Tämä merkintä on julkaistu hieman muokatussa muodossa Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n Kaijutin-lehdessä vuonna 2018. Tämä blogimerkintä on alkuperäinen teksti, jota muokattiin hieman neutraalimmaksi yhdistyksen julkaiseman lehden artikkeliin.
Papukaijat ovat erittäin älykkäitä eläimiä. Niiden älyllisten lahjojen sanotaan olevan jopa 4-vuotiaan lapsen tasolla, ja osa 4-vuotiaista lapsista voi jo ymmärtää lukemisen logiikan ja alkeet. Toki lapselle asian selittäminen on myös helpompaa kuin linnulle, sillä vaikka papukaijat voivatkin ymmärtää puhetta, ja myös ymmärtää puhumansa, ne eivät ole yhtä lahjakkaasti samalla tasolla kielenkäytön kanssa kuten ihmislapset ovat. Toisaalta yhteistä lapsille ja papukaijoille on lyhyt keskittymiskyky.
Aloin pohtia papukaijojen lukutaitoa jo jonkin aikaa sitten. Asiaa tutkiessa olen törmännytkin mielenkiintoisiin tutkimuksiin ja ilmiöihin. Ensimmäinen asia, jota pohdin, olisi papukaijan opettaminen lukemaan pieniä, yksinkertaisia sanoja (tai epäsanoja), kuten MAMA, MIMI tai PIPI. Pohdin, ettei linnun välttämättä tarvitsisi olla puhuvaa sorttia, jos siltä kysyttäisi esim. paperilapuin tai tablettisovelluksen kautta valitsemaan nokallaan sen sanan, jonka se kuulee. Pohdin myös eri kielten osuutta: suomea kirjoitetaan kuten puhutaan (ainakin suunnilleen ja pois lukien äng-äänteen), kun taas englantia lausutaan kuinka sattuu, mutta lauserakenteet ovat simppelimmät. Jos haluaisin opettaa oman lintuni lukemaan, käyttäsin foneettisia aakkosia. Suomeksi ne ovat lähes samat kuin meidän tutut aakkoset, joskin esim. kenkä kirjoitetaan foneettisesti keŋkä, tai oikeellisemmin, ilman ää-kirjainta keŋkæ. Englannissa sen sijaan vaihtelua tuleekin sitten totuttuun kirjoitusasuun paljonkin, mutta silloin selviää tarkoitetaanko "tears" sanalla kyyneleitä (tɪɹz) tai repeämiä (tɛɹz). Koko aakkoset, englanniksi IPA, eli International Phonetic Alphabet löytyvät mm. Wikipediasta. Hyvä esimerkki englannin kielen epäjohdonmukaisuudesta on tämä video: What If English Were Phonetically Consistent? Eräs hyvä esimerkki englannin kielen epäjohdonmukaisuudesta on myös tunnettu ajatusleikki: kuinka lausua "ghoti"?
Samalla tutkimuksessa tulisi ottaa huomioon Viisas Hans -efekti, jossa eläin tulkitsee ihmisen tai ihmisten minimaalisia, tiedostamattomia vihjeitä tehtävässä. Parhaiten tästä pääsisi yli ja ympäri käyttämällä tarkoitusta varten tehtyä sovellusta, jossa lintu toimii mahdollisimman itsenäisesti, ihmisen ollessa tilanteessa mukana esim. seuran tai palkkaamisen vuoksi. Oikein asemoituna ja ohjelman toimiessa ihminenkään ei tietäisi oikeaa vastausta (esim. tabletin ruutu vain lintua kohden, ilman että ihminen tietää mikä sana on missäkin kohtaa), eikä voisi täten antaa tiedostamattaan neuvoja eläimelle, kuinka suoriutua tehtävästä.
Tietenkin myös ymmärtäisin lintujen vajavaisuudet tehtävien parissa: en olettaisi linnun ymmärtävän lukemiensa sanojen merkitystä. Toki eläimet voivat näennäisesti "oppia lukemaan", sillä ne jopa rotat tai koirat voivat oppia käskyjä sanallisten tai ruumiillisten käskyjen sijaan kirjoitettuina. Samaan pystyvät tutkimuksissa myös kyyhkyt ja paviaanit, joskin kaikilla kyseisillä lajeilla lukeminen on ihmiseen (tai papukaijaan?) verrattuna alkeellista: ne keskittyvät tutkimuksissa ainoastaan kirjaimiin, eivätkä yhdistä kirjaimia äänteisiin. Molemmat mainitut lajit oppivat kuitenkin erottamaan onnistuneesti oikeat sanat feikkisanoista, ja oppivat oikeiden sanojen kirjainten logiikan. Joskin eläinten mielessä nämä lienevät vain erilaisia jonoja äänettömiä symboleja, joiden logiikkaan niiden piti päästä perille saadakseen palkkion. Lukemisen, tai ainakin kirjainten tuntemisen alkuaskelissa ovat myös suomalaisessa koulutustreenissä käytetyt kanat: ne opetetaan erottamaan printattuina kirjaimina konsonantit ja vokaalit.
