Papukaijan älykkyys ja luonnollinen ruokailutapa hyvinvoinnin mittarina vankeudessa

Olen aiemminkin kirjoittanut eläinten älykkyydestä ja fiksuuden suhteesta eläimen lemmikkiominaisuuksiin. Katso merkintä: Onko älykäs eläin parempi lemmikki?

Papukaijoilla älykkyyden maininta lemmikin ominaisuutena on isossa roolissa, sillä papukaijoista varsinkin isommat ovat älykkyydeltään samalla tasolla kuin pienet lapset. Eivät pienetkään papukaijat mitään tyhjäpäitä ole, vaan opettaessa oppivat monenmoista arjen toimea sekä huvittavia temppuja. Jossain kohtaa älykkyys kuitenkin on vankeudessa elävälle eläimelle karhunpalvelus. Mitä älykkäämpi eläin on, sitä enemmän se tarvitsee myös älyllistä mielen stimulaatiota pysyäkseen hyvissä voimissa henkisesti. Delfiinit ja valaat, papukaijat, varislinnut, kädelliset ja norsut mainitaan yleensä niin älykkäiksi eläimiksi, että niiden pitämistä vankeudessa ei aina pidetä kovin eettisenä, tai ne vaativat ympäristöltään huomattavan paljon lajille ja yksilölle sopivia virikkeitä. 

Papukaijoja omistavan tai niistä haaveilevan pitäisi siis aina varautua siihen, että hoitotoimenpiteisiin ruokinnan ja siivouksen ohella ajatusta, aikaa ja vaivaa laitettaisi myös virikkeellistämiseen. Törmäsin aiheesta tehtyyn oivaan tutkimukseen, joka on julkaistu lokakuussa 2021. Tutkimuksessa "Nature calls: intelligence and natural foraging style predict poor welfare in captive parrots" on käyty läpi virikkeiden vaikutusta vankeudessa elävien papukaijojen hyvinvointiin. Tutkimus oli niin lähellä omaa sydäntä ja tärkeästä aiheesta, joten ajattelin tiivistää ja suomentaa sen kohokohdat! Linkki alkuperäiseen, englanninkieliseen tutkimusartikkeliin on tämän merkinnän lopussa. 

Isot kakadut ovat suosittuja lemmikkilintuja, mutta älykkäinä eläiminä ne saattavat kärsiä tarpeettomasti vankeudessa. Omistajan tulee jatkuvasti kehittää tietotaitoaan lemmikkilintujen parissa, jossa älykäs eläin voi kukoistaa kotioloissa.

Papukaijayksilöistä noin puolet elää vankeudessa, esimerkiksi yksityisomistuksessa, lisääntymiskeskuksissa tai eläintarhoissa. Vankeudessa elävien yksilöiden määrän on arvioitu olevan noin 50 miljoonaa: eläintarhoissa muutamia kymmeniä tuhansia, kasvatuslaitoksissa muutamia tuhansia, sekä yksityisomistuksessa kymmeniä miljoonia yksilöitä. 

Jotkut lajit pärjäävät vankeudessa paremmin kuin toiset. Neitokakadu mainitaan lajina, joka lisääntyy vankeudessa hyvin ja jonka stressitasoja pidetään yleensä matalina. Samankaltaisissa (eli yhtä hyvissä) elinolosuhteissa pidettynä osa lajeista on kuitenkin alttiita sairauksille ja luonnollisiin oloihin verrattuna alhaiselle lisääntymismenestykselle. Tällaisena lajina on mainittu kaunoamatsoni, joka on lemmikkinä niin harvainainen, että sen nimeä ei välttämättä normaali lintuharrastaja edes tunnista. Huono lisääntymismenestys voi kertoa vankeudessa olevan kannan geneettisestä yksipuolisuudesta, tai lajin stressiherkkyydestä, jolloin eläinten kokema stressi estää menestyksekkään lisääntymisen.

Tutkimuksen mukaan noin 10-15% vankeudessa elävistä papukaijoista nyppii höyheniään niin rajusti, että linnun lentokyky tai lämmönsäätely on uhattuna, tai lintu saa jopa kudosvaurioita. Höyhenten tuhoaminen pureskelemalla tai nyppimällä on yleisempää toisilla lajeilla. Esimerkiksi harmaapapukaijoista jopa 40% tuhoaa höyheniään jollain tavalla, kun taas samankaltaisissa olosuhteissa elävät senegalinkaijat nyppivät vain hyvin harvoin. 

