Tietokirjailija ja tutkija Helena Telkänranta kävi luennoimassa eläinaiheista Oulussa lokakuussa. Aiheina olivat "Miten eläimet kokevat maailmansa," ja "Koiran, kissan ja muiden lemmikkieläinten käyttäytyminen ja kokemusmaailma."
Kirjoitan ensin yleisiä tuntemuksia luennosta sekä tietoa muistiinpanojeni pohjalta, ja toisessa merkinnässä ajatuksiani, jotka koskevat enemmän itselleni rakkaita lajeja, papukaijoja. (Lue tuore merkintä täältä: Miten lemmikkilinnut kokevat maailmansa.) Tämä merkintä pohjaa aika paljon yleisesti eläimiin sekä myös yleisempiin lemmikeihin.
Ensimmäinen osa, Miten eläimet kokevat maailmansa, oli mielenkiintoinen. Se koski koko eläinkuntaa, ja esimerkiksi otettiin niin hyönteisiä kuin norsujakin. Vaikkeivat tarinat liittyneetkään välttämättä lemmikkilajeihin tai edes välttämättä siihen, kuinka eläinten pitoa lemmikkinä voisi parantaa, olivat ne siitä huolimatta erittäin mielenkiintoisia. Olen lukenut Helenan molemmat mainetta niittäneet kirjat, Millaista on olla eläin? ja Eläin ja ihminen – mikä meitä yhdistää. Useat luennollakin ilmikäyneet tarinat ja tutkimukset olivatkin jo tuttuja peräisin noista kirjoista tai muualta eläinlähteistä, joita koluan melko paljon. Toinen osa luennosta oli itselleni eläinnörttinä niin tuttua kamaa, että en siitä juuri muistiinpanoja saanut aikaiseksi.
Ja sitten aiheeseen! Täydennän muistiinpanoja myös omilla kokemuksillani ja tiedoillani, pahoittelut siitä. Varoitus! Pitkä merkintä tulossa!
Helena Telkänranta on toiminut 30 vuotta eläimiin erikoistuneena toimittajana ja tietokirjailijana. Viimeisen 10 vuoden aikana hän on ollut mukana Helsingin ja Bristolin yliopistojen kanssa tutkimuksessa, jossa kehitetään keinoa mitata eläinten tuntemuksia eläintä häiritsemättä esim. lämpökameroiden avulla.
Näköaisti: Näön tarkkuus vaihtelee lajeittain. Esimerkiksi lintujen näköaisti on ihmisen näköä nopeampi, jolloin ne näkevät herkemmin nopeita liikkeitä. Tämän vuoksi esim. hyönteissyöjälintujen on mahdollista napa lentäviä hyönteisiä lennosta. Toisaalta, samasta syystä kärpästä on niin hankala saada kiinni: sen näköaisti on niin "nopea," että se aistii hyvin herkästi liikkeet ympärillään. Lemmikkinä tämä vaikuttaa varsinkin lintuihin: ne aistivat monien lamppujen, mm. loisteputken valon välkkeenä, kun ihminen näkee valon yhtenäisenä. Monet eläimet näkevät myös värit eri tavoin kuin ihminen: ihminen näkee värit punaisesta violettiin. Ultravioletti on "violetin tuolla puolen", väri, jonka näkevät mm. linnut ja useat hyönteiset. (Lue lisää lintujen näköaistista blogimerkinnästäni: Kuinka linnut näkevät?) Punaisen takana on taas infrapuna, joka vastaa lähes lämpökameran näkymää, sillä lämpimät olennot hehkuvat infrapunaisena. Tällä tavoin näkevät esim. käärmeet. Suurinosa nisäkkäistä aistii vain kahta väriä, ihminen sen sijaan kolmea (ja linnut neljää). Tämän vuoksi esim. koiran ja kissan aistima värimaailma on melko samankaltainen kuin punavihersokealla ihmisellä. Tästä Helena mainitsi esimerkin, että tämä kannattaa ottaa huomioon esim. koiraa kouluttaessa: ihmiselle räikeän punainen merkki näkyy vihreässä metsässä, mutta koiralle punainen ja vihreä on lähes mahdoton erottaa toisistaan. Tämän vuoksi maastossa käytettävien markkerien kannattaa olla jonkin muun värisiä.
Kuuloaisti: Useimmilla meille tutuilla eläimillä kuulon tarkkuus on parempi kuin ihmisellä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos ihminen kuulee tietyn, hennon äänen vaikkapa 5 metrin päästä, tarkkakuuloinen eläin on havainnut sen jo paljon kauempaa. Tämän vuoksi kovat äänet voivat olla tarkkakuuloisille lemmikeillemme piinaavia, esim. kova musiikki. Se on epämukavaa, ja ehkä jopa kivuliasta, mutta kuulovauriota siitä ei vielä sellaisenaan synny: kuulovaurio vaatii tietyn paineaallon syntymisen ilmassa. Toinen asia on kuuloalue, jonka ihmisen kuuloalueen ulkopuolisia osia kutsutaan infra- ja ultraääniksi. Esimerkiksi koirat kuulevat paljon ihmisiä korkeampia ääniä, joka mahdollistaa koirapillien olemassaolon: koirapillin ääni on niin korkea, että ihminen ei sitä (yleensä) voi kuulla, mutta koira kuulee hyvinkin. Esimerkiksi rotta ja kissa lakkaavat kuulemasta korkeita ääniä samassa kohtaa, jolloin on hyvin kyseenalaista, että ultraääniä tuottavat "jyrsijänkarkottimet" eivät häiritsisi kissaa mutta karkoittaisivat rotat samoista tiloista. Helena kertoi myös mainion tarinan infraäänistä, joita tuottavat ja kuulevat lähinnä hyvin suuret eläimet, kuten norsut ja valaat. Norsun pullistaessa kärsänsä yläosaa otsan kohdalta se päästää ääntä, jota ihminen ei enää voi kuulla, mutta voi tuntea resonoivan kehossaan. Tätä voi kuvailla myös "uskonnolliseksi" tai "henkiseksi" kokemukseksi päästessään niin lähelle jaloa norsua. Samaa ilmiötä on hyödynnetty myös kirkkojen urkujen suunnittelussa: kuulolle liian matalat soinnut voi yhä tuntea, ja ihminen "tuntee" suuremman voiman läsnäolon. Lisätietona mainittakoon, että papukaijat ja esim. kanarialintu eivät kuule edes samaa aluetta kuin ihminen: ne eivät siis kuule ultra- tai infraääniä, eivätkä ihan korkeimpia tai matalimpia ihmisen kuulemia ääniä (myös linnuille on olemassa ultraääneen perustuvia karkottimia, jotka eivät oikeasti siis toimi). (Lue lisää ja katso kaavio Wikipediasta.)