Jenniferinkin kanssa ongelmat kumpuavat osittain englannin kielestä. Samanlaisilla sanoilla on erilainen lausunta, ja samoilla kirjaimillakin on monta eri lausumistapaa. Esimerkiksi kirjaimen A voi lausua usealla eri tavalla: "cat was a ball" sanat ovat kirjoitettuna "ˈkæt wəz ö/ei ˈbɔl." Mielestäni on täysin turha vaikeuttaa eläimen lukemisen opettelua luottamalla vain englanninkielen kirjaimiin ja niistä johdettuihin epäjohdonmukaisiin äänteisiin. Uskon, että niin Alex kuin Isabellekin olisivat voineet suoriutua lukemisesta paljon paremmin, jos niille olisi opetettu foneettiset aakkoset, vaikka ne eivät menekään yksiin englantia kirjoittavan kansan tuttujen aakkosten kanssa. Suomeksi asia olisi toki eri, ja olen myös harkinnut linnuille opetettavaksi kieleksi esperantoa, joka on kirjoitusasultaan samanlainen kuin suomi, mutta kieliopiltaan yksinkertaisempi ja lähempänä englantia kuin suomea.
Monet lintujaan lukemaan opettavat tuntuvat pitävän tärkeänä myös opettaa lintu lukemaan isoja ja pieniä kirjaimia. Suuraakkosista aloitetaan, mutta kehittyneen lukijan ominaisuutena pidetään linnun kykyä tunnistaa pieni ja iso kirjain, saman äänteen omaavaksi kiemuraksi. Tämä on mielestäni jälleen linnun tehtävän turhanpäiväistä vaikeuttamista: jos lintu oppii lukemaan, sen kyky lukevana eläimenä on ällistyttävä, vaikka se lukisikin vain suuraakkosia kuin tarhalaiset konsanaan, tai vain pienillä kirjaimilla jättäen huomioimatta kieliopilliset säännöt lauseen isosta alkukirjaimesta.
Itse en myöskään pidä paperista korttimenetelmää vallan luotettavana. Koodata en osaa, mutta jos aloittaisin itse tutkimukset, teettäisin testejä varten tablettisovelluksen. Tällöin testit pystyisi tekemään myös täysin automatisoidusti, ilman että ihminen tietää oikeaa vastausta, eikä lintu voisi saada vinkkejä ihmiseltä. Lintujen näkökyky on erinomainen, jonka vuoksi ne voivatkin menestyä oivasti kirjaintesteissä, mutta ne ovat myös yhtälailla erittäin tarkkoja huomaamaan pienetkin vinkit ihmisen ilmeissä ja eleissä, jopa sellaiset jotka jäävät meidän omilta lajitovereiltamme huomaamatta. (Esimerkiksi kyyhkyjä koulutettiin joskus etsimään ihmisiä merestä, ja ne havaitsivat kelluvat ihmiset noin kolme kertaa paremmin kuin vastaavassa tehtävässä olevat ihmiset.) Lintujen omaankin kommunikaatioon kuuluu pieniä vivahteita, joissa pienikin sulan liikautus tai pupillin supistuminen voivat olla merkityksellisiä kommunikaatiokeinoja. Lintujen näkökyky on myös ihmistä "nopeampi" ja valoisissa oloissa tarkempi.
Esimerkki tablettisovelluksesta: sovellukseen voi lisätä erilaisia sanapareja, joiden vaikeusaste on sama. Vaikeustasoa vaikeutetaan linnun edistyessä. Joko tabletti lukee ääneen toisen taululla olevista sanoista, tai omistaja parittaa älypuhelimensa tablettiin, ja saa toisen sanan luettavaksi omalta ruudultaan. Omistaja ei näe papukaijan näkemää ruutua. Papukaijan on kosketettava oikeaa sanaa tabletilta, jolloin tabletti ilmoittaa esim. äänimerkillä, menikö valinta oikein vai väärin. Äänimerkin perusteella omistaja voi sitten oikean vastauksen tullessa palkita lintua, tai jättää palkitsematta, jos lintu valitsee väärin. Kunnon nörtti osaisi varmasti liittää oikean vastauksen myös automaatiin, joka antaa ruokaa automaattisesti linnun valitessa oikean vastauksen. Tällöin pitää huolehtia, että väärästä vastauksesta kielivä äänimerkki ei ole linnulle itsessään palkitseva, sillä osa linnuista pitää äänistä ja niiden tuottamisesta. Joskin tutkimuksissa on havaittu, että "Teit väärin" -signaali hidastaa oppimista ja turhauttaa eläintä, vaan väärä teko on vain paras jättää täysin huomiotta. Siihen luultavasti riittää myös negatiivinen rankaisu, eli "jäähy": linnulta otetaan pois mahdollisuus palkkioon hetkeksi, esim. vain sekunnin tai parin ajaksi.
Tärkeää tällaisessa oppimisessa on myös linnun omaehtoisuus. Sekä Jenniferin että Tri. Pepperbergin tutkimuksissa linnut ovat olleet lentokyvyttömiä leikattujen siipisulkien vuoksi. Niillä ei ole siis ollut mahdollisuutta poistua tilanteesta tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, ennen turhautumista. Koulutus pitäisi lopettaa aina kun se vielä onnistuu ja on hauskaa, ja valinnanvapauteen tottunut, lentokykyinen lintu saattaa herkemmin vain lennähtää pois tilanteesta. Parhaimmillaan lintu myös saapuu koulutustilanteeseen omaehtoisesti esimerkiksi nähdessään koulutusvälineet.
