Vaikka blogini aihepiiri on viime vuosina hioutunut koskemaan yhä enemmän ja enemmän papukaijoja, olen käsitellyt blogikirjoituksissani ajoittain myös muita eläimiä. Esimerkiksi käyttäytymistarpeita, koulutusta tai tunne-elämää koskevat asiat ovat yleisellä tasolle monelle eläimelle melko samanlaisia.
Lainasin kirjastosta luettavaksi Helena Telkänrannan kirjan nimeltä Kanojen maailma (Sanasilta, 2004) luettavaksi lintulasien läpi katsottuna. Vaikka ihan kaikkea kanoista kirjoitettua ei tietenkään voi ottaa suoraan käytäntöön sisällä elävien lemmikkilintujen kanssa, on kanoilla ja papukaijoilla myös paljon yhteistä. Kanoja on pidetty vankeudessa kauan, ne ovat yleisiä (kirjan mukaan maailman runsaslukuisin kesyeläin) ja niitä on tutkittu paljon, joten osa tieteellisistä tutkimuksistakin voi päteä joko sellaisenaan tai osittain myös kaikkiin (tai ainakin liki kaikkiin) lintuihin, myös papukaijoihin.
Tähän merkintään aion jakaa ajatuksiani kirjasta niin kanoja koskien kuin kirjan sisältöä papukaijojen kautta peilaten. Merkinnän väliotsikot ovat samannimisiä kuin vastaavat pääluvut kirjassa.
Miten kana kokee maailmansa?
Olen kirjoittanut Telkänrannan luennon pohjalta ja nimenomaan papukaijojen maailmaa avaten merkinnän Miten lemmikkilinnut kokevat maailmansa.
Ensimmäiseksi otetaan kantaa kanojen älykkyyteen. Käyttämässämme kielessä ja kielikuvissa kanoja (tai lintuja ylipäätään) pidetään tyhminä: höyhenaivo, linnunaivo, kananaivo jne. Kanat ja muutkin linnut ovat kuitenkin yllättävän älykkäitä. Kanoja käytetään koirankouluttajien koulutuksessa nopean reaktiokyvyn ja nopean oppimisen takia: ne oppivat nopeasti myös "väärät" asiat. Kanojen kanssa ei voi käyttää rangaistuksia, koska saaliseläiminä ne alkavat hyvin nopeasti välttelemään ja pelkäämään rankaisujen antajaa. Kanoja kouluttamalla voi ihminen itse oppia paremmaksi kouluttajaksi. Näitä löytyy esimerkiksi googlaamalla Kanakurssi.
Jo kirjan johdannossa kerrotaan, että tämä kirja tulee sisältämään viittauksia oikeisiin tutkimuksiin, eikä vain harrastajien oppimaa, ensikäden tietoa. Esimerkki tulee jo ensimmäisessä luvussa merkkinä kanojen oppivaisuudesta (ja myös halusta vaikuttaa omaan ympäristöönsä sekä toteuttaa valinnanvapauttaan): Lämpölampun alla pidetty kana oppii painamaan nappia, josta lamppu menee pois päältä, kun kanalla on liian kuuma. Kanat oppivat myös nykimään ketjua tasan kolme kertaa, jotta ne pääsivät etenemään labyrintissa. Aluksi kana tietenkin kokeilee nykimistä, mutta opittuaan ne olivat hyvin määrätietoisia nykimisen määrän suhteen, eivätkä oppineet kanat tuhlanneet aikaansa nykimällä ketjua yhtä, kahta tai neljää kertaa.
Myös nuoret tiput olivat eteviä oppimaan: jo yksi kokemus pahanmakuista ruokaa sai niitä välttämään ruokaa huolella. Samoin, jos tiput oppivat kaivelemaan ripoteltua/piilotettua ruokaa pienen aitauksensa keskiosasta, ne suurempiin aitauksiin siirrettäessä kaivelivat myös tämän aitauksen keskiosaa, ja sellaisia osia lattiaa, jotka olivat yhtä kaukana seinästä kuin edellisen aitauksen keskiosa oli ollut sen aitauksen seinistä. Tämän voi ottaa papukaijamaailmaan suorilta niin, että alkuelämän kokemuksilla on merkitystä linnun käyttäytymiseen jopa sen loppuelämän ajan, ja tämän vuoksi uutta lintua hankkiessa on tarpeen tehdä riittävää selvitystyötä sellaisen kasvattajan löytämiseksi, joka on antanut lintunuorukaiselle parhaat eväät elämään.