Hajuaisti: Nisäkkäille usein niin tärkeä aisti, että esim. koira uskoo usein ennemmin hajuaan, jos haju- ja näköaistimus on ristiriidassa. Ihmisen on hankala ymmärtää, kuinka paljon hajujen maailmassa muut nisäkkäät ovat. Esimerkiksi koira voi haistaa ajan kulun: se on oppinut, että hajumolekyylien määrän laskettua tietylle tasolle, omistaja tulee pian töistä kotiin, ja oppii ennakoimaan tämän jo ennen kuin omistajaa on voinut kuulla tai nähdä. (Katso video aiheesta: Can dogs tell time?) Samoin koirat osaavat haistaa jäljestä, kumpaan suuntaan jäljet vievät, sillä haju on pikkiriikkisen tuoreempi menosuuntaan. Helenan mukaan koira on myös voinut oppia "rangaistuksen" hajun: koira ei oikeasti häpeä sisälle pissaamista, mutta voi "mielistellä" omistajaa jo ennen kuin omistaja huomaa olohuoneeseen ilmaantuneen pissalammikon. Tällöin koira on yhdistänyt sisällä leijailevan pissan hajun omistajan reaktioon: rangaistus tai tyytymättömyys, ja yrittää lepytellä omistajaa. (Lue myös toisesta eläinblogistani: Nisäkkäiden tärkeä hajumaailma.)
Makuaisti: Kaikki eläimet eivät maista samoja makuja, esimerkiksi kissa ei maista makeaa. On myös epäiltävää, että kaikki kasvinsyöjät eivät maista kitkeryyttä samoin kuin ihminen, jos ne käyttävät ravintonaan kitkeriä kasvien osia. Tutkimuksessa, jossa Helena oli mukana, tutkittiin, kuinka virikkeellistää sikalasikoja, ja vaikka ihmissuuhun hamppu- ja sisalköysi maistuvat erille (hamppu makeampi, sisal kitkerä), siat pureskelivat molempia köysiä samalla innolla, ikään kuin ne eivät maistaisi niiden eroa.
Tunto-/kipuaisti: Ei ole syytä epäillä, etteikö kivun aistiminen olisi samanmoista kaikilla selkärankaisilla, sekä joillain selkärangattomilla. Kalatkin tuntevat kipua, esimerkiksi kivulle altistetut lohet reagoivat kipuun selvästi, kun niiden kipulääkityt kivulle altistuneet lajitoverit jatkoivat elämäänsä kipua huomioimatta. Jännä pointti oli, että jonkin tutkimuksen mukaan sama kala ei käy koukkuun toista kertaa elämässään, ja oppii kivusta. Jos sama kala käy koukkuun, kyseessä voi olla erittäin tyhmä, nälkäinen, tai vaistojensa varassa ja hetken huumassa kaiken liikkuvan perään hyökkäävä yksilö. Itse olen kyllä nähnyt kuvia kalasta, joka on on evien vammojen mukaan sama yksilö.
Muut aistit:
Eläimet aistivat maailmaa myös aistein, joita meillä ihmisillä ei ole.
Kylkiviiva-aisti: Aisti, joka on hioutunut versio tuntoaistista. Parvessa kala tuntee toisen läsnäolon jo ennen kuin ne edes koskevat. Kalojen keskenäinen "koskettelu" saattaakin olla vain koskettelua veden välityksellä. Tulee mieleen, että tämä on varmaan aika saman tuntoista, kun joku tulee tilaan ja tunnet hetkellisesti oven avauksen ja sulkemisen tuoman yli- tai alipaineen tilassa.
Sähköaisti: Sähköaistin avulla jotkut kalat ja nisäkkäistä vesinokkaeläin löytävät saaliinsa. Jokainen elävä olento lähettää hyvin hentoja sähköimpulsseja ympärilleen, ja näillä eläimillä on aisti, jolla aistia se. Tällä tavoin ne löytävät esimerkiksi ruokaa pieneläimistä, jotka ovat hautautuneet veden pohjamutiin.
Magneettiaisti: Ihminen on kuuleman mukaan harvoja eläimiä, joilla tätä ei olisi. Hyvä suuntavaisto joillain ihmisillä saattaa tosin olla jäänne siitä. Esimerkkilajeja ovat mm. linnut, merikilpikonnat, koirat, ketut, jyrsijät ja naudat. Naudat esimerkiksi asettuvat usein makuulle aina samaan suuntaan, ja ketun on helpompi saada kiinni hypäten lumen alla piilotteleva saalis, jos kettu asettaa ensin itsensä pää pohjoiseen päin. Tämä kielii siitä, että ehkä magneettiaisti on jonkinlaista häiriötä, jos se häiritsee hieman ketun keskittymistä muissa asennoissa saaliin kimppuun hypätessä. Koirat myös mielellään asennoituvat pää pohjoiseen päin esim. kakatessa. Tämä on yksi asia, jonka voisi yrittää huomioida tilanteissa, joissa koiran on tarkoitus rentoutua täysin, esim. koirahieronta tai lepopaikat.
Muutamia esimerkkeja kuulimme myös eläinten älykkyydestä. Ihmisiä viehättää ihmismäinen älykkyys, vaikka todellisuudessa älykkyyttä on montaa erilaista. Evoluutio ei myöskään pyri älykkyyteen, vaikka ihminen herkästi haluaa ajatella itseään älykkäimpänä, "luomakunnan kruununa."
Mustavariksille on tarjottuna asetelma, jossa kapeassa putkessa on vettä, jossa kelluu herkku. Lintu ei yllä nokallaan herkkuun, sillä veden pinta on liian matalalla, eikä linnun pää mahdu putkeen. Mustavaris osaa pudottaa veteen kiviä saadakseen veden pinnan ja täten myös herkun nousemaan. Toisessa testissä varislintu osasi myös tehdä eron kevyille, kelluville tekokiville ja oikeille kiville, eikä yhden erheen jälkeen käyttänyt enää kelluvia kiviä vedenpinnan nostamiseen. Varislintujen fysiikanymmärryskyky on parempi kuin simpansseilla.
Uudenkalodianvarikset osaavat luonnossa luoda ja käyttää työkaluja. Ne osaavat esimerkiksi tehdä virkkuukoukkumaisen työkalun oksanhaarasta saadakseen mehukkaan toukan pois puunkolosta. Tämän vuoksi juuri tätä lajia on tutkittu myös paljon erilaisissa älykkyys- ja näppäryystesteissä. Ne osaavat esim. täysin opettamatta taivuttaa rautalangasta koukun, jolla tavoitella herkkupalaa. Ne ymmärtävät myös seurauksia ja tekevät suunnitelmia, ja saattavat käyttää työkaluja saadakseen paremman työkalun, ei ainoastaan ruokaa.
Tanimbarinkakadut osaavat myös tehdä työkaluja esimerkiksi puusta tai pahvista jyrsimällä, jotta ne yltävät herkkupalaan. Kakadut osaavat myös avata monimutkaisen lukkosarjan, mutta osoittavat ettei kaikki mene kaavojen mukaan: jos kymmenen lukon sarjasta keskimmäinen on valmiiksi auki, ne eivät turhaan ja tavan vuoksi silti aloita ykkösesestä ja avaa ensimmäisiä turhaan.
Korppinaaraat arvostavat soitimella koiraan luovuutta. Korppien soitimella koiras esittää erilaisia lentonäytöksiä naaraalle. Lentotempuissaan luovat koiraat ovat naaraiden suosiossa.
