Mitä linnulta ei ole pakko sietää?

Lintu on lintumainen lemmikki. Siltä tulee siis sietää monenmoista lintumaista toimintaa, sillä onhan linnun hankkiminen lemmikiksi, kotiinsa, yleensä vallan tietoinen päätös. Kakkaa lattialla, ruoantähteitä seinillä, aamuiset huutokonsertit, jopa linnun varominen koska lintu pelkää tai on aggressiivinen, voivat kuulua siihen, mitä linnulta tulee sietää. Lintu harvoin on täydellinen lemmikki, ainakaan kaikille. 

Tähän merkintään inspiroi kaksi asiaa: törmään jatkuvasti somessa hauskoihin videoihin, joissa lintu puree hellästi tutkien tai leikin lomassa ihmisen kättä tai sormia, ja se, että vasta lintupalstalla oli myös omistaja, joka kärsi siitä, kun lintu uteliaisuuttaan tai leikkisästi puri ihmisten käsiä hyvinkin kipeästi. (Tästä kirjoitinkin merkinnän: Lintu maistelee käsiä purren.) Käsien koskettelu nokalla on kuitenkin sellaista, mitä ei ole pakko sietää minkään vahvuisena. 

Mitä linnulta ei ole pakko sietää?

Käsien maistelu ja pureskelu

Moni papukaija saattaa nokallaan kokeilla ihmisen käsiä puhtaasti uteliaisuudesta. Kokeiluun voi liittyä myös leikkimäistä nokittelua. Tämä on linnun kannalta ihan OK, koska yleensä tällaisissa tilanteissa sillä ei ole negatiivisia tunteita käsiä kohtaan, toisin kuin puolustautuessaan tai pelätessään. Kokeileva tai leikkisä nokankäyttö voi kuitenkin karata käsistä: lintu alkaa vähitellen vahvistaa otettaan, jolloin voidaan puhua puremisesta tai pureskelusta. Ihmiselle tämä ei ole nautinnollista, vaan voi aiheuttaa jopa kipua tai jopa haavoja. Lintu saattaa saada siitä jopa hupia: kylläpäs ihminen äännähtää hassusti, kun puraisee kovempaa! 

Käsien maistelu, nokalla tutkiminen ja hellä pureskelu kannattaa torpata alkuunsa. Itse torppaisin myös linnun yritykset sukia kynsiä, kynsivalleja, luomia, käden ihoa tai ihokarvoja. Linnulla ei ole arjen kannalta mitään syytä käyttää nokkaansa ihmisen käsiin. Estämällä ja ennaltaehkäisemällä jo tämän käytöksen ensimmäiset askeleet, ehkäisee myös sen kehittymisen uteliaisuudesta tai huvikseen kovaa puremiseksi. Pahimmillaan lintu voi purra uteliaisuudestakin käden naarmuille, ruhjeille tai jopa verille asti. Kerran pinttynyttä tapaa voi olla hankala katkaista.

Ainoa kohta, jossa lintu voi tarrata nokallaan käteen on se, kun se käyttää nokkaansa kolmantena jalkana kädelle noustessaan. Tämä on OK, koska kontakti kestää vain sekunnin tai pari, eikä siinä ole yleensä leikkisiä tai kättä kohtaan uteliaita motiiveja mukana. Linnun voi kuitenkin opettaa nousemaan kädelle myös jalka edellä, ilman nokan tarjoamaa tukea.

Lisääntymiselkeet ihmistä kohtaan tai ihmisen kanssa

Linnulla ei ole arjen kannalta mitään hyvää syytä olla seksuaalinen ihmistä kohtaan. Usein tällaisesta käytöksestä on enemmänkin harmia joko linnulle, ihmiselle, heidän väliselle suhteelle tai sitten talouden muille asukkaille.

Linnulta ei tulisi sietää esimerkiksi oksentelua kosiomielessä. Osa lajeista oksentaa puolisoa ruokkiakseen, ja osa lajeista tekee ruokkimiseleitä myös "kuivana" parisuhdetta vahvistaakseen ja ylläpitääkseen. Näihin kuuluvat myös ruoan ylösnostamisen eleet, vaikka oksennus ei vielä suuhun nousisikaan, tai lintu nielee itse suuhun nostetun ruokamössön.