Sellaiset lajit, jotka luonnossa joutuvat käsittelemään ruokaansa paljon (esimerkiksi kuorimaan siemeniä tai pähkinöitä) havaittiin tutkimuksessa lajeiksi, jotka nyppivät herkemmin. Nyppimiseen johtava stressi voi näillä lajeilla johtua siitä, että linnulle tarjotaan liian helposti syötävää, prosessoitua ruokaa, jossa ei ole luontaista tekemistä esimerkiksi kuorimisen ja valikoimisen muodossa. Suuhun tai vartaloon keskittyvä stereotyyppinen käyttäytyminen (kuten kaltereiden pureskelu tai stereotyyppiset liikeradat kuten heijaaminen) olivat yleisimpiä lajeilla, joilla oli suurimmat aivot verrattuna vartalon kokoon, ja niitä voisi täten pitää älykkäimpinä lajeina. 

Tutkimuksen mukaan jopa 40% harmaapapukaijoista oli nyppimistä. Myös lemmikkipiireissä harmaapapukaija on tunnettu herkästi nyppimään taipuvana lajina.

Tutkimuksessa käytettävällä metodilla (phylogenetic comparative method, PCM) pystyttiin tekemään tietokanta, jossa vertailtiin lajien kolmea ominaisuutta sen suhteen, kuinka hyvin laji sopeutuu vankeuteen tai kuinka paljon se kärsii (stressaa, kärsii stereotyyppisestä käyttäytymisestä, johon sisältyy myös nyppiminen). 

  1. Olosuhteiden eron suuruus vankeudessa ja luonnonvaraisena, jolloin voidaan määritellä, kuinka paljon vankeudessa eläminen rajoittaa eläimen luontaista käyttäytymistä, joka taas voi aiheuttaa turhautumista. 
  2. Eläinlajin kyky joustaa ja sopeutua vankeuden ja luonnon olosuhteiden eroihin. Mitä suurempi joustavuus lajilla on, sitä suurempi ero vankeuden ja luonnon olosuhteiden välillä voi olla.
  3. Eläinlajin uhanalaisluokitus, jolla voi olla vaikutus eläimen hyvinvointiin sekä populaation kokoon. Jos populaatio on pieni, on sisäsiittoisuuden riski suurempi.

Papukaijoilla vankeudessa olosuhteissa on eroa sosiaalisissa kanssakäymisissä ja mahdollisuuksissa ruoan etsimiseen, päätösten tekemiseen ja älyä vaativaan ongelmanratkaisuun.

Useimmat papukaijalajit ovat luonnostaan erittäin sosiaalisia, ja sosiaalisilla lajeilla positiiviset sosiaaliset kontaktit lajitovereiden kanssa ovat oleellinen osa henkistä hyvinvointia. Lemmikkilinnut elävät kuitenkin usein kokonaan ilman lajitoveria tai niiden sosiaaliset suhteet lajitoverien kanssa ovat muutoin rajalliset. Jos luonnollisten sosiaalisten suhteiden puute aiheuttaa stressiä (ks. merkintä Yksinäisyys vanhentaa... ja tappaa), sosiaalisten lajien pitäminen yksin tai vähillä sosiaalisilla kontakteilla on voimakkaasti eläinten hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttava tekijä. 

Luonnossa papukaijat viettävät ruoan hankinnan (foraging) parissa 40-75% valveillaoloajastaan. Vankeudessa elävillä linnuilla ruoan hankinta on yksinkertaistettu, jolloin linnut viettävät myös ruoan äärellä puuhastelussa vähemmän aikaa. Rajatut tilat, kuppiruokinta ja prosessoitu ruoka vievät papukaijoilta mahdollisuudet etsiä ruokaa, tehdä valintoja sekä manipuloida ja käsitellä ruokaa eri tavoin. Ne lajit, jotka käyttävät luonnossa runsaasti aikaa erilaisen ruoanhankinnan vaiheiden parissa, kohtaavat vankeudessa suurimman riskin kärsiä hyvinvoinnin ongelmista. 

Vankeudessa papukaijat joutuvat käyttämään päätään paljon vähemmän kuin luonnossa. Vankeudessa niillä on paljon vähemmän mahdollisuuksia tai tarvetta tutkia asioita, tehdä päätöksiä tai ratkaista ongelmia. Papukaijojen lisäksi muillakin suuriaivoisilla eläimillä (kuten aiemmin mainituilla kädellisillä, norsuilla ja valailla) on suuri riski tylsistyä vankeudessa. Papukaijat ovat nisäkkäistä verrattavissa kädellisiin, sillä ne vastaavat hyvin toisiaan aivojen suhteellisen koon, neuronien määrän ja älyllisten kykyjen suhteen.