Delfiinien kieltä on päästy tutkimaan vain hyvin vähän. Vankeudessa ne usein mykistyvät verrattuna niiden luontaiseen puhetapaan. (Kukapa ei muuttuisi vaitonaiseksi betonimontussa...) Luonnossa taas delfiinien kommunikaatiota on hankala tutkia, koska delfiinit liikkuvat suurissa laumoissa, jolloin yhden yksilön ääntelyä on hankala tutkia, jonka lisäksi ne liikkuvat yleensä hyvin suurilla alueilla. Tutkijat ovat aavistelleet, että delfiineillä saattaa olla käytössään yhtä vivahteikas kommunikointikeino kuin meillä. Ihmisten kerrotaan viestivän puheella, ja musiikilla, ja kolmas erilainen viestintätapa voisi olla delfiinien tapa.
Norsujen älykkyys on ihmismäisen älykkyyden lisäksi sosiaalista älykkyyttä: norsuilla on ihmisen jälkeen monimutkaisimmat yhteiskuntarakenteet. Norsut elävät naaraiden johtamissa perheryhmissä, jossa sukulaiset auttavat toisiaan ja auttavat poikasten hoidossa. Joskus esimerkiksi kuivalla kaudella useampi norsulauma voi yhdistyä voimien yhdistämiseksi, mutta loppujen lopuksi alkuperäinen lauma eroaa omilleen muuttumattomana.
Bonobo eli kääpiösimpanssi Kanzi on opetettu kommunikoimaan symboleilla, samankaltaisilla mitä puhekyvyttömät ihmiset käyttävät tuomaan esille halujaan ja tarpeitaan. Kanzi kykenee osoittamaan symbolitaulukosta kuvia ja muodostamaan näin lauseita. Se ymmärtää hyvin myös ihmisen puhetta, vaikka se ei itse kykenekään puhumaan tai viittomaan, vaan joutuu luottamaan symboleihin oman ilmaisunsa suhteen.
Ylipäätään ihmisapinoita ehkä pidetään turhan korkealla älykkyysjalustalla, sillä apinoiden (esim. makakit) ja ihmisapinoiden välinen ero ei välttämättä ole niin suuri, kuin luullaan. Ihmisapinoita on vain tutkittu paljon enemmän.
Meille tuttu sikakin on hyvin älykäs. Sikaloissa ne kärsivät monenlaisia käytöshäiriöistä virikkeiden puutteessa, kuten hännänpurennasta. Sika on harvoja eläimiä, jonka on todettu osaavan käyttää peiliä periskooppina ja pitävän salaisuuksia. Sikalaumassa isompi on yleensä arvoasteikossa ylempänä. Tilanteessa, jossa pienempi sika tietää esim. että napista painamalla saa herkkuja, se ei mielellään paina nappia ison sian läsnäollessa, sillä se aavistelee menettävänsä herkkunsa. Yksinään se painaa nappia innolla.
Tiaiset ovat myös yllättävän älykkäitä. Talitiaisen sukulaisella japanintiaisella on kielioppi, ja tutut sanat eri järjestyksessä ovat niille ehkä vain siansaksaa, eivätkä linnut reagoi niihin samalla tavalla kuin "lauseeseen," jossa "sanat" ovat oikeassa järjestyksessä. Oma muistikuvani tiaisten älykkyydestä oli myös, että tiainen oppii toisen virheistä: tutkimuksessa tiaiset saivat katsoa, kun niiden vierustoveri maistoi tietyn näköistä, mutta erittäin pahanmakuista ruokaa. Ne sitten osasivat itsekin välttää sen näköistä ruokaa, sitä itse maistamatta.
Eläimen älykkyys ei vaikuta sen perustunteiden voimakkuuteen (käyn niitä ihan hetken kuluttua tarkemmin läpi). Perustunteita ovat mielihyvä, kiintymys, leikkisyys, pelko, aggressio, suru (grief) ja seksuaalisuus. Jotkut tutkijat laskevat kiintymyksen ja surun samaan tunteeseen mutta eri päihin sitä.
Vaikkei älykkyys vaikuta perustunteiden voimakkuuteen, se voi vaikuttaa siihen, mitä muita tunteita eläin voi tuntea perustunteiden ohella.
Tunteiden tarttuminen:
Eläin tuntee saman tunteen kuin toinen, tietämättä miksi. Tämä on yleistä sosiaalisilla lajeilla. Esimerkiksi koiranpennuistakin näkee, kuinka ne käyttäytyvät lähes kuin samat aivot eri ruumiissa.
Empatia:
Eläin pystyy ymmärtämään, mitä toinen tuntee, vaikkei tunne sitä itse siinä hetkessä. Vain joillain sosiaalisilla lajeilla, kuten delfiineillä, norsuilla, ihmisapinoilla. Koirilla on epäilty, että kaikki yksilöt eivät pysty empatiaan. Rotilla on tutkittu, että rotta "tuntee" rottakaverin ahdingon, ja auttaa mielummin kaverin pinteestä, kuin ottaa itse herkkuja. Ilmeisesti osa linnuistakin, kuten kanat, voisivat tuntea empatiaa, mutta lintujen kohdalla tätä on tutkittu hyvin vähän.
Syyllisyys, häpeä, mielenosoitus, kosto...
Eläin reagoi tietoon toisen menneistä tai tulevista tunteista, tai koettaa muuttaa toisen tulevia tunteita. Lähinnä ihmiset ja jotkut apinat. Esimerkiksi Frans de Waalin tutkimuksessa kapusiiniapinat osoittivat mieltään kohdattuaan epäreilua kohtelua: jos toinen apina sai samasta työmäärästä paremman herkun (viinirypäle), apina heitti oman, kehnon herkkunsa (kurkunpala) päin tutkijaa hyvin protestoivasti. (Katso video: Two Monkeys Were Paid Unequally). Ylipäätään ihmiset näiltä osin heijastelevat liiaksi omia tunteitaan eläimiin. Vaikka ihmisluonto voi olla syyllinen, häpeilevä, mieltään osoittava ja kostonhaluinen, tuollaiset tunteet eivät kuulu useimpien eläinten (kuten koiran) tunteisiin. Eläinten motiivi ei ole hallitseminen, vaan "protestoiva" lemmikki yrittää vaikuttaa omiin tunteisiinsa. Perinteinen esimerkki tästä on esimerkiksi yksin jäävä koira, joka pureskelee kenkiä: koira ei osoita mieltään, vaan yrittää rauhoittaa itseään luonnollisesti pureskellen, ja kengissä rakkaan omistajan haju on usein voimakkaasti läsnä.
Perustunteita on tutkittu eniten rotilla ja ihmisillä. Aivokemiallisesti nisäkkäät tuntevat perustunteita samaan tapaan kuin ihmisetkin.
Ilo/mielihyvä:
Eläin saa mielihyvää, kun se pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Useat eläinten luontaiset käyttäytymiset ovat kehittyneet niin, että eläin saa niistä mielihyvää, koska niitä käytöksiä toteuttamalla sen mahdollisuudet selvitä hengissä nousevat. Mielihyvän voi jakaa myös kahteen erilaiseen mielihyvään: wanting ja liking. Wanting on usein valpasta ja aktiivista, mahdollisuus saada hyvää, liking taas rauhallista. Tätä on esimerkiksi ruoan etsiminen ja löytäminen: etsiminen on aktiivista ja haluamista, ja aiheuttaa mielihyvää, samoin tekee ruoan syöminen, joka on rauhallista mielihyvää.