Papukaijat ovat erittäin älykkäitä eläimiä. Niiden älyllisten lahjojen sanotaan olevan jopa 4-vuotiaan lapsen tasolla, ja osa 4-vuotiaista lapsista voi jo ymmärtää lukemisen logiikan ja alkeet. Toki lapselle asian selittäminen on myös helpompaa kuin linnulle, sillä vaikka papukaijat voivatkin ymmärtää puhetta, ja myös ymmärtää puhumansa, ne eivät ole yhtä lahjakkaasti samalla tasolla kielenkäytön kanssa kuten ihmislapset ovat. Toisaalta yhteistä lapsille ja papukaijoille on lyhyt keskittymiskyky.
Aloin pohtia papukaijojen lukutaitoa jo jonkin aikaa sitten. Asiaa tutkiessa olen törmännytkin mielenkiintoisiin tutkimuksiin ja ilmiöihin. Ensimmäinen asia, jota pohdin, olisi papukaijan opettaminen lukemaan pieniä, yksinkertaisia sanoja (tai epäsanoja), kuten MAMA, MIMI tai PIPI. Pohdin, ettei linnun välttämättä tarvitsisi olla puhuvaa sorttia, jos siltä kysyttäisi esim. paperilapuin tai tablettisovelluksen kautta valitsemaan nokallaan sen sanan, jonka se kuulee. Pohdin myös eri kielten osuutta: suomea kirjoitetaan kuten puhutaan (ainakin suunnilleen ja pois lukien äng-äänteen), kun taas englantia lausutaan kuinka sattuu, mutta lauserakenteet ovat simppelimmät. Jos haluaisin opettaa oman lintuni lukemaan, käyttäsin foneettisia aakkosia. Suomeksi ne ovat lähes samat kuin meidän tutut aakkoset, joskin esim. kenkä kirjoitetaan foneettisesti keŋkä, tai oikeellisemmin, ilman ää-kirjainta keŋkæ. Englannissa sen sijaan vaihtelua tuleekin sitten totuttuun kirjoitusasuun paljonkin, mutta silloin selviää tarkoitetaanko "tears" sanalla kyyneleitä (tɪɹz) tai repeämiä (tɛɹz). Koko aakkoset, englanniksi IPA, eli International Phonetic Alphabet löytyvät mm. Wikipediasta. Hyvä esimerkki englannin kielen epäjohdonmukaisuudesta on tämä video: What If English Were Phonetically Consistent? Eräs hyvä esimerkki englannin kielen epäjohdonmukaisuudesta on myös tunnettu ajatusleikki: kuinka lausua "ghoti"?
Samalla tutkimuksessa tulisi ottaa huomioon Viisas Hans -efekti, jossa eläin tulkitsee ihmisen tai ihmisten minimaalisia, tiedostamattomia vihjeitä tehtävässä. Parhaiten tästä pääsisi yli ja ympäri käyttämällä tarkoitusta varten tehtyä sovellusta, jossa lintu toimii mahdollisimman itsenäisesti, ihmisen ollessa tilanteessa mukana esim. seuran tai palkkaamisen vuoksi. Oikein asemoituna ja ohjelman toimiessa ihminenkään ei tietäisi oikeaa vastausta (esim. tabletin ruutu vain lintua kohden, ilman että ihminen tietää mikä sana on missäkin kohtaa), eikä voisi täten antaa tiedostamattaan neuvoja eläimelle, kuinka suoriutua tehtävästä.
Tietenkin myös ymmärtäisin lintujen vajavaisuudet tehtävien parissa: en olettaisi linnun ymmärtävän lukemiensa sanojen merkitystä. Toki eläimet voivat näennäisesti "oppia lukemaan", sillä ne jopa rotat tai koirat voivat oppia käskyjä sanallisten tai ruumiillisten käskyjen sijaan kirjoitettuina. Samaan pystyvät tutkimuksissa myös kyyhkyt ja paviaanit, joskin kaikilla kyseisillä lajeilla lukeminen on ihmiseen (tai papukaijaan?) verrattuna alkeellista: ne keskittyvät tutkimuksissa ainoastaan kirjaimiin, eivätkä yhdistä kirjaimia äänteisiin. Molemmat mainitut lajit oppivat kuitenkin erottamaan onnistuneesti oikeat sanat feikkisanoista, ja oppivat oikeiden sanojen kirjainten logiikan. Joskin eläinten mielessä nämä lienevät vain erilaisia jonoja äänettömiä symboleja, joiden logiikkaan niiden piti päästä perille saadakseen palkkion. Lukemisen, tai ainakin kirjainten tuntemisen alkuaskelissa ovat myös suomalaisessa koulutustreenissä käytetyt kanat: ne opetetaan erottamaan printattuina kirjaimina konsonantit ja vokaalit.
 |
| Tyystin normaalit kyyhkyt ovat yllättävän fiksuja, ja niiden älyllisiä ja muita kykyjä on tutkittu paljon. |
Papukaijojen lukutaitoa tutkiessani törmäsin kuitenkin hankalaan ilmiöön. Lintujen lukemiskykyä ei oltu mielestäni otettu niin tosissaan kuin olisi voinut, ja monet opetus- ja testiympäristöt olivat mielestäni vajavaisia. Tässä aion perehtyä muutamaan tapaukseen.