Oksentaminen tai suusta suuhun ruokkiminen koskee myös ihmistä. Ihmisen suusta syövä lintu voi olla söpö ja hellyyttävä tai märät pusut voidaan nähdä molemminpuolisena hellyydenosoituksena. Ihminen kokea suusta herkkupalojen jakamisen suhdetta vahvistavana, saattaa lintu tulkita sen kuitenkin osana seksuaalista parisuhdetta. Ihmisen sylki voi olla myös linnulle hengenvaarallista: ihmisen ja muiden nisäkkäiden sylki ja eritteet sisältävät gram negative bakteereja, jotka voivat aiheuttaa linnuille komplikaatioita tai jopa kuoleman.

Sama koskee myös muita kosiomenoihin tai lisääntymiseen liittyviä asioita. Näitä ovat esimerkiksi parittelu ja sen yrittäminen koiraalla, ja naaraalla se että ihminen simuloi parittelua koskettelemalla lintua sen erogeenisiltä alueilta (joita ovat kloaakin lisäksi usein myös selkä ja siipien päällinen). Koiraslinnun parittelu tulisi keskeyttää ilman voimakeinoja, mutta päättäväisesti. Mitään lintuja ei ole tarpeen silitellä selästä, siipien päältä tai pyrstöstä. Varsinkin hormonaalisessa hekumassa olevien naaraslintujen kanssa tällainen koskettelu on erityisen haitallista ja jopa julmaa, sillä naaras valmistautuu kirjaimellisesti paritteluun ihmisen käden kanssa. (Katso myös: Papukaija, seksuaalinen lemmikki.)

Hormonaalisuus saattaa pitää yllä itse itseään, jos siihen ei puututa millään tavalla. Jos linnun hormonaalisuus yltyy siihen, että se oksentelee ihmiselle tai parittelee ihmisen kanssa, ei tämä kierre välttämättä katkea kovin helposti. Hormonaalinen lintu kärsii itsekin hormonaalisuudestaan: perimmäisenä tarkoituksena on pesinnän läpikäyminen kokonaisuudessaan ja jälkeläisten tuottaminen. Ihmisen kanssa näin ei voi tehdä, joka aiheuttaa linnussa stressiä ja turhautumista. Naaraslintu voi myös hormonaalisena alkaa munimaan, ja kärsiä jopa kuolettavasta munajumista. Hormonaalinen lintu voi olla myös aggressiivinen, ja puolustaa tärkeitä resursseja kuten ihmispuolisoaan muilta perheenjäseniltä hyökkäämällä päälle.

Linnun kanssa ei tulisi leikkiä majaleikkejä, joissa se pääsee ihmisen kanssa esimerkiksi sohvalla viltin tai sängyssä peiton alle. Yhteisessä pesässä touhuminen on linnulle merkki parinmuodostuksesta, tai jos lintu ei pidä ihmistä parinaan, se nostaa turhaan omaa hormonaalisuuttaan puuhissa. Tästä enemmän seuraavassa kohdassa... 

Hormonaalisuutta tulisi ensisijassa ennaltaehkäistä ja pyrkiä vähentämään sitä linnun ollessa jo hormonaalinen. Hoitokeinoksi ei suositella pesintää tai pesinnän simulointia. Katso myös artikkeli: Lemmikkilinnun hormonaalisuus: ehkäisy ja hoito

Suusta suuhun ruokkimisen pitäisi kuulua ehdottomasti vain lintujen väliseen kanssakäymiseen.
Kuva: Flickr.com / Oisin Prendiville, CC BY-SA 2.0

Pesäpaikoissa oleskelu

Yllättävän harva lintu osaa leikkiä koloissa ja pesäpaikoissa maltillisesti ilman, että hormonaalisuus alkaa nousta. Koloissa nätisti nukkuvia lajeja voivat olla esimerkiksi Pyrrhura-, Aratinga ja caique-aratit. Kaijasille eli rakkauspapukaijoille, seeprapeipoille, undulaateille tai neitokakaduille en nukkumapesää voi suositella koskaan. Arateillakin nukkumapesän käytön tunnistaa sen käyttötavasta: lintu nukkuu siellä vain yöt, mutta ei puuhaile tai oleskele pesässä päivisin. 