Yleinen lemmikkien ongelma on, että niillä on liian vähän lajityypillistä tekemistä, ja niiltä on näin "evätty" mielihyvää, jota ne luonnossa kokisivat. Ruokakuppi on ongelma, johon monen lemmikin mielihyvä typistyy: etsiminen ja löytäminen ja niistä aiheutuva mielihyvä on eliminoitu kokonaan. Tämä voi myös aiheuttaa sen, että eläin etsii puuttuvaa mielihyvää sitten syömällä, joka taas johtaa ylipainoon ja sen aiheuttamiin terveydellisiin ongelmiin. Onko lemmikin ylipaino siis myös henkinen ongelma, joka johtaa juurensa mielihyvän (tai sen mahdollistavien tekijöiden) puutteeseen?
Eläin voi kärsiä lemmikkinä mielihyvän puutteesta myös muilla tavoin: sillä voi olla liian vähän sopivia sosiaalisia kontakteja (esim. lauma- tai parvieläimen pitäminen yksin) tai sillä on käytössään liian vähän tilaa. Tämä taas johtaa passivoitumiseen.
Kiintymys:
Kiintymys on sosiaalista kiintymystä esimerkiksi emon ja poikasten välillä. Tähän sisältyy myös kosketus ja puuhailu kumppanin tai luotetun lajitoverin kanssa.
Leikkisyys:
Leikki on toimintaa, jossa hyöty on vain toimi itse, ja sitä tehdään hyvin vuoksi. Leikin tärkein hyöty tulee vasta myöhemmin, esimerkiksi leikkitappelut valmistavat eläintä oikeaan taisteluun, ja leikkitappelu kehittää myös sosiaalisia taitoja. Sosiaalinen leikki valmistaa eläintä, kuinka käyttäytyä tilanteessa, jossa toinen käyttäytyy ennalta-arvaamattomasti.
Seksuaalisuus:
Tunne on motivaatio, toimet vaistonvaraisia.
Pelko:
Pelko on helposti käsitettävä tunne, joka löytyy kaikilta selkärankaisilta, sekä tutkitusti joiltain selkärangattomilta, kuten mustekaloilta. Pelko on tunteista kaikkein vanhin ja yleisimpiä evoluutiossa. Ihminen harvoin kuitenkaan ymmärtää, kuinka voimakas ja kokonaisvaltainen eläimen tuntema pelko voi olla, sillä ihminen harvoin esim. pelkää henkensä puolesta. Varsinkin saaliseläimiin lukeutuvat eläimet saattavat lemmikkinäkin pelätä henkenstä puolesta jopa päivittäin, mikä on tietenkin kauhistuttavaa. Helena muotoili hyvin, että toistuva pelko, jolle eläin ei voi tehdä mitään, on pahinta mitä eläimelle voi tapahtua.
Aggressiivisuus:
Aggressiivisuus voi olla kehittynyt pelosta, esimerkiksi pelkoaggressio, jolloin eläin valitsee uhkaavassa tilanteessa taistele tai pakene. Eläin voi olla myös aggressiivinen puolustaessaan sille arvokasta resurssia tai kilpaillessaan niistä.
Suru (grief):
Suru ei ole siis sadness, vaan menettämisen suru. Se on kiintymyksen vastakohta, ja kuten mainittu, osa tutkijoista laskee sen kiintymyksen alle kuuluvaksi.
Yhdistelmiä:
Perustunteet voivat myös yhdistyä monimutkaisemmiksi tunteiksi. Esimerkiksi pelko ja aggressio yhdistyvät pelkoaggressioksi. Tämä yhdistyy myös vaikkapa remmirähjäävien koirien kohdalla helpotukseen: ensin koira pelkää, sitten ei enää pelkää, jota seuraa ilo, joka on helpotuksen tunne. Toinen esimerkki on, että kun eläimellä on toivo jostain, ja se toivo otetaan pois yrityksistä huolimatta, syntyy turhautuminen.
Vähemmän tunnettuja perustunteita:
Yllättyminen, inho, sairauden tunne, nälkä, jano ja kipu
Hetkelliset tunteet ja pitkäkestoiset mielialat:
Hetkelliset tunteet eri kokemuksista määrittää pitkäkestoisen mielialan. Jos eläin kokee paljon positiivisia tilanteita, sen mieliala on positiivinen. Tämä pätee myös silloin, kun eläin kokee jotain negatiivista, sen hetkellinen tunne saattaa mennä alaspäin, mutta koska sen pitkäkestoinen mieliala on positiivinen, yksi negatiinen kokemus ei saa sen mielialaa laskemaan. Päinvastoin taas eläimellä, joka kokee elämässään paljon negatiivisia tunteita, sen pitkäkestoinen mieliala on myös negatiivinen. Tällöin yksittäinen positiivinen kokemus ei saa todellista mielialaa nousuun. Tällöin eläimen hyvinvointi ei ole hyvällä tolalla, ja se kärsii kroonisesta stressistä.
Varhaisvaiheen kasvuympäristö:
Varhaisvaiheen kasvuympäristö vaikuttaa mm. stressinhallintakykyyn ja sosiaalisuuden kehitykseen. Oikein kehittymään päässyt stressinhallintajärjestelmä vaikuttaa stressin sietoon ja stressistä palautumiseen myös aikuisena. Luonnossa emo yleensä suojelee poikasia häiriöiltä parhaansa mukaan, mutta vankeudessa se ei välttämättä ole mahdollista. Rotilla ja apinoilla stressin vaikutuksia on tutkittu: jos eläimen varhaislapsuus on ollut stressaava, eläimet aivot ovat aikuisenakin fyysisesti kykenemättömämmät hallitsemaan stressiä. Rotilla tämä herkkä aikakausi oli 2-14 päivää, reesusmakakeilla 0-3 kuukautta.
---
Siinä se! Todellisuudessa oli vielä toinen luento jäljellä, mutta kuten alussa mainitsin, toinen luento oli vähän liian tuttua muistiinpantavaksi. Tämän merkinnän jälkeen kirjoitan näitä samoja asioita kuin tässä, mutta enemmän papukaijojen kannalta, ehkä se merkintä on sitten hieman lyhyempi...
Kirjoitan ensin yleisiä tuntemuksia luennosta sekä tietoa muistiinpanojeni pohjalta, ja toisessa merkinnässä ajatuksiani, jotka koskevat enemmän itselleni rakkaita lajeja, papukaijoja. (Lue tuore merkintä täältä: Miten lemmikkilinnut kokevat maailmansa.) Tämä merkintä pohjaa aika paljon yleisesti eläimiin sekä myös yleisempiin lemmikeihin.
Ensimmäinen osa, Miten eläimet kokevat maailmansa, oli mielenkiintoinen. Se koski koko eläinkuntaa, ja esimerkiksi otettiin niin hyönteisiä kuin norsujakin. Vaikkeivat tarinat liittyneetkään välttämättä lemmikkilajeihin tai edes välttämättä siihen, kuinka eläinten pitoa lemmikkinä voisi parantaa, olivat ne siitä huolimatta erittäin mielenkiintoisia. Olen lukenut Helenan molemmat mainetta niittäneet kirjat, Millaista on olla eläin? ja Eläin ja ihminen – mikä meitä yhdistää. Useat luennollakin ilmikäyneet tarinat ja tutkimukset olivatkin jo tuttuja peräisin noista kirjoista tai muualta eläinlähteistä, joita koluan melko paljon. Toinen osa luennosta oli itselleni eläinnörttinä niin tuttua kamaa, että en siitä juuri muistiinpanoja saanut aikaiseksi.