Viimeinen riskitekijä on luonnonvaraisen kannan uhanalaisuus. Uhanalaisille lajeilla yhteisiä piirteitä ovat esimerkiksi arkuus, erilaiset elämäntavat ja huono käytöksen muuntautuvuus. Nämä kaikki altistavat ne ihmisen aiheuttamille uhille sekä luontaisessa elinympäristössä, että stressille ihmisen hoivissa. Populaation pieni koko voi aiheuttaa sisäsiittoisuutta, joka voi olla lisätekijä sille, miksi lajia voi olla hankala saada lisääntymään vankeudessa. 

Prosessoitu, liian helppo ruoka jättää pois ruoan hankintaan ja käsittelyyn liittyvän pähkäilyn ja toiminnan, joka aiheuttaa linnun luonnollisen ajankäytön vääristymän ja täten tylsistymistä. 

Stereotyyppisen käyttäytymisen esiintyvyyttä tutkittiin kyselytutkimuksella. Dataa saatiin 1378 yksilöstä 50 eri lajista. Tästä materiaalista tutkittiin stereotyyppisen käyttäytymisen eri muotoja: höyhenten tuhoamista (feather destructive behavior, FDB, joka voi olla muutakin kuin varsinaista nyppimistä), muuta suuhun liittyvää stereotyyppistä käytöstä kuten kaltereiden puremista ja stereotyyppistä käytöstä johon liittyi pää tai vartalo, kuten keinuminen, saman liikeradan toisto tai pään heiluttelu.

Lisääntymismenestystä tutkittiin vanhan kyselyn materiaalilla, joka kerättiin vuonna 1991. Se pitää sisällään yli 31 000 papukaijayksilöä 1183 kasvattajalta. Materiaalin ajankohtaisuus esim. hoidon suhteen tarkistettiin nykyharrastajilla. Tuloksia saatiin 115 lajin lisääntymismenestyksestä. 

Villien papukaijojen avulla saatiin arvokasta tietoa luonnollisesta käyttäytymisestä. Tätä tutkittiin sosiaalisuuden suhteen, mikä oli parven maksimikoko kun linnut olivat ruokailemassa tai kerääntyivät yöpuulle. Tietoa sosiaalisten suhteiden lujuudesta ja läheisten suhteiden määrästä oli niin vähän, ettei sitä voinut hyödyntää. Ruokailun suhteen tutkittiin ruoanhankintaprosessin kestossa sitä, kuinka suuri prosenttiosuus luonnollisesta ruokavaliosta vaati pitkää etsintä- tai käsittelyaikaa. Käytöksen joustavuutta ja muovautuvuutta tutkittiin seuraavin keinoin: elinympäristön ja ruokavalion laadun laajuus, kekseliäisyys ruoanhankinnassa sekä suhteellinen aivojen koko, jota käytettiin mittarina älykkyydelle. 

Uhanalaisuutta mitattiin IUCN uhanalaisluokituksella sekä lajin määrällä yksityisissä kasvatuslaitoksissa. 

Valitettavasti yleiset lemmikkilajit neitokakadu ja undulaatti puuttuivat kokonaan tutkimuksesta.


Tulokset

Datasta selviää monenlaista tietoa, joka voi auttaa lemmikkilintujen parempaan pitoon. Hämmästyksekseni yleisimmät lemmikkipapukaijalajit eli undulaatti ja neitokakadu eivät olleet listalla lainkaan. Kaikkien lajien kohdalla ei ollut kaikkea dataa. Tämä voi aiheuttaa siis puutteita seuraavan tekstin kanssa erityisesti lajeja luetellessa.

Tutkittujen lajien ruokavaliosta keskimäärin 22% oli sellaista, joka vaati paljon käsittelyä (extensive food handling) sen syömiseksi. Eniten ruokaansa käsittelivät suurissa määrin lemmikkilajeista valkokakadu ja brasilianara, joilla molemmilla ruokavalio sisälsi 100% runsaasti käsiteltävää ravintoa. Monesti lemmikkinä eläessä ruoan käsittely on melko pitkälti minimissä: varsinkaan pelletit tai valmiiksi pilkotut hedelmät eivät täytä käsittelyn määritelmää, kuorineen tarjottavat siemenet laskisin itse myös mittavan käsittelyn ulkopuolelle. Lemmikkinä elävien lintujen ruoanhankintaa on siis tarkoituksella vaikeutettava virikkeiden avulla, jotta ne pääsevät toimimaan luontonsa mukaan.

