Optimal foraging theory (OFT) on hankala suomentaa, koska optimaalinen on vähän sekin finglisiä ja foraging-sanalle ei ole suoraa suomennosta. Optimaalinen ruoanhankkimisteoria on ehkä lähimpänä.
Teorian mukaan eläimen on löydettävä tasapaino sen suhteen, kuinka paljon energiaa se käyttää ruoan hankkimiseen, ja kuinka paljon energiaa se ruoasta saa. Suurpeto käyttää paljon energiaa suuren saaliin löytämiseen ja saalistamiseen, mutta saa siitä paljon energiaa, laiduntaja taas käyttää vähän energiaa yksittäisen ruohonkorren löytämiseen ja käsittelyyn, mutta saa siitä vain vähän energiaa (jonka vuoksi laiduntajan on käytettävä syömiseen paljon aikaa). Sama eläin voi arvioida, kuinka paljon energiaa se on valmis käyttämään ruoan eteen, jos tietty ruoka sisältää enemmän energiaa kuin toinen. Tämä on ollut myös luonnonvalintaa: jos eläin on valmis laittamaan enemmän energiaa ruoan etsimiseen ja hankkimiseen kuin mitä se siitä loppuunsa saa, se kuolee pois, eikä vie tätä ominaisuutta eteenpäin.
Vankeudessa optimaalinen ruoanhankkimisteoria ei pääse toteutumaan kuten luonnossa. Vankeudessa välimatkat ovat aina lyhyempiä, joten tärkeä osa ruoanhankkimisprosessia vääristyy. Vankeudessa, oli se sitten lemmikkinä tai eläintarhassa, eläin elää rajoitetuissa tiloissa, ja yleensä se ruokitaan aina samaan paikkaan (mikä on yleensä käytännöllistä sekä ruokinnan että siivouksen kannalta).
Koska ajankäyttö on vankeudessa vääristynyt, vankeudessa elävät eläimet viettävät herkemmin enemmän aikaa varsinaisesti syöden, jolloin riskinä on kerryttää ylipainoa. Tätä ei edes kompensoi liikunta, vaikka syömisaika olisikin minuutteina sama, kuin villillä lajitoverilla, sillä vankeudessa, kuten mainittu, tilat liikkumiselle ovat pienemmät, eivätkä aina vastaa eläimen luontaista tapaa liikkua (esim. suuren reviirin partiointi tai pitkien matkojen liikkuminen ruoka- ja nukkumapaikan välillä). Ajankäytön vääristymä jättää eläimelle myös paljon tylsiä hetkiä, jolloin riski "häiriökäyttäytymiseen" kasvaa.
Luonnossa eläville eläimille optimaaliseen ruoanhankkimisteoriaan on kehitetty yhtälö, jolla voidaan tarkkailla eläimen käyttäytymistä ruokaa hankkiessa. Tästä voidaan esimerkiksi päätellä, kuinka pitkälle eläin on valmis matkustamaan (ja käyttämään energiaa) päästäkseen varmemman ja energiapitoisemman ruokailun äärelle.
Artikkeli ZooSnippets-nettisivuilta (lähde merkinnän lopussa) esittelee teoriaa vankeudessa elävien eläinten näkökulmasta, ja kuinka hyödyntää teoriaa eläinten kanssa. Täysin samaan vankeudessa elävien eläinten kanssa ei luultavasti voi päästä, kuin villinä elävien eläinten kanssa, jolloin kaavion noudattaminen täsmällisesti sellaisenaan ei ole realistinen tavoite.
Varsinkin ruokamotivoituneiden eläinten kohdalla kohdataan monesti ilmiöitä nimeltä "pre feeding anticipation" (PFA) tai "food anticipatory activity" (FAA), joilla kuvataan tilannetta, jossa eläin esimerkiksi liikkuu levottomasti, ravaa ympäriinsä tai hyppii ovea vasten odotelleessaan tulevaa ruokaa. Monesti vankeudessa, niin eläintarhoissa kuin kotonakin, eläin ruokitaan aina samaan aikaan, ja eläin oppii ennakoimaan tämän hetken. Näihin voi puuttua muuttamalla ruokintatapaa niin, ettei niissä ole rutiinia. Näihin sisältyvät sekä aika, milloin ruoka tulee, ja paikka, mihin ruoka tulee. Toinen vaihtoehto on ruokkia eläin jopa ilman ihmisen läsnäoloa ajastetusti, jolloin eläin ei saa ruoan tulosta vinkkiä, kun näkee tai kuulee ihmisen saapuvan ruoan kanssa samoihin tiloihin.