Ja sitten aiheeseen! Täydennän muistiinpanoja myös omilla kokemuksillani ja tiedoillani, pahoittelut siitä. Varoitus! Pitkä merkintä tulossa!
Helena Telkänranta on toiminut 30 vuotta eläimiin erikoistuneena toimittajana ja tietokirjailijana. Viimeisen 10 vuoden aikana hän on ollut mukana Helsingin ja Bristolin yliopistojen kanssa tutkimuksessa, jossa kehitetään keinoa mitata eläinten tuntemuksia eläintä häiritsemättä esim. lämpökameroiden avulla.
Miten eläin aistii ympäröivän maailman?
Ensimmäisenä aiheella "Miten eläimet kokevat maailmansa" käydään läpi miten eläin aistii ympäröivän maailman ja miten se eroaa ihmisen aistimuksista. Kukaan meistä ei koe maailmaa sellaisena kuin se todellisuudessa on, sillä aistimme ovat rajoittuneet.Näköaisti: Näön tarkkuus vaihtelee lajeittain. Esimerkiksi lintujen näköaisti on ihmisen näköä nopeampi, jolloin ne näkevät herkemmin nopeita liikkeitä. Tämän vuoksi esim. hyönteissyöjälintujen on mahdollista napa lentäviä hyönteisiä lennosta. Toisaalta, samasta syystä kärpästä on niin hankala saada kiinni: sen näköaisti on niin "nopea," että se aistii hyvin herkästi liikkeet ympärillään. Lemmikkinä tämä vaikuttaa varsinkin lintuihin: ne aistivat monien lamppujen, mm. loisteputken valon välkkeenä, kun ihminen näkee valon yhtenäisenä. Monet eläimet näkevät myös värit eri tavoin kuin ihminen: ihminen näkee värit punaisesta violettiin. Ultravioletti on "violetin tuolla puolen", väri, jonka näkevät mm. linnut ja useat hyönteiset. (Lue lisää lintujen näköaistista blogimerkinnästäni: Kuinka linnut näkevät?) Punaisen takana on taas infrapuna, joka vastaa lähes lämpökameran näkymää, sillä lämpimät olennot hehkuvat infrapunaisena. Tällä tavoin näkevät esim. käärmeet. Suurinosa nisäkkäistä aistii vain kahta väriä, ihminen sen sijaan kolmea (ja linnut neljää). Tämän vuoksi esim. koiran ja kissan aistima värimaailma on melko samankaltainen kuin punavihersokealla ihmisellä. Tästä Helena mainitsi esimerkin, että tämä kannattaa ottaa huomioon esim. koiraa kouluttaessa: ihmiselle räikeän punainen merkki näkyy vihreässä metsässä, mutta koiralle punainen ja vihreä on lähes mahdoton erottaa toisistaan. Tämän vuoksi maastossa käytettävien markkerien kannattaa olla jonkin muun värisiä.
 |
| Linnut näkevät asioita, mitä me emme näe: ne näkevät värejä, joita me emme näe, ne näkevät tarkemmin sekä pienet asiat tai kauas, että myös liikkeen. |
Kuuloaisti: Useimmilla meille tutuilla eläimillä kuulon tarkkuus on parempi kuin ihmisellä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos ihminen kuulee tietyn, hennon äänen vaikkapa 5 metrin päästä, tarkkakuuloinen eläin on havainnut sen jo paljon kauempaa. Tämän vuoksi kovat äänet voivat olla tarkkakuuloisille lemmikeillemme piinaavia, esim. kova musiikki. Se on epämukavaa, ja ehkä jopa kivuliasta, mutta kuulovauriota siitä ei vielä sellaisenaan synny: kuulovaurio vaatii tietyn paineaallon syntymisen ilmassa. Toinen asia on kuuloalue, jonka ihmisen kuuloalueen ulkopuolisia osia kutsutaan infra- ja ultraääniksi. Esimerkiksi koirat kuulevat paljon ihmisiä korkeampia ääniä, joka mahdollistaa koirapillien olemassaolon: koirapillin ääni on niin korkea, että ihminen ei sitä (yleensä) voi kuulla, mutta koira kuulee hyvinkin. Esimerkiksi rotta ja kissa lakkaavat kuulemasta korkeita ääniä samassa kohtaa, jolloin on hyvin kyseenalaista, että ultraääniä tuottavat "jyrsijänkarkottimet" eivät häiritsisi kissaa mutta karkoittaisivat rotat samoista tiloista. Helena kertoi myös mainion tarinan infraäänistä, joita tuottavat ja kuulevat lähinnä hyvin suuret eläimet, kuten norsut ja valaat. Norsun pullistaessa kärsänsä yläosaa otsan kohdalta se päästää ääntä, jota ihminen ei enää voi kuulla, mutta voi tuntea resonoivan kehossaan. Tätä voi kuvailla myös "uskonnolliseksi" tai "henkiseksi" kokemukseksi päästessään niin lähelle jaloa norsua. Samaa ilmiötä on hyödynnetty myös kirkkojen urkujen suunnittelussa: kuulolle liian matalat soinnut voi yhä tuntea, ja ihminen "tuntee" suuremman voiman läsnäolon. Lisätietona mainittakoon, että papukaijat ja esim. kanarialintu eivät kuule edes samaa aluetta kuin ihminen: ne eivät siis kuule ultra- tai infraääniä, eivätkä ihan korkeimpia tai matalimpia ihmisen kuulemia ääniä (myös linnuille on olemassa ultraääneen perustuvia karkottimia, jotka eivät oikeasti siis toimi). (Lue lisää ja katso kaavio Wikipediasta.)
Hajuaisti: Nisäkkäille usein niin tärkeä aisti, että esim. koira uskoo usein ennemmin hajuaan, jos haju- ja näköaistimus on ristiriidassa. Ihmisen on hankala ymmärtää, kuinka paljon hajujen maailmassa muut nisäkkäät ovat. Esimerkiksi koira voi haistaa ajan kulun: se on oppinut, että hajumolekyylien määrän laskettua tietylle tasolle, omistaja tulee pian töistä kotiin, ja oppii ennakoimaan tämän jo ennen kuin omistajaa on voinut kuulla tai nähdä. (Katso video aiheesta: Can dogs tell time?) Samoin koirat osaavat haistaa jäljestä, kumpaan suuntaan jäljet vievät, sillä haju on pikkiriikkisen tuoreempi menosuuntaan. Helenan mukaan koira on myös voinut oppia "rangaistuksen" hajun: koira ei oikeasti häpeä sisälle pissaamista, mutta voi "mielistellä" omistajaa jo ennen kuin omistaja huomaa olohuoneeseen ilmaantuneen pissalammikon. Tällöin koira on yhdistänyt sisällä leijailevan pissan hajun omistajan reaktioon: rangaistus tai tyytymättömyys, ja yrittää lepytellä omistajaa. (Lue myös toisesta eläinblogistani: Nisäkkäiden tärkeä hajumaailma.)
 |
| Koira elää niin voimakkaasti hajujen maailmassa, että meidän heikkonenäisten ihmisten on sitä hankala ymmärtää. |
Makuaisti: Kaikki eläimet eivät maista samoja makuja, esimerkiksi kissa ei maista makeaa. On myös epäiltävää, että kaikki kasvinsyöjät eivät maista kitkeryyttä samoin kuin ihminen, jos ne käyttävät ravintonaan kitkeriä kasvien osia. Tutkimuksessa, jossa Helena oli mukana, tutkittiin, kuinka virikkeellistää sikalasikoja, ja vaikka ihmissuuhun hamppu- ja sisalköysi maistuvat erille (hamppu makeampi, sisal kitkerä), siat pureskelivat molempia köysiä samalla innolla, ikään kuin ne eivät maistaisi niiden eroa.
