Ihmisen elinkaaressa on muutamia vaiheita, jotka ovat meille saman lajin edustajille hyvin tuttuja: vauva, taapero, lapsi, teini-ikäinen ja aikuinen (ja vanhus) jos halutaan karrikoida. Eläimillä on nämä samat, mutteivat ne välttämättä tarkoita ihan samoja asioita.
Papukaijoilla puhutaan usein murrosiästä, jolloin lintu voi alkaa puremaan enemmän tai käyttäytymään muutoin ihmistä kohtaan inhottavasti. On kuitenkin tehtävä ero vain itsenäistymiselle ja murrosiälle, jotka käsinkasvatetuilla linnuilla tarkoittavat huomattavasti eri asioita, vaikka ihmisellä itsenäistyminen ja murrosikä menevätkin yleensä aikalailla samaan aikahaarukkaan.
Papukaijavauva syntyy sokeana ja kaljuna tai hennon untuvapeitteen peittämänä. Vanhemmat, toivottavasti linnut, mutta ehkä myös ihmiskeinoemot hoivaavat lintua, kunnes se on valmis syömään itse ja jättämään pesän. Tällöin lintu on yleensä luovutusiässä, kun se osaa ruokailla itse ja on sosiaalistunut sisarustensa kanssa, toivottavasti oppinut olemaan enemmän lintu kuin ihminen.
Käsinkasvatettu, luovutusikäinen lintuvauva on edelleen vauva. Se on loputtoman utelias, mutta tahdoton ja mieleltään heikko. Umpikesylle luovutusikäiselle ja siitä hieman vanhemmalle lintuvauvalle voi tehdä mitä tahansa: sitä voi väännellä ja käännellä, kieritellä ja pyöritellä, halia, pussailla ja silitellä mistä tahansa, se sietää helposti valjaat ja nousee usein mukisematta niin omistajan kuin minkä tahansa vieraan ihmisen kädelle, yleensä täysin purematta tai suurempia vastalauseita kömpelyyttä ja uteliaisuutta huomioimatta (uteliaisuuden vuoksi lintu saattaa olla kiinnostuneempi muista asioista kuin vaikkapa selällään makoilusta). Mikä ihana kesy pallero, joka ei ikinä pure!
Jossain vaiheessa lintu alkaa kuitenkin itsenäistyä todella. Se on edelleen kesy ja kaipaa ihmisseuraa, mutta se ei enää siedä samaan tapaan lääppimistä. Silittelyt ja pyörittelyt ilman linnun omaa aloitetta tai palkkiota saattavat saada vastalauseeksi ensin hellemmän puraisun, joka ajan mittaan voimistuu napakaksi ja jopa verta vuodattavaksi rouskaisuksi, jos ihminen ei alun nipistelyitä usko. "En halua!" kertoo lintu ensin elekielellään (joka usein ohitetaan) ja sen jälkeen puremallaan.
Lintu on muka "murrosiässä", jossa se "testaa rajojaan." Wanhan ajan neuvojen mukaan tällainen käytös pitää jättää huomiotta ja jatkaa linnun käsittelyä samaan tapaan, ja lintu lopulta oppii, ettei pureminen auta. Tätä kutsutaan "opituksi avuttomuudeksi", joka on henkistä kärsimystä, jonka oppimisprosessi voitaneen laskea henkiseksi väkivallaksi.
Todellisuudessa lintu ei ole vielä murrosiässään. Käyttäytymistä vain selitetään sillä, ja lintua pitäisi pitää kurissa kuten teini-ikäistä lastakin. Todellisuudessa linnulle ja sen puremalle kuuluukin antaa periksi, ja nokkaa kuuluu kunnioittaa.
Papukaijojen todellinen murrosikä tulee vasta samaan aikaan kuin ihmisilläkin: sukukypsyyden kynnyksellä. Tämä vaihtelee linnun lajista/koosta riippuen, pienemmillä lajeilla se saapuu nopeammin kuin isoilla. Sama koskee myös teennäistä murrosikää, itsenäistymistä, joka tulee myöhemmin suuremmilla lajeilla.
Oikea murrosikä enteilee sukukypsyyttä, ja koittaa lajista riippuen useamman vuoden iässä. Tällöin lintu saattaa kiinnostua enemmän pesimisestä, ja alkaa etsiä tai rakentaa pesimäpaikkoja entistä ponnekkaammin. Se saattaa pariutua tiiviimmin lajitoverin tai ihmisen kanssa, ja puolustaa näitä resursseja jopa aggressiivisesti. Hormonaalisuus muutenkin voi nostattaa ennen lauhkean linnun aggressiivisuutta sukukypsyyden saavuttamisen aikoihin ja sen jälkeen.