Alex
Monelle tuttu, erittäin älykäs harmaapapukaija, jonka älykkyys ei luultavasti ollut ainutlaatuista. Alex oli loppujen lopuksi vain normaali, normaalista eläinkaupasta summan mutikassa ostettu lintu, ei suinkaan testattujen älykkölintujen sukulinjan hedelmä. Tri. Irene Pepperpergin koulutuksessa oleva Alex kuitenkin altistui jopa hurjan kuuloiselle rutiinille: se ei ollut enää lemmikki, vaan uraa uurtava testilintu, joka asui laboratoriossa, jossa sitä koulutettiin jopa 8 tuntia päivässä. Ei siis kummakaan, että kuollessaan 31-vuotiaana, se osasi nimetä yli 50 esinettä, osasi laskea kuuteen, ymmärsi nollan käsitteen, osasi seitsemän väriä ja viisi muotoa, ymmärsi konsepteja kuten isompi, pienempi, sama ja eri, ja suoriutui erinomaisesti esinepysyvyystesteissä, joissa alle 2-vuotiaat lapset usein epäonnistuvat. Alex osasi vastata monenlaisiin kysymyksiin koskien esineitä, esinepareja tai -ryhmiä. Se keksi omia sanojaan esineille, joiden nimeä se ei tiennyt, ja kysyi myös kysymyksen omasta väristään, oppien olevansa harmaa.
Ennen kuolemaansa Alex oli lukukoulussa. Se osasi lukea jääkaappimagneeteista yksinkertaisia äänteitä, kuten N ja T, ja osasi lukea kaksikirjaimisia yhdistelmiä kuten OR tai SH. Sinäänsä näin yksinkertaisissa tapauksissa voidaan vielä olettaa, että eläin osaa tunnistaa sille tuntemattomat ja mitään merkitsemättömät symbolit omalta nimeltään. Kuten se tietää, että avaimen nimi on "avain", voi oudon kiekuran nimi olla "nnn".
Eräs mielenkiintoisimmista Alexin sanomisista oli sen yllättävyys tilanteessa, jossa se oli jotain vailla. Kiireellisessä esittelytilanteessa ei ollut aikaa antaa Alexille pähkinää, jota se kovasti halusi. "Want a nut," Alex virkkoi, kuten yleensä, kun se halusi pähkinän (ja jos sille antoi tällöin esimerkiksi banaania, se katsoi hölmistyneenä ja viskasi banaaninpalan huoneen poikki). "Want a nut," Alex toisti, ja jäi jälleen tyhjin käsin oivasta suorituksestaan huolimatta. Alexin kärsivällisyys loppui, ja se virkkoi vihdoin "Want a nut. Nnn, uh, tuh." Tavaten yleisölleen sanan nut, N-U-T. Tällöin Alexille ei oltu vielä tarkoituksellisesti opetettu U-äännettä, mutta tavaamalla näin se ymmärsi äännetyn ja kirjoitetun kielen yhtäläisyyden.
Valitettavasti Alex ehti menehtyä ennen suurempien saavutusten julkistamista, vaikka Alexin lukemissaavutuksista uutisoitiin jo 90-luvun puolella.
Alex
Monelle tuttu, erittäin älykäs harmaapapukaija, jonka älykkyys ei luultavasti ollut ainutlaatuista. Alex oli loppujen lopuksi vain normaali, normaalista eläinkaupasta summan mutikassa ostettu lintu, ei suinkaan testattujen älykkölintujen sukulinjan hedelmä. Tri. Irene Pepperpergin koulutuksessa oleva Alex kuitenkin altistui jopa hurjan kuuloiselle rutiinille: se ei ollut enää lemmikki, vaan uraa uurtava testilintu, joka asui laboratoriossa, jossa sitä koulutettiin jopa 8 tuntia päivässä. Ei siis kummakaan, että kuollessaan 31-vuotiaana, se osasi nimetä yli 50 esinettä, osasi laskea kuuteen, ymmärsi nollan käsitteen, osasi seitsemän väriä ja viisi muotoa, ymmärsi konsepteja kuten isompi, pienempi, sama ja eri, ja suoriutui erinomaisesti esinepysyvyystesteissä, joissa alle 2-vuotiaat lapset usein epäonnistuvat. Alex osasi vastata monenlaisiin kysymyksiin koskien esineitä, esinepareja tai -ryhmiä. Se keksi omia sanojaan esineille, joiden nimeä se ei tiennyt, ja kysyi myös kysymyksen omasta väristään, oppien olevansa harmaa.
Ennen kuolemaansa Alex oli lukukoulussa. Se osasi lukea jääkaappimagneeteista yksinkertaisia äänteitä, kuten N ja T, ja osasi lukea kaksikirjaimisia yhdistelmiä kuten OR tai SH. Sinäänsä näin yksinkertaisissa tapauksissa voidaan vielä olettaa, että eläin osaa tunnistaa sille tuntemattomat ja mitään merkitsemättömät symbolit omalta nimeltään. Kuten se tietää, että avaimen nimi on "avain", voi oudon kiekuran nimi olla "nnn".