Tutkituilla lajeilla keskimäärin 70% ruokavaliosta oli sellaista, joka vaati paljon etsintätyötä (extensive food search). 63 tutkituista lajeista tämä numero oli 100%, eli niiden koko ruokavalio vaati runsaasti etsintätyötä. Tällä listalla oli monimuotoisesti lajeja, kuten kultaposkiamatsoni, siniotsa-amatsoni, aurinkoaratti, valkokakadu, molukkienkakadu, celebesinkakadu, pikkuara, valkovatsa-aratti, meksikonaratti, somaliankaija, brasilianara ja sepelara. Monesti lemmikkilinnut eivät joudu etsimään ruokaansa lainkaan, koska vankeuden tarjoama ympäristö on niin suppea. 

Parvien maksimikoko ruokaillessa oli keskimäärin noin 600 yksilöä, mediaani 50 yksilöä. Keskiarvoa tuovat ylös joidenkin lajien erittäin suuret määrät ruokaillessa, kuten lähdekakadun 70 000 yksilön ruokailuparvi. Joillain lajeilla ruokailuparven koko oli hyvin vähäinen, esimerkiksi lörppölurit ruokailivat pareittain. Lemmikkinä pidettävien, yleisten lajien ruokailuparven koko oli kuitenkin huomattava verrattuna lemmikkilinnun elämään: harmaapapukaijalla se oli 30 yksilöä, kauluskaijalla 3000 yksilöä, kultatöyhtökakadulla 2000 yksilöä, kultaposkiamatsonilla 200 yksilöä ja naamiokaijasella 100 yksilöä.

Lemmikkinä liian usein pidettävät isot papukaijat liikkuvat yleensä luonnossa parvissa tai perheryhmissä. Luonnollista sosiaalista vuorovaikutusta ei pääse toteuttamaan ihmisen kanssa tai välttämättä edes ihmisen valitseman lintutoverin kanssa. Harvalla harrastajalla on kuitenkaan mahdollisuutta pitää luonnollista sosiaalisuutta jäljittelevää parvea isoja papukaijoja.

Stereotyyppistä käyttäytymistä esiintyi useilla lajeilla. Osalla lajeista data puuttui kokonaan. Nyppijäluettelon kärkipäässä olivat seuraavat lemmikkilajit: harmaapapukaija, avoparikaija, pikkuara, valkokakadu, sepelara, molukkienkakadu, tanimbarinkakadu ja salomoninkakadu (n. 40-65% tutkituista yksilöistä). Kaltereiden pureskelua tai vastaavaa stereotyyppistä käyttäytymistä oli eniten sinikelta-aroilla, salomoninkakaduilla, huppuarateilla, valkokakaduilla, siniarateilla, celebesinkakaduilla, viherposkiarateilla ja munkkiarateilla (25-30% tutkituista yksilöistä). Stereotyyppisiä liikeratoja oli eniten pikkuaroilla, tanimbarinkakaduilla, valkokakaduilla, molukkienkakaduilla, sinikelta-aroilla, lähdekakaduilla, celebesinkakaduilla, salomoninkakaduilla ja munkkiarateilla (30-50% tutkituista yksilöistä).

Stereotyyppistä käyttäytymistä ilmaisevien lajien alapäässä oli lajeja, joilla tämä numero oli pyöreä nolla. Uskon tämän kuitenkin johtuvan enemmän datan puutteesta, sillä lajien ja sukujen kirjo oli laaja, viitaten mielestäni datan epätäsmällisyyteen enemmän kuin siihen, että jokin tietty suku tai laji sietäisi vankeuden huonoja oloja toista paremmin. Tämän olisin voinut uskoa todeksi, jos datassa olisi näkynyt johdonmukaisuus esimerkiksi jonkun tietyn suvun kohdalla. Nyt näennäisesti ei-nyppijöiden luettelo piti sisällään aroja, amatsoneja, kaijasia ja aratteja. Suurimmalta osalta lajeista stereotyyppisestä käyttäytymisestä kertova data kuitenkin puuttui kokonaan.