 |
| Kanojen yllättävän monipuoliset oppimiskyvyt tulivat esille jo erittäin nuorilla yksilöillä. |
Kanat voivat oppia myös mallioppimalla: jos kana näkee toisen kanan saavan palkkion napin nokkaisusta, alkaa tämä tarkkailijakana myös nokkia nappulaa. Toisaalta taas jos nuorikin tipu näkee lajitoverin reagoivan inholla (ravistamalla päätään ja pudottamalla ruokapalan pois), välttää tämä tarkkailijatipu itsekin reaktion aiheuttanutta ruokaa sitä itse maistamatta. Tämä on monelle linnunomistajalle tuttua: kesyjä lintuja kiinnostavat ruoat, joista sen omistaja vaikuttaa tykkäävän. Tätä mallioppimista voi hyödyntää etenkin silloin, kun lintua opetetaan syömään monipuolisemmin tuoreruokaa. Katso myös: Kaijuli.fi: Kuinka opettaa lintu tuoreruoalle?
Kirjan mukaan eräät tutkimukset viittaavat siihen, että kanat voisivat oppia myös videolta. Kanoille näytettiin video, jossa lajitoverit löysivät ruokaa punaisesta astiasta, ja tämän jälkeen kanat vietiin tilaan jossa oli punaisia ja keltaisia astioita, joissa oli sahanpurua, eivätkä linnut täten nähneet astioiden todellista ruokamäärää. Kanat ryntäsivät punaisten astioiden luokse kaivelemaan ruoan toivossa. Tämä oli itselleni uusi ja hyvin mielenkiintoinen havainto! Tällaisia älypelejä voisi hyvinkin toteuttaa papukaijoilla. Lue lisää ainakin vähintään aiheen vierestä: Digitaalisia virikkeitä papukaijoille.
Kanoista kirjoitettu sisäsyntyinen halu pystyä itse vaikuttamaan ympäristöönsä ja omaan olotilaansa on epäilemättä tärkeää kaikille linnuille lajiin katsomatta. Tämä pitää sisällään siis valinnanvapauden tehdä mieluisia asioita huvikseen ja milloin haluaa. Esimerkkinä on nostettu liikkuminen: eläin haluaa liikuskella myös ilman välitöntä muuta palkkiota (kuten ruokaa) liikeradan päätteessä. Kirjassa mainitaan myös tutkimuksesta valinnanvapaudessa syömiseen liittyen: niillä kanoilla, jotka saivat itse päättää koska ne söivät, ihmisen määräämän ruoka-ajan sijaan, olivat vähemmän stressaantuneita. Havainto itsessään ei ole välttämättä kovin erikoinen, mutta tällaisen pienenkin stressin lähteen poistaminen lemmikin elämästä saattaa käydä hankalaksi. Hankalaksi se kävisi erityisesti niille eläimille, jotka ovat erityisen ruoanahneita ja syövät kaiken mihin käsiksi pääsevät, jolloin ylipainon riski on suuri. Toisaalta taas, monipuolisen mutta runsaan ruokavalikoiman edessä eläimen ruokavalio voi myös vääristyä painottamaan epäterveellisiä herkkupalasia, jos niitä on ruokasekoituksessa niin runsaasti, että eläin saa herkuista koko päivän kaloritarpeen tyydytettyä. Katso blogissa: Runsauden sarvi: ongelma lemmikkien ruokinnassa Ihmisen rutiinit ja elämän sujuvuus niiltä osin (esimerkiksi häkkiin paluu iltaruoalle) rajoittavat myös joskus täysin vapaan ruoan saatavuutta eläimille. Päiväaktiivisina otuksina sekä kanat, papukaijat että ihmiset yleensä kuitenkin pystyvät ajoittamaan ainakin aamu- ja iltapalan sopivaan aikaan vuorokautta.
Kana parven jäsenenä
Papukaijoilla lajitoverin tärkeyteen on alettu heräillä vasta viime vuosina (katso: Sosiaalinen papukaija on kehittynyt elämään lajitoverin kanssa), mutta onneksi kanamaailmassa parvi on ollut se normaalein pitää kanoja käytännössä aina. Vaikka tuotantoa varten kanojen määrän on tietenkin kannattanut olla jo kohtuullisen korkea (myös yksityisillä pitäjillä), ei onneksi lemmikkimaailma vienyt mennessään ja aloittanut yksittäisten kanojen pitämisen trendiä (vaikka esim. Frendit tähän sortuivatkin).