Eräs mielenkiintoisimmista Alexin sanomisista oli sen yllättävyys tilanteessa, jossa se oli jotain vailla. Kiireellisessä esittelytilanteessa ei ollut aikaa antaa Alexille pähkinää, jota se kovasti halusi. "Want a nut," Alex virkkoi, kuten yleensä, kun se halusi pähkinän (ja jos sille antoi tällöin esimerkiksi banaania, se katsoi hölmistyneenä ja viskasi banaaninpalan huoneen poikki). "Want a nut," Alex toisti, ja jäi jälleen tyhjin käsin oivasta suorituksestaan huolimatta. Alexin kärsivällisyys loppui, ja se virkkoi vihdoin "Want a nut. Nnn, uh, tuh." Tavaten yleisölleen sanan nut, N-U-T. Tällöin Alexille ei oltu vielä tarkoituksellisesti opetettu U-äännettä, mutta tavaamalla näin se ymmärsi äännetyn ja kirjoitetun kielen yhtäläisyyden.
Valitettavasti Alex ehti menehtyä ennen suurempien saavutusten julkistamista, vaikka Alexin lukemissaavutuksista uutisoitiin jo 90-luvun puolella.
 |
| Harmaapapukaijat ovat tunnetusti älykkäitä, ja monet lemmikinomistajatkin kertovat lintujensa ymmärtävän puhutun kielen asiayhteyksiä, eivätkä linnut vain toistele päättömästi kuulemaansa. Kuvituskuva |
Isabelle, Ellie ja Moonlight
Toinen lukunsa ovat Jennifer Cunhan omistamat kakadut, ja heidän ympärillään pyörivät Facebook-yhteisöt: Parrot ABC's: The Reading Parrots Group (suljettu ryhmä) sekä My Reading Pets: The Learning Adventures of Ellie and Isabelle (julkinen sivu). Jennifer on kouluttanut kakadujaan valkokakadu Isabellea, tanimbarinkakadu Ellietä ja palmukakadu Moonlightia lukemaan. Valitettavasti opettaminen on ollut hyvin kahtia tai kolmia jakautunutta. Erinomaista työtä Jennifer tekee lintujen kuuntelemisen kanssa: hän on opettanut linnuille kyllä- ja ei-kortit, joilla linnut voivat ilmaista mielipidettään. Jennifer on kirjoittanut artikkelin linnuistaan loka/marraskuun 2018 BirdTalk-papukaijalehteen, nimeltä "Could parrots learn to communicate... by reading?" Olen hieman skeptinen, osaavatko hänen lintunsa todella käyttää näitä kortteja, sillä toimintaa seuranneena Jenniferin kysymykset linnuilleen ovat hyvin, hyvin monimutkaisia lintujen ymmärtämisen tasoon. Sijaan esimerkiksi eräässä tutkimuksessa hevosille on opetettu valta siihen, että ne saavat päättää haluavatko ne loimen päälleen vai eivät, ja hevoset suoriutuvat testeistä loogisesti: sateisella ja kurjalla säällä ne valitsivat loimen useammin kuin lämpimällä ja aurinkoisella säällä. (Tämä on aihe, jota aion käsitellä toisessa merkinnässä eläinten mielipiteen kuuntelemisesta ja valinnanvapaudesta.)
Toinen taso, jolla Jennifer treenaa lähinnä tanimbarinkakadu Ellietä on erilaisten konseptien ja sanojen opettelu. Näihin kuuluvat muunmuassa sanaparit nopea-hidas, iloinen-surullinen, oikeassa-väärässä ja linnun elämässä abstrakteja käsitteitä kuten sisko, elossa, runous, uni, tylsyys jne. (Lisätietoa mm. heidän julkiselta FB-sivultaan.) Tämä on mielestäni linnun kykyjen liioittelua, että se kykenisi eläimenä ymmärtämään englantia (tai muuta kieltä) kerran kerrottuna tai kirjasta luettuna, kun sille selitetään käsitteitä kuten lapselle. Toki yhdessä puhuminen, kirjojen lukeminen ja korteilla kommunikointi on todella ihanaa ajanvietettä ihmisen ja linnun kesken, mutta videoissa välillä huomaa lintujen epävarmuuden valintojensa välillä, sekä myös niiden epäjohdonmukaisuuden vastauksissaan. Esimerkiksi kysyttäessä Ellieltä, tykkääkö se olla lintuhuoneessa, lintu on vastannut valintakorteista "Kyllä", vaikka se arjessa välttelee lintuhuoneeseen menoa (koska siellä se ei saa ihmisseuraa). Samoin videoillaan Jennifer ei kysy samaa kysymystä toistamiseen, jolloin, jos lintu todella ymmärtää kysymyksen ja vastauksen, se valitsisi samaan kysymykseen aina saman vastauksen.
Kolmas tapa Jenniferin lintujen lukemiseen onkin sitten järkevämpi, ja siitä on tehty tieteellistä tutkimusta. Valkokakadu Isabellen kanssa lähinnä on harrastettu eri sanaparien lukemista, jossa linnun on pitänyt valita samankaltaisista sanoista oikea. Esimerkiksi eräässä testissä oli 60 kolmetavuista sanaa, jotka alkoivat samoilla kirjaimilla, esim. "cognition/consider", ja lintu suoriutui 70% tarkkuudella. Tutkimuksessa kaikkien tutkittujen lintujen osuvuus oli enemmän kuin sattumaa, ja lintujen menestys vaihteli yksilöiden ja tehtävien välillä. Papukaijat tunnetusti kyllästyvät helposti, ja osa pieleen menneistä vastauksista meni selvästi vain kyllästymisen piikkiin. Esimerkiksi tutuissa tehtävissä harmaapapukaija Alex vastasi oikein 80% ajasta, mutta saattoi kyllästyessään vastata selvästi tahalleen väärin.