Tunto-/kipuaisti: Ei ole syytä epäillä, etteikö kivun aistiminen olisi samanmoista kaikilla selkärankaisilla, sekä joillain selkärangattomilla. Kalatkin tuntevat kipua, esimerkiksi kivulle altistetut lohet reagoivat kipuun selvästi, kun niiden kipulääkityt kivulle altistuneet lajitoverit jatkoivat elämäänsä kipua huomioimatta. Jännä pointti oli, että jonkin tutkimuksen mukaan sama kala ei käy koukkuun toista kertaa elämässään, ja oppii kivusta. Jos sama kala käy koukkuun, kyseessä voi olla erittäin tyhmä, nälkäinen, tai vaistojensa varassa ja hetken huumassa kaiken liikkuvan perään hyökkäävä yksilö. Itse olen kyllä nähnyt kuvia kalasta, joka on on evien vammojen mukaan sama yksilö.
Muut aistit:
Eläimet aistivat maailmaa myös aistein, joita meillä ihmisillä ei ole.
Kylkiviiva-aisti: Aisti, joka on hioutunut versio tuntoaistista. Parvessa kala tuntee toisen läsnäolon jo ennen kuin ne edes koskevat. Kalojen keskenäinen "koskettelu" saattaakin olla vain koskettelua veden välityksellä. Tulee mieleen, että tämä on varmaan aika saman tuntoista, kun joku tulee tilaan ja tunnet hetkellisesti oven avauksen ja sulkemisen tuoman yli- tai alipaineen tilassa.
Sähköaisti: Sähköaistin avulla jotkut kalat ja nisäkkäistä vesinokkaeläin löytävät saaliinsa. Jokainen elävä olento lähettää hyvin hentoja sähköimpulsseja ympärilleen, ja näillä eläimillä on aisti, jolla aistia se. Tällä tavoin ne löytävät esimerkiksi ruokaa pieneläimistä, jotka ovat hautautuneet veden pohjamutiin.
Magneettiaisti: Ihminen on kuuleman mukaan harvoja eläimiä, joilla tätä ei olisi. Hyvä suuntavaisto joillain ihmisillä saattaa tosin olla jäänne siitä. Esimerkkilajeja ovat mm. linnut, merikilpikonnat, koirat, ketut, jyrsijät ja naudat. Naudat esimerkiksi asettuvat usein makuulle aina samaan suuntaan, ja ketun on helpompi saada kiinni hypäten lumen alla piilotteleva saalis, jos kettu asettaa ensin itsensä pää pohjoiseen päin. Tämä kielii siitä, että ehkä magneettiaisti on jonkinlaista häiriötä, jos se häiritsee hieman ketun keskittymistä muissa asennoissa saaliin kimppuun hypätessä. Koirat myös mielellään asennoituvat pää pohjoiseen päin esim. kakatessa. Tämä on yksi asia, jonka voisi yrittää huomioida tilanteissa, joissa koiran on tarkoitus rentoutua täysin, esim. koirahieronta tai lepopaikat.
 |
| Eräs kettujen saalistustekniikka on kuunnella lumen alla puuhaavan jyrsijän ääniä, paikallistaa se korvakuulolla ja sitten suorittaa voimakas loikka saaliin kimppuun lumikerroksen läpi. |
Eläinten älykkyys
Älykkäimmiksi lajeiksi Helena mainitsee ne itsellekin tutut: varislinnut, osa papukaijoista, hammasvalaat, norsut ja ihmisapinat. Älykkäillä eläimillä tosin yksilölliset erot älykkyydessä ovat suuria.Muutamia esimerkkeja kuulimme myös eläinten älykkyydestä. Ihmisiä viehättää ihmismäinen älykkyys, vaikka todellisuudessa älykkyyttä on montaa erilaista. Evoluutio ei myöskään pyri älykkyyteen, vaikka ihminen herkästi haluaa ajatella itseään älykkäimpänä, "luomakunnan kruununa."
Mustavariksille on tarjottuna asetelma, jossa kapeassa putkessa on vettä, jossa kelluu herkku. Lintu ei yllä nokallaan herkkuun, sillä veden pinta on liian matalalla, eikä linnun pää mahdu putkeen. Mustavaris osaa pudottaa veteen kiviä saadakseen veden pinnan ja täten myös herkun nousemaan. Toisessa testissä varislintu osasi myös tehdä eron kevyille, kelluville tekokiville ja oikeille kiville, eikä yhden erheen jälkeen käyttänyt enää kelluvia kiviä vedenpinnan nostamiseen. Varislintujen fysiikanymmärryskyky on parempi kuin simpansseilla.
Uudenkalodianvarikset osaavat luonnossa luoda ja käyttää työkaluja. Ne osaavat esimerkiksi tehdä virkkuukoukkumaisen työkalun oksanhaarasta saadakseen mehukkaan toukan pois puunkolosta. Tämän vuoksi juuri tätä lajia on tutkittu myös paljon erilaisissa älykkyys- ja näppäryystesteissä. Ne osaavat esim. täysin opettamatta taivuttaa rautalangasta koukun, jolla tavoitella herkkupalaa. Ne ymmärtävät myös seurauksia ja tekevät suunnitelmia, ja saattavat käyttää työkaluja saadakseen paremman työkalun, ei ainoastaan ruokaa.
Tanimbarinkakadut osaavat myös tehdä työkaluja esimerkiksi puusta tai pahvista jyrsimällä, jotta ne yltävät herkkupalaan. Kakadut osaavat myös avata monimutkaisen lukkosarjan, mutta osoittavat ettei kaikki mene kaavojen mukaan: jos kymmenen lukon sarjasta keskimmäinen on valmiiksi auki, ne eivät turhaan ja tavan vuoksi silti aloita ykkösesestä ja avaa ensimmäisiä turhaan.