Ajastettu ruoan saapuminen vaikuttaa myös eläimen liikkumiseen ja ruoanetsintäaikaan. Eläimen liikkuminen ruoan perässä, ja ruokapaikkojen etsiminen ovat vankeudessa elävillä eläimillä lähes nollassa. Tätä on helpompi lisätä, mitä isommalla alueella eläin elää. Eläintarhoissa tämä onnistuu jo vallan hyvin, vankeudessa varsinkin häkissä tai muussa asumuksessa elävillä eläimillä huonommin. Eläimen ruoka-annos jaetaan ostiin ja se ripotellaan ympäri elinympäristöä mielellään niin, että eläin ei näe mihin hoitaja ruoan laittaa. Ympäristöä kannattaa hyödyntää myös eri korkeuksilta, mihin eläin vain voi luonnollisesti yltää. Eräs hyvä vinkki, joka käy varsinkin papukaijoille mutta myös vaikka jyrsijöille, on laittaa eläimen elinympäristöön 20 ruokapaikkaa (esim. kulhoja) mutta laittaa vain 2-3 kulhoon ruokaa. (Tämä on tietty opettelun tulos, eikä sitä pitäisi aloittaa kylmiltään.) Eläin silti kulkee tarkistamassa kaikkia kulhoja, koska ei voi tietää, missä ruokaa milloinkin on.
Luonnossa eläin joutuu usein käsittelemään ruokaansa ennen kuin se voi syödä sen (appetitive behaviours). Tätä on esimerkiksi pähkinän kuoren rikkominen tai hedelmän kuoriminen. Vankeudessa ruoka tulee yleensä heti-syötävässä muodossa: pelletit sellaisenaan, hedelmät kuorittuina ja valmiiksi pilkottuina. Usein tällaista valmiiksi käsiteltyä ruokaa eläin myös syö herkemmin enemmän.
Eräs vinkki artikkelissa on, että jos saa eläimen käyttämään neljä kertaa niin paljon aikaa ruoan parissa ennen kuin sillä menee syödä ruokapala, tekee hyvää työtä. Tämä on erityisen hyvä neuvo papukaijojen kanssa, koska ne eivät ole laiduntajia (jotka löytävät helppoa syötävää helposti kaiken aikaa) tai suurpetoja (joille tarjoillaan kokonainen ruho roikkumasta jostain virikkeestä, mutta lihan jämäkän rakenteen takia myös itse syömisaika on pitkä).
Papukaijoille vinkkejä ruokailuajan pidentämiseen löytyy blogistani melko paljon:
- Helppo konsepti, hankala sana: Foraging
- Virikkeellistämisohjelma lemmikeille: johdanto
- Virikkeellistämisohjelma lemmikeille: papukaijat
- Virikeruokailun aloittaminen: aloita helposta!
- Papukaijojen kupiton ruokinta
- Pienlemmikkien rajoitetut tilat hyötykäyttöön virikkeillä
- Suuret kiipeilypuut apuna luonnollisen käyttäytymisen imitoinnissa
- Papukaijojen virikkeellistäminen ruoalla: lelupuu / lelumetsä
- Erilaiset ruokahäkit
- Donitsin muotoiset ripustettavat herkkupalat
- Papukaijojen virikkeiden keksimistä ja kehittelyä
- Lintujumppaa kotioloissa
- Eläinten aikabudjetti
Lisälukemista OFT:stä:
- ZooSnippets: Understanding Optimal Foraging Theory For Captive Animals
- Wikipedia: Optimal foraging theory
- WildEnrichment: Foraging time in Zoos and Aquariums
Teorian mukaan eläimen on löydettävä tasapaino sen suhteen, kuinka paljon energiaa se käyttää ruoan hankkimiseen, ja kuinka paljon energiaa se ruoasta saa. Suurpeto käyttää paljon energiaa suuren saaliin löytämiseen ja saalistamiseen, mutta saa siitä paljon energiaa, laiduntaja taas käyttää vähän energiaa yksittäisen ruohonkorren löytämiseen ja käsittelyyn, mutta saa siitä vain vähän energiaa (jonka vuoksi laiduntajan on käytettävä syömiseen paljon aikaa). Sama eläin voi arvioida, kuinka paljon energiaa se on valmis käyttämään ruoan eteen, jos tietty ruoka sisältää enemmän energiaa kuin toinen. Tämä on ollut myös luonnonvalintaa: jos eläin on valmis laittamaan enemmän energiaa ruoan etsimiseen ja hankkimiseen kuin mitä se siitä loppuunsa saa, se kuolee pois, eikä vie tätä ominaisuutta eteenpäin.
