Hyvä lintuhuone ja hyvä päivärytmi?

Jälleen suunnittelen tulevaa ja pohdin, millaisen lintuhuoneen haluaisin. Edellinen merkintä lintuhuoneen konseptisuunnittelusta yli kahden vuoden takaa on edelleen toki voimassa, mutta nyt elämään on tullut realiteetteja. Omakotitaloa puoliskon kanssa metsästäessä olen huomannut, että a.) huonejärjestys on epärelevantti kysymys siinä vaiheessa kun terve talo hyvältä seudulta löytyy,  b.) ei-lintuihminen puolisona ei välttämättä suostu mittaviin rakennuspuuhiin ja joskus purkutyöt ovat asbestin takia lähes mahdottomia ja c.) railakkaan kotielämän tuomat äänet eivät välttämättä stoppaa tarpeeksi ikkunoihin ja normaaliin oveen olohuoneen vieressä.

Hyvä lintuhuone?

Kipuilen lintuhuoneen suunnittelun kanssa. Erillisen lintuhuoneen eristävyys on hyvä ja huono asia. Se on hyvä asia aikaisin aamulla ja myöhään illalla, kun perheen jotkut jäsenet haluavat nukkua, ja toiset eivät (esim. viikonloput illat linnuille rauhoitettuna, ja viikonlopun aamut ihmisille rauhoitettuna). Se on myös huono puoli: linnut ovat omassa valtakunnassaan, mutta eivät perheen keskiössä, kuten toivoisin. Rauhan takia voisin myös toivoa, että lintuhuone olisi kaukana olohuoneesta ja makuuhuoneesta.

Kuten edellisessä merkinnässä jo kerroin, toivoisin, että linnut voisivat myös häkissä ollessaan olla mukana arjessa. Häkki olohuoneessa on yleensä vallan mainio ratkaisu, mutta kaipaan lintuhuoneen tuomaa tilaa ja yörauhaa. Usein voi tulla vastaan tilanteita, että lintuja on hankala pitää vapaana, mutta niitä ei soisi eristettävän omaan huoneeseensakaan. Tällaisia tilanteita ovat esim. ruoanlaitto, lautapeli-illat (kukapa ei haluaisi että lintu heittelee kaikki nappulat lattialle) ja jos kylään tulee esim. lapsia tai koiria. Tällöin olisi hyvä, jos linnuilla olisi myös elämän keskipisteessä häkki, jossa ne voivat olla. (Tietenkin amerikkalainen ratkaisu olisi klipata linnun siivet vieden sen lentokyvyn, jolloin lintu on yllättävän kiltti ja pysyy ankeassakin kiipeilypuussa helposti! Toki myös lentokykyinen lintu voi olla passiivinen tai vain "kiltti" että pysyy puussaan, mutten halua luottaa siihen... )

Nämä kaksi muodostavat keskenään hankalan asetelman. Kuinka toteuttaa samaan aikaan lintuhuone (tai häkki) joka on omassa rauhassaan kaukana kaikesta, ja silti samalla perheen keskiössä?

Veikkaan, että tämän toteuttaisin itse rutiineja säätämällä. Linnuilla olisi oma huoneensa jossain vähän syrjemmässä, mutta niillä olisi olohuoneessa mieluisa kiipeilypuu, ja linnun luonteista riippuen myös ehkä olohuonehäkki. Tässä häkissä linnut voisivat olla olohuonelintuina silloin kun ei sovi olla vapaana, mutta olla silti elämässä mukana. Riippuisi linnusta ja sen luonteesta ja käyttäytymisestä, kuinka suuri tarve tällaiselle häkille loppuunsa olisi. Se olisi toisaalta myös hyvää treeniä olla häkissä myös ihmisten läsnäollessa.

Koen arvokkaaksi, että lintuhuoneessakin asuva lintu tottuu olemaan välillä häkissä. Kuva: Kiuru Koponen

Hyvä päivärytmi?

Mites sitten päivärytmi? Kirjoitin jo aiemmin lintujen unirytmistä, kuinka soisin että lintuni nukkuisivat 12 tuntia vuorokaudessa. Vaikka tämä on yleensä tai lähes vastaava 21-9, se voisi olla työssäkäyvällä myös klo 00-12. Tällöin lintujen yksinolo olisi melkein minimoitu, kun ne joutuisivat olemaan yksin vain muutamia tunteja, verrattuna jos ne herättäisi aikaisin aamulla, ja joutuisivat olemaan yksin koko työpäivän ajan (plus matkat ja kauppareissut yms.).

Ongelmaksi muodostuu ruokinta: suunnittelen, että kun omistaa tuoreruokailevan papukaijalajin edustajia (siemensyöjien sijaan), ne saisivat aamulla tuoreruokaa ja vasta iltapäivällä kuivaruokaa. Tuoreruoka kuitenkin pilaantuu aika nopeasti. Suunnittelin, että josko linnut kävisi ruokkimassa omalla lounastauolla (jos työpaikka on lähellä), mutta myös, kuinka lintujen ruokakuppiin voisi laittaa osittain jäätynyttä ruokaa, joka pitää ruoan kylmänä niin, että se olisi jopa sopivasti sulanutta siinä vaiheessa, kun linnuilla menevät valot päälle.