Toinen lukunsa ovat Jennifer Cunhan omistamat kakadut, ja heidän ympärillään pyörivät Facebook-yhteisöt: Parrot ABC's: The Reading Parrots Group (suljettu ryhmä) sekä My Reading Pets: The Learning Adventures of Ellie and Isabelle (julkinen sivu). Jennifer on kouluttanut kakadujaan valkokakadu Isabellea, tanimbarinkakadu Ellietä ja palmukakadu Moonlightia lukemaan. Valitettavasti opettaminen on ollut hyvin kahtia tai kolmia jakautunutta. Erinomaista työtä Jennifer tekee lintujen kuuntelemisen kanssa: hän on opettanut linnuille kyllä- ja ei-kortit, joilla linnut voivat ilmaista mielipidettään. Jennifer on kirjoittanut artikkelin linnuistaan loka/marraskuun 2018 BirdTalk-papukaijalehteen, nimeltä "Could parrots learn to communicate... by reading?" Olen hieman skeptinen, osaavatko hänen lintunsa todella käyttää näitä kortteja, sillä toimintaa seuranneena Jenniferin kysymykset linnuilleen ovat hyvin, hyvin monimutkaisia lintujen ymmärtämisen tasoon. Sijaan esimerkiksi eräässä tutkimuksessa hevosille on opetettu valta siihen, että ne saavat päättää haluavatko ne loimen päälleen vai eivät, ja hevoset suoriutuvat testeistä loogisesti: sateisella ja kurjalla säällä ne valitsivat loimen useammin kuin lämpimällä ja aurinkoisella säällä. (Tämä on aihe, jota aion käsitellä toisessa merkinnässä eläinten mielipiteen kuuntelemisesta ja valinnanvapaudesta.)
Toinen taso, jolla Jennifer treenaa lähinnä tanimbarinkakadu Ellietä on erilaisten konseptien ja sanojen opettelu. Näihin kuuluvat muunmuassa sanaparit nopea-hidas, iloinen-surullinen, oikeassa-väärässä ja linnun elämässä abstrakteja käsitteitä kuten sisko, elossa, runous, uni, tylsyys jne. (Lisätietoa mm. heidän julkiselta FB-sivultaan.) Tämä on mielestäni linnun kykyjen liioittelua, että se kykenisi eläimenä ymmärtämään englantia (tai muuta kieltä) kerran kerrottuna tai kirjasta luettuna, kun sille selitetään käsitteitä kuten lapselle. Toki yhdessä puhuminen, kirjojen lukeminen ja korteilla kommunikointi on todella ihanaa ajanvietettä ihmisen ja linnun kesken, mutta videoissa välillä huomaa lintujen epävarmuuden valintojensa välillä, sekä myös niiden epäjohdonmukaisuuden vastauksissaan. Esimerkiksi kysyttäessä Ellieltä, tykkääkö se olla lintuhuoneessa, lintu on vastannut valintakorteista "Kyllä", vaikka se arjessa välttelee lintuhuoneeseen menoa (koska siellä se ei saa ihmisseuraa). Samoin videoillaan Jennifer ei kysy samaa kysymystä toistamiseen, jolloin, jos lintu todella ymmärtää kysymyksen ja vastauksen, se valitsisi samaan kysymykseen aina saman vastauksen.
Kolmas tapa Jenniferin lintujen lukemiseen onkin sitten järkevämpi, ja siitä on tehty tieteellistä tutkimusta. Valkokakadu Isabellen kanssa lähinnä on harrastettu eri sanaparien lukemista, jossa linnun on pitänyt valita samankaltaisista sanoista oikea. Esimerkiksi eräässä testissä oli 60 kolmetavuista sanaa, jotka alkoivat samoilla kirjaimilla, esim. "cognition/consider", ja lintu suoriutui 70% tarkkuudella. Tutkimuksessa kaikkien tutkittujen lintujen osuvuus oli enemmän kuin sattumaa, ja lintujen menestys vaihteli yksilöiden ja tehtävien välillä. Papukaijat tunnetusti kyllästyvät helposti, ja osa pieleen menneistä vastauksista meni selvästi vain kyllästymisen piikkiin. Esimerkiksi tutuissa tehtävissä harmaapapukaija Alex vastasi oikein 80% ajasta, mutta saattoi kyllästyessään vastata selvästi tahalleen väärin.