Papukaijoilla luonnollisen kokoisen parven pitäminen saattaa olla hankalaa tai jopa mahdotonta: esimerkiksi undulaattiparvessa on yleensä tuhansia jäseniä, kun taas amatsonit ja arat elävät pareittain lisääntymisaikana ja parvissa lisääntymisajan ulkopuolella (siinä vasta araparven omistajalle hommaa ja tiloja!). Papukaijoista voi täten vain pohtia, mikä on sosiaalisesti eettisin (realistinen) pidettävä ja minkä kokoisella parvella. Onko se 20-päinen undulaattiparvi, vai ehkä pariskunta lajista, joka elää kuitenkin osan vuotta parina...?
Kanoilla luonnollinen parvikoko on noin 6-30 yksilöä, joka on hyvin realistinen määrä yksityisellekin harrastajalle pitää ja toteuttaa. Luonnossa suuremmat parvet alkavat toraisiksi ja yleensä jakaantuvat kahtia omiin alaparviinsa. Kanan hyvinvoinnin takia on ollut täysi sattuma, että kanojen luontainen parvikoko on näin mahdollinen toteuttaa ihmisen hoivissa. Tietenkin ihmisen on pitänyt vetää sekin överiksi: suurissa lattiakanaloissa parvikoko on taas luonnottoman suuri (ja aivan luonnottoman ahtaissa tiloissa!). Eettisessä pidossa tuo 30 yksilöä lähentelevä kanamäärä on kirjan mukaan hieman ongelmallinen: se alkaa olla sillä rajalla, että parvi ehkä haluaisi jakaantua, mutta siihen ei välttämättä ole riittäviä tiloja. Noin 20 kanaa voi pitää rajallisissa tiloissa maksimina, koska se säilyy vielä sopuisana ja yhtenäisenä parvena. Kiintoisaa tutkimustietoa oli se, että kana oppii tunnistamaan noin 80 yksilöä, jolloin vielä alle tämän kokoiset useampia osaparvia sisältävät isot parvet säilyvät stressittömimpinä, kuin ne kanaparvet, joissa on useita osaparvia, mutta niin paljon yksilöitä, etteivät kanat enää tunnista toisia yksilöinä.
 |
| Kanoja on yksityishenkilönkin helppo pitää niille luonnollisen kokoisissa parvissa. |
Nokkimisjärjestys on nimenomaan kanojen mukaan nimetty asia, jota edelleenkin otetaan osaksi myös ihmisten arvojärjestyksiä koskevia ajatuksia. Oikein pidetyt kanat kuitenkin nokkivat toisiaan harvoin. Kanojen välinen etäisyys normaaleissa tilanteissa kuten kuopiessa ja ruokaa etsiessä on noin 0,5-2 metriä. Läheisempää kanssakäymistä voi olla esimerkiksi kylpiessä ja levätessä/nukkuessa. Alkuperäinen teoria nokkimisjärjestyksestä saatiin esille vuonna 1922 tehdyssä kokeessa, jossa kanaparvea pidettiin liian niukalla ruoalla. Ruoka-ajan koittaessa ja kanojen elintärkeistä resursseista kilpailleessaan huomattiin, kuinka yksi kana nokki kaikkia muita, toinen nokki kaikkia paitsi tätä yhtä "ylempiarvoista" jne. Samanlaisia kokeita on voitu tehdä myös muilla eläinlajeilla ja saada samankaltaisia tuloksia: tärkeiden resurssien rajoittaminen ajaa eläimet käyttäytymään epäluonnollisin tavoin.
Kanaparvessa on kuitenkin jonkinlainen arvojärjestys. Siihen ei kuitenkaan liity toisen jatkuvaa nokkimista ja ruodussa pitämistä. Arvojärjestys pitää parven sopuisana: jos herkkupaloja on tarjolla vain yksi, sen saa todennäköisesti napata "korkea-arvoinen" parven jäsen, jolloin parvi välttyy turhilta kiistoilta. Luonnossa "ylempiarvoisen" aloitteita esimerkiksi siirtymisen suhteen toteutetaan herkemmin kuin "alempiarvoisen". Arvoasemat saattavat syntyä parvessa osittain itsestään, kun luonteeltaan uteliaammat ja rohkeammat yksilöt tekevät kannattavia aloitteita muita enemmän. Nuoret kanat ja kukot voivat ottaa rituaalisia mittelöitä arvostaan, mutta nämäkin ratkeavat yleensä uhitteluin, ilman että linnut käyvät toisiinsa käsiksi.
