen sijaan nopeampi temppu suorittaa.


Vinkkejä nopeisiin temppuihin, joihin tarvitsee rekvisiittaa (videoista oppineena kannattaa asetella mahdollisimman moni rekvisiitta yhtä aikaa suorituspaikalle, jolloin niitä ei tarvitse ojennella ja kerätä):
- Laita kolikko säästöpossuun
- Vedä kortti pakasta
- Käännä nurinpäin pinnalla oleva pelikortti
- Keilaa sormikeilaussetillä (eli tönäise palloa)
- Laita koripallo koriin
- Kävele läpi/ali kaariesteestä
- Kosketa kolmesta esitetystä väristä sitä mitä omistaja kehottaa
- Poimi kädeltä määrätty esine ja...
- tiputa poimittu esine
- Avaa limutölkki (isoille linnuille)
- Avaa lasipullo (isoille linnuille)
- Soita kulkusta (linnulle ojennetaan esim. kello tai kulkunen jota se kilistää päätään heiluttamalla)
- Soita respakelloa
- Rullaa matto auki (lintu rullaa/tönii auki itselleen kokoisen maton)

Toivon että näkisin myös papukaijapiireistä intohimoisia temputtajia ja positiivisin keinoin kouluttajia, joiden linnut voisivat näitä ennätyksiä rikkoa virallisesti!

Jotenkin tuntuu, että koirat ovat niin nopeita ja näppäriä, ja muiden eläinten suoritukset vallan kalpenevat niiden rinnalla. Papukaijan kanssa kannattaakin muistaa, että nämä linnut eivät ole kovin nopeita kaikissa liikkeissään, jolloin esim. kaikki pitkänmatkan tai erityistä kävelyä vaativat temput kannattaa jättää suosiolla ennätysyrityksestä pois! Herkun laadulla ja koolla on suuri merkitys: varsinkin virallisessa suorituksessa herkkujen pitäisi olla niin pieniä, ettei lintu jää mussuttamaan niitä pitkäksi aikaa, ja linnun on hyvin helppoa ja nopeaa poimia herkku kädeltä tai tasolta. Katso myös blogissa: Ruokapalkkion antamisen tekniikka

Muut kuin nopeustemppuennätykset papukaijoilla

Papukaijoilta löysin muutaman muun temppuennätyksen, jotka ne ovat tehneet.

- Eniten avattuja juomatölkkejä minuutissa: 35 kpl (hybridiara Zac) Video
- Eniten renkaita tappiin minuutissa: 19 kpl (sinikelta-ara Skipper) Video
- Eniten koripallokoreja minuutissa: 22 kpl (hybridiara Zac) GWR uutinen ja video
- Eniten avaimia poistettu avainrenkaasta minuutissa: 22 kpl (valkokakadu Smudge) Video
- Eniten avattuja kruunukorkkipulloja minuutissa: 12 kpl (hyasinttiara Gordon) Ennätyssivu ja kuva

Joissain näissä ennätyksissä pohdin, mitkä ovat kriteerit suorittamiselle. Esimerkiksi renkaiden laittaminen tappiin: lintu joutuu kurottelemaan renkaisiin. Saisivatko ne olla lähempänä, että toimitus olisi nopeampi? Entäpä koripallokorin kanssa, lintu joutuu kurottelemaan ylöspäin saadakseen pallon koriin, ja matalammalle laittaminen olisi tietenkin nopeampaa.

Koiramaailmasta ennätyksiä löytyy myös muita, esimerkiksi nopein 100 metriä skeitaten, nopein 5 metriä etutassuilla kävellen, eniten hyppynarun hyppimisiä ihmisen kanssa minuutissa, eniten koiria samalla hyppynarulla hyppien, nopein aika puhkaisemaan 100 ilmapalloa, ja niin edelleen. Outojakin ennätyksiä voi keksiä koko ajan lisää, mutta niissä on muistettava viihdearvo ja Guinness World Recordsin on annettava sanella säännöt ennätykselle, jotta se voidaan toistaa ja mahdollisesti myös rikkoa. Tällöin ennätys ei voi olla liian spesifi, joka sopii vain yhdelle tai harvalle yksilölle, mutta myöskin sen tulee olla tarpeeksi viihdyttävä, että se kiinnostaa ihmisiä. Nopein papukaijan pedikyyri ei liene kovinkaan kiintoisa muille kuin lintuihmisille...


Lisää inspiraatiota aiheen tiimoilta blogista ja muualta: 
Temppuja linnuille -luettelo Kaijuli-foorumilla
Missä ovat eläimen oppimiskyvyn rajat?
Temppuja eläimille: koirat
Temppuja eläimille: esine toisen luokse

Lähteet ja lisäluettavaa:
GWR News: Multi-talented rabbit leaps into the record books
- GWR Classics: Dog with largest repertoire of tricks
- Pet memorial: Chanda Leah
- The Star: The poodle with 900 tricks
- GWR News: America’s Got Talent's Sara and Hero complete the most tricks by a dog in a minute
- GWR News: Talented Terrier Smurf enters Guinness World Records 2017 book for performing most tricks
- GWR: Most tricks performed by a cat in one minute
- YouTube: World Record 20 Parrot Tricks in 2 Minutes - Kili Senegal Parrot
- GWR: Most canned drinks opened by a parrot in one minute
- GWR News: Video: Watch incredible Macaw parrot take on hoopla challenge for Guinness World Records Day
- GWR News: Zac - holder of the record for most basektballs slam-dunked by a parrot in a minute - video
- GWR Classics: Most keys removed from a keyring by a parrot
- GWR: Most bottle caps removed by a parrot in one minute

Kommentit