Pesäpaikat ovat omiaan nostattamaan linnun hormonaalisuutta turhanpäiten. Jos lintua ei ole tarkoitus pesittää, on sekä linnun että ihmisten edun mukaista, että linnun hormonaalisuus pyritään pitämään mahdollisimman matalalla. Katso merkintä: Pöntöt, pesät, mökit ja teltat lintuhäkin sisusteena

Arkisiin pesäpaikkoihin voi lukeutua myös linnun "hauskat" seikkailut pyödän, nojatuolin tai sohvan alla, hattuhyllyllä, WC-pöntön takana tai ihan vaikka astiakaapissa tai vaatekomerossa. Ihmisen aiheuttamia koloja voivat olla esimerkiksi peitto- ja vilttileikit sängyssä tai sohvalla, ihmisen syli tai sohvatyynyistä muodostuvat luolat. 

Papukaijan seikkailut hyllyillä voivat vaikuttaa hauskoilta ja harmittomilta, mutta lintu saattaa nähdä ahtaat, hämärät paikat pesäkoloina. Koloilu nostattaa hormonaalisuutta linnuissa.
Kuva: Flickr.com / moccasinlanding, CC BY-NC-ND 2.0

Huomiohuutaminen

Itse koen, että jokaisella linnulla on potentiaalia ongelmalliseen äänenkäyttöön. Varsinkin ihmisten seurasta pitävät linnut ovat valitettavan päteviä kandidaatteja huomiohuutamisen mestareiksi. Linnulle on luonnollista käyttää ääntään pitääkseen yhteyttä parvitovereihin, ja viidakossa tarvittava kantava ääni on kotilinnulla edelleen mukana. Ihmisellä on taas taipumus reagoida ääniin ja myös saada inhottavat äänet loppumaan. Usein huomiota huutava lintu lopettaakin kamalankin rääkymisen, kun se vihdoin saa huomiota. Tällöin kierre on valmis: lintu huutaa, ihminen huomio sitä, lintu hiljenee. Lintu oppii nopeasti, että huutamalla saa sen, mitä haluaa. Harva ihminen on kuitenkaan pidemmän päälle valmis kuuntelemaan jatkuvaa, kovaäänistä huutoa kotonaan, vaikka linnut eivät oletusarvoisesti ihan hiljaisimpia lemmikkejä olekaan.

Huomiohuutamisen koulutus pois on pitkä prosessi, johon on kaikkien talouden ihmisten oltava sitoutunut sataprosenttisesti, kaiken aikaa, myös silloin kun ei huvittaisi. Huomiohuutaminen itsessään on inhaa, ja myös sen poiskouluttaminen on kurjaa. Ongelmaa kannattaa siis välttää etukäteen.

Jos linnulla alkaa esiintyä tapaa, että se alkaa pitää toistuvaa ja jokseenkin epämiellyttävää ääntä ihmisen ollessa poissa, ei lintua kannata palkita läsnäololla tai huomiolla niin kauan, kun se tätä ääntä pitää. Eläimen on kuitenkin helpompi oppia tekemään "jotain" kuin "ei mitään," jonka vuoksi täydellisen hiljaisuuden vaatiminen voi olla linnulle hankalaa. Sen sijaan kannattaa aina palkita lintua, kun se ääntelee mieluisalla tavalla tai leikkii yksinään ilman ihmisen huomioimista. 

Huomiohuutoon oppiminen on polku, jonka lintu kulkee. Harva lintu aloittaa huomiohuutoa täysillä huutamalla kurkku suorana, tuntikausia, mutta moni lintu voi siihen päätyä. Tämän tarkoituksettoman päämäärän vuoksi on mielestäni tärkeää välttää vahvistamasta myös polun varrella olevia etappeja, kuten keskitasoista ääntelyä huomionhaku mielessä.

Lue myös merkintä: Ongelmien ennaltaehkäisy: Kannattaako papukaijan kanssa varautua pahimpaan?

Lopuksi

Papukaijojen kanssa eläessä tulee suhtautua lintuun lintuna, ei alokkaana sotilasleirillä. Oikeassa elämässä linnulta tulee sietää paljonkin sen lintumaisia metkuja. Näitä voivat olla esimerkiksi pureminen kiperässä tilanteessa, linnun hyväksyminen ajoittain hormonaalisena ja seksuaalisena olentona, ja äänenkäytön hyväksyminen ja salliminen. Voimme kuitenkin omalla käytöksellämme ja ympäristön hallinnalla vaikuttaa siihen, millaista on yhteiselo saman katon alla villin luontokappaleen kanssa.