Aamun ruokintahetkeen jälleen omat niksit käyttöön! :D Lintuhuoneen ovi olisi normaali tai jopa äänieristetty umpiovi.  Lintuhuoneen puolella lintuhäkki olisi yhdeltä sivultaan oven välittömässä läheisyydessä, että linnut voisi tästä ulkopuolelta vaihdettavista kupeista ruokkimalla ruokkia näppärästi tilaan valoja laittamatta.

Aamutuimaan ruokkiminen tietty keskeyttää linnun unen. Tämän takia arkisin pitäisi ruokkia linnut tuoreruoalla vain kulhoon, mikä on ehkä vähän tylsää. Viikonloppuisin tuoreruoallakin voisi virikkeellistää, kun ruokinnan voi tehdä suoraan kun linnut heräävät.

Vaikka linnuilla olisi oma huone, kannattaa niitä pitää häkissä aina joskus. Tällöin "häkkituomio" esim. hoitojakson ajan ei ole niille kauhistus. Klo 12-00 oleva päivärytmi auttaisi tätä hyvin: keskipäivästä siihen saakka, kunnes omistajat tulevat kotiin, linnut olisivat lintuhuoneessa häkissään. Kun ihmiset tulevat kotiin, linnut vapautetaan heti, ensin vain lintuhuoneeseensa. Samaan aikaan niille voi laittaa jo tarjolle osan kuivaruoasta virikelelujen muodossa, tai lisätä tuoreruokaa. Lintujen ollessa vielä lintuhuoneessa ihmiset voivat esim. tehdä rauhassa ruokaa.


Tuoreruokaa syövät linnut on ruokittava aamulla, koska tuoreruoka pilaantuu nopeammin kuin kuivaruoka, jonka voi laittaa tarjolle valmiiksi jo edellisenä iltana.


Esimerkkisuunnitelma

Näiden pohdintojen perusteella omat tämänhetkiset suunnitelmat kaksi kesyä tai puolikesyä, tuoreruokailevaa lajia olevan linnun kanssa elämiseen kuulostavat seuraavalta...

Lintuhuone: 
- Hieman erillään olo- ja makuuhuoneesta molemmanpuolisen mölyn (ja rauhan) takia
- Ovena äänieristetty umpiovi, joka takaa rauhan nukkujille (linnut ja ihmiset)
- Ovena myös verkko-ovi, jolloin umpioven avaamalla saa kontaktia myös silloin kun vapailu ei onnistu
- Lintuhuone sisältää häkin, jossa linnut ainakin nukkuvat ja oleskelevat hieman päivisin turvallisuuden (yölliset säikähdyskohtaukset) ja häkkiin totuttelun takia
- Häkki olisi hyvin lähellä huoneen ovea, ja siinä olisi ulkoapäin helposti vaihdettavat kulhot.

Olohuone: 
- Linnuille kiipeilypuita, joissa viihtyä
- Ehkä myös häkki, jossa seurata olohuoneen tapahtumia mutta niihin sekaantumatta

Rutiinit: 
- Klo 00: Linnut nukkumaan lintuhuoneen häkkiin, ja samalla katsotaan että seuraavan päivän kuivaruokavirikkeet ja tuoreruoka-annos on valmiina kaapissa
- Klo 8: Linnut ruokitaan tuoreruoalla (tuoreella tai osittain pakastetulla) kun ihmiset lähtevät töihin, mahdollisimman myöhään, lintuja häiritsemättä
(- viikonloppuisin linnut ruokitaan samalla kun valot menevät päälle)
- Klo 12: Linnut heräävät kun valot menevät ajastimella päälle, ajastimella pitäisi toimia myös lintuhuoneen verhot. Luonnollista aamuhämärää saa, jos verhot aukeavat esim. klo 12:30-13, vähän valoja myöhemmin.
- N. klo 16-17: Ihmiset tulevat kotiin, jonka jälkeen linnuille tarjotaan häkkiin ja/tai huoneeseen osa kuivaruoasta virikeleluista ja/tai lisää tuoreruokaa
- N. klo 18: Lintuhuoneen oven avaus, kun ihmisten ruoanlaitto yms. on valmista. Linnut voivat olla halutessaan lintuhuoneessa tai muualla asunnossa.
- N. klo 22-23: Linnut palautetaan lintuhuoneeseen/häkkiin ja niille tarjotaan loput kuivaruoasta virikkeiden kautta. Tämän aika riippuu siitä, kuinka kauan linnuilla yleensä menee syödä ja hakeutua sen jälkeen levolle.
- Klo 23-23:30: Verhot kiinni
- Klo 00: Valot sammuvat ajastimella.

Saa nähdä, miltä tulevaisuus näyttää omakotitalon suhteen, ja millaista lintutilaa sitä sitten niihin tiloihin kehitetään... :)