Linnun murrosikä ei välttämättä koettele rankasti kaikkia lintuja, mutta murrosikä ei myöskään ole välttämättä ohimenevä, kuten se tuntuu ihmisillä olevan. Linnun saavutettua sukukypsyyden se ei välttämättä koskaan enää palaa samanlaiseksi tasaluonteiseksi linnuksi, joka se oli aiemmin. Kaikkiin lintuihin murrosikä ei näytä vaikuttavan mitenkään, eikä niiden luonne juuri muutu vauvaiästä itsenäistymisen jälkeen. Lajilla on myös merkitystä: caiquet, Pyrrhura-aratit ja amatsonit ovat tunnettuja kuumapäitä, joilla murrosikä voi linnun todellisen luonteen esiin. Neitokakadut ja ruusukaijaset taas saattavat innostua liiaksi pesimäpuuhista, isot kakadut taas liiaksi kiintyä ihmiseen seksuaalisena kumppanina.
Papukaija siis kokee kaksi murrosta elämässään, joissa sen luonne voi muuttua, ja näistä kumpaakin voi epätieteellisesti nimittää murrosiäksi: itsenäistyminen vauvavaiheen jälkeen, jolloin lintu saa oman tahdon, ja sukukypsyyden kynnys, jolloin linnusta tulee aikuinen, hormonaalinen lintu.
Lue lisää aiheen tiimoilta blogista:
- Papukaijojen loputon kierre
Monessa maassa papukaijanpoikasten käsinkasvatus ruokkii papukaijojen loputonta kierrettä: käsikesyt, ihanat, tahdottomat poikaset ovat tavattoman söpöjä ja helppoja lemmikkejä, kunnes ne aikuistuvat oman tahdon omaaviksi aikuisiksi linnuiksi, jotka eivät aina taivukaan ihmisen tahtoon.
- Pitääkö linnun aina totella?
Pohdinta, onko lemmikin aina toteltava ihmistä vain koska ihminen haluaa? Pitäisikö sittenkin rakentaa suhdetta niin, että sekä linnulla että ihmisellä on mukavaa yhteisessä vuorovaikutustilanteessa...
- Papukaijan nokan kunnioitus
Papukaija kertoo nokallaan viimeisen sanan, jota ei kannata jättää kuulematta: se on todella viimeinen, muttei yleensä ensimmäinen. Lintua kunnioittamalla edistetään ihmisen ja linnun suhdetta sekä myös linnun henkistä hyvinvointia. Onneksi papukaijat voivat monesti kertoa tahdostaan ihmistä kipeästi purren, asia johon vaikkapa peippolinnut eivät kykene.
- Kaijuli.fi: Lemmikkilinnun hormonaalisuus - ehkäisy ja hoito
Papukaija on villieläin, jonka hormonaalisuus saattaa äityä ongelmaksi neljän seinän sisällä. Aikuisen linnun hormonaalisuus voi tulla vauvalinnun omistajalle yllätyksenä, ja parhaiten hormonaaliset ongelmat ratkeavat jo ennalta ehkäisemällä.
Papukaijoilla puhutaan usein murrosiästä, jolloin lintu voi alkaa puremaan enemmän tai käyttäytymään muutoin ihmistä kohtaan inhottavasti. On kuitenkin tehtävä ero vain itsenäistymiselle ja murrosiälle, jotka käsinkasvatetuilla linnuilla tarkoittavat huomattavasti eri asioita, vaikka ihmisellä itsenäistyminen ja murrosikä menevätkin yleensä aikalailla samaan aikahaarukkaan.
Papukaijavauva syntyy sokeana ja kaljuna tai hennon untuvapeitteen peittämänä. Vanhemmat, toivottavasti linnut, mutta ehkä myös ihmiskeinoemot hoivaavat lintua, kunnes se on valmis syömään itse ja jättämään pesän. Tällöin lintu on yleensä luovutusiässä, kun se osaa ruokailla itse ja on sosiaalistunut sisarustensa kanssa, toivottavasti oppinut olemaan enemmän lintu kuin ihminen.
 |
| Epäilemättä käsinruokittu ruusukaijsen poikanen, joka vielä antaa kaapata itsensä selälleen makoiluun. Kuva: Flickr.com / ☀周小樹, CC BY-NC-ND 2.0 |
Jossain vaiheessa lintu alkaa kuitenkin itsenäistyä todella. Se on edelleen kesy ja kaipaa ihmisseuraa, mutta se ei enää siedä samaan tapaan lääppimistä. Silittelyt ja pyörittelyt ilman linnun omaa aloitetta tai palkkiota saattavat saada vastalauseeksi ensin hellemmän puraisun, joka ajan mittaan voimistuu napakaksi ja jopa verta vuodattavaksi rouskaisuksi, jos ihminen ei alun nipistelyitä usko. "En halua!" kertoo lintu ensin elekielellään (joka usein ohitetaan) ja sen jälkeen puremallaan.
Lintu on muka "murrosiässä", jossa se "testaa rajojaan." Wanhan ajan neuvojen mukaan tällainen käytös pitää jättää huomiotta ja jatkaa linnun käsittelyä samaan tapaan, ja lintu lopulta oppii, ettei pureminen auta. Tätä kutsutaan "opituksi avuttomuudeksi", joka on henkistä kärsimystä, jonka oppimisprosessi voitaneen laskea henkiseksi väkivallaksi.