Korppinaaraat arvostavat soitimella koiraan luovuutta. Korppien soitimella koiras esittää erilaisia lentonäytöksiä naaraalle. Lentotempuissaan luovat koiraat ovat naaraiden suosiossa.
 |
| Kaikki varislinnut ovat erittäin näppäriä ja osoittavat montaa erilaista älykkyyttä. |
Delfiinien kieltä on päästy tutkimaan vain hyvin vähän. Vankeudessa ne usein mykistyvät verrattuna niiden luontaiseen puhetapaan. (Kukapa ei muuttuisi vaitonaiseksi betonimontussa...) Luonnossa taas delfiinien kommunikaatiota on hankala tutkia, koska delfiinit liikkuvat suurissa laumoissa, jolloin yhden yksilön ääntelyä on hankala tutkia, jonka lisäksi ne liikkuvat yleensä hyvin suurilla alueilla. Tutkijat ovat aavistelleet, että delfiineillä saattaa olla käytössään yhtä vivahteikas kommunikointikeino kuin meillä. Ihmisten kerrotaan viestivän puheella, ja musiikilla, ja kolmas erilainen viestintätapa voisi olla delfiinien tapa.
Norsujen älykkyys on ihmismäisen älykkyyden lisäksi sosiaalista älykkyyttä: norsuilla on ihmisen jälkeen monimutkaisimmat yhteiskuntarakenteet. Norsut elävät naaraiden johtamissa perheryhmissä, jossa sukulaiset auttavat toisiaan ja auttavat poikasten hoidossa. Joskus esimerkiksi kuivalla kaudella useampi norsulauma voi yhdistyä voimien yhdistämiseksi, mutta loppujen lopuksi alkuperäinen lauma eroaa omilleen muuttumattomana.
Bonobo eli kääpiösimpanssi Kanzi on opetettu kommunikoimaan symboleilla, samankaltaisilla mitä puhekyvyttömät ihmiset käyttävät tuomaan esille halujaan ja tarpeitaan. Kanzi kykenee osoittamaan symbolitaulukosta kuvia ja muodostamaan näin lauseita. Se ymmärtää hyvin myös ihmisen puhetta, vaikka se ei itse kykenekään puhumaan tai viittomaan, vaan joutuu luottamaan symboleihin oman ilmaisunsa suhteen.
 |
| Kanzi vuonna 2006, Sue Savage-Rumbaughin kanssa. Kuva: Wikipedia / William H. Calvin, PhD, CC BY-SA 4.0 |
Ylipäätään ihmisapinoita ehkä pidetään turhan korkealla älykkyysjalustalla, sillä apinoiden (esim. makakit) ja ihmisapinoiden välinen ero ei välttämättä ole niin suuri, kuin luullaan. Ihmisapinoita on vain tutkittu paljon enemmän.
Meille tuttu sikakin on hyvin älykäs. Sikaloissa ne kärsivät monenlaisia käytöshäiriöistä virikkeiden puutteessa, kuten hännänpurennasta. Sika on harvoja eläimiä, jonka on todettu osaavan käyttää peiliä periskooppina ja pitävän salaisuuksia. Sikalaumassa isompi on yleensä arvoasteikossa ylempänä. Tilanteessa, jossa pienempi sika tietää esim. että napista painamalla saa herkkuja, se ei mielellään paina nappia ison sian läsnäollessa, sillä se aavistelee menettävänsä herkkunsa. Yksinään se painaa nappia innolla.
Tiaiset ovat myös yllättävän älykkäitä. Talitiaisen sukulaisella japanintiaisella on kielioppi, ja tutut sanat eri järjestyksessä ovat niille ehkä vain siansaksaa, eivätkä linnut reagoi niihin samalla tavalla kuin "lauseeseen," jossa "sanat" ovat oikeassa järjestyksessä. Oma muistikuvani tiaisten älykkyydestä oli myös, että tiainen oppii toisen virheistä: tutkimuksessa tiaiset saivat katsoa, kun niiden vierustoveri maistoi tietyn näköistä, mutta erittäin pahanmakuista ruokaa. Ne sitten osasivat itsekin välttää sen näköistä ruokaa, sitä itse maistamatta.
Mihin älykkyys vaikuttaa ja mihin ei?
Eläimen koulutettavuus on enemmän kiinni kouluttajan taidoista, kuin eläimen älykkyydestä!Eläimen älykkyys ei vaikuta sen perustunteiden voimakkuuteen (käyn niitä ihan hetken kuluttua tarkemmin läpi). Perustunteita ovat mielihyvä, kiintymys, leikkisyys, pelko, aggressio, suru (grief) ja seksuaalisuus. Jotkut tutkijat laskevat kiintymyksen ja surun samaan tunteeseen mutta eri päihin sitä.
Vaikkei älykkyys vaikuta perustunteiden voimakkuuteen, se voi vaikuttaa siihen, mitä muita tunteita eläin voi tuntea perustunteiden ohella.
Tunteiden tarttuminen:
Eläin tuntee saman tunteen kuin toinen, tietämättä miksi. Tämä on yleistä sosiaalisilla lajeilla. Esimerkiksi koiranpennuistakin näkee, kuinka ne käyttäytyvät lähes kuin samat aivot eri ruumiissa.
Empatia:
Eläin pystyy ymmärtämään, mitä toinen tuntee, vaikkei tunne sitä itse siinä hetkessä. Vain joillain sosiaalisilla lajeilla, kuten delfiineillä, norsuilla, ihmisapinoilla. Koirilla on epäilty, että kaikki yksilöt eivät pysty empatiaan. Rotilla on tutkittu, että rotta "tuntee" rottakaverin ahdingon, ja auttaa mielummin kaverin pinteestä, kuin ottaa itse herkkuja. Ilmeisesti osa linnuistakin, kuten kanat, voisivat tuntea empatiaa, mutta lintujen kohdalla tätä on tutkittu hyvin vähän.
 |
| Rotta tunnistaa kaverin hädän, ja auttaa sitä jos voi. |
Syyllisyys, häpeä, mielenosoitus, kosto...
Eläin reagoi tietoon toisen menneistä tai tulevista tunteista, tai koettaa muuttaa toisen tulevia tunteita. Lähinnä ihmiset ja jotkut apinat. Esimerkiksi Frans de Waalin tutkimuksessa kapusiiniapinat osoittivat mieltään kohdattuaan epäreilua kohtelua: jos toinen apina sai samasta työmäärästä paremman herkun (viinirypäle), apina heitti oman, kehnon herkkunsa (kurkunpala) päin tutkijaa hyvin protestoivasti. (Katso video: Two Monkeys Were Paid Unequally). Ylipäätään ihmiset näiltä osin heijastelevat liiaksi omia tunteitaan eläimiin. Vaikka ihmisluonto voi olla syyllinen, häpeilevä, mieltään osoittava ja kostonhaluinen, tuollaiset tunteet eivät kuulu useimpien eläinten (kuten koiran) tunteisiin. Eläinten motiivi ei ole hallitseminen, vaan "protestoiva" lemmikki yrittää vaikuttaa omiin tunteisiinsa. Perinteinen esimerkki tästä on esimerkiksi yksin jäävä koira, joka pureskelee kenkiä: koira ei osoita mieltään, vaan yrittää rauhoittaa itseään luonnollisesti pureskellen, ja kengissä rakkaan omistajan haju on usein voimakkaasti läsnä.
Perustunteet
Perustunteita on tutkittu eniten rotilla ja ihmisillä. Aivokemiallisesti nisäkkäät tuntevat perustunteita samaan tapaan kuin ihmisetkin.