Teoriassa on neljä pääpointtia, joiden avulla optimoitu ruokailutapa muodostuu, ja joita voi käyttää myös vinkkinä esimerkiksi papukaijan ruokavirikeohjelman rakennuksessa (tästä myöhemmin lisää).
- Ruoan sisältämä energia
- Ruoan käsittelyaika
- Seuraavaksi mieluisin, saatavilla oleva ruoka
- Ruoan etsintä-aika
- Ruoan käsittelyaika
- Seuraavaksi mieluisin, saatavilla oleva ruoka
- Ruoan etsintä-aika
Vankeudessa optimaalinen ruoanhankkimisteoria ei pääse toteutumaan kuten luonnossa. Vankeudessa välimatkat ovat aina lyhyempiä, joten tärkeä osa ruoanhankkimisprosessia vääristyy. Vankeudessa, oli se sitten lemmikkinä tai eläintarhassa, eläin elää rajoitetuissa tiloissa, ja yleensä se ruokitaan aina samaan paikkaan (mikä on yleensä käytännöllistä sekä ruokinnan että siivouksen kannalta).
 |
| Kulho on erittäin perinteinen tapa ruokkia lemmikkejä, mutta pitäisikö kulhosta päästä vähitellen jo yli? |
Koska ajankäyttö on vankeudessa vääristynyt, vankeudessa elävät eläimet viettävät herkemmin enemmän aikaa varsinaisesti syöden, jolloin riskinä on kerryttää ylipainoa. Tätä ei edes kompensoi liikunta, vaikka syömisaika olisikin minuutteina sama, kuin villillä lajitoverilla, sillä vankeudessa, kuten mainittu, tilat liikkumiselle ovat pienemmät, eivätkä aina vastaa eläimen luontaista tapaa liikkua (esim. suuren reviirin partiointi tai pitkien matkojen liikkuminen ruoka- ja nukkumapaikan välillä). Ajankäytön vääristymä jättää eläimelle myös paljon tylsiä hetkiä, jolloin riski "häiriökäyttäytymiseen" kasvaa.
Luonnossa eläville eläimille optimaaliseen ruoanhankkimisteoriaan on kehitetty yhtälö, jolla voidaan tarkkailla eläimen käyttäytymistä ruokaa hankkiessa. Tästä voidaan esimerkiksi päätellä, kuinka pitkälle eläin on valmis matkustamaan (ja käyttämään energiaa) päästäkseen varmemman ja energiapitoisemman ruokailun äärelle.
Artikkeli ZooSnippets-nettisivuilta (lähde merkinnän lopussa) esittelee teoriaa vankeudessa elävien eläinten näkökulmasta, ja kuinka hyödyntää teoriaa eläinten kanssa. Täysin samaan vankeudessa elävien eläinten kanssa ei luultavasti voi päästä, kuin villinä elävien eläinten kanssa, jolloin kaavion noudattaminen täsmällisesti sellaisenaan ei ole realistinen tavoite.
 |
| Vaikka papukaijat elävätkin tropiikin yltäkylläisyydessä, myös ne joutuvat tekemään luonnossa ruokansa eteen töitä. |
Varsinkin ruokamotivoituneiden eläinten kohdalla kohdataan monesti ilmiöitä nimeltä "pre feeding anticipation" (PFA) tai "food anticipatory activity" (FAA), joilla kuvataan tilannetta, jossa eläin esimerkiksi liikkuu levottomasti, ravaa ympäriinsä tai hyppii ovea vasten odotelleessaan tulevaa ruokaa. Monesti vankeudessa, niin eläintarhoissa kuin kotonakin, eläin ruokitaan aina samaan aikaan, ja eläin oppii ennakoimaan tämän hetken. Näihin voi puuttua muuttamalla ruokintatapaa niin, ettei niissä ole rutiinia. Näihin sisältyvät sekä aika, milloin ruoka tulee, ja paikka, mihin ruoka tulee. Toinen vaihtoehto on ruokkia eläin jopa ilman ihmisen läsnäoloa ajastetusti, jolloin eläin ei saa ruoan tulosta vinkkiä, kun näkee tai kuulee ihmisen saapuvan ruoan kanssa samoihin tiloihin.
