YleTiede: Koira kärsii yksinäisyydestä enemmän kuin ihminen

Koira on jalostettu ihmistä kohtaan sosiaaliseksi eläimeksi, vai jalostikohan se itse itsensä alunperin. Koiran kiintymys ihmisiin on erilaista kuin papukaijoilla, mutta niissä on varmasti yhtäläisyyksiä. Koirissa sosiaalisuus ihmistä kohtaan on domestikaation myötä sisäsyntyistä, vaikka koirakin toki aktiivista sosiaalistamista kaipaa, jotta siitä ei tule ihmistä kohtaan pelokas tai arka. Papukaijat sen sijaan ovat lähes luonnosta repäistyjä (tai no, osa onkin), jolloin niiden kesyyntymisprosessi tapahtuu vain yksilötasolla. Papukaijan kesyyntymistä kuitenkin vääristää käsinkasvatus, jolloin linnunpoikanen leimaantuu pahimmillaan vain ihmiseen, eikä omaan lajiinsa. Oli papukaija sitten leimaantunut ihmiseen tai ei, jos sitä pidetään yksin ilman sopivaa kaveria kaikki päivät, papukaijakin kärsii yksinolosta pitkien työ- tai koulupäivien aikana.



Jostain syystä papukaija tuntuu turtuvan yksinäisyyteensä helpommin kuin koira. En osaa oikein arvioida, mistä se johtuu. Koiranpennun ja valmiiksi ihmisrakkaan papukaijan saapuminen kotiin on aika samanmoinen tilanne: eläin on erotettu emostaan ja sisaruksistaan ja se on luultavasti ensimmäistä kertaa elämässään yksin. Ihmistä kohtaan sosiaaliseksi jalostettu koiranpentu joutuu luultavasti käymään jonkinlaista koulua sen suhteen, että se osaa jäädä hiljaa ja rauhallisena yksin. Osa jättää koiran noin vain, joka on oiva oikotie eroahdistuksen pariin. Yleensä lukee suositeltavan noin parin viikon yksinolokoulua, jonka aikana yksinoloaikaa pidennetään vähitellen alkaen sekunnista ja vähitellen pidentäen tunteihin.

Papukaijoilla sen sijaan tällaista tapaa en ole huomannut. Uusi, kesy poikanenkin jätetään armotta yksin työpäiväksi. Villin linnun kanssa yksinolokoulua ei tarvitse käydä, sillä se ei välttämättä saa ihmisestä lainkaan seuraa, ja saattaa jopa rauhoittua ja kotiutua paremmin, jos se saa olla yksin ja rauhassa välillä.

Kesyjen linnunpoikasten kotiutumista ei kuitenkaan ole tietääkseni tutkittu. Mistä tietää, onko lintu ollut ahdistunut, ja kuinka se ahdistuksensa ilmaisisi? Pieni lintu ei välttämättä osaa vielä huutaa perään, jotta sen äänen kuulisi lähtiessä, ja harvalla on kameroita kotonaan, jolla tarkkailla pienoista jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Saaliseläimenä lintu saattaa olla myös niin peloissaan ja stressaantunut ympäristönvaihdoksesta ja rutiinien muutoksesta, että se saattaa olla niin lamaantunut, ettei oikein osaa toimia mihinkään suuntaan. Vaikka lintu panikoisikin, se on yleensä jo väsyneen rauhoittunut tuntien päästä, kun ihminen saapuu kotiin, ja näyttää pärjänneen hyvin yksin ollessaan. Siitäpä sitten loistokkaaseen jatkoon!

Ahdistunut papukaija saattaa kiertää kehää tai tehdä edestakaista liikettä häkkinsä kaltereissa kiipeillen.


Ylen koira-artikkelissa on surullisia vertauskuvia siitä, miltä eroahdistus tuntuu. "Jos kyse on aidosta eroahdistuksesta, se vastaa paniikkihäiriötä. Jos koira on viisi päivää viikosta kahdeksan tuntia yksin kotona, ja on paniikissa, se on ihan järkyttävä olotila," kertoo eläinlääkäri ja eläinten käytösterapeutti Tuulia Appleby. Itselläni ei ole paniikkihäiriötä, mutta kuvausten mukaan se kuulostaa kamalalta. En voi edes kuvitella, mitä liikkuu koiran päässä, jonka jokainen yksinolon hetki on kuin paniikkikohtaus.

Vaikka papukaijat esittävät yksinoloahdistukseensa enemmän huomiohuutoa (joka on opittu tapa saada huomiota), koirat sen sijaan eivät usein ilmaise opittuja tapoja saada ihminen palaamaan. Ne turvautuvat usein sisäsyntyisiin tapoihin ilmaista pahaa oloaan tai helpottamaan sitä, kuten haukkuminen ja tavaroiden pureskelu.

Koirille onkin kouluttajia ja ohjeita, ja koirille määrätään vuosittain myös nyt jo huimia määriä lääkkeitä ahdistukseen joka voi olla samankaltainen kuin ihmisen masennus. Mitä lie liikkuu lemmikkilintujemme päässä? Onneksi esim. Kaijuli ry tekee arvokasta työtä sen suhteen, että nykyään suositellaan myös isoille papukaijoilla lintukaveria mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja mitään lajia ei enää suositella pidettäväksi yksin ilman lajitoveria. Hankkimalla kaverin aikaisessa vaiheessa vältyttäisi myös siltä ongelmalta, johon jotkut koiranomistajat kompastuvat: eroahdistuneen koiran kaveriksi hankitaan toinen koira, vaikka koiran eroahdistuksen syy on jonkun tietyn ihmisen lähteminen, tai rakkaiden ihmisten lähteminen. Siihen ei välttämättä toinen koira tai edes vieraat ihmiset välttämättä auta. Onneksi koirapiireissäkin ollaan nykyään enemmän valveutuneita siihen, että pennun ei pidä vain "kestää" sitä että se jää yksin, vaan pentua totutettaisi siihen vähitellen, jolloin vältytään traumoilta.

Lue lisää blogistani:
Sosiaaliset virikkeet sosiaalisilla eläimillä
Yksinäisyys vanhentaa... ja tappaa

Asiasanat: kauanko papukaija voi olla yksin - montako tuntia papukaija voi olla yksin kotona - moneksiko tunniksi papukaijan voi jättää yksin kotiin - kakadu - harmaapapukaija - neitokakadu - ara - undulaatti

Kommentit