Ilo/mielihyvä:
Eläin saa mielihyvää, kun se pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Useat eläinten luontaiset käyttäytymiset ovat kehittyneet niin, että eläin saa niistä mielihyvää, koska niitä käytöksiä toteuttamalla sen mahdollisuudet selvitä hengissä nousevat. Mielihyvän voi jakaa myös kahteen erilaiseen mielihyvään: wanting ja liking. Wanting on usein valpasta ja aktiivista, mahdollisuus saada hyvää, liking taas rauhallista. Tätä on esimerkiksi ruoan etsiminen ja löytäminen: etsiminen on aktiivista ja haluamista, ja aiheuttaa mielihyvää, samoin tekee ruoan syöminen, joka on rauhallista mielihyvää.
Yleinen lemmikkien ongelma on, että niillä on liian vähän lajityypillistä tekemistä, ja niiltä on näin "evätty" mielihyvää, jota ne luonnossa kokisivat. Ruokakuppi on ongelma, johon monen lemmikin mielihyvä typistyy: etsiminen ja löytäminen ja niistä aiheutuva mielihyvä on eliminoitu kokonaan. Tämä voi myös aiheuttaa sen, että eläin etsii puuttuvaa mielihyvää sitten syömällä, joka taas johtaa ylipainoon ja sen aiheuttamiin terveydellisiin ongelmiin. Onko lemmikin ylipaino siis myös henkinen ongelma, joka johtaa juurensa mielihyvän (tai sen mahdollistavien tekijöiden) puutteeseen?
Eläin voi kärsiä lemmikkinä mielihyvän puutteesta myös muilla tavoin: sillä voi olla liian vähän sopivia sosiaalisia kontakteja (esim. lauma- tai parvieläimen pitäminen yksin) tai sillä on käytössään liian vähän tilaa. Tämä taas johtaa passivoitumiseen.
Kiintymys:
Kiintymys on sosiaalista kiintymystä esimerkiksi emon ja poikasten välillä. Tähän sisältyy myös kosketus ja puuhailu kumppanin tai luotetun lajitoverin kanssa.
 |
| Positiivinen kanssakäyminen oman lajitoverin kanssa ja sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä sosiaalisille eläimille. |
Leikkisyys:
Leikki on toimintaa, jossa hyöty on vain toimi itse, ja sitä tehdään hyvin vuoksi. Leikin tärkein hyöty tulee vasta myöhemmin, esimerkiksi leikkitappelut valmistavat eläintä oikeaan taisteluun, ja leikkitappelu kehittää myös sosiaalisia taitoja. Sosiaalinen leikki valmistaa eläintä, kuinka käyttäytyä tilanteessa, jossa toinen käyttäytyy ennalta-arvaamattomasti.
Seksuaalisuus:
Tunne on motivaatio, toimet vaistonvaraisia.
Pelko:
Pelko on helposti käsitettävä tunne, joka löytyy kaikilta selkärankaisilta, sekä tutkitusti joiltain selkärangattomilta, kuten mustekaloilta. Pelko on tunteista kaikkein vanhin ja yleisimpiä evoluutiossa. Ihminen harvoin kuitenkaan ymmärtää, kuinka voimakas ja kokonaisvaltainen eläimen tuntema pelko voi olla, sillä ihminen harvoin esim. pelkää henkensä puolesta. Varsinkin saaliseläimiin lukeutuvat eläimet saattavat lemmikkinäkin pelätä henkenstä puolesta jopa päivittäin, mikä on tietenkin kauhistuttavaa. Helena muotoili hyvin, että toistuva pelko, jolle eläin ei voi tehdä mitään, on pahinta mitä eläimelle voi tapahtua.
Aggressiivisuus:
Aggressiivisuus voi olla kehittynyt pelosta, esimerkiksi pelkoaggressio, jolloin eläin valitsee uhkaavassa tilanteessa taistele tai pakene. Eläin voi olla myös aggressiivinen puolustaessaan sille arvokasta resurssia tai kilpaillessaan niistä.
Suru (grief):
Suru ei ole siis sadness, vaan menettämisen suru. Se on kiintymyksen vastakohta, ja kuten mainittu, osa tutkijoista laskee sen kiintymyksen alle kuuluvaksi.
Yhdistelmiä:
Perustunteet voivat myös yhdistyä monimutkaisemmiksi tunteiksi. Esimerkiksi pelko ja aggressio yhdistyvät pelkoaggressioksi. Tämä yhdistyy myös vaikkapa remmirähjäävien koirien kohdalla helpotukseen: ensin koira pelkää, sitten ei enää pelkää, jota seuraa ilo, joka on helpotuksen tunne. Toinen esimerkki on, että kun eläimellä on toivo jostain, ja se toivo otetaan pois yrityksistä huolimatta, syntyy turhautuminen.
Vähemmän tunnettuja perustunteita:
Yllättyminen, inho, sairauden tunne, nälkä, jano ja kipu
Hetkelliset tunteet ja pitkäkestoiset mielialat:
Hetkelliset tunteet eri kokemuksista määrittää pitkäkestoisen mielialan. Jos eläin kokee paljon positiivisia tilanteita, sen mieliala on positiivinen. Tämä pätee myös silloin, kun eläin kokee jotain negatiivista, sen hetkellinen tunne saattaa mennä alaspäin, mutta koska sen pitkäkestoinen mieliala on positiivinen, yksi negatiinen kokemus ei saa sen mielialaa laskemaan. Päinvastoin taas eläimellä, joka kokee elämässään paljon negatiivisia tunteita, sen pitkäkestoinen mieliala on myös negatiivinen. Tällöin yksittäinen positiivinen kokemus ei saa todellista mielialaa nousuun. Tällöin eläimen hyvinvointi ei ole hyvällä tolalla, ja se kärsii kroonisesta stressistä.
 |
| Harvat negatiiviset kokemukset eivät pääse vaikuttamaan paljoa elämänlaatuun, eivätkä harvat positiiviset kokemukset nosta elämänlaatua pois kroonisesta stressistä. |
Varhaisvaiheen kasvuympäristö:
Varhaisvaiheen kasvuympäristö vaikuttaa mm. stressinhallintakykyyn ja sosiaalisuuden kehitykseen. Oikein kehittymään päässyt stressinhallintajärjestelmä vaikuttaa stressin sietoon ja stressistä palautumiseen myös aikuisena. Luonnossa emo yleensä suojelee poikasia häiriöiltä parhaansa mukaan, mutta vankeudessa se ei välttämättä ole mahdollista. Rotilla ja apinoilla stressin vaikutuksia on tutkittu: jos eläimen varhaislapsuus on ollut stressaava, eläimet aivot ovat aikuisenakin fyysisesti kykenemättömämmät hallitsemaan stressiä. Rotilla tämä herkkä aikakausi oli 2-14 päivää, reesusmakakeilla 0-3 kuukautta.
---
Siinä se! Todellisuudessa oli vielä toinen luento jäljellä, mutta kuten alussa mainitsin, toinen luento oli vähän liian tuttua muistiinpantavaksi. Tämän merkinnän jälkeen kirjoitan näitä samoja asioita kuin tässä, mutta enemmän papukaijojen kannalta, ehkä se merkintä on sitten hieman lyhyempi...
Kommentit
Lähetä kommentti