Kanan syliin nostaminen ja silittely voi olla joillekin tärkeä osa kanojen pitoa. Papukaijat ovat tässä omasta mielestäni hyvässä asemassa: ne tekevät yleensä kesyinäkin puremallaan erittäin hyvin selväksi sen, jos käsittely ei miellytä. Suoranokkainen lintu voi olla yhtä ahdistunut käsittelystä kuin papukaijakin, mutta papukaijan pureman vuoksi koukkunokka välttää nämä hellittelyhetket, joissa nauttijan roolissa on vain ihminen. Papukaijoja onkin vanhassa kirjallisuudessa kutsuttu pahansuoviksi ja ilkeiksi verrattuna peippoihin. Katso: Kaijuli.fi: Papukaijan käsittely ja papukaijojen ilkeästä luonteesta: Kirjakatsaus: "Tavallisimmat häkkilintumme" - Linnunpitoa sadan vuoden takaa. On kuitenkin varmaan lintukohtaisia eroja, kuinka mukavana ne kokevat syliin kaappaamisen ja siinä pitelyn. Osa kanoista, joita olen tällaisessa käsittelyssä nähnyt, eivät oikeasti vaikuta juuri välittävän, niin hyvässä kuin pahassakaan. Parhaimmillaan kokemus tietenkin on, jos kana saa itse päättää, milloin se otetaan (tai tulee) syliin, ja milloin se pääsee pois.
 |
| Kanan sylittelyä ja silittelyä ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä. |
Ruokinta, vesi ja virikkeet
Heti kappaleen alussa kerrotaan tärkeää tietoa: vääränlainen ruokavalio voi aiheuttaa käytöshäiriöitä, kuten toisten kanojen nokkimista ja jopa kannibalismia. Laittaa siis ajattelemaan, mitenköhän vääränlainen ruokavalio vaikuttaa papukaijojen käyttäytymiseen... Kanat ovat sentään sekasyöjiä, joten olettaisin että niiden ruokavalio sallii enemmän heittelyä kuin ruokavalioltaan erikoistuneet papukaijat. (Mutta kuitenkin: Papukaijat ovat sopeutuvaisia syömäreitä.)
Papukaijoihin verrattuna kanat ovat kuitenkin onnekkaassa asemassa: niiden ruokinnasta tiedetään nykyisellään niin paljon, että jopa eri rotujen (saman lajin sisällä) välillä tiedetään olevan eroja ravinnontarpeessa. Vaikka täysravinto on tylsää, se tarjoaa eläimelle tasaisen ravinnonlähteen, jota tietämättömän omistajan on hankala tunaroida. Papukaijoja ruokkiessa esimerkiksi tuoreruokavalion kasaaminen ja toteutuminen vaatii omistajalta perehtymistä sekä kaupassa, tarjoilun määrässä ja tarjollelaiton muodossa, kun taas täysravintoa voidaan useilla eläimillä pitää tarjolla liki rajattomasti, tai ainakin sen verran ettei eläin pääse lihomaan. Täysravinnolla on hyviä puolia, koska eläin ei pääse käytännössä valikoimaan, eikä ruokavalio pääse tämän takia vääristymään. Täysravinto (kanojen kohdalla puolitiiviste eli munitusrehu) on kuitenkin yleensä vallan yksitoikkoista, joten kanojenkin ruokintaan suositellaan kirjassa lisäksi jyväseosta, jossa on joko 100% kauraa tai enintään 50% ohraa ja enintään 20% vehnää. Suositeltu päiväannos jyville on 1dl per kana. Ruoantähteet tuovat vaihtelua päiviin, mutta niitäkään ei kannata tarjoilla liikaa, jotta harkittu ruokavalio ei pääsisi vääristymään (kirjassa mainitaan esimerkkinä maksimissaan yksi peruna per kana per päivä).