Nyppimistä koskevia tuloksia olisin erityisesti halunnut nähdä neitokakadujen ja undulaattien osalta. Näitä lajeja ei turhaan pidetä helppoina ja aloittelijaystävällisinä, sillä oman näkemykseni mukaan niillä esiintyy nyppimistä vain hyvin harvoin. Ne ovat kuitenkin hyvin yleisiä ja edullisia, jonka vuoksi niitä pidetään mielestäni suuremmissa määrin myös hyvin epäotollisissa oloissa. Ehkä neitokakaduille ja undulaateille on helpompi tarjota niiden kokoon nähden enemmän tilaa, edullisuutensa vuoksi enemmän lajiseuraa ja siemenpainotteisen ruokavalion vuoksi niitä on helpompi ruokkia vähemmällä vaivalla niiden luontaista ruokailutapaa vastaavalla tavalla. Niitä ei myöskään pidetä papukaijoista älykkäimpinä, joka voi olla omalla osallaan vaikuttamassa niiden herkkyyteen osoittaa stereotyyppistä käyttäytymistä, jos pidämme oletuksena, että älykäs eläin ilmentää henkistä kärsimystään herkemmin stereotyyppisen käyttäytymisen kautta. 

Älykkäänä ja aktiivisena lemmikkinä pidetty valkokakadu on tutkimuksen mukaan herkkä kaikenlaiselle stereotyyppiselle käyttäytymiselle, kuten nyppimiselle. Se oli tutkimuksen mukaan yksi harvoja lajeja, joilla sekä ruoan etsintä ja ruoan käsittely vaativat vaivannäköä 100% ajasta. Kenties ruokailun muuttaminen sopivalle virikeruokinnalle voisi auttaa lajia voimaan paremmin vankeudessa. 

Valitettavasti en löytänyt datasta luotettavaa tapaa tulkita linnun älykkyyttä. Aiemmin mainittu aivojen ja ruumiin koon suhteutus ei tuntunut toimivalta. Tätä lukua ei oltu eritelty datassa erikseen, vaan laskin sen itse. Jokin vika on käynyt, koska listan alkupäässä, aivoiltaan suhteellisesti pienimmässä päässä (jauhoamatsonin jälkeen) oli kea, jota pidetään yhtä papukaijamaailman fiksuimpana ja luovimpana jäsenenä. Aivojen koko suhteessa ruumiin kokoon taas tuntui kasvavan, mitä pienempi lintu oli kyseessä. Älykkäimmän ja suuriaivoisimman papukaijan tittelin saisi tällä otannalla kruunuviherkaija, jonka aivot olivat 5,77% ruumiista, verrattuna kean 1,50 prosenttiin. Huomiona kuitenkin, että aivojen koko oli ilmoitettu tilavuutena (ml), kun taas ruumiin koko oli ilmoitettu painona (g). Tämän (tulkinnan tai datan) "vian" vuoksi pidä oikeana ratkaisuna listata tutkimuksen mukaan "älykkäimpiä" pidettyjä lajeja.

Lopuksi

Lemmikkilinnun omistaja ottaa hoiviinsa älykkään, sosiaalisen eläimen, joka kaipaa päivittäistä haastetta elämäänsä. Ruoan hankinnan vaikeuttaminen on omiaan tuomaan luonnollisen haasteen linnun elämään. Virikkeellistäminen ruoan kautta on oma intohimoni. Ruoalla virikkeellistämisen ei tulisi olla vain kirsikkana kakun päällä, vaan osa jokapäiväistä arkea. Ehkä jonain päivänä lintuharrastuksessa ei harrasteta enää "normaalia" ruokintaa, vaan kaikki ruokinta on jonkinasteista virikeruokintaa, kuten luonnossa. Kiinnittämällä huomiota lajin luontaiseen käytökseen ruokailun ja sosiaalisuuden suhteen voimme yrittää tarjota yhä paremmat olo hoivissamme eläville lemmikkilinnuille. 

Lue lisää blogista merkinnässä sivutuista aiheista:
Virikeruokailun aloittaminen: aloita helposta!
Ruokavirikkeiden erilaista vaikeuttamista
Papukaijojen virikkeellistäminen ruoalla: lelupuu / lelumetsä
Suuret kiipeilypuut apuna luonnollisen käyttäytymisen imitoinnissa
Pienlemmikkien rajoitetut tilat hyötykäyttöön virikkeillä
- Koronakaranteeni on sisälemmikin elämä
Yksinäisyys vanhentaa... ja tappaa

Lähde ja lisätietoa: 
Nature calls: intelligence and natural foraging style predict poor welfare in captive parrots
Data and R code from: Nature calls: intelligence and natural foraging style predict welfare problems in captive parrots