Osassa Jenniferin tutkimuksista käytettiin myös sokkokoetta, jolla yritettiin eliminoida ihmisen antamat pienet vihjeet. Eläinten kanssa toimiessa testaus on vaikeampaa, sillä varsinkin papukaijat tykkäävät yleensä toimia vain oman, tutun ihmisen kanssa. Ne saattavat jäätyä täysin vieraan ihmisen seurassa, tai vieraassa ympäristössä. Tällöin todellisten sokkotestien tekeminen voi olla erittäin hankalaa. (Toisin kuin esimerkiksi tuhannen lelun nimen osaavat Chaser-bordercollie selvitti hienosti testit myös vieraan ihmisen seurassa ja sen koko koulutus on järjestetty niin, että koira toimii ilman ihmisen katsekontaktia leluihin.) Testissä ryhmä opiskelijoita yritti selvittää videomateriaalista, kumman sanan Jennifer on linnulle sanonut, niin että videon ääniraita on poistettu, ja Jenniferin suu on sensuroitu huulilta lukemisen estämiseksi. Ihmisten piti yrittää etsiä vinkkejä, joista sanotun sanan voisi päätellä: vilkaisiko vihjeen antaja oikeaa sanaa, tai tyrkyttikö hän tietämättään oikeaa sanaa lähemmäs lintua, tai muita vastaavia, tiedostamattomia pienenpieniä eleitä. Ryhmällä tehdyissä testeissä opiskelijat menestyivät yhtä hyvin kuin sattuma, joka oli huomattavasti huonommin kuin mitä lintu.
 |
| Kakadut ovat älykkäitä ja näppäriä, mutta ne eivät tuo sitä ilmi selvällä ja taidokkaalla puhekyvyllä. |
Jenniferinkin kanssa ongelmat kumpuavat osittain englannin kielestä. Samanlaisilla sanoilla on erilainen lausunta, ja samoilla kirjaimillakin on monta eri lausumistapaa. Esimerkiksi kirjaimen A voi lausua usealla eri tavalla: "cat was a ball" sanat ovat kirjoitettuna "ˈkæt wəz ö/ei ˈbɔl." Mielestäni on täysin turha vaikeuttaa eläimen lukemisen opettelua luottamalla vain englanninkielen kirjaimiin ja niistä johdettuihin epäjohdonmukaisiin äänteisiin. Uskon, että niin Alex kuin Isabellekin olisivat voineet suoriutua lukemisesta paljon paremmin, jos niille olisi opetettu foneettiset aakkoset, vaikka ne eivät menekään yksiin englantia kirjoittavan kansan tuttujen aakkosten kanssa. Suomeksi asia olisi toki eri, ja olen myös harkinnut linnuille opetettavaksi kieleksi esperantoa, joka on kirjoitusasultaan samanlainen kuin suomi, mutta kieliopiltaan yksinkertaisempi ja lähempänä englantia kuin suomea.
Monet lintujaan lukemaan opettavat tuntuvat pitävän tärkeänä myös opettaa lintu lukemaan isoja ja pieniä kirjaimia. Suuraakkosista aloitetaan, mutta kehittyneen lukijan ominaisuutena pidetään linnun kykyä tunnistaa pieni ja iso kirjain, saman äänteen omaavaksi kiemuraksi. Tämä on mielestäni jälleen linnun tehtävän turhanpäiväistä vaikeuttamista: jos lintu oppii lukemaan, sen kyky lukevana eläimenä on ällistyttävä, vaikka se lukisikin vain suuraakkosia kuin tarhalaiset konsanaan, tai vain pienillä kirjaimilla jättäen huomioimatta kieliopilliset säännöt lauseen isosta alkukirjaimesta.
Itse en myöskään pidä paperista korttimenetelmää vallan luotettavana. Koodata en osaa, mutta jos aloittaisin itse tutkimukset, teettäisin testejä varten tablettisovelluksen. Tällöin testit pystyisi tekemään myös täysin automatisoidusti, ilman että ihminen tietää oikeaa vastausta, eikä lintu voisi saada vinkkejä ihmiseltä. Lintujen näkökyky on erinomainen, jonka vuoksi ne voivatkin menestyä oivasti kirjaintesteissä, mutta ne ovat myös yhtälailla erittäin tarkkoja huomaamaan pienetkin vinkit ihmisen ilmeissä ja eleissä, jopa sellaiset jotka jäävät meidän omilta lajitovereiltamme huomaamatta. (Esimerkiksi kyyhkyjä koulutettiin joskus etsimään ihmisiä merestä, ja ne havaitsivat kelluvat ihmiset noin kolme kertaa paremmin kuin vastaavassa tehtävässä olevat ihmiset.) Lintujen omaankin kommunikaatioon kuuluu pieniä vivahteita, joissa pienikin sulan liikautus tai pupillin supistuminen voivat olla merkityksellisiä kommunikaatiokeinoja. Lintujen näkökyky on myös ihmistä "nopeampi" ja valoisissa oloissa tarkempi.
Esimerkki tablettisovelluksesta: sovellukseen voi lisätä erilaisia sanapareja, joiden vaikeusaste on sama. Vaikeustasoa vaikeutetaan linnun edistyessä. Joko tabletti lukee ääneen toisen taululla olevista sanoista, tai omistaja parittaa älypuhelimensa tablettiin, ja saa toisen sanan luettavaksi omalta ruudultaan. Omistaja ei näe papukaijan näkemää ruutua. Papukaijan on kosketettava oikeaa sanaa tabletilta, jolloin tabletti ilmoittaa esim. äänimerkillä, menikö valinta oikein vai väärin. Äänimerkin perusteella omistaja voi sitten oikean vastauksen tullessa palkita lintua, tai jättää palkitsematta, jos lintu valitsee väärin. Kunnon nörtti osaisi varmasti liittää oikean vastauksen myös automaatiin, joka antaa ruokaa automaattisesti linnun valitessa oikean vastauksen. Tällöin pitää huolehtia, että väärästä vastauksesta kielivä äänimerkki ei ole linnulle itsessään palkitseva, sillä osa linnuista pitää äänistä ja niiden tuottamisesta. Joskin tutkimuksissa on havaittu, että "Teit väärin" -signaali hidastaa oppimista ja turhauttaa eläintä, vaan väärä teko on vain paras jättää täysin huomiotta. Siihen luultavasti riittää myös negatiivinen rankaisu, eli "jäähy": linnulta otetaan pois mahdollisuus palkkioon hetkeksi, esim. vain sekunnin tai parin ajaksi.