Kanoillekin on tärkeää varata riittävästi ruokailutilaa, sillä kanat ruokailevat mieluiten parvena yhtä aikaa. Hyvä mittapuu on noin 20cm ruoka-astian laitaa per kana, mutta tämä voi olla enemmänkin jos parvi vaikuttaa siltä että voimakastahtoiset yksilöt jyräävät herkemmät aina ruoka-aikaan. Jos kyseessä on automaatti, jossa on ruokaa jatkuvasti tarjolla, riittää 5cm per kana, koska kirjan mukaan kanat eivät vapaalla ruoalla söisi tismalleen samaan aikaan. On tärkeää, niin kanoilla kuin lemmikkilinnuillakin, että jokainen yksilö, myös se parven pahnanpohjimmainen, voi ruokailla rauhassa ja stressittä.
 |
| Täysravinto automaatissa tarjoaa jatkuvan ravinnonlähteen. Jatkuva ruokinta saattaa lisätä sopuisuutta, koska ruoka-aikaa ei ole erikseen, jolloin se ei nostata kierroksia tai aiheuta kiistatilanteita. |
Kanoillakin kulhoruokinnan sijaan suositeltu ruokkimistapa on ripotella kuivaruoka puhtaalle lattialle tai maahan, ei siis uniorsien alle kertyneen kakan sekaan. Tällöin kanat saavat toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeitaan kuopsutelleessaan, etsiessään ja nokkiessaan ruokaa pohjamateriaalin, hiekan tai nurmen seasta. Virikkeellinen ruokinta vähentää myös käytöshäiriöitä, joka ei ole nykytiedolla kovinkaan ihmeellinen havainto. Huomionarvoista on se, että kanat kannattaa ruokkia kerran tai kaksi päivässä: jos ne ruokkii useammin, tulee ruokaa kerralla tarjoilluksi niin vähän, että vain nopeimmat ja reippaimmat kanat saavat syödäkseen, ja hitaammat ja aremmat jäävät ilman. Ruokaa tulee siis heitellessäkin tarjoilla sen verran runsaasti, että kanaparvella riittää riittävästi nokittavaa niin, että hitaammatkin kerkeävät osingolle.
Luonnossa tai luonnollisia olosuhteita muistuttavissa ympäristössä kanat käyttävät noin puolet päivästä nokallaan asioiden tutkimiseen, esimerkiksi ruoanhakuun. Nykyään tiedetäänkin, että tällainen ravinnon tähyily, nokkiminen ja kuopiminen ovat kanalle nautinnollisia, ei vain sen löytämän ruokapalan syöminen.
Muutoin virikkeitä koskeva osuus on kirjassa melko lyhyt. En tiedä saisiko papukaijamaailmaankin tästä otettua: kanoille suositellaan nokittavaksi, tutkittavaksi ja kuopsuteltavaksi kokonaisia heinä- tai olkipaaleja! Narut poistettuna melko tiiviiksi puristetut paalit pysyvät vielä kasassa, ja ovat kanoille oivaa ja luonnollista tutkittavaa ja tuhottavaa.
 |
| Ripotellun ruoan syöminen puhtaasta maasta on kanoille erittäin luonnollinen tapa syödä. |
Itse toivoisin, että papukaijojakin voisi ruokkia ripotteluruokinnan keinoin tehokkaasti. Tämä kuitenkin onnistuu käytännöllisesti vain isoissa lintutiloissa, joissa kuivaruoan pystyy viskaamaan riittävän isolle alueelle ilman, että se likaantuu häkin pohjalle pudonneista ulosteista. Tällaista ruokintatapaa olen ehdottanut merkinnässä Ison lintumäärän hoito ja pito. Papukaijojen runsas tuoreruokavalio tuo kuitenkin ongelmansa tarjoilussa, sekä osalla lajeista ja yksilöistä se, että ne eivät viihdy maassa ruokailemassa. Jokin ripotteluruokintaa vastaava keino pitäisi simuloida kymmenin ruokakupein ympäri lintujen häkkiä orsien korkeudelle...
Poikasesta aikuiseksi
Minkä poikasena oppii, sen vanhana taitaa. Tipuja kasvattaessa on oleellista, että tiput pääsevät kokemaan maailmaa sellaisena kuin ne tulevat kokemaan myös aikuisena. Vaikka esimerkiksi konehaudottujen tipujen suojeleminen steriilissä ja virikkeettömässä laatikossa (ja ajan mittaan häkissä) voi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta, vaativat tiput enemmän kehyttyäkseen kunnon kanoiksi. Liian vähäisin ärsykkein kasvatetut tiput ovat aikuisena todennäköisemmin arkoja ja pelokkaita. Liian vähän orsia tipuna kohdanneet kanat voivat olla taidottomia tai epävarmoja orrelle pyrähtelijöitä myös aikuisiällä. Ja pitopohjalla on väliä: muulla kuin sileällä lattialla tai verkkopohjalla kasvatetut tiput oppivat suuntaamaan luontaisen nokkimishalunsa kuivikkeeseen, kun taas puutteellisissa nokkimisoloissa pidetyt kanat alkavat herkemmin nokkia lajitovereitaan. Tervettä ja normaalia nokkimiskäytöstä voi kannustaa ruokkimalla osan kuivaruoasta kuivikkeen sekaan jo pienestä pitäen.