Todellisuudessa lintu ei ole vielä murrosiässään. Käyttäytymistä vain selitetään sillä, ja lintua pitäisi pitää kurissa kuten teini-ikäistä lastakin. Todellisuudessa linnulle ja sen puremalle kuuluukin antaa periksi, ja nokkaa kuuluu kunnioittaa.
Papukaijojen todellinen murrosikä tulee vasta samaan aikaan kuin ihmisilläkin: sukukypsyyden kynnyksellä. Tämä vaihtelee linnun lajista/koosta riippuen, pienemmillä lajeilla se saapuu nopeammin kuin isoilla. Sama koskee myös teennäistä murrosikää, itsenäistymistä, joka tulee myöhemmin suuremmilla lajeilla.
 |
| Muuten sosiaalinen, seurallinen ja ihmisrakas lintu voi alkaa vältellä ja vihata lähempää kanssakäymistä, kuten käsiä, koska yhdistää ne epämiellyttäviin tilanteisiin, kuten pakolla kädelle nousuun tai pakolla kääntelyyn ja silittelyyn. Tällöin lintu voi oppia, ettei elekielellä kommunikointi enää toimi ihmisen kanssa, ja siirtyä suoraan kovaa puremiseen. Kuva: Flickr.com / Maria Scott, CC BY 2.0 |
Oikea murrosikä enteilee sukukypsyyttä, ja koittaa lajista riippuen useamman vuoden iässä. Tällöin lintu saattaa kiinnostua enemmän pesimisestä, ja alkaa etsiä tai rakentaa pesimäpaikkoja entistä ponnekkaammin. Se saattaa pariutua tiiviimmin lajitoverin tai ihmisen kanssa, ja puolustaa näitä resursseja jopa aggressiivisesti. Hormonaalisuus muutenkin voi nostattaa ennen lauhkean linnun aggressiivisuutta sukukypsyyden saavuttamisen aikoihin ja sen jälkeen.
Linnun murrosikä ei välttämättä koettele rankasti kaikkia lintuja, mutta murrosikä ei myöskään ole välttämättä ohimenevä, kuten se tuntuu ihmisillä olevan. Linnun saavutettua sukukypsyyden se ei välttämättä koskaan enää palaa samanlaiseksi tasaluonteiseksi linnuksi, joka se oli aiemmin. Kaikkiin lintuihin murrosikä ei näytä vaikuttavan mitenkään, eikä niiden luonne juuri muutu vauvaiästä itsenäistymisen jälkeen. Lajilla on myös merkitystä: caiquet, Pyrrhura-aratit ja amatsonit ovat tunnettuja kuumapäitä, joilla murrosikä voi linnun todellisen luonteen esiin. Neitokakadut ja ruusukaijaset taas saattavat innostua liiaksi pesimäpuuhista, isot kakadut taas liiaksi kiintyä ihmiseen seksuaalisena kumppanina.
Papukaija siis kokee kaksi murrosta elämässään, joissa sen luonne voi muuttua, ja näistä kumpaakin voi epätieteellisesti nimittää murrosiäksi: itsenäistyminen vauvavaiheen jälkeen, jolloin lintu saa oman tahdon, ja sukukypsyyden kynnys, jolloin linnusta tulee aikuinen, hormonaalinen lintu.
Lue lisää aiheen tiimoilta blogista:
- Papukaijojen loputon kierre
Monessa maassa papukaijanpoikasten käsinkasvatus ruokkii papukaijojen loputonta kierrettä: käsikesyt, ihanat, tahdottomat poikaset ovat tavattoman söpöjä ja helppoja lemmikkejä, kunnes ne aikuistuvat oman tahdon omaaviksi aikuisiksi linnuiksi, jotka eivät aina taivukaan ihmisen tahtoon.
- Pitääkö linnun aina totella?
Pohdinta, onko lemmikin aina toteltava ihmistä vain koska ihminen haluaa? Pitäisikö sittenkin rakentaa suhdetta niin, että sekä linnulla että ihmisellä on mukavaa yhteisessä vuorovaikutustilanteessa...
- Papukaijan nokan kunnioitus
Papukaija kertoo nokallaan viimeisen sanan, jota ei kannata jättää kuulematta: se on todella viimeinen, muttei yleensä ensimmäinen. Lintua kunnioittamalla edistetään ihmisen ja linnun suhdetta sekä myös linnun henkistä hyvinvointia. Onneksi papukaijat voivat monesti kertoa tahdostaan ihmistä kipeästi purren, asia johon vaikkapa peippolinnut eivät kykene.
- Kaijuli.fi: Lemmikkilinnun hormonaalisuus - ehkäisy ja hoito
Papukaija on villieläin, jonka hormonaalisuus saattaa äityä ongelmaksi neljän seinän sisällä. Aikuisen linnun hormonaalisuus voi tulla vauvalinnun omistajalle yllätyksenä, ja parhaiten hormonaaliset ongelmat ratkeavat jo ennalta ehkäisemällä.
Kommentit
Lähetä kommentti