Tärkeää tällaisessa oppimisessa on myös linnun omaehtoisuus. Sekä Jenniferin että Tri. Pepperbergin tutkimuksissa linnut ovat olleet lentokyvyttömiä leikattujen siipisulkien vuoksi. Niillä ei ole siis ollut mahdollisuutta poistua tilanteesta tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, ennen turhautumista. Koulutus pitäisi lopettaa aina kun se vielä onnistuu ja on hauskaa, ja valinnanvapauteen tottunut, lentokykyinen lintu saattaa herkemmin vain lennähtää pois tilanteesta. Parhaimmillaan lintu myös saapuu koulutustilanteeseen omaehtoisesti esimerkiksi nähdessään koulutusvälineet.
 |
| Lukeminen ei aina tarvitse puhekykyä: vaikka harmaapapukaija Alex puhui lukemansa, lukeminen onnistuu eri menetelmällä myös linnuilla, jotka eivät puhu. Tanimbarinkakadut, kuten kakadut yleensä, eivät ole lahjakkaita puhujalajeja. Kuva: Flickr.com / Allison, CC BY-NC-ND 2.0 |
Kaikenkaikkiaan uskon, että papukaijojen lukemisen tutkiminen on todella vielä lasten kengissä. Ymmärrys eläinten älykkyyteen ja tunne-elämään kasvaa kaiken aikaa. Eläinystävälliset koulutusmenetelmät valtaavat alaa ja kehittyvät myös, mikä on tärkeää tulosten kannalta: onnellinen eläin on oppivainen eläin. Myöskin datan hankkiminen ja käsittely voivat kehittyä teknologian myötä, mikä ettei myös opettamismenetelmät.
Vaikka oma hinkuni omiin oppilaisiin, harmaapapukaijoihin tai tanimbarinkakaduihin on kova, luotan siihen, että vuosien mittaan tulemme kuulemaan myös muista lukevista linnuista, kun ihmisten tietoisuus papukaijojen huimista älyllisistä lahjoista lisääntyy!
Lähteet ja lisätietoa:
- Orthographic processing in pigeons (Columba livia)
- Orthographic Processing in Baboons (Papio papio)
- Oppilaitoksessa opetettiin kanoja tunnistamaan konsonantit ja vokaalit
- Wikipedia: Alex (parrot)
- This bird talks, counts, and reads - a little
- Clippings: Alex can spell
- Wings 'n Things- Alex and Me…A Chat With Dr. Irene Pepperberg on Pet Life Radio
- Parrot ABC's: The Reading Parrots Group (suljettu FB-ryhmä)
- My Reading Pets: The Learning Adventures of Ellie and Isabelle (FB-sivu)
- BirdTalk Magazine loka/marraskuu 2018: Could parrots learn to communicate... by reading? (Jennifer Cunha)
- Advancing Communication with Birds: Can They Learn to Read? (tutkimuslinkki suljetussa FB-ryhmässä)
- Horses can learn to use symbols to communicate their preferences
- Can Parrots Learn to Read? | The IAABC Journal Winter 2018
PS: Lue uusin blogimerkintäni aiheen tiimoilta: Lukevat papukaijat - parhaan oppimisen mahdollistaminen.
Vaikka oma hinkuni omiin oppilaisiin, harmaapapukaijoihin tai tanimbarinkakaduihin on kova, luotan siihen, että vuosien mittaan tulemme kuulemaan myös muista lukevista linnuista, kun ihmisten tietoisuus papukaijojen huimista älyllisistä lahjoista lisääntyy!
Lähteet ja lisätietoa:
- Orthographic processing in pigeons (Columba livia)
- Orthographic Processing in Baboons (Papio papio)
- Oppilaitoksessa opetettiin kanoja tunnistamaan konsonantit ja vokaalit
- Wikipedia: Alex (parrot)
- This bird talks, counts, and reads - a little
- Clippings: Alex can spell
- Wings 'n Things- Alex and Me…A Chat With Dr. Irene Pepperberg on Pet Life Radio
- Parrot ABC's: The Reading Parrots Group (suljettu FB-ryhmä)
- My Reading Pets: The Learning Adventures of Ellie and Isabelle (FB-sivu)
- BirdTalk Magazine loka/marraskuu 2018: Could parrots learn to communicate... by reading? (Jennifer Cunha)
- Advancing Communication with Birds: Can They Learn to Read? (tutkimuslinkki suljetussa FB-ryhmässä)
- Horses can learn to use symbols to communicate their preferences
- Can Parrots Learn to Read? | The IAABC Journal Winter 2018
PS: Lue uusin blogimerkintäni aiheen tiimoilta: Lukevat papukaijat - parhaan oppimisen mahdollistaminen.
Kommentit
Lähetä kommentti