 |
| Kanaemon itse hautomat tiput eivät tarvitse lämpölamppua, koska ne pääsevät lämmittelemään emonsa suojiin halutessaan. |
Terve ja sairas kana
Kuten muidenkin lemmikkien kanssa kannattaa huomioida, ongelmien ennaltaehkäisy on tärkeää! Voisin jopa sanoa, että todella moni normaali hoitotoimenpide on ennaltaehkäisevää eläimen fyysisen tai henkisen terveyden rapistumista ajatellen. Katso blogissani: Ongelmien ennaltaehkäisy: Kannattaako papukaijan kanssa varautua pahimpaa? ja Pidempää ikää lemmikkilinnuille.
Helena Telkänranta on ollut aina todella hyvä sanoittamaan asiansa ja pitämään huolta kirjoissaan siitä, että puhutaan myös eläinten henkisestä hyvinvoinnista. Pitkään muissa hoito-ohjeissa ja oppaissa varsinkin eläinten terveydenhuollon suhteen on keskitytty vain eläimen fyysisen kehon ylläpitoon ja terveenä pitämiseen. Vaikka kanojen osalta kirjan virikkeellistämisosio oli melko lyhyt (ehkä nykypäivänä kirjoitettuna se olisi pidempi, onhan kirja liki 20 vuotta vanha!), henkisen hyvinvoinnin osuus on ihan tätä päivää.
Kanojen henkistä hyvinvointia lisää esimerkiksi valinnanvapaus eli mahdollisuus valita, missä se viettää aikaansa, ja mahdollisuudet siirtyä eri paikkojen välillä kanan itse niin halutessa ja päättäessä. Pelkoa ja stressiä taas lisää liian vähäinen ruokintatila, kun jokainen ruokailuhetki joka päivä on riitaisa. Kanojen tärkeä käyttäytymistarve on myös kuivassa, puhtaassa ja riittävän hienojakoisessa maa-aineksessa kylpeminen, jolloin kovaksi paakkuuntunut kuivikekerros (tai verkkopohja) estävät tämän käyttäytymistarpeen toteutumisen. (Tutkimuksissa on havaittu, että jos kanaa pidetään kuivikkeetta eli se ei pääse kuopimaan, näkyy tästä aiheutuva stressi jo veriarvoissakin.) Jo ennen kanojen hankkimista on siis tehtävä riittävästi taustatyötä siinä, että suunnittelee kanalan, kanalan sisustuksen ja kanojen hoitoprosessit niin, että ne edesauttavat kanojen hyvinvointia ja ehkäisevät ongelmien syntymistä. Sama pätee tietenkin myös papukaijoilla!
Kirjassa on myös mielestäni melko laaja kattaus kanojen terveysongelmista, niiden hoitokeinoista ja ennaltaehkäisystä.
Käyttäytymisongelmia ja ratkaisuja
Kuten aiemmin sanottu, ongelmien ennaltaehkäisy on helpompaa kuin niiden korjaaminen. Useimmat, ellei kaikki, käytösongelmat johtuvat ihmisen tarjoamista puitteista, tai ennemminkin niiden puutteista. Liian vähäinen tila, liian vähät virikkeet, liian helposti syötävä ja tarjolla oleva ruoka, liian suuri eläinmäärä resursseihin nähden, puutteellinen ruokinta ja huono ilmanlaatu voivat kaikki omalla osallaan olla aiheuttamassa ongelmia parvessa, jossa huonosti saattaa voida koko parvi tai vain yksi yksilö. Tälle yhdellekin yksilölle ahdinko on kuitenkin todellinen, eikä sitä tule vähätellä! Ihmisellä saattaa mennä aikaa huomata ongelmat, koska monesti ihmisen ilmaantuessa paikalle, kanat keskittyvät ihmiseen, eivätkä toisiinsa. Tällöin ihminen huomaa ongelmat vasta kun niistä tulee näkyviä muutoin: esimerkiksi puuttuvat höyhenet, kaljut kohdat, verille nokitut kohdat tai jopa kannibalismi kertovat ongelmista. Myös orsilla päiväsaikaan oleilu on ongelma: kanojen tulisi hakeutua korkeille orsille vasta nukkumaan. Päiväsaikaan orsilla oleilu voi siis kertoa siitä, että jokin kana tarkoituksella hakeutuu orsille rauhaan, koska se kokee häirintää maan tasalla, esimerkiksi resurssien (esim. ruoka- ja kylpypaikat) puutteen vuoksi.