Ajastettu ruoan saapuminen vaikuttaa myös eläimen liikkumiseen ja ruoanetsintäaikaan. Eläimen liikkuminen ruoan perässä, ja ruokapaikkojen etsiminen ovat vankeudessa elävillä eläimillä lähes nollassa. Tätä on helpompi lisätä, mitä isommalla alueella eläin elää. Eläintarhoissa tämä onnistuu jo vallan hyvin, vankeudessa varsinkin häkissä tai muussa asumuksessa elävillä eläimillä huonommin. Eläimen ruoka-annos jaetaan ostiin ja se ripotellaan ympäri elinympäristöä mielellään niin, että eläin ei näe mihin hoitaja ruoan laittaa. Ympäristöä kannattaa hyödyntää myös eri korkeuksilta, mihin eläin vain voi luonnollisesti yltää. Eräs hyvä vinkki, joka käy varsinkin papukaijoille mutta myös vaikka jyrsijöille, on laittaa eläimen elinympäristöön 20 ruokapaikkaa (esim. kulhoja) mutta laittaa vain 2-3 kulhoon ruokaa. (Tämä on tietty opettelun tulos, eikä sitä pitäisi aloittaa kylmiltään.) Eläin silti kulkee tarkistamassa kaikkia kulhoja, koska ei voi tietää, missä ruokaa milloinkin on.
 |
| Luonnossa papukaija saattaa syödä kasvin osasta, esimerkiksi kukasta, vain pienen, parhaan palasen, siirtyen sitten seuraavan ruokapalan äärelle. Vankeudessa tällaista valikointia harvoin tapahtuu, vaan valikointi käy suuremmalla asteella: poimiiko lintu jotain palaa edes syödäkseen vai ei, ja jos poimii, se yleensä on tasalaatuinen. |
Luonnossa eläin joutuu usein käsittelemään ruokaansa ennen kuin se voi syödä sen (appetitive behaviours). Tätä on esimerkiksi pähkinän kuoren rikkominen tai hedelmän kuoriminen. Vankeudessa ruoka tulee yleensä heti-syötävässä muodossa: pelletit sellaisenaan, hedelmät kuorittuina ja valmiiksi pilkottuina. Usein tällaista valmiiksi käsiteltyä ruokaa eläin myös syö herkemmin enemmän.
Eräs vinkki artikkelissa on, että jos saa eläimen käyttämään neljä kertaa niin paljon aikaa ruoan parissa ennen kuin sillä menee syödä ruokapala, tekee hyvää työtä. Tämä on erityisen hyvä neuvo papukaijojen kanssa, koska ne eivät ole laiduntajia (jotka löytävät helppoa syötävää helposti kaiken aikaa) tai suurpetoja (joille tarjoillaan kokonainen ruho roikkumasta jostain virikkeestä, mutta lihan jämäkän rakenteen takia myös itse syömisaika on pitkä).
Palataan vielä papukaijoihin ja teorian neljään osaan (ruoan sisältämä energia, ruoan käsittelyaika, seuraavaksi mieluisin saatavilla oleva ruoka, ruoan etsintä-aika). Käytännössä papukaijoilla kannattaa siis tehdä mieluisimmista ja energiapitoisimmista ruokakappaleista (yleensä pähkinät, hirssi, siementangot, siemenet, hedelmät, tietyt muut tuoreet) hankalia löytää ja käsitellä. Aiempi kuppiesimerkki antoi vinkkiä, kuinka lisätä etsintä-aikaa vankeudessa. Käsittelyaikaa voi lisätä käärimällä herkkuja linnusta riippuen paperiin tai pahviin, virikelelun sisään tai tunkea kuivia herkkuja puun koloihin. Matalaenerginen, ei niin mieluisa ruoka, kuten terveelliset vihannekset, voi taas tarjoilla vapaammin.
Papukaijoille vinkkejä ruokailuajan pidentämiseen löytyy blogistani melko paljon:
- Helppo konsepti, hankala sana: Foraging
- Virikkeellistämisohjelma lemmikeille: johdanto
- Virikkeellistämisohjelma lemmikeille: papukaijat
- Virikeruokailun aloittaminen: aloita helposta!
- Papukaijojen kupiton ruokinta
- Pienlemmikkien rajoitetut tilat hyötykäyttöön virikkeillä
- Suuret kiipeilypuut apuna luonnollisen käyttäytymisen imitoinnissa
- Papukaijojen virikkeellistäminen ruoalla: lelupuu / lelumetsä
- Erilaiset ruokahäkit
- Donitsin muotoiset ripustettavat herkkupalat
- Papukaijojen virikkeiden keksimistä ja kehittelyä
- Lintujumppaa kotioloissa
- Eläinten aikabudjetti
Lisälukemista OFT:stä:
- ZooSnippets: Understanding Optimal Foraging Theory For Captive Animals
- Wikipedia: Optimal foraging theory
- WildEnrichment: Foraging time in Zoos and Aquariums