Kanojen hyvinvointiin liittyvät käytösongelmat kuten toisten nokkimiseen ja jahtaamiseen voi yleensä puuttua kiinnittämällä huomiota elinolosuhteisiin ja tekemällä niihin sopivia muutoksia. Muita ongelmia voivat olla esimerkiksi munien syöminen: kana on niin kaikkiruokainen, että se saattaa syödä omia muniaankin, jos se oppii niiden sisältävän ravintoa. Tätä voi ennaltaehkäistä sillä, ettei kanoille tarjoa kananmunankuoria kovin tunnistettavassa muodossa, eli tarjolle laitettavat kuoret (tai munat) murskataan pieneksi.
Toinen melko yleinen ongelma ovat aggressiiviset kukot. Kukot ja kanat näkevät ihmiset jonkinlaisina kukkoina, jonka vuoksi osa kukoista on aggressiivisia ihmisiä kohtaan. (Myös kanat voivat nähdä ihmisen kukkona, joka käy ilmi kanan käytöksestä: kana saattaa kyykistellä ihmisen edessä kuin tarjotakseen itseään paritteluun.) Itselleni tuli yllätyksenä neuvo kukkojen aggressiivisuuteen: jos kukko aikoo hyökätä, kannattaa itse olla "isompi kukko" ja lähteä vastahyökkäykseen pinkaisemalla kukkoa päin, näyttäen mahdollisimman isolta. Kukko saattaa oppia kerrasta, että se on tätä tiettyä ihmiskukkoa alempana arvoasteikossa, mutta se saattaa silti hyökkäillä muiden ihmisten kimppuun. Lisääntyessään nämä aggressiiviset kukot laittavat ihmsiaggressiiviset geenit eteenpäin myös omille jälkeläisilleen. Siinä olen Helenan kanssa samoilla linjoilla: rauhanomaisen elämän ja ihmisystävällisen kanalinjojen ylläpito voi vaatia sen, että aggressiivisten kukkojen ei anneta lisääntyä, vaan ne laitetaan kivuttoman lopetuksen kautta pataan, ja kanaparven vartijaksi hankitaan ihmisiä kohtaan säyseämpi kukko. Kukkopojista on muutenkin ylitarjontaa, koska tipuja syntyy noin 50/50 sukupuolijakaumalla, mutta kanaparvessa voi yleensä olla sopuisasti vain yksi aikuinen kukko, jonka vuoksi luovutusikäisiä kukkopoikia menee lopetukseen joka vuosi suuria määriä, osa näistä varmasti varsin miellyttäviä luonteeltaan.
 |
| Kukon suojelevaisella ja sopivan aggressiivisella käyttäytymisellä on ollut paikkansa luonnossa, ja edelleen kukolla on tärkeä rooli kanaparven dynamiikassa ja turvassapitämisessä, mutta aggressiivisuus ihmistä kohtaan ei ole toivottua lemmikkikukolla. |
Lopuksi
Vaikka kirjalla on jo ikää, on se erittäin hyvän oloinen opus luettavaksi! Itse en ole niin kanaihminen, että olisin osannut välttämättä parhaalla tavalla arvioida kirjan tarjoaman tiedon oikeellisuutta nykypäivänä, mutta kirjassa on runsaasti viitteitä nimenomaan tutkimuksiin, joista on saatu arvokasta tietoa vuosikymmeneen katsomatta.
Vaikka papukaijat ja kanat ovat molemmat lintuja ja molempia voi pitää lemmikkinä, on näiden ryhmien pito niin erilaista, että tämä kirja ei ymmärrettävästi tarjonnut hirveästi lisää sisälintujen pitoon. Se oli kuitenkin kiinnostava kirja nimenomaan kanoja koskien.
Kommentit
